Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti taas tätä menoa, hyvän perheen rakastetut ja kunnioitetut lapset tulee tänne rääkymään että te kaltoinkohdellut olette kiukuttelevia teinejä!
Voi kuule, tajuatteko että meitä PÄIVITTÄIN kaltoinkohdeltiin, lyötiin, hakattiin, orjuutettiin, nöyryytettiin, häpäistiin, ilkuttiin ja pilkattiin. Se oli tauotonta, jatkuvaa, koko ajan tapahtuvaa.Tässä ei nyt ole siis mikään yksi tai kaksi tapahtumaa josta ”kiukuttelemme”. Vaan se koko lapsuus ja nuoruus TUHOTTIIN.
Te ette ymmärrä lainkaan mitä elämä on tuollaisessa ympäristössä. Jatkuvaa pelko ja kauhua, varuillaanoloa, selkäänsaamisen pelkäämistä, tauotonta tallomista ja nujertamista.
Te jotka halveksutte tällaisen lapsuuden kokeneita, olette kyllä aidosti pahoja ja ilkeitä ihmisiä. Eläkääpä tuollainen lapsuus itse ja katsokaa sitten mikä on psyykkinen hyvinvointinne ja jaksatteko rakastaa tuollaisia vanhempia.
Miksi halveksuisin saman kokeneita? Pääsin ylös mutakuopasta. Toivon samaa niillekin, jotka pärskivät katkeruuttaan siellä edelleen. Teille jotka näette siellä mutakuopassa vain OMAN kurjuutenne, josta ette edes halua pois. Te ette edes tunnista samanlaisen lapsuuden eläneitä, jos he eivät sitä suoraan sano.
Minä olen aidosti paha ja ilkeä, kun en itke sinun kanssasi kurjinta lapsuutta, joka kenelläkään voi olla? Sitten se on niin, koska olen itkuni itkenyt. Jos psyykkinen hyvinvointini on parempi kuin sinulla, se johtuu siitä, että olen käynyt asiat läpi ja saanut rauhan itseni kanssa. Okei, sinulla on tarve ilkkua sitä? Siitä vaan, jos se saa olosi edes hetkellisesti paremmaksi.
Et ole tasan samaa kokenut. Vaan ylimielinen ja paha ylemmyydentuntoinen kiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Hyvää ja analyyttista pohdintaa.
Minä - ja moni muukin tässä ketjussa - jotka olemme olleet kaltoinkohdeltuja ja orjuutettuja, olemme joutuneet itseä ja perhettämme suojellaksemme katkaisemaan välit näihin julmiin vanhempiin. Olemme jääneet TÄYSIN YKSIN. Monesti ne julmurivanhemmat on vielä k0staneet tämän siten että ovat kääntäneet valheillaan suvunkin meitä vastaan. Sukulaisille on kerrottu kaikkea ihan käsittämätöntä valhetta miten talo on ostettu ”huumerahoilla”, miten hyvät tulot eivät olekaan työssä tienattuja vaan ”rikollisesti saatuja”. Sukukin on kääntänyt selkänsä.Olen ollut oman vanhemmuuteni kanssa täysin yksin, puoliso toki on mutta hänellekin on AIVAN SAMANLAISET orjuuttajavanhemmat. Meillä ei ole siis ainottakaan isovanhempaa lapsemme elämässä.
Olen saanut hassun vertauksen myötä voimaa yksinäiseen vanhemmuuden taakkaan jota kukaan ei ole jakamassa: ajattelen aina että ne suomalaiset, jotka aikanaan lähtivät 1800-1900 vuosisatojen taitteessa Amerikkaan, olivat siellä täysin yksin ja he perustivat oman sukunsa sinne omilla voimillaan ilman apua. Olivat siis ”uudisraivaajia” ja perustivat uuden suvun uusilla arvoilla ja perinteillä.
Sitä minäkin teen nyt, olen yksinäinen ”uudisraivaaja”. Ei se ajatus tee sinällään elämästä helpompaa - on ihan tutkittua että on luonnoton tila ihmislajille että joutuu ypöyksin kasvattamaan lapset ilman sukua ja yhteisöä - mutta se ajatus jotenkin auttaa jaksamaan. Ne amerikansiirtomaiset taisteli, kamppaili ja selviytyi. Niin minäkin aion selviytyä.
Mutta sinä et ole yksin! Olen siinä 70-luvun äidit ketjussa tämän sanonut ja sanon nytkin: meitä on monta ja me saamme voimaa toisistamme, kuten tässä ketjussa!
Voi kun vielä oppisimme ja uskataisimme ottaa tämän voiman toisistamme työpaikoilla, harrastuksissa, ystävyyssuhteissa jne.
Sinä selviydyt, se on varma, mutta muistathan, että me olemme täällä sun kanssa ajatuksissa ja sillä tavalla vähän myös elämässä!
Kiitos, olipa kauniisti sanottu, ihan liikutuin.
Tottahan tuo on, meitä on valtavasti. Kunpa vielä joskus saisimme jotenkin oikeutta, tarkoitan siis sitä että tämä julma kohtelu joka on piilotettu ja salattu, tulisi joku päivä julki.Onhan tämä nyt julkista kuka tahansa voi nämä lukea mutta kuinka sadistiset vanhemmat saavat näistä jutuista tiedon jos kukaan ei heille kerro ?
Tämä on LAAJA ILMIÖ. Tajuatko ollenkaan että tässä puhutaan ilmiöstä, ei yhdestä tapauksesta. Tämä ILMIÖ pitää julkistaa, tämä ILMIÖ pitää ottaa keskusteluun.
Ei tässä siitä ole että yhdelle vanhemmalle pitäisi sanoa suorat sanat.
Voisit jo lopettaa tän vähättelyn mitä koko ajan ketjussa teet!
Sinähän "keskustelet" ilmiöstä koko ajan. Tee siitä julkinen, mutta luuletko oikeasti, että kaltoinkohdelleet vanhemmat tunnistaisivat itseään sanomalehtiartikkelista? Oletatko, että he pyytävät sinulta anteeksi?
Btw, missä näet vähättelyä hänen teksteissään? Minä en näe, mutta en varmaan ole yhtä erityisherkkä kuin sinä. En osaa ottaa ihan kaikkea itseeni.
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Hyvää ja analyyttista pohdintaa.
Minä - ja moni muukin tässä ketjussa - jotka olemme olleet kaltoinkohdeltuja ja orjuutettuja, olemme joutuneet itseä ja perhettämme suojellaksemme katkaisemaan välit näihin julmiin vanhempiin. Olemme jääneet TÄYSIN YKSIN. Monesti ne julmurivanhemmat on vielä k0staneet tämän siten että ovat kääntäneet valheillaan suvunkin meitä vastaan. Sukulaisille on kerrottu kaikkea ihan käsittämätöntä valhetta miten talo on ostettu ”huumerahoilla”, miten hyvät tulot eivät olekaan työssä tienattuja vaan ”rikollisesti saatuja”. Sukukin on kääntänyt selkänsä.Olen ollut oman vanhemmuuteni kanssa täysin yksin, puoliso toki on mutta hänellekin on AIVAN SAMANLAISET orjuuttajavanhemmat. Meillä ei ole siis ainottakaan isovanhempaa lapsemme elämässä.
Olen saanut hassun vertauksen myötä voimaa yksinäiseen vanhemmuuden taakkaan jota kukaan ei ole jakamassa: ajattelen aina että ne suomalaiset, jotka aikanaan lähtivät 1800-1900 vuosisatojen taitteessa Amerikkaan, olivat siellä täysin yksin ja he perustivat oman sukunsa sinne omilla voimillaan ilman apua. Olivat siis ”uudisraivaajia” ja perustivat uuden suvun uusilla arvoilla ja perinteillä.
Sitä minäkin teen nyt, olen yksinäinen ”uudisraivaaja”. Ei se ajatus tee sinällään elämästä helpompaa - on ihan tutkittua että on luonnoton tila ihmislajille että joutuu ypöyksin kasvattamaan lapset ilman sukua ja yhteisöä - mutta se ajatus jotenkin auttaa jaksamaan. Ne amerikansiirtomaiset taisteli, kamppaili ja selviytyi. Niin minäkin aion selviytyä.
Mutta sinä et ole yksin! Olen siinä 70-luvun äidit ketjussa tämän sanonut ja sanon nytkin: meitä on monta ja me saamme voimaa toisistamme, kuten tässä ketjussa!
Voi kun vielä oppisimme ja uskataisimme ottaa tämän voiman toisistamme työpaikoilla, harrastuksissa, ystävyyssuhteissa jne.
Sinä selviydyt, se on varma, mutta muistathan, että me olemme täällä sun kanssa ajatuksissa ja sillä tavalla vähän myös elämässä!
Kiitos, olipa kauniisti sanottu, ihan liikutuin.
Tottahan tuo on, meitä on valtavasti. Kunpa vielä joskus saisimme jotenkin oikeutta, tarkoitan siis sitä että tämä julma kohtelu joka on piilotettu ja salattu, tulisi joku päivä julki.Onhan tämä nyt julkista kuka tahansa voi nämä lukea mutta kuinka sadistiset vanhemmat saavat näistä jutuista tiedon jos kukaan ei heille kerro ?
Tämä on LAAJA ILMIÖ. Tajuatko ollenkaan että tässä puhutaan ilmiöstä, ei yhdestä tapauksesta. Tämä ILMIÖ pitää julkistaa, tämä ILMIÖ pitää ottaa keskusteluun.
Ei tässä siitä ole että yhdelle vanhemmalle pitäisi sanoa suorat sanat.
Voisit jo lopettaa tän vähättelyn mitä koko ajan ketjussa teet!En voi lopettaa. Ilmiö vaatii tutkimuksen ollakseen totta muuten sillä ei ole arvoa.
Satoja tutkimuksia on jo.
Älkää ruokkiko trollia. Pysytään me muut aiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Hyvää ja analyyttista pohdintaa.
Minä - ja moni muukin tässä ketjussa - jotka olemme olleet kaltoinkohdeltuja ja orjuutettuja, olemme joutuneet itseä ja perhettämme suojellaksemme katkaisemaan välit näihin julmiin vanhempiin. Olemme jääneet TÄYSIN YKSIN. Monesti ne julmurivanhemmat on vielä k0staneet tämän siten että ovat kääntäneet valheillaan suvunkin meitä vastaan. Sukulaisille on kerrottu kaikkea ihan käsittämätöntä valhetta miten talo on ostettu ”huumerahoilla”, miten hyvät tulot eivät olekaan työssä tienattuja vaan ”rikollisesti saatuja”. Sukukin on kääntänyt selkänsä.Olen ollut oman vanhemmuuteni kanssa täysin yksin, puoliso toki on mutta hänellekin on AIVAN SAMANLAISET orjuuttajavanhemmat. Meillä ei ole siis ainottakaan isovanhempaa lapsemme elämässä.
Olen saanut hassun vertauksen myötä voimaa yksinäiseen vanhemmuuden taakkaan jota kukaan ei ole jakamassa: ajattelen aina että ne suomalaiset, jotka aikanaan lähtivät 1800-1900 vuosisatojen taitteessa Amerikkaan, olivat siellä täysin yksin ja he perustivat oman sukunsa sinne omilla voimillaan ilman apua. Olivat siis ”uudisraivaajia” ja perustivat uuden suvun uusilla arvoilla ja perinteillä.
Sitä minäkin teen nyt, olen yksinäinen ”uudisraivaaja”. Ei se ajatus tee sinällään elämästä helpompaa - on ihan tutkittua että on luonnoton tila ihmislajille että joutuu ypöyksin kasvattamaan lapset ilman sukua ja yhteisöä - mutta se ajatus jotenkin auttaa jaksamaan. Ne amerikansiirtomaiset taisteli, kamppaili ja selviytyi. Niin minäkin aion selviytyä.
Mutta sinä et ole yksin! Olen siinä 70-luvun äidit ketjussa tämän sanonut ja sanon nytkin: meitä on monta ja me saamme voimaa toisistamme, kuten tässä ketjussa!
Voi kun vielä oppisimme ja uskataisimme ottaa tämän voiman toisistamme työpaikoilla, harrastuksissa, ystävyyssuhteissa jne.
Sinä selviydyt, se on varma, mutta muistathan, että me olemme täällä sun kanssa ajatuksissa ja sillä tavalla vähän myös elämässä!
Kiitos, olipa kauniisti sanottu, ihan liikutuin.
Tottahan tuo on, meitä on valtavasti. Kunpa vielä joskus saisimme jotenkin oikeutta, tarkoitan siis sitä että tämä julma kohtelu joka on piilotettu ja salattu, tulisi joku päivä julki.Onhan tämä nyt julkista kuka tahansa voi nämä lukea mutta kuinka sadistiset vanhemmat saavat näistä jutuista tiedon jos kukaan ei heille kerro ?
Tämä on LAAJA ILMIÖ. Tajuatko ollenkaan että tässä puhutaan ilmiöstä, ei yhdestä tapauksesta. Tämä ILMIÖ pitää julkistaa, tämä ILMIÖ pitää ottaa keskusteluun.
Ei tässä siitä ole että yhdelle vanhemmalle pitäisi sanoa suorat sanat.
Voisit jo lopettaa tän vähättelyn mitä koko ajan ketjussa teet!Sinähän "keskustelet" ilmiöstä koko ajan. Tee siitä julkinen, mutta luuletko oikeasti, että kaltoinkohdelleet vanhemmat tunnistaisivat itseään sanomalehtiartikkelista? Oletatko, että he pyytävät sinulta anteeksi?
Btw, missä näet vähättelyä hänen teksteissään? Minä en näe, mutta en varmaan ole yhtä erityisherkkä kuin sinä. En osaa ottaa ihan kaikkea itseeni.
Kukaan ei odota anteeksipyyntöä vaan ilmiön tunnistamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Meneekö mielestäsi Amerikassa paremmin?
Sikäli menee, että eivät ne enää siellä vaikeuksistaan toista maailman sotaa syyttele.
Joo, on ne psykologit, sosiologit ja muut yhteiskuntatieteilijät ihan outoja valopäitä! Keksivät ihan ekkuna kaikkea saakelin jorinaa vailla todellisuuspohjaa. Onneksi av-mamma ei mene vipuun!
Eivät ne psykologit, sosiologit eivät yhteiskuntatietelijätkään mitään sotaa enää Suomessa syyttele. Tämä on valitettavasti boomereittein ikioma selitys, jota kyllä markkinoivat ja mammat menevät vipuun. Lueskelepa niitä kirjoja, kyllä syytellään enemmänkin liian nopeaa yhteiskunnallista rakennemuutosta ja liian vähäisiä resursseja tukiverkoissa. Ja tällä ei tarkoiteta rahaa, se puoli on kyllä ollut lähes kunnossa, mutta henkisellä puolella on Suomessa aina ollut paitsi vaikeaa pyytää, myös saada apua.
Kuten sanottua, en ole tehnyt suurten ikäluokkien vihaamisesta elämäntehtvääni. Sen sijaan kyllä mietin, miksi on niin vaikeaa myöntää, että juuri siinä ajankohdassa, juuri sen ajankohdan yhteiskunnassa, meni jotain helkkaristi vituralleen.
Miksi juuri he, jotka ensimmäistä kertaa Suomessa alkoivat todella saavuttaa asioita, päästä pois sieltä tölleistä ja Lapin torpista, olivat niin vihaisia ja katkeria? Tuliko siinä jonkunlainen vauhtisokeus, eli kun kaikki oli saavutettavissa, omat lapsetkin nähtiin vain itsen jatkeina ja resursseina? Mitä tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kotiolot oli epävakaat ja yhtäkkiä tuli väkivaltaa yms, ikinä ei tiennyt milloin alkaa. Kuri oli kova ja kaikesta on haukuttu "taas sun mahas pömpöttää" kun kuljin ohi n. 10 vuotiaana tämä. Hoikka olen ollut aina, ehkä vähän notkoselkä. (Painosta huomautteli tututkin, btw.) Tästä epätasaisuudesta huolimatta me lapset saatiin nukkua melkein miten kauan vain ja vasta 10-11 aikaan aamulla alettiin kyselemään josko herättäis. Tähän ei luojan kiitos liittynyt väkivaltaa.
Joka tapauksessa olen nyt ehkä puoli vuotta yrittänyt nousta sängystä ajoissa, ei onnistu prkl! Aivan helvettiä. Syytän unirytmistäni lapsuuttani ja väitän, että jos olisi herätetty edes klo9 niin olisin aamuvirkumpi. Kouluun heräsin itse normaalisti (kasarilla moni lapsi teki itse, jos et huolehtinut yksin ja tehnyt eväitä itse niin ... jep. Kadehdin niitä joille äiti oli pilkkonut vaikka banaanin ja tehnyt leipää.) En kadehdi ap:tä, mutta toivoisin, että normaali unirytmi olisi ollut osana lapsuuden arkea. Unihäiriöitä minulla oli jo ala-asteella.
Nykyään tarvin aamutyön, että rytmi tasoittuu, yksin se tuntuu suorastaan henkivaltoja vastaan taistelulta. Olen aika ylpeä siitä, että edelliseen työpaikkaani pääsin tarvittavina aamuina ylos klo 4.40 😍.
Perus av, kerrot elämästäsi jotain hyvin henkilökohtaista ja raskasta. Ihmiset alapeukuttaa. Kyllä tarvii olla sairas, huh huh. Jos luit tekstin niin en ole ikinä helpolla päässyt. Ja aiheesta (en pysty heräämään) on sanottu jollain työpaikallakin kautta rantain.. Mutta ei se mitään, mulle ihan sama, etsitte pelkkää saman valittajia, uudet näkökulmat ei käy ja nega rules. Ehkä pitäisi olla pikemminkin huolissaan jos tämmöiset ihmiset olisi samalla aaltopituudella. Joten hyvä näin.
Unirytmi on tutkitusti synnynnäistä, ja vasta viime aikoina on huomattu että näin on. Agraariyhteiskunnassa herättiin klo 5, koska kaikki työt piti ehtiä tehdä ennen pimeän tuloa. Ja sitten kun tuli pimeä, mentiin takas nukkumaan. Nykyaikana on mahdollisuus olla persoonallisempi.
Itse olen aina ollut illanvirkku, en pysty nukahtamaan ennen puoltayötä ja mieluiten nukun noin klo 2-12. Veljeni on lapsesta asti herännyt joka aamu klo 6, eikä pysty valvomaan pitkään. Samat vanhemmat, sama koti. Ollaan edelleen tällaisia 30 vuotta myöhemmin.
Tästä on muistaakseni teoretisoitu, että se on perua ajoilta kun ihmislaji oli villipetojen ja vihollisheimojen armoilla. Jonkun piti pitää vahtia yölläkin kun muut nukkuivat, siksi tarvittiin kahdenlaisia nukkujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti taas tätä menoa, hyvän perheen rakastetut ja kunnioitetut lapset tulee tänne rääkymään että te kaltoinkohdellut olette kiukuttelevia teinejä!
Voi kuule, tajuatteko että meitä PÄIVITTÄIN kaltoinkohdeltiin, lyötiin, hakattiin, orjuutettiin, nöyryytettiin, häpäistiin, ilkuttiin ja pilkattiin. Se oli tauotonta, jatkuvaa, koko ajan tapahtuvaa.Tässä ei nyt ole siis mikään yksi tai kaksi tapahtumaa josta ”kiukuttelemme”. Vaan se koko lapsuus ja nuoruus TUHOTTIIN.
Te ette ymmärrä lainkaan mitä elämä on tuollaisessa ympäristössä. Jatkuvaa pelko ja kauhua, varuillaanoloa, selkäänsaamisen pelkäämistä, tauotonta tallomista ja nujertamista.
Te jotka halveksutte tällaisen lapsuuden kokeneita, olette kyllä aidosti pahoja ja ilkeitä ihmisiä. Eläkääpä tuollainen lapsuus itse ja katsokaa sitten mikä on psyykkinen hyvinvointinne ja jaksatteko rakastaa tuollaisia vanhempia.
Miksi halveksuisin saman kokeneita? Pääsin ylös mutakuopasta. Toivon samaa niillekin, jotka pärskivät katkeruuttaan siellä edelleen. Teille jotka näette siellä mutakuopassa vain OMAN kurjuutenne, josta ette edes halua pois. Te ette edes tunnista samanlaisen lapsuuden eläneitä, jos he eivät sitä suoraan sano.
Minä olen aidosti paha ja ilkeä, kun en itke sinun kanssasi kurjinta lapsuutta, joka kenelläkään voi olla? Sitten se on niin, koska olen itkuni itkenyt. Jos psyykkinen hyvinvointini on parempi kuin sinulla, se johtuu siitä, että olen käynyt asiat läpi ja saanut rauhan itseni kanssa. Okei, sinulla on tarve ilkkua sitä? Siitä vaan, jos se saa olosi edes hetkellisesti paremmaksi.Haista pee, pätijä.
Hehe. Älä sinä vaan haista. Haistattele vaan kaikille, jotka ei ole sun kanssa samaa mieltä ja kietoudu sinun kanssasi menneisyyteen.
Narsistit tuli riehumaan. Aina käy lopulta näin. Ketju pilalla. Aloitetaan parin päivän päästä uusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Kohdallasi laki on siis tehonnut kun vanhempasi lopettivat kurituksen. Aluksi joissain perheissä lakia pidettiin puuttumisena perheen sisäisiin asioihin "sosialismia". Uskovaisissa perheissä kuritettiin koska heidän mukaansa Raamatussakin niin kehoitettiin joka nyt on havaittu vääräksi tulkinnaksi.
Tuolloin kasarilla ja ysärillä oli myös sellainen outo ja kamala ajatusmalli, että vaimo ja lapset on miehen omaisuutta, ja mies saa vapaasti niitä kurittaa ja pieksää ja ojentaa. Se asia kuuluu vain sille perheen miehelle, eli on perheen sisäinen asia ja muut ei saa puuttua.
Isä pieksi meillä lapsi, ja kyllä naapurit näki ja kuuli - ja kukaan ei puuttunut. Samoin sitten nähtiin kerran kun yksi naapuri pieksi omaa lastaan, isä ei puuttunut mitenkään, sanoi vaan että mennään pois nyt tästä, asia ei kuulu hälle vaan on tuon isän oma asia.Yhteisö ei myöskään tuominnut hakkaamista vaan miehet keskenään saattoi rehvastella sillä. Siis tyyliin pieksimpä lapseni tänään kovaa ja lujaa! Johon toinen että niin minäkin ja vielä remmin solkipäällä! Sitten tunnettiin yhteistä ylpeyttä siitä miten ”hyviä” kasvattajia oltiinkin.
Missä ihmeen yhteisössä tuollaista on ollut vielä kasarilla ja ysärillä? Jossain maaseudullako?
Vierailija kirjoitti:
Eikö ketään suututa että nuo rääkkääjävanhemmat pääsi kuin koira veräjästä? Tekivät satoja RIKOKSIA (pahoinpitelyt, lapsen kiusaaminen) ja mitään seurauksia ei tullut. Tyytyväisinä porskuttavat ja vielä pätevät että kyllä me oltiin sitten hyviä vanhempia!
Mua suututtaa tässä orjuutetun lapsen asemassa että mitään oikeutta en tule koskaan saamaan.
Suututtaa kyllä. Mutta edes pientä lohtua saan siitä, että laitoin välit poikki kauan sitten. Samoin sisarukset ottivat etäisyyttä. Nyt Boomeri täyttää 75v. ja yksinäinen vanhuus odottaa, ilman lasten apua. Yhteiskunnan avun turvin saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti taas tätä menoa, hyvän perheen rakastetut ja kunnioitetut lapset tulee tänne rääkymään että te kaltoinkohdellut olette kiukuttelevia teinejä!
Voi kuule, tajuatteko että meitä PÄIVITTÄIN kaltoinkohdeltiin, lyötiin, hakattiin, orjuutettiin, nöyryytettiin, häpäistiin, ilkuttiin ja pilkattiin. Se oli tauotonta, jatkuvaa, koko ajan tapahtuvaa.Tässä ei nyt ole siis mikään yksi tai kaksi tapahtumaa josta ”kiukuttelemme”. Vaan se koko lapsuus ja nuoruus TUHOTTIIN.
Te ette ymmärrä lainkaan mitä elämä on tuollaisessa ympäristössä. Jatkuvaa pelko ja kauhua, varuillaanoloa, selkäänsaamisen pelkäämistä, tauotonta tallomista ja nujertamista.
Te jotka halveksutte tällaisen lapsuuden kokeneita, olette kyllä aidosti pahoja ja ilkeitä ihmisiä. Eläkääpä tuollainen lapsuus itse ja katsokaa sitten mikä on psyykkinen hyvinvointinne ja jaksatteko rakastaa tuollaisia vanhempia.
Miksi halveksuisin saman kokeneita? Pääsin ylös mutakuopasta. Toivon samaa niillekin, jotka pärskivät katkeruuttaan siellä edelleen. Teille jotka näette siellä mutakuopassa vain OMAN kurjuutenne, josta ette edes halua pois. Te ette edes tunnista samanlaisen lapsuuden eläneitä, jos he eivät sitä suoraan sano.
Minä olen aidosti paha ja ilkeä, kun en itke sinun kanssasi kurjinta lapsuutta, joka kenelläkään voi olla? Sitten se on niin, koska olen itkuni itkenyt. Jos psyykkinen hyvinvointini on parempi kuin sinulla, se johtuu siitä, että olen käynyt asiat läpi ja saanut rauhan itseni kanssa. Okei, sinulla on tarve ilkkua sitä? Siitä vaan, jos se saa olosi edes hetkellisesti paremmaksi.Haista pee, pätijä.
Hehe. Älä sinä vaan haista. Haistattele vaan kaikille, jotka ei ole sun kanssa samaa mieltä ja kietoudu sinun kanssasi menneisyyteen.
Painu helvettiin, tunnistan sut. Joka ketjussa ilkut ja kiusaat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa monta kertaa käynyt ilmi että ne suurten ikäluokkien vanhemmat ihan tietoisesti k0sti omille lapsilleen. Ei vahingossa. Vaan tietoisesti päättäen ja valiten.
Tuo sukupolvi on läpimätä. Normaali vanhempi haluaa lapselleen helpomman ja kevyemmän elämän, kuten nyt vaikka minä omilleni. Mulla oli just tällainen orja/väkivalta-lapsuus ja en ole sitä todellakaan omille lapsilleni siirtänyt.
Mutta oma isä sanoi ihan päin naamaa että hän pitää huolen siitä että teillä on vielä paljon kurjempaa kuin mitä hänellä itsellään oli lapsena!Tätä en vain voi käsittää. Miten pienisieluinen voi ihminen olla?
No tuolla tietyllä ikäluokalla ON tuo ajattelutap että omat kärsimykset k0stetaan. Omat vanhemmat aina myös k0staa kaiken. Siis ihan senkin että heillä oli kurja lapsuus (tekivät tietoisesti meille vielä kurjemman lapsuuden) mutta tää kohdistuu kaikkialle muuallekin.
Esim naapuri sanoi jotain tiuskaisevalla äänensävyllä - isä naarmutti sen autoa tahallaan. Jossain kaupassa oli huono asiakaspalvelu - isä seuraavan kerran puristeli tuotteita tahallaan rikki. Ihan vaan k0stoksi
Tuo juontaa varmaan jostain sellaisesta tunteesta että ”minä vastaan muu maailma”, siis joku ihme taistelu ja jos joku jotain tekee (vaikka vahingossa) se koetaan hyökkäyksenä ja sodanjulistuksena. Ja sitten k0stetaan.
Mulla on suvussa muilla vanhempieni ikäisillä tätä ihan samaa. Eli ei ole yksittäistapaus vaan taitaa olla suurempi ilmiö.
Tuo minä vastaan maailma kuvaa kyllä hyvin sitä asennetta. Ikään kuin kaikki muut yrittäisivät vain jatkuvasti kusettaa ja vetää alta lipan joka asiassa, koko ajan sellainen puolustautumisasento päällä. Sellaista änkyröintiä oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kyllä muutaisi sinne A: aan. Olisin köyhä. En saisi yhteiskunnalta tukea.
Terveydenhoito olisi kallista. Joutuisin tekemään ainakin kahta työtä, että tulisin toimeen. Saisin pelätä myös milloin minut k.d.... taan tai t.pet....n. Kukaan ei myöskään pitäisi minusta, koska olen vähän introvertti, enkä osaa smotalkia.
Minun vanhempani eivät puhuneet koskaan sodasta mitään. Hyvin vähän puhuivat myös isovanhemmat, vaikka olivat sen ajan läpikäyneet. Siis eivät syyttäneet sotaa elämästään. Isovanhemmat oli ankaria ja asuivat kaukana, vanhempani lempeitä. Olin ns. avainkaulalapsi. Mutta tykkäsin tulla koulusta tyhjään kotiin. Sain tehdä mitä huvittaa.
Vanhemmat olivat työläisiä ja he eivät ainakaan helpolla päässeet, ennenkuin
elintaso alkoi nousta joskus 80-luvulla. Lama tuli 90-luvulla ja seurasi tehtaista lomautuksia ja tehtaiden alasajoa. Vanhempani joutuivat myös työttömiksi ja ennen eläkeikää oli vain pätkätöitä ja saavat nyt pientä eläkettä.
Eli kellä mitenkin on ollut. Sory, vähän ohi aiheen, koska minulla oli hyvä koti kaikesta huolimatta, selkäsaunaa en saanut ja kotitöitä tein vapaaehtoisesti. Introvertista luonteestani johtuen koin koulukiusaamista ja traumoja on tullut, mutta siitä en voi syyttää vanhempiani. En ole myöskään pumpulissa kasvanut.
Kellä mitenkin on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinänsä liity näihin kauhukertomuksiin, mutta oma tyttäreni on perusluonteeltaan negatiivisuudessa velloja. Kun kävimme vaikka 2h metsäretkellä hänen ollessa pieni, niin hän ei muistanut jälkeenpäin niitä kivoja asioita, kuten isolle kivelle kiipeämistä, herkullisia eväitä, sitä että sai itse nuotion sytytettyä, että nähtiin peuraperhe, ja rusakkoja, tai muuta kivaa. Hän muisti jälkeenpäin ainoastaan sen että kenkään meni hiekkaa, ja että autolle oli pitkä matka kävellä takaisin kun jo vähän väsytti.
Meillä on siis 4:n eri ihmisen kertomukset samasta reissusta, joista 3 on positiivisia, ja joiden kertomuksissa kaikilla oli kiva reissu, ja yksi kertoo miten paskareissu se oli, vaikka hän nauroi ja ilakoi siinä missä muutkin. Toiset vain ovat tällaisia.
Ja ajattele, miten pienellä olisi saanut tyttärelle mukavan muiston: ottamalla kengän pois ja karistamalla hiekat ja kantamalla (jos niin pieni) autolle? Jos ei autolle kantaminen onnistu (lapsi niin iso) niin reipas juttelu ja "vielä vähän matkaa, kohta ollaan autolla" auttaisi.
Epäilen, että tytär kyllä toi nämä seikat esille jo retkellä, mutta siellä sanottiin, että älä aina viitsi marista, noin iso tyttö ja tuollaisista jaksaa naukua.
Tyttärelläsi on siis kokemus, että hän ei kuulu teidän reippaiden naurajien joukkoon, hänen kokemuksensa ei saa ääntä ja sen mukaiset on muistotkin.
Seuraanvan kerran, kun tyttäresi sanoo jotain negatiivista, kokeilepa ottaa se vastaan asenteella, että kurjaa, kun hänestä tuntuu tuolta sen sijaan, että ajattelet, että hohhoijaa, siinä se taas narisee.
Minä olin ja olen se lapsuuden perheeni syntipukkilapsi.
Ja varmasti niillä muilla olikin kivas retkellä, uimassa, kaupungissa käydessä tai missä milloinkin.
Mutta minulla ei ollut kivaa, sain koko ajan kuulla ilkeilyä, turhaa käskyttämistä tai sitten minut jätettiin täysin huomiotta.
Ja kyllä, äitini mielestä olen perusnegatiivinen ja velloja ja ties mitä muuta. Vielä aikuisenakin olen kuullut vanhemmiltani miksi en voisi olla enemmän kuin siskoni, kun tämä on aina niin reipas jne.
Vasta itsenäistyttyäni ja aikuistuttuani sain kuulla kivoja asioita itsestäni opiskeluissa ja töissä. Olin aivan hämmästynyt ja kyyneleet silmissä kun sainkin kuulla olevani hyvä töissäni, kiva työkaveri ja parasta kaikesta, mieheni kertoo minulle lähes päivittäin että olen kaunis ja ihana.
Välit äitiini ovat viileät, yritin pitää yhteyttä enemmän, mutta alkoi suosimaan toista lastani toisen kustannuksella, joten välimatkaa on pidettävä. En halua tätä omille lapsilleni.
Meillä siskoksilla on myös ollut kiemurisia välejä, joita äitini on vielä meidän kaikkien ollessa aikuisia hämmentänyt entisestään.
On ihan totta, se mitä eräs kirjoittaja totesikin, että menneisyyden kierrettä katkaiseva voi jäädä yksin. Niin minullekin on käynyt, oman itseni ja oman perheeni vuoksi välimatkaa on pidettävä lapsuuden perheeseen, mutta hintana on tietynlainen juurettomuus.
Ja sekin on totta, että samassa perheessä kasvaneilla lapsilla on voinut olla täysin erilaiset lapsuudet.
Just tää. Se vähättely ja asioiden mitätöiminen aiheuttaa negatiivisuutta. Jos ihmisellä on kurja olo ja siihen vain vastataan että oo nyt hiljaa, niin kyllä se ihminen huutaa kurjaa oloa isommin, jotta tulisi kuulluksi. Siitä taas jää kaikille kurja fiilis. Pitääkö aina vähätellä.
Mummoni on aina ollut vähätelty äitini toimesta ja kierre on just tuo. Mummo kertoi esim kuinka oli poikansa hautajaisissa pahoittanut mielensä, kun joku tekopyhä tyyppi oli tullut vähättelemään surua ja laukonut jotain että heikot sortuu ja luoja korjaa satoa-juttuja. Äitini ryhtyi heti vähättelemään ja huutamaan, että mitä sä ny tuosta loukkaannut, ei se pahaa tarkoittanut. Mummo alkoi tietysti huutaa entistä isommin pahaa oloaan. Jos äiti olisi heti vaan kuullut ja ymmärtänyt, miettinyt omalle kohdalle, että joo voi tuntua pahalta, kun seisoo oman pojan haudalla ja ihmiset laukoo typeryyksiä. Se saa tuntua pahalta. Ei olisi mummon tarvinnut asiaa enää esittää, kun oli mennyt sanoma perille.
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahkera Liisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy näitä valopäitä, jotka ihan ekkuna keksivät, että hei se sota on traumatisoinut teidät vanhemmat ynnä Lissukoita, jotka ahkerana puurtavat, eivätkä ole trauman traumasta kärsineet, kun ovat vahvoja naisia, jotka ovat hoidattaneet itse itsensä ihan omin voimin.
Myös muistetaan marista siitä, että ei koko sukupolvea pidä kermaperseiden vihata tuodaan julki, kuten luonnollisesti "vastapainona" listataan, miten hienosti meillä oli asiat ja ihanat muistot kaikkien kaverina karavaarina.
Ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että emme me, jotka täällä lapsuudestamme kerromme, todellakaan ole innokkaita vihaamaan kokonaista sukupolvea, vaan etsimme vastausta sille, mitä tässä yhteiskunnassa oikein on tapahtunut, kun nämä tarinat niin yleisiä ovat Ovat yleisiä myös tämän palstan ulkopuolella, kun ihmiset alkavat lapsuuttaan muistelemaan.
Vielä enemmän tietysti huolestuttaa se, mitä tulee tapahtumaan. Mitä seuraa siitä, että jos tämän kierteen, näiden selvästi vahingollisten asioiden tapahtumisen, haluaa katkaista, se usein tarkoittaa sitä, että jää kokonaan yksin. Minkälaisen mallin annamme lapsille sillä, että välit isovanhempiin on pakko katkaista?
Ja juu, ei ole pakko katkaista. Voihan sitä sitten itse yrittää paikkailla niitä jälkiä ja malleja, mitä mummolasta mukaan tarttuu ja toivoa, että lapsi ottaa onkeensa.
Ja niin se sota: koko saakelin Eurooppa ja Amerikka siihen päälle ynnä Japanikin ja Venäjä olivat sodassa. Ei ihan selitä tätä Suomen mallia siis se.
Hyvää ja analyyttista pohdintaa.
Minä - ja moni muukin tässä ketjussa - jotka olemme olleet kaltoinkohdeltuja ja orjuutettuja, olemme joutuneet itseä ja perhettämme suojellaksemme katkaisemaan välit näihin julmiin vanhempiin. Olemme jääneet TÄYSIN YKSIN. Monesti ne julmurivanhemmat on vielä k0staneet tämän siten että ovat kääntäneet valheillaan suvunkin meitä vastaan. Sukulaisille on kerrottu kaikkea ihan käsittämätöntä valhetta miten talo on ostettu ”huumerahoilla”, miten hyvät tulot eivät olekaan työssä tienattuja vaan ”rikollisesti saatuja”. Sukukin on kääntänyt selkänsä.Olen ollut oman vanhemmuuteni kanssa täysin yksin, puoliso toki on mutta hänellekin on AIVAN SAMANLAISET orjuuttajavanhemmat. Meillä ei ole siis ainottakaan isovanhempaa lapsemme elämässä.
Olen saanut hassun vertauksen myötä voimaa yksinäiseen vanhemmuuden taakkaan jota kukaan ei ole jakamassa: ajattelen aina että ne suomalaiset, jotka aikanaan lähtivät 1800-1900 vuosisatojen taitteessa Amerikkaan, olivat siellä täysin yksin ja he perustivat oman sukunsa sinne omilla voimillaan ilman apua. Olivat siis ”uudisraivaajia” ja perustivat uuden suvun uusilla arvoilla ja perinteillä.
Sitä minäkin teen nyt, olen yksinäinen ”uudisraivaaja”. Ei se ajatus tee sinällään elämästä helpompaa - on ihan tutkittua että on luonnoton tila ihmislajille että joutuu ypöyksin kasvattamaan lapset ilman sukua ja yhteisöä - mutta se ajatus jotenkin auttaa jaksamaan. Ne amerikansiirtomaiset taisteli, kamppaili ja selviytyi. Niin minäkin aion selviytyä.
Mutta sinä et ole yksin! Olen siinä 70-luvun äidit ketjussa tämän sanonut ja sanon nytkin: meitä on monta ja me saamme voimaa toisistamme, kuten tässä ketjussa!
Voi kun vielä oppisimme ja uskataisimme ottaa tämän voiman toisistamme työpaikoilla, harrastuksissa, ystävyyssuhteissa jne.
Sinä selviydyt, se on varma, mutta muistathan, että me olemme täällä sun kanssa ajatuksissa ja sillä tavalla vähän myös elämässä!
Kiitos, olipa kauniisti sanottu, ihan liikutuin.
Tottahan tuo on, meitä on valtavasti. Kunpa vielä joskus saisimme jotenkin oikeutta, tarkoitan siis sitä että tämä julma kohtelu joka on piilotettu ja salattu, tulisi joku päivä julki.Onhan tämä nyt julkista kuka tahansa voi nämä lukea mutta kuinka sadistiset vanhemmat saavat näistä jutuista tiedon jos kukaan ei heille kerro ?
Tämä on LAAJA ILMIÖ. Tajuatko ollenkaan että tässä puhutaan ilmiöstä, ei yhdestä tapauksesta. Tämä ILMIÖ pitää julkistaa, tämä ILMIÖ pitää ottaa keskusteluun.
Ei tässä siitä ole että yhdelle vanhemmalle pitäisi sanoa suorat sanat.
Voisit jo lopettaa tän vähättelyn mitä koko ajan ketjussa teet!En voi lopettaa. Ilmiö vaatii tutkimuksen ollakseen totta muuten sillä ei ole arvoa.
Satoja tutkimuksia on jo.
Etsi yksi laita linkki
Vierailija kirjoitti:
Narsistit tuli riehumaan. Aina käy lopulta näin. Ketju pilalla. Aloitetaan parin päivän päästä uusi.
Oikein, voitaisiinko julkaista jokin ryhmä netissä ? Sadististen vanhempien lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti taas tätä menoa, hyvän perheen rakastetut ja kunnioitetut lapset tulee tänne rääkymään että te kaltoinkohdellut olette kiukuttelevia teinejä!
Voi kuule, tajuatteko että meitä PÄIVITTÄIN kaltoinkohdeltiin, lyötiin, hakattiin, orjuutettiin, nöyryytettiin, häpäistiin, ilkuttiin ja pilkattiin. Se oli tauotonta, jatkuvaa, koko ajan tapahtuvaa.Tässä ei nyt ole siis mikään yksi tai kaksi tapahtumaa josta ”kiukuttelemme”. Vaan se koko lapsuus ja nuoruus TUHOTTIIN.
Te ette ymmärrä lainkaan mitä elämä on tuollaisessa ympäristössä. Jatkuvaa pelko ja kauhua, varuillaanoloa, selkäänsaamisen pelkäämistä, tauotonta tallomista ja nujertamista.
Te jotka halveksutte tällaisen lapsuuden kokeneita, olette kyllä aidosti pahoja ja ilkeitä ihmisiä. Eläkääpä tuollainen lapsuus itse ja katsokaa sitten mikä on psyykkinen hyvinvointinne ja jaksatteko rakastaa tuollaisia vanhempia.
Miksi halveksuisin saman kokeneita? Pääsin ylös mutakuopasta. Toivon samaa niillekin, jotka pärskivät katkeruuttaan siellä edelleen. Teille jotka näette siellä mutakuopassa vain OMAN kurjuutenne, josta ette edes halua pois. Te ette edes tunnista samanlaisen lapsuuden eläneitä, jos he eivät sitä suoraan sano.
Minä olen aidosti paha ja ilkeä, kun en itke sinun kanssasi kurjinta lapsuutta, joka kenelläkään voi olla? Sitten se on niin, koska olen itkuni itkenyt. Jos psyykkinen hyvinvointini on parempi kuin sinulla, se johtuu siitä, että olen käynyt asiat läpi ja saanut rauhan itseni kanssa. Okei, sinulla on tarve ilkkua sitä? Siitä vaan, jos se saa olosi edes hetkellisesti paremmaksi.Et ole tasan samaa kokenut. Vaan ylimielinen ja paha ylemmyydentuntoinen kiusaaja.
Ihan miten kristallipallosi sanoo.
Monella täällä näköjään valemuistoja tai yksittäisiä tapauksia, joita yritetään myydä koko lapsuuden kestäneenä alistamisena. Hävetkää.
-49 vm äiti
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se on jokaisen sukulaisen ihan itse vedettävä ne rajat, et sinä voi olla vastuussa kenenkään muun asioista.