Mitä tehdä, kun hihat palaa 4-vuotiaaseen lähes päivittäin?

ja esim kasvatuskirjoista löytyy Lapsityrannit tms.



Hienoa että teet hyvän päätöksen kierre on mahdollista katkaista ennen kuin lapsi kasvaa vihaamaan väkivaltaista äitiä!

:/

ap.

Kerro joku esimerkki, niin mä kerron, miten itse olen tehnyt tai ainakin yrittänyt.



T: nyt jo 5-vuotiaan äiti, joka muistaa vielä....

ota käyttöön ne uudet tavat ja juttele lapsen kanssa rehellisesti ja sano että äiti rakastaa sua. ja pyydä anteeksi että olet ollut kovakourainen. sano lapselle että et halua satuttaa ja kerro että teillä on nyt uudet säännöt. jos tuhmasti tekee joutuu jäähtymään penkille (ja äiti saa jäähtyä myös ne minuutit).







been there. meillä lapsen viha ja uhma laantui ja nykyään välit hyvät ja lämpimät. tulee lähelle. itse säikähdin aikoinani kun lapsi ei halunnut lähelleen ilmeisesti kurittamisen pelossa. kyllä säkin siihen pystyt!



sydämestäni toivon teille parempaa jatkoa ja sitkeyttä uusille säännöille. niihin tottuu ja enää ei tee edes mieli tukistaa!

Tai tahallaan ärsyttää (hyppii sängyllä, vetää pyykit lattialle...) pitkin päivää, pienille jekuille jaksan hymähdellä. Mutta jos koko päivä on ollut kädenvääntöä, niin silloin napsahtaa.

ota käyttöön ne uudet tavat ja juttele lapsen kanssa rehellisesti ja sano että äiti rakastaa sua. ja pyydä anteeksi että olet ollut kovakourainen. sano lapselle että et halua satuttaa ja kerro että teillä on nyt uudet säännöt. jos tuhmasti tekee joutuu jäähtymään penkille (ja äiti saa jäähtyä myös ne minuutit).







been there. meillä lapsen viha ja uhma laantui ja nykyään välit hyvät ja lämpimät. tulee lähelle. itse säikähdin aikoinani kun lapsi ei halunnut lähelleen ilmeisesti kurittamisen pelossa. kyllä säkin siihen pystyt!



sydämestäni toivon teille parempaa jatkoa ja sitkeyttä uusille säännöille. niihin tottuu ja enää ei tee edes mieli tukistaa!

Mutta sitten ne hihat taas kärähtää.

Saattaisi auttaa pääsemään tästä yli. Olisko kukaan halukas? Vaikka pariksi viikoksi?



Joku, jolla on ollut tai on sama tilanne.



ap.

Tee lapsellesi erittäin selväksi, mitä et halua teillä tapahtuvan ts. tahallinen sotkeminen, turhanpäiväinen kiukuttelu jne ja kerrot selvästi rangaistuksen, mitä seuraa säännön rikkomisesta.



JA TOTEUTAT SEN RANGAISTUKSEN VÄLITTÖMÄSTI! Tietenkään rangaistus ei saa olla fyysistä laatua, vaan että esim. herkkuvälipala pois, iltasatu pois, lempilelu jäähylle, lapsi itse jäähylle (meillä on menty ulkokuistille asti vähäksi aikaa, kun ei mennyt perille) tai jotain muuta lapselle tärkeää. Ja se sitten todellakin toteutuu, ei ole mitään järkeä jäkättää ja uhkailla, mutta sitten luistaa päätöksestä.



Meillä tyttö kiukutteli yhteen aikaan aamuisin pukemisesta. Sanoin, että sitten lähdet ilman vaatteita hoitoon ja niin sitten lähdettiin sisävaatteilla tai vaillinaisesti nekin puettuina parina aamuna. Onneksi ei ollut enää kylmä ilma, ettei äitiä niin kamalasti hirvittänyt. Muutaman kerran jälkeen se temppuilu jäi ja samaa on käytetty 2-vuotiaaseen pikkuveljeen pari kertaa. Tehoaa.



Tai jos leluja ei " viitsi" kerätä, äiti sanoo kohta hakevansa roskapussin ja vievänsä lelut roskiin sitten. Tehoaa! Kerran pussi meni jo ihan ulkorappusille, oli siellä seuraavaan päivään (tietenkään en ehjiä hyviä leluja roskiin heitä oikeasti, vaan osoitin, että SAATAN sen tehdäkin).



Samoin, jos nahina mopoista ja sen sellaisista jatkuu ja jatkuu, ko. lelu lähtee jäähylle ennalta sovituksi ajanjaksoksi. Parin päivän päästä vuorottelu sujuu kummasti.



Sitten tehoaa meillä sekin, että jos lapsi on täysin lukossa mielipiteensä ja uhoamisen kanssa, sanon, että jatketaan sitten kun olet rauhoittunut, äiti ei nyt pysty keskustelemaan sinun kanssasi - ja kävele pois. Hetken kuluttua yhteistyökykyinen lapsi tulee pyytämään, että jatketaan sitä, mitä jäi kesken..



Tällaisia tuli mieleen.. ennenkaikkea on tärkeää, ettei oma raivo pääsisi kuohumaan yli. Joskus menee överiksi, vaikka kuinka päättäisi. Mutta LÄHDE POIS TILANTEESTA, mene vessaan, mene saunaan oven taakse, parvekkeelle, pihalle... tule aikuisena takaisin. =0)



Tsemppiä sulle ja pienelle kiusankappaleellesi!

Perheemme kurinpidollinen ongelma syntyi, kun esikoinen oli vaikeasti ADHD-lapsi, joka ei millään kurinpidollisellakaan konstilla lopettanut asioiden tekemistä (tavaroiden rikkominen, varastaminen, pikkusisarusten hakkaaminen yms.). Ei auttanut puhe, ei ankara puhe, ei jäähylle laitto (ei edes minuutiksi), ei karkkirahan menetys, ei aresti ei mikään. Aina vaan uhmasi ja nauroi ivallisesti päälle :-( Ja löi ohikulkiessaan pienempiä, tai potkaisi, tai heitti kivellä tai jotain (jo neljävuotiaana teki tätä ja isompana vielä enemmän).



Kun mikään ei auttanut, tuli tukistettua. No ei sekään auttanut kuin hetken ja sitten sama meno jatkui. Vuosia meni ja tilanne vaan paheni, oma uupumus ja masennus omasta kykenemättömyydestä kasvattamaan vain pahensi tilaani. Päivällä olin raivona lapselle, öisin itkin huonoa äitiyttäni. Lopulta sorruin antamaan kämmenellä selkään. Se auttoi jopa tunniksi. Aloin uhkailla selkäsaunalla, kun se oli ainoa mikä tehosi. Vuosi meni taas ja sekin uhkaus menetti merkityksensä. Annoin taas selkään kämmenellä. Pikkuhiljaa selkään tuli annettua useamminkin. Oma paha oloni vaan paheni kaiken aikaa, sillä isoveli opetti pienemmillekin, ettei tarvitse totella. Opetti heidät varastamaan kaapista herkut ja lompakosta rahat. Naapureilta varastivat, jos selän käänsi (lapsi juoksee nopeasti nurkan taakse), naapurit valittivat. Koulusta tuli valitusta, että kaikkien kaappien avaimet olivat kadonneet (niitä ei löydetty koskaan)...



Vanhimman väkivalta pienempiä jatkui tauotta. Ei ennättänyt väliinkään, kun jo esim. hyppäsi jostain kiukustuttuaan toisen päälle. Muutaman kerran oli hengen lähtö pienellä lähellä. Lopulta oli pakko toisten lasten hengen säilyttämiseksi antaa esikoinen sijaisperheeseen. Nyt olisi pienemmillä mahdollisuus kasvaa ilman isomman veljen pelkoa.



Vaan mitenpä itse osaisi olla hyvä äiti näille nuoremmille, jotka oppivat valehtelemaan, varastamaan ja olemaan tottelematon ja jatkavat samalla linjalla. Tukistaa en halua, enkä selkään antaa. Joskus olen sortunut ja kauhean paha mieli tulee ja syyllinen olo. Puhuminen ei auta, eikä jäähykään kovin hyvin toiseksi vanhimpaan, joka oppi veljeltään että voi tehdä mitä vaan... :-/



Toivon hartaasti, että ajan myötä normaali arki antaa lapsilleni lisää " normaaleja" toimintamalleja ja että itse osaisin ohjata heitä parempaan (ja että itse pystyisin parempaan). Välillä tuntuu aivan toivottomalta. Mutta pakko on tehdä parhaansa, parempaan ei pysty.