Jännä, että maskeista ei ollut mitään hyötyä. Tartuntaluvut lähtivät laskuun vasta, kun baarit laitettiin kiinni.
Sitä ennen ei mitään muutosta parempaan, vaikka maskien käyttö oli hurjasti lisääntynyt.
Kommentit (70)
Tai se, että yleensäin tehtiin asialle jotain paikossa joissa ei käytetä maskia, koulut, ravintolat.
Jos baarien kiinnilaittamisella olis jotain vaikutusta, niin niiden tartuntojen olisi pitänyt tuntuvasti laskea, jos verrataan syyskuun loppua ja lokakuun loppua viime vuodelta. Baarien aukiolo- ja anniskeluaikoja nimittäin rajoitettiin silloin tuntuvasti.
Noin muuten koko koronapolitiikka perustuu pelkkään spekulaatioon ja arvailuun ilman eksakteja todisteita jonkun toimenpiteen hyödyllisyydestä.
Eihän maskeista ole missään maassa ollut yhtään mitään hyötyä.
Maskien käyttö on yksi osa koronaviruksen leviämisen vastaisia toimia. Sitä suositellaan asiantuntija/viranomaistahojen toimesta ympäri maailman.
Homma ei mene niin, että jos käyttää maskia, voi lähteä diskoon, hylätä turvavälit ja unohtaa hyvän (käsi)hygienian - eikä niin juuri kukaan väitäkään.
Huom! THL _ei_ ole sanonut, että maskien hyöty on kosmeettinen. THL:n twiitti pääministeri Marinin väitteen tiimoilta: https://twitter.com/THLorg/status/1370679747978625028
Suosituksia meiltä ja maailmalta:
WHO: https://www.who.int/emergencies/diseases/novel-coronavirus-2019/advice-…
CDC: https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/prevent-getting-sick/diy-clot…
THL: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Tutkimuksista:
"Face masks considerably reduce COVID-19 cases in Germany" https://www.pnas.org/content/117/51/32293
"No, a Danish study didn’t prove wearing masks is ineffective" https://www.politifact.com/factchecks/2020/dec/07/viral-image/no-danish…
"Danish Study Doesn’t Prove Masks Don’t Work Against the Coronavirus" https://www.factcheck.org/2020/11/danish-study-doesnt-prove-masks-dont-…
Koetetaan pitää homma hanskassa ainakin siihen asti, että väestö on saatu rokotettua.
Ei anneta salaliittohörhöjen ja ulkovaltojen informaatiosodankäynnin pahentaa tilannetta entisestään.
Hallituksen teettämä tutkimus todisti että maskit pahentavat epidemiaa.
Meidän kaupungissa maskien käyttö suorastaan räjähti, kun tuli se tavallaan maskipakko busseihin ja sitä ennen tartuntaluvut nousivat hurjasti, ja jouduimme kiihtymisvaiheeseen.
Sen jälkeen maskeja näkyi niin nuorilla kuin aikuisilla kuin iäkkäilläkin ihmisillä.
Muutama viikko meni, vajaa kuukausi, ja tartuntaluvut putosivat lujaa.
Pääsimme taas perustasolle. Varmaa on, että osa tuosta johtuu siitä, että tartunnat vähenivät siksi, kun pisaroita ei enää lentänyt vapaasti suuria määriä ihmisten suusta ja nenästä, kuin useimmilla oli maskit kasvoilla ihmisjoukoissa.
Aika erikoinen logiikka.Kun baarit suljettiin, maskeista ei ollut hyötyä. Pliis, selittäkää, en tajua. Varmaan sama juttu kuin se, että jäätelön syönti aiheuttaa hukkumista.
Onpa tosi jännä joo. Opettele aikasi kuluksi vaikka joku vähemmän kliseinen tapa yritykselle olla sarkastinen.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen teettämä tutkimus todisti että maskit pahentavat epidemiaa.
Olisiko sulla linkki tai saattaisitko muutoin kertoa, mistä tuon tutkimuken saisi lukea? - Epäilen vankasti, ettei tällaista tutkimusta ole olemassa.
Maskit ovat ihan puhdasta teatteria. Yhtään ainutta tutkimustulosta ei ole, joka todistaisi toisin
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen teettämä tutkimus todisti että maskit pahentavat epidemiaa.
Niinhän ne ovat tehneetkin. Tosiasiat on tosiasioita, sinun mutuilusi taas mutuilua.
Vierailija kirjoitti:
Eihän maskeista ole missään maassa ollut yhtään mitään hyötyä.
USAssa ainakin on ollut. Influenssatapauksia erittain vahan ja tieteellisten tutkimusten mukaan maskit estavat 95% Covid tartunnoista. Mutta eihan ne mitaan esta jos niita ei jukuripaat kayta.
Vierailija kirjoitti:
Maskit ovat ihan puhdasta teatteria. Yhtään ainutta tutkimustulosta ei ole, joka todistaisi toisin
Sen näkee tästäkin, että viime keväänä tartunnat vähenivät ilman maskeja ja nyt maskien kanssa. Tasan sama tulos maskeista riippumatta. Toivottavasti maskien kanssa päästään kesäksi samaan tulokseen kuin viime vuonna ilman.
Ja moni rokotteen saanut luulee ettei maskit ja turvavälit koske heitä. Rokote ei vapauta niistä eikä testeistä eikä karanteenista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän maskeista ole missään maassa ollut yhtään mitään hyötyä.
USAssa ainakin on ollut. Influenssatapauksia erittain vahan ja tieteellisten tutkimusten mukaan maskit estavat 95% Covid tartunnoista. Mutta eihan ne mitaan esta jos niita ei jukuripaat kayta.
Heitäpä tähän tutkimus, joka osoittaa maskien estäneet 95% tartunnoista. Siis tutkimus, ei jonkun hörhön mielipide.
Ei auttanut baareissa, vaikka istuttiin maskit päässä koko aika. Vasta kun suljettiin, tartuntamäärät laskivat.
Niinpä niin. Edes hoivaosastoilla eivät ole auttaneet.
Jännä tosiaan, että se maski naamalla ei voi ryysiä entiseen malliin julkisissa tiloissa tartuntaturvallisesti.
Maski sen sijaan ei lisää tartuntoja kunhan ihmiset ymmärtää maskeista huolimatta olla kokoontumatta esim kouluihin, kauppakeskuksiin ja julkisiin kulkuneuvoihin. Etäisyyden pitäminen on tärkeintä ja maski jeesaa sitten omalta osaltaa niissä ohimennen kohtaamisissa joita ei voi välttää, perua tai siirtää eli esim lääkärikäynnillä tai ruokakaupassa.
Ihmiset on jotenkin omituisesti kuvitelleet tuollaisen paperilärpäkkeen olevan tyyliin kuin jokin kaasunaamari ja jonka kanssa on ihan turvallista ja tartuntariskitöntä istua samassa tilassa muiden ihmisten kanssa.
Ja sitten taas jos/kun tällainen kokoontumattomuus ei pidemmän päälle toimi tai sovi, niin silloin pitää strategiaksikin valita se ainoa vaihtoehto jossa kokoontumiset ei ole riski eli viruksen tukahduttaminen.
Samaa kakkua ei voi syödä ja säästää.
Mistä tiedät, ettei niistä ole ollut mitään hyötyä?
Ilman maskeja tartuntoja voisi olla vieläkin enemmän.
Oletko ap totaalinen kaheli, jotain on sun päässäsi vialla. Ja pahasti.