Sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen nyt vuosia paennut työtä / opiskelua tekemällä vauvan kolmen vuoden välein. Nyt alan olla liian vanha vauvan äidiksi. Mitäs nyt?

Vierailija kirjoitti:

Altistaminen ei ole mikään avain onneen. Altistaminen saattaa itse asiassa pahentaa ongelmaa. Täällä tunnutaan ajattelevan, että altistamisesta seuraa onnistumisen ja helpotuksen tunteita, jotka vahvistavat itseluottamusta ja pienentävät pelkoja. Tämä ei kuitenkaan monien kohdalla pidä lainkaan paikkaansa. Monet saavat altistamisesta kerta toisensa jälkeen vain lisää epäonnistumisen, pelon ja häpeän tunteita, jotka vain vahvistavat ongelmaa. Positiiviset kokemukset ovat se, mikä auttaa.

Tuntuu myös oudolta ajatella, etteivät esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ihmiset altistuisi sosiaalisille tilanteille. Monet kulkevat bussilla töihin ja käyvät kaupassa joka päivä, ja silti se on yhtä kauhistuttavaa ja voimia vievää kaikkien vuosien jälkeen. Luulisi, että jos altistaminen toimisi, ei kenellekään olisi tällaisia ongelmia.

On hyvä, että koulussa onnistuu nykyään esitelmien pitäminen pienemmässä ryhmässä. Olen itse käynyt viime vuosina esiintymiskoulutuksia, joissa on kerrottu esimerkiksi, kuinka esitelmä kannattaa valmistella hyvin, koska silloin sen pitämistä ei jännitä. Tällaisten ohjeiden keksijä ei selkeästi ymmärrä lainkaan esiintymispelkoa tai siitä kärsiviä ihmisiä; esiintymistä kammoavat ihmiset ovat nimenomaan niitä, jotka ovat harjoitelleet esityksensä sekuntien tarkkuudella kotona. Siitä huolimatta he "epäonnistuvat", ja se esityksen lennosta keksinyt oppilas saa kehut hienosta esityksestään. Viimeisimmässä koulutuksessa jännittäjiä myös syyllistettiin siitä, että he aiheuttavat yleisölle epämukavan olon, kun se joutuu jännittämään, selviytyykö esiintyjä.

Ymmärrän, että näyttelijät yms. voivat olla ujoja, mutta näissä unohtuu aina se, että he nimenomaan haluavat olla lavalla ja esillä. Monilta tällainen halu olla esillä puuttuu kokonaan, ja koko ajatus lähinnä kauhistuttaa. Jännittämisestä kärsivät eivät myöskään kuvittele olevansa mitään maailman keskipisteitä, mutta on selvää, että ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, jonka kanssa he puhuvat - varsinkin, jos kyseinen henkilö tärisee, änkyttää, tms.

Ap:lle antaisin ohjeeksi miettiä, miten hän voisi hankkia itselleen positiivisia kokemuksia ja onnistumisen tunteita turvallisessa ja kannustavassa seurassa, askel kerrallaan. Esimerkiksi vertaistukiryhmästä voisi olla apua, kun saisi kerrankin jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka aidosti ymmärtävät. Tsemppiä!

Itse en myöskään jaksa liputtaa altistamisen autuudelle. Olen jo viisikymppinen samoista ongelmista kärsivä. Olen altistanut itseäni koko  aikuisikäni hakeutumalla koulutukseen ja työelämään ja harrastuksiin. En ole peloistani päässyt eroon, ne seuraavat mukana aina vaan. En usko tästä tämän kummemmaksi enää vanhemmilla päivilläni muuttuvani, eikä ole väliksikään.

Aloittajalle toivotan hyvää jatkoa, mitä hän elämässään päättääkään vielä tehdä. Eikä hänen kannata ottaa niin vakavasti niiden puheita, jotka väittävät, ettei tällaisilla ihmisillä pitäisi olla lapsia. Minulla on lapsia ja heistä kasvoi rohkeita ja hienosti pärjääviä, hyvin koulutettuja ja työssä käyviä ihmisiä.

Täysverinen egoisti. Lapsirievut. 

No jos olet vuosia töitä pakoillut niin tuskin tarvii pelätä, että töitä mistään saisit vaikka nyt virallisesti työttömäksi työnhakijaksi heittäytyisitkin.

Terapia, lääkkeet, eläke?

Ehkä voisit etäopiskella sellaiseen työhön jota voi tehdä etänä? Esim. merkonomiksi tai tradenomiksi voi opiskella kokonaan etänä. Työn saaminen voi tietysti olla vaikeaa, mutta helpottuu heti jos hankit sellaista osaamista mitä kaikilla muilla ei ole (esim. venäjän tai saksan taito).

Sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta pystyy menemään esim. uimahalliin ja töihin ei?

Hei ap, varaa aika vaikka yksityiselle psykiatrille ja kerro ongelmasi. Hän varmasti ymmärtää ja neuvoo mitä sinun kannattaisi tehdä. Esim jotain propraaleja, jotka estävät korkean sykkeen ja pitävät sinut kuosissa ja rauhallisempana saa tosi helposti. Laskevat samalla vähän verenpainetta ja estävät sydäriä 😊. Mutta voi toki olla että tarvit aluksi jotain järempää ja ainahan ois hyvä käydä terapiassa edes vähän aikaa.

Oma ratkaisuni oli komeroitua. Suosittelen introverteille.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko, mutta pystyy menemään esim. uimahalliin ja töihin ei?

Töissä pitäisi small talkata ja sosialisoida, jotta ei joudu kiusatuksi tai eristetyksi. Puhuminen on usein vaikeaa sosiaalisista peloista kärsiville.

ei ap

Vierailija kirjoitti:

Jos tekisit jonkun rikoksen josta saa ehdollisen tuomion? Vankilassa olet turvassa, varsinkin jos pyydät päästä eristykseen. Henkirikoksestahan ei saa juuri mitään joten kannattaa joko tehdä iso huumerikos tai talousrikos. Niistä pääsee vuosiksi suojaan vankilaan.

Tarkoitat EHDOTONTA tuomiota!

Ap:n ratkaisu on lääkkeet tai eläke. Miksei terapia kelpaa? Miksei ole hakeutunut terapiaan jo kymmeniä vuosia sitten? Olisi voinut tehdä lapset tervepäisenä. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa voidaan hoitaa!

Järkyttävä elämäntyyli.

Sinun kaltaistesi juuri ei pitäisi lisääntyä ja tuoda paljon yhteiskuntakelvottomia ihmisiä lisää tänne.

Ota itseäsi niskasta kiinni, mene sinne opiskelemaan ja töihin ja lopeta vauvatehtailu yhteiskunnan piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, varaa aika vaikka yksityiselle psykiatrille ja kerro ongelmasi. Hän varmasti ymmärtää ja neuvoo mitä sinun kannattaisi tehdä. Esim jotain propraaleja, jotka estävät korkean sykkeen ja pitävät sinut kuosissa ja rauhallisempana saa tosi helposti. Laskevat samalla vähän verenpainetta ja estävät sydäriä 😊. Mutta voi toki olla että tarvit aluksi jotain järempää ja ainahan ois hyvä käydä terapiassa edes vähän aikaa.

Minun kohdalla lääkkeet eivät auttaneet sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Lääkkeet eivät vie pois haitallisia ajatuksiani.

Psykoterapia auttoi, koska opin ajattelemaan toisin. Ensin opettelin huomaamaan kun ajatukset lähtevät minulle tyypillisille urille ja opin pysähtymään ja miettimään, että entä jos ajattelisinkin ihan toisinpäin?

Terapian myötä minulle kehittyi sisäinen "myötätuntoinen ääni". Kun "mokaan" jotenkin niin aloin aina moittimaan itseäni. Ensin opin terapian myötä huomaamaan tämän moittijan, sitten opin kyseenalaistamaan, onko moittiva ääni kovin viisas (moittijasta ei ole minulle mitään hyötyä tai iloa) ja tämän jälkeen minulle kehittyi tämä myötätuntoinen mukava ääni, joka muisti aina sanoa, että ei haittaa vaikka sekoilin sanoissani tai muuten käyttäydyin hassusti, koska on aina parempi, että ainakin yritin osallistua sosiaaliseen tilanteeseen kuin olisin jättänyt yrittämästä.

Yhä edelleen moittija aina välillä tulee mieleeni mellastamaan ja saan häpeäahdistuskohtauksen, mutta monesti jo ihan suutun sille, että nyt helvetti, ei siinä tilanteessa ollut mitään ihmeellistä, että suoriuduin ihan hyvin ja sitten tämä moittija lähtee pois ja myötätuntoinen ääni tulee komppaamaan minua, että kyllä, hyvinhän sinulla se meni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Kuten viestistäni varmaan huomasit, minäkin olen jännittäjätyyppi, mutta en itse pidä sitä luonteenpiirteenä vaan ongelmana. Luonteeltani olen mm. introvertti ja se on minusta ihan hyvä piirre, mutta sitä, että olen koulussa punastellut ja änkyttänyt ja sanat ovat juuttuneet suuhun ja  olen tullut kiusatuksi, en pidä minään piirteenä, "sellainen minä vain olen". Tai ainakin luonteeni on sitten muuttunut sitkeällä harjoittelulla, mutta sitä kai ei yleensä pidetä edes mahdollisena, että ihmisen perusluonne muuttuu. 

Jos olet sitä mieltä, että elämäsi on sujunut hyvin, niin hyvä niin. Totta kai voit jatkaa samaan malliin. Alkuperäisessä viestissäsi ilmoitat, että pakenet työelämää mm. tekemällä lapsia, eikä se nyt vaikuttanut varsinaiselta hyvin menemiseltä. 

Toki sitten on heitäkin, jotka eivät halua ratkaista ongelmiaan, vaan keräävät niillä sääliä tai muuten vain nauttivat niistä. Suurin osa ihmisistä pyrkii ne kuitenkin ratkaisemaan, joten siksi täällä saattaa saada neuvoja, jos kertoo ongelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei siihen auta kuin altistaa itseään sosiaalisille tilanteille, niihinkin tottuu. Ja opetella suhtautumaan itseensä vähemmän vakavasti. Et ole maailman tärkein henkilö, eikä ketään oikeasti kiinnosta sun toilailut. Vaikka mokaisitkin itsesi sosiaalisessa tilanteessa, ei sillä ole mitään väliä, koska miksi olisi? Ei siihen kuole. Olet vain yksi rippunen tässä maailmankaikkeudessa.

T: Ex-pelkuri

Juuri näin.

Olen itse ollut nyt 10 v. kotiäitinä ja nuorin täyttää 3 v. todellakin aion mennä töihin, vaikka olenkin introvertti ja ahdistaa ihmisten joukossa oleminen yms. Mutta päätin etten ajattele itseäni, vaan perheeni parasta ja altistan itseni epämukavuudelle ja ajoittaiselle ahdistuksen tunteelle.

Minua motivoi se, että ajattelen lapsilleni mahdollisimman hyvää tulevaisuutta ja parempaa taloudellista tilannetta.

Käännä ajatuksesi siis itsestäsi muihin, se auttaa. Ei helppoa, mutta kokeile ettet ajattele omia pelkojasi ja tuntemuksiasi liikaa, vaan mieti läheistesi parasta ja toimi sen mukaisesti.

No olen matalasti koulutettu ja saan enemmän rahaa kotona.. Joten ei se ainakaan motivoi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei siihen auta kuin altistaa itseään sosiaalisille tilanteille, niihinkin tottuu. Ja opetella suhtautumaan itseensä vähemmän vakavasti. Et ole maailman tärkein henkilö, eikä ketään oikeasti kiinnosta sun toilailut. Vaikka mokaisitkin itsesi sosiaalisessa tilanteessa, ei sillä ole mitään väliä, koska miksi olisi? Ei siihen kuole. Olet vain yksi rippunen tässä maailmankaikkeudessa.

T: Ex-pelkuri

Juuri näin.

Olen itse ollut nyt 10 v. kotiäitinä ja nuorin täyttää 3 v. todellakin aion mennä töihin, vaikka olenkin introvertti ja ahdistaa ihmisten joukossa oleminen yms. Mutta päätin etten ajattele itseäni, vaan perheeni parasta ja altistan itseni epämukavuudelle ja ajoittaiselle ahdistuksen tunteelle.

Minua motivoi se, että ajattelen lapsilleni mahdollisimman hyvää tulevaisuutta ja parempaa taloudellista tilannetta.

Käännä ajatuksesi siis itsestäsi muihin, se auttaa. Ei helppoa, mutta kokeile ettet ajattele omia pelkojasi ja tuntemuksiasi liikaa, vaan mieti läheistesi parasta ja toimi sen mukaisesti.

No olen matalasti koulutettu ja saan enemmän rahaa kotona.. Joten ei se ainakaan motivoi.

Ap

Entäs eläke?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan onneksi vain hyötyy ihmisarasta äidistä, joka näkee mörköjä kaikkialla ja siirtää pelkonsa omiin lapsiin :( Voisiko niitä lapsia tehdä vain siinä tilanteessa, että on itse ANNETTAVAA lapselle, eikä vain silloin, kun niistä itse hyötyy. Joo, ymmärrän ahdistuksen ja pelot, ei siinä mitään, minusta tuo itsekkyys on vain paljon pahempi asia.

En sanoisi itsekkääksi. Ap ei kerro montako lasta on, mutta voisi epäillä, että aikamoinen katras on tullut synnytettyä. Se on kaikkea muuta kuin itsekästä, jos on monta kertaa jaksanut käydä raskauden, synnytyksen, kenties imetyksen ja tähän päälle vielä raskaan vauvavuoden jokaisen lapsen kohdalla uudestaan läpi. Ja näiden päälle hoitanut myös aiempien lasten tarpeet. Todella kova ja raskas fyysinen ja henkinen suoritus ja arvostustahan tuo vain herättää, varsinkin kun kuulostaa, että ap on myös hyvä äiti ja tekee lasten kanssa asioita kuten uimahallissa käyminen.

Sinulla on myös inhottava asenne, että muka sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivällä ei olisi mitään annettavaa lapsille. Ap sanoikin, että kyllä hän käy lasten kanssa paikoissa eikä eristäydy kotiin eli aivan hyvältä äidiltä kuulostaa. Ja lapsilla on myös isä, jolta lapset voivat ottaa mallia sosiaalisissa tilanteissa toimimisesta, jos äiti ei osaa antaa siihen tarpeeksi hyvää mallia. Se, että on jokin puute, ei tarkoita, että lapsia ei saisi tehdä. Vaikka ihminen on jossain asiassa puutteellinen, hänellä voi silti olla paljon annettavaa monessa muussa asiassa.

Ap itse kirjoitti, että pakoilee työelämää mm. lapsia tekemällä, joten tästä päättelin hänen tekevän lapsia pakoillakseen työelämää. Ei silloin syynä ole se, että haluaa antaa lapsille jotain vaan se, että haluaa itse hyötyä. Totta kai hän voi olla mainio äiti mm. siinä, että touhuaa lasten kanssa paljon ja perushoiva voi olla hyvää. Ja yleensä vanhemmuudesta keskusteleminen jääkin tähän. Milloin on fyysisesti hyvässä synnytysiässä ja jaksaa valvoa, onko lapsella säännölliset ruoka-ajat jne.

Se, mistä paljon vähemmän puhutaan, on sellainen henkinen perintö, minkä vanhempi lapsilleen jättää. Siinä yksi tärkeä osa on, miten ihminen toimii yhteisössä, mikä on hänen paikkansa, miten hän toimii toisten kanssa. Onhan nytkin ollut puhetta siitä, miten koulutusaste periytyy vahvasti ja on sukuja, joissa on työttömiä sukupolvesta toiseen. En tarkoita, että kaikkien ihmisten pitäisikään kouluttautua mahdollisimman korkealle, jos se ei itseä kiinnosta, mutta tarkoitan sitä, että se malli tulee pitkälti kotoa käsin. Millaisen mallin antaa ihminen, joka ei uskalla käydä vanhempainillassa ja joka ei ole työelämässä nimenomaan sen takia, että pelkää? Aivan eri asia olisi, jos ap aktiivisesti yrittäisi hoitaa ongelmiaan, se opettaisi lapsille sitä, että asioihin voi itse vaikuttaa. Eli ei tarvitse olla täydellinen, tietenkään ei tarvitse, mutta jos asenne on se, että olen ongelmainen, eikä mikään auta, säälikää minua, niin ei se lapsille nyt kovin hyvää kuvaa maailmasta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista anna. Ei, vaikka kotona äidin kainalossa olisikin kivaa.

Tämä kuulostaa aika paljon minun perheeltäni. Äitini hankki mahdollisimman monta lasta, ettei tarvitsisi tulla kotoa pois. Syy isoon perheeseen oli ehkä vähän hassu, mutta olen todella kiitollinen äidilleni.

Minusta se on todella ihanaa, että on paljon sisaruksia. Kun itsekin olen niin rajoittunut, että ilman isoa perhettä olisin aivan yksin maailmassa. Koskaan en ole kavereita saanut, mutta onneksi on sisaruksia ympärillä niin en ole milloinkaan kärsinyt myöskään yksinäisyydestä.

Teidän ei kannattaisi syytellä ap:ta turhaan. Iso perhe voi sosiaalisesti rajoittuneille olla suuri sinunaus.

Pitkä video, mutta Rachel kertoo taustaa omasta sosiaalisesta pelostaan ja ahdistuksestaan, mikä häntä on auttanut ja kertoo myös lääkityksestä, joka hänellä on ollut. Kannattaa katsoa.

On paljon töitä joissa ei tarvitse tavata ihmisiä. Esim joku varastotyö, puutarhanhoitaja, jne.