Pyytelen anteeksi liikaa ja jatkuvasti asioista joista ei pitäisi. Hävettää.

Anteeksi pyytämistä ei tarvitse pyydellä anteeksi, se on hyvä tapa ja useammankin pitäisi opetella se. Siitä stressaamisesta ja tarpeettomasta häpeästä kyllä kannattaa yrittää opetella pois.

Tavallaan ihana kuulla että on kohtalotovereita, vaikka tunnen tuskanne liiankin hyvin. Narsisti-isän jäljet näkyy siinä että pyytelen anteeksi ihan kaikkea ja suurinpiirtein olemassa oloani. Valmistaudun jatkuvasti puolustautumaan mahdollisen sanallisen hyökkäyksen varalta. Se tekee ihmisestä etäisen kun kohtaamiset tuntuu kuormittavilta ja en uskalla päästää ihmisiä oikeasti lähelle. 

Olisit nyt edes tehnyt oikein tämän aloituksen, jolloin olisit saanut toimivan vitsin tästä:



Pyytelen anteeksi liikaa ja jatkuvasti asioista joista ei pitäisi. Hävettää. Olen pahoillani!

Vierailija kirjoitti:

Muuten täällä samanlainen, mutten pyytele anteeksi. Sen sijaan, jos esim joku töistä soittaa, tai pyytää tapaamaan, niin oletan automaattisesti, että olen tehnyt jotain väärää ja hän haluaa moittia minua. Juuri hiljattain kävi näin, mutta se ihminen halusikin vain jutella ja kysyä mielipidettäni. En osaa luontevasti tulla toimeen muiden kanssa tästä syystä, kin oletan koko ajan, että he jollain tavalla tuomitsevat minut.

Minulla sama. Olin yhdessä työpaikassa, ja kesken taukoni joku tuli luokseni, kysyi että olenko *tähän nimeni*, ja ensimmäinen reaktioni oli puolustus ja ajattelin, että mitä p@skaa nyt taas. Jäin sitten hölmistyneenä siihen seisomaan, kun luulin että minua ollaan raahaamassa johonkin negatiiviseen keskusteluun, mutta hän halusikin vain esittäytyä. Tosin se tilanne oli vähän omituinen. Esittäytymisen voisi hoitaa hieman vähemmän kuulustelevaan sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi pyytämistä ei tarvitse pyydellä anteeksi, se on hyvä tapa ja useammankin pitäisi opetella se. Siitä stressaamisesta ja tarpeettomasta häpeästä kyllä kannattaa yrittää opetella pois.

Olet oikeassa siinä että hyvät käytöstavat täytyisi jokaisella olla ja riittävästi itsevarmuutta kestää tätä elämää ja arvostaa itseänsä. 

Millaisesta häpeästä pitäisi opetella pois? Häpeän tunteelle on syy joten täytyisi keskittyä jokaiseen yksilöllisesti. Kaikki eivät kehtaa aina sanoa ääneen niitä häpeän aiheita, jos se johtuu siitä itsevarmuuden puutteesta niin sen kanssa olisi tehtävä työtä.

Aika paljon saa ja joutuu kuitenkin häpeämään muidenkin puolesta ja koko Suomenkin puolesta.

Jos taas on sitä pahoinvointia ja häpeää vain tulee niin sitä vain tulee ja sekin aika menee ohitse eli jos ei itse tiedä mistä se oikeasti johtuu niin ei kannata huolestua vaan toimia vain niin että on sopivasti hyvä olla. Elämäntilanteetkin vaihtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan ihana kuulla että on kohtalotovereita, vaikka tunnen tuskanne liiankin hyvin. Narsisti-isän jäljet näkyy siinä että pyytelen anteeksi ihan kaikkea ja suurinpiirtein olemassa oloani. Valmistaudun jatkuvasti puolustautumaan mahdollisen sanallisen hyökkäyksen varalta. Se tekee ihmisestä etäisen kun kohtaamiset tuntuu kuormittavilta ja en uskalla päästää ihmisiä oikeasti lähelle. 

Sinä et pääse tällä tavalla niin hyvin eteenpäin, sinun täytyy hyväksyä itsesi ja elämä ympärilläsi. Sinun täytyisi myös antaa muille mahdollisuuksia ja opetella puhuman sekä ilmaisemaan itseäsi paremmin. Nyt vaikuttaa lähinnä siltä että olet jäänyt elämäsi uhriksi ja osoitat mieltäsi käytökselläsikin. Miten itse ymmärrät muita ihmisiä? Oletko varma että käyttäytymiesi on kohteliasta ja arvostavaa muita kohtaan? Sinun kannattaa tehdä itsesi hyväksi töitä itsesi kanssa, niin me muutkin tehdään. Liika jumitus vanhoissa asioissa on jo haitallista ihminen ihmiselle itselleenkin, suosittelisin unohtamaan ne vanhat asiat ja keskittymään nykyhetkeen sekä elämiseen.

Up up