Haluavatko venäläiset sotaa?
Sotaako voisi toivoa
neuvostokansa todella?
Vastatkoon niitty hiljainen
ja kuiske koivumetsien.
Ja haudoistansa kaatuneet
voivat antaa siitä todisteet -
uskothan heidän lapsiaan.
Ei sotaa toivoa,
ei sotaa toivoa
voi venäläiset milloinkaan.
Ei kärsinyt se armeija
vain oman maansa puolesta,
vaan jotta koko maailma
nukkuisi yönsä rauhassa.
Kun painaa päänsä pieluksiin
New York, Pariisi ja Wien,
unensa kertoo rauhallaan:
ei sotaa toivoa,
ei sotaa toivoa
voi venäläiset milloinkaan.
Osaamme kyllä taistella
mut emme anna toistua
sen painajaisen uudestaan,
kun veri peitti kaiken maan.
Te äitejänne kuunnelkaa
voi kai moni sen todistaa.
He teidät saavat uskomaan:
ei sotaa toivoa,
ei sotaa toivoa
voi venäläiset milloinkaan.
Ja työläisjoukot kansojen
sen tietää kaikkein parhaiten,
ne tuntevat sen vaistollaan:
ei sotaa toivoa,
ei sotaa toivoa
voi venäläiset milloinkaan
Kommentit (17)
Ukrainalaiset, ei ne hyökkää. Se on bluffia vaan
Ei venäläiset sotaa halua, valtion johto vaan haluaa pelotella muita maita sodan uhalla. Ulkopoliittisilla uhkakuvilla on aina ohjattu kansan mielipide pois oman valtion ongelmista.
Venäjä on oikea sotien äiti.
Ollut aina ja tulee aina olemaan.
Ei ne osaa elää demokratiassa , eikä rauhassa
On se nähty
Vierailija kirjoitti:
Ei venäläiset sotaa halua, valtion johto vaan haluaa pelotella muita maita sodan uhalla. Ulkopoliittisilla uhkakuvilla on aina ohjattu kansan mielipide pois oman valtion ongelmista.
Eivät pelkästään pelotelleet Georgiassa 2008, eivätkä Ukrainassa 2014 alkaen. Syyriassakin panivat ison vaihteen päälle, kun Aleppossa oli vielä ehjä sairaala harjoitusmaalitauluksi.
Länsivallat yrittää saada sodan pystyyn Venäjää vastaan keinolla millä hyvänsä. Jos joskus onnistuvat tavoitteessaan, niin toivon Venäjän murskaavan vastustajansa.
Tuskin. Ei edes Venäjän nykyjohto ole niin tyhmä, että näkisi sotimisen ilman kunnon liittolaisia järkeväksi. Enempi kyse on siitä, että johto pelkää oman asemansa puolesta. Sen takia heillä on kova tarve korostaa ulkoisia uhkakuvia, vaikka vika on itsessä.
Putin alustaa koronan keskellä Voitonpäivää, että on mahtipontista juhlaa 9.5. Venäjän kaduilla ja toreilla. Pitää saada joku näyttävä voitto, ettei kansa unohda äijää.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin. Ei edes Venäjän nykyjohto ole niin tyhmä, että näkisi sotimisen ilman kunnon liittolaisia järkeväksi. Enempi kyse on siitä, että johto pelkää oman asemansa puolesta. Sen takia heillä on kova tarve korostaa ulkoisia uhkakuvia, vaikka vika on itsessä.
Täytyy vain valita tarpeeksi pieniä vihollisia, niin liittolaisia ei tarvita. Mitäs pieniä, liittoutumattomia naapureita nyt onkaan...?
Vierailija kirjoitti:
Länsivallat yrittää saada sodan pystyyn Venäjää vastaan keinolla millä hyvänsä. Jos joskus onnistuvat tavoitteessaan, niin toivon Venäjän murskaavan vastustajansa.
Ne känniset luiskaotsat nyt eivät pysty murskaamaan kuin ladansa etuvaloumpion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei venäläiset sotaa halua, valtion johto vaan haluaa pelotella muita maita sodan uhalla. Ulkopoliittisilla uhkakuvilla on aina ohjattu kansan mielipide pois oman valtion ongelmista.
Eivät pelkästään pelotelleet Georgiassa 2008, eivätkä Ukrainassa 2014 alkaen. Syyriassakin panivat ison vaihteen päälle, kun Aleppossa oli vielä ehjä sairaala harjoitusmaalitauluksi.
Ei Venäjä uskalla toisen Afganistanin pelossa hyökätä oikean kokoisia vastustajia vastaan, vaan uhkailee vaan niitä. Mielellään kyllä hyökkäilee selvästi pienempiä ja heikompia vastustajia vastaan. Siinä se ego kasvaa kun jyrää 200 kertaa pienemmän maan puolustusvoimat. *itun pellet.
Onhan sota venäläisille pyhä, heidän uskontonsa eräs sakramentti. Sodalle on oma uusi katedraalikin avattu Moskovassa. Eräässä seinämaalauksessa enkelit lentävät tykkipatterin yllä.
Vierailija kirjoitti:
Länsivallat yrittää saada sodan pystyyn Venäjää vastaan keinolla millä hyvänsä. Jos joskus onnistuvat tavoitteessaan, niin toivon Venäjän murskaavan vastustajansa.
Sitä yritetään välttää kaikin tavoin. Niin pitäisi Venäjänkin tehdä, mutta ei..
Siis venäläiset hyökkäsi Suomea vastaan jo ennen kuin saksalaiset tuli tänne asti . Miettikää sitä. Ei täällä silloin saksalaisia ollut vielä.
Maailma tarvitsee sen ihka oman koulukiusaajansa joka kovistelee pienempiään ohjus tanassa ja tärisevä käsi napilla joka säätelee maailman tuhoa.
Kyse on vastakkainasetteluista joilla piilohallitsijat haluavat epätoivolla kolmatta maailmansotaa koska virus ei tarpeeksi vähentänyt ihmisten määrää.
Se ei onnistu .
vaikea tietää mitä kukakin apina täällä maailmassa haluaa
http://suolasuinen.blogspot.com/2023/02/blog-post_24.html
Agit Prop elää!