Vanhempieni yksinäisyys?

Minulla kaksi lasta jotka muuttivat samaan aikaan pois kotoa. Itse myös vaihdoin samassa asuntoa. Poikani meni armeijaan ja pääsi sieltä pois. Molemmat on hakeneet opiskelemaan. Näen heitä 1-4 kertaa kuussa. Lasten isä useammin kun kaikki asuvat kaupungin keskustassa ja itse asun lähiössä. Oma äitini on vielä elossa mutta koronan vuoksi nähtiin pikaisesti jouluaattona. Lapseni eivät mammaa näe kuin pari kertaa vuodessa. Ei oo siis läheisiä välejä.

Olen 46v ja joka kerta kun käyn joko yksin tai mieheni kanssa vanhempieni luona, juttu menee näin: Sanomme etukäteen, että tulemme yhdeksi yöksi (koska nukumme mieluummin omassa sängyssä kotona kuin toisten nurkissa huonossa vierassängyssä) ja lähtöpäivänä alkaa jo aamusta valitus, että ei kai teidän nyt vielä tänään tarvitse lähteä ja kun sanon mihin aikaan lähdemme niin valitus jatkuu, että jääkää nyt vielä syömään se ja se ateria jne.

Hienoa, että jaksat käydä noinkin paljon vanhempiesi luona. Äitisi varmaan on yksinäinen, mutta se on hänen ongelmansa ja hänen ratkaistava asia. Kaikki mahdollisuudethan hänellä olisi harrastaa ja saada tuttavia. Moni äitisi kaltainen ihminen vaan lopulta on kuitenkin mielummin yksin kuin alkaisi tutustumaan muihin ihmisiin. Jos ei ole oikein kiinnostunut mistään, ei niitä puheenaiheita kauheasti ole, eikä kiinnosta muiden ihmisten asiat.

Voitko sinä kutsua äitisi (ja mummosi) joskus luoksesi? Olisi vaihtelua heille. Heitä varmaan kiinnostaisi nähdä miten asut ja millainen on asuinpaikkasi.

Kuulostaa kakkonen tutulta.

Antaisin mitä vain, jos voisin käydä vanhemmillani päiväseltään, eikä aina tarvitsisi jäädä yöksi. Sen takia nähdään aika harvoin kun en jaksa sitä, että pakotetaan taantumaan lapseksi. T.se edellinen 46v

Nyt kun lapset on omillaan minä ostin mökin saaristossa ja elän siellä omassa rauhassani omasta vapaasta tahdostani. Lapsen käy noin kerran pari kuussa syömässä. Heillä on oma elämänsä. Kunnioitamme toinen toistemme rauhaa ja tarvittaessa olemme saativilla.

En tiedä käsitinkö väärin, mutta miksi yrität paikata isällesi sitä, että oli kännissä koko sun lapsuuden? Ei sun tarvitse paikata kummallekaan vanhemmalle mitään ap, elä omaa elämääsi.

Oma äitini on kauhea kyläluuta eikä ymmärrä sitä, että minä en halua yöpyä muiden kotona (edes vanhempieni) vaan omassa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että jaksat käydä noinkin paljon vanhempiesi luona. Äitisi varmaan on yksinäinen, mutta se on hänen ongelmansa ja hänen ratkaistava asia. Kaikki mahdollisuudethan hänellä olisi harrastaa ja saada tuttavia. Moni äitisi kaltainen ihminen vaan lopulta on kuitenkin mielummin yksin kuin alkaisi tutustumaan muihin ihmisiin. Jos ei ole oikein kiinnostunut mistään, ei niitä puheenaiheita kauheasti ole, eikä kiinnosta muiden ihmisten asiat.

Voitko sinä kutsua äitisi (ja mummosi) joskus luoksesi? Olisi vaihtelua heille. Heitä varmaan kiinnostaisi nähdä miten asut ja millainen on asuinpaikkasi.

Oonkin kutsunut äidin ja toki isänkin mun luokse tai sanonut, että meille (asun avoliitossa) voi tulla kun eka laittaa viestiä, että millon. Äiti on pari kertaa käynytkin, mutta aina hän puhuu kuinka vaivalloista on lähteä. Se tuntuu hänellä olevan se ikuisuusajatus. Mummo olisi ihana saada kylään, mutta muistisairaus on siinä pisteessä, että asuu jo vanhainkodissa eikä sieltä enää juuri liiku ulos. Mun äiti on kyllä todella arki-ihminen ja kieltäytyi jopa työpaikkansa risteilykutsusta, kun sellainen oli paljon ennen koronaa. Yksi hyvä puoli on se, että isä on yhä kuvioissa, niin voin ajatella, että pitävät ainakin toisilleen seuraa kun sattuvat välillä olemaan samaan aikaan kotona. 

Lapseni muutti pois 18-vuotiaana ja sen jälkeen olemme tavanneet vain muutaman kerran vuodessa. En ole koskaan edes kuvitellut, että hänen tehtävänsä olisi pitää minulle seuraa. Hän on tärkein ihminen elämässäni, mutta juuri siksi haluan hänen toteuttavan omia haaveitaan, ei minun.

Älä kanna syyllisyyttä siitä, että et vastaa äitisi toiveisiin tiheämmistä tapaamisista. Hän on aikuinen ihminen, hän pystyy kyllä ihan itse löytämään elämäänsä sisältöä ja sosiaalisia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä käsitinkö väärin, mutta miksi yrität paikata isällesi sitä, että oli kännissä koko sun lapsuuden? Ei sun tarvitse paikata kummallekaan vanhemmalle mitään ap, elä omaa elämääsi.

Kai mua itteeni alkoi säälittämään etenkin se, että hän kännissä puhui kuinka mun piti olla hänelle toinen mahdollisuus olla isä. Mulla ja mun isoveljellä on siis 20 vuoden ikäero vaikka onkin samat vanhemmat. Hänen lapsuutensa meni samoin, isä oli kokoajan kännissä ja äiti ihan loppuunpalanut sen takia ja tiuski. Siinä sit isä itki, että oon ihan tuntematon hänelle kun ei muista musta mitään ja nyt jo muutin pois kotoo. Että sillä piti olla aikaa korjata asiat ja yhtäkkiä se aika vaan loppu. Itseäni ajatellen tuntui kans pahalta, että mulla on isä, joka ei tiedä musta mitään. Halusin parhaani mukaan muuttaa asian ja sit sen jälkeen oon yrittänyt kertoo ittestäni yhtä sun toista ehkä vähän eri tarmolla. Eihän se tietenkään muuta menneisyyttä. 

Olet ottanut melkoisen vastuun vanhemmistasi ja etenkin äidistäsi. Sinun tehtäväsi ei ole auttaa heitä. Kyse on kuitenkin vielä järjissään olevista,(suht) terveistä ihmisistä ja jotka todennäköisesti oireilevat hoitamattomien, keskinäisten parisuhdeongelmiensa vuoksi. Jos he eivät sitä itse tajua, niin sille et vaan voi mitään. 

SAnonta, miten lapset ovat lainaa vain ei ihan kaikille vanhemmille ole selvää. 

Näin  itsekin alkkiksen lapsena musta kuulostaa siltä, että olet ihan tosi ylikiltti ja huolehtivainen kun koitat paikkailla vanhemmillesi heidän sinun lapsuudessasi tekemiä virheitä. Voit toki tehdä niin, mutta tee se ITSESI takia. Äitisi on varmaan yksinäinen ja selittelee saamattomuuttaan "vaivalloisuudella" tai millä tahansa, mikä estää ottamasta vastuuta asiasta. Ei ole sun tehtävä yrittää muuttaa heitä ja näkisin, että sen alkoholismin akuutin vaiheenkin jälkeen voi mahdollistaa ikäviä juttuja joustamalla itse liikaa. Voi olla, että vanhempasi ovat liian vanhoja tekemään muutoksia elämäänsä, mutta se on vain pakko hyväksyä, vaikka se tuntuisi miten pahalta tahansa. Elä sinä omaa elämääsi ja toki pidä heihin yhteyttä siinä määrin kuin se on myös sinulle hyvä ja positiivinen asia, mutta älä ota heidän murheita ja taakkoja kannettaviksesi.

Ehkä äitisi elämä paranisi JOS (tämä on vaikea sanoa suoraan): 1. Ei olisi isäsi kanssa yhdessä. Aiempi isän alkoholismi voi tehdä tyhjyyttä kummallekin. Monta vuotta jo kului siinä hukkaan. Suhde voi pidellä toista osapuolta uudesta hyvästä elämästä (äitiäsi) ja jopa kontrolloida /jumittaa ajatusmalleja vaikkei sitä huomaa. Muissakin suhteissa ihmiset eivät näe asiaa selvästi, paitsi eron jälkeen, että suhde alkoholia juovan kanssa ei ollut paras mahdollinen vaihtoehdoksi. Ellei nyt isäsi ole "se oikea" vaikka on aina poissa, mutta kumpikin ehtisi tavallaan löytää muuta elämäänsä vielä. 2. Joku toinen paikkakunta joskus (ei liian iso), jossa on enemmän jotain, ettei ole korvessa täysin. Ellei sitten viihdy hyvin nykyisessä, että on koti. 3. Ulkomaanmatka. 4. Omat toiveet. 5. Somen mahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Näin  itsekin alkkiksen lapsena musta kuulostaa siltä, että olet ihan tosi ylikiltti ja huolehtivainen kun koitat paikkailla vanhemmillesi heidän sinun lapsuudessasi tekemiä virheitä. Voit toki tehdä niin, mutta tee se ITSESI takia. Äitisi on varmaan yksinäinen ja selittelee saamattomuuttaan "vaivalloisuudella" tai millä tahansa, mikä estää ottamasta vastuuta asiasta. Ei ole sun tehtävä yrittää muuttaa heitä ja näkisin, että sen alkoholismin akuutin vaiheenkin jälkeen voi mahdollistaa ikäviä juttuja joustamalla itse liikaa. Voi olla, että vanhempasi ovat liian vanhoja tekemään muutoksia elämäänsä, mutta se on vain pakko hyväksyä, vaikka se tuntuisi miten pahalta tahansa. Elä sinä omaa elämääsi ja toki pidä heihin yhteyttä siinä määrin kuin se on myös sinulle hyvä ja positiivinen asia, mutta älä ota heidän murheita ja taakkoja kannettaviksesi.

Kiitos viestistäsi! Taidan tosiaan olla liian kiltti. Lapsena totuin siihen, että minun piti jatkuvasti mukautua vanhempien olotiloihin ja kriiseihin, eikä aiheuttaa lisävaivaa. Välillä huomaan, että otan liian raskaasti esim. sen, että isä ryyppäsi käytännössä koko elämänsä hukkaan ja nyt vasta vanhana voi jatkaa elämäänsä jotenkuten. Tuntuu käsittämättömältä, että noin voi jollekin käydä. Ahdistus tähän liittyen on kuitenkin vähentynyt ja terapiassakin olen aihetta käsitellyt.

Äitisi on marttyyri. Odottaa että sinä matkustat viihdyttämään häntä ja pettyy kun joudutkin palata takaisin kotiisi. Hänellä ei olisi mitään estettä ottaa itsekin vastuuta viihtymisestään ja käydä ihmisten ilmoilla, mutta hän on päättänyt ripustautua sinun varaasi. Se on väärin! Hän on sinun äitisi, hän on synnyttänyt ja hoitanut sinut - ja ihan varmasti pärjää ilman sinun huolenpitoasi. Pärjäsi silloinkin ennen kuin olit olemassa. Suhteenne on vain vääristynyt. Mitä jos vähän harventaisit vierailuja. Joskus riittää ihan vaikka soitto. Ehkä äitisi olisi pakko keksiä itselleen muutakin tekemistä kun et ole aina tulossa sinne.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on marttyyri. Odottaa että sinä matkustat viihdyttämään häntä ja pettyy kun joudutkin palata takaisin kotiisi. Hänellä ei olisi mitään estettä ottaa itsekin vastuuta viihtymisestään ja käydä ihmisten ilmoilla, mutta hän on päättänyt ripustautua sinun varaasi. Se on väärin! Hän on sinun äitisi, hän on synnyttänyt ja hoitanut sinut - ja ihan varmasti pärjää ilman sinun huolenpitoasi. Pärjäsi silloinkin ennen kuin olit olemassa. Suhteenne on vain vääristynyt. Mitä jos vähän harventaisit vierailuja. Joskus riittää ihan vaikka soitto. Ehkä äitisi olisi pakko keksiä itselleen muutakin tekemistä kun et ole aina tulossa sinne.

Totta tuokin. Hyvä tuo pointti siitä, että pärjäsi ennen syntymääni. Varmasti puolin jos toisin suhde on vääristynyt jo alkoholismitaustan takia. Huomaan, että otan paljon enemmän vastuuta vanhemmistani kuin muut ikäiseni tutut. Osa minusta kokee, että vanhempani ovat vähän kädettömiä; päivittelevät, että jokin on huonosti mutta eivät kuitenkaan tee mitään asialle. Tämä ketju on ollut tosi hyvä minulle, sillä otan herkästi edelleen vanhempien asiat kontolleni.