Yle: Maksukorttiin kytkettävä koronatodistus pohdinnassa
Jes, pian ei voi rokottamattomat maksaa ostoksiaan kaupoissa.
"Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa on kehitteillä on malli, jossa koronatodistus tai rokotepassi voitaisiin kytkeä maksukortteihin.
Johtaja Antti Kivelä kertoo, että kytkentä olisi teknisesti täysin mahdollinen toteuttaa, sillä maksuverkko on varmennettu ja valvottu verkko.
Tällä hetkellä uudistuksen juridista puolta selvitetään. Esillä on esimerkiksi se, voisiko tieto tulla Omakanta-palvelusta.
Hankkeesta on keskusteltu sekä kansainvälisten maksuverkkoyhtiöiden ja EU-komission että kotimaassa hallituksen ja ministeriöiden kanssa. Kivelän mukaan tarkoitus on vappuun mennessä päättää, edetäänkö hankkeen kanssa käytännön kokeiluun.
Lähes kaikilla ihmisillä on maksukortti, jota he ovat sitoutuneet korttiehdot hyväksyessään säilyttämään hallussaan."
Kommentit (959)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa, jos esimerkiksi kampaaja ei kysy koronarokotepassia, häntä voidaan sakottaa. Jos on saanut vain yhden rokotteen, pitää käydä testeissä, pyritään jopa puoleen miljoonaan testiin vuorokaudessa (Tanskassa).
Tanskan rokotepassi homma onkin mennyt täysin yli. Testausmäärä taas kuulostaa hyvältä, ikävä kyllä Suomi ei siihen kykene.
Ihan oikeasti meinaat, että olisi järkevää resurssien käyttöä testata jokainen viikottain? Tai kaupunkilaiset parin päivän välein?
Viikottaisessa testauksessa ei ole mitään vikaa.
On erittäin paljon vikaa.
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/saako-korona-maksaa-mi…

Onko sinulla rahaa ja aikaa siihen?
Miksei olisi?
Vierailija kirjoitti:
Rokote on ilmeisesti täysin turha ja tehoton, kun kerran pitää parinkin piikin jälkeen vielä pelätä rokottamattomia niin maan hirvittävästi.
En pelkää itseni puolesta mutta kun rokotesuoja ei ole 100% niin tautia voi olla liikkeellä jonkin verran jos sitä tarkoituksella levitetään eikä haluta ottaa rokotetta. Koko ajan on enemmän viitettä siitä että aerosoli muodostus on merkittävä koronan leviämismekanismi. Tuhkarokon kohdalla pitää rokotekattavuuden olla reilusti yli 90% jotta tauti pysyy kurissa ja voi olla että aika korkealle pitää päästä koronarokotuksissakin vaikka nyt toki osa rokotteista on tosi tehokkaita (Pfizer, Moderna).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa, jos esimerkiksi kampaaja ei kysy koronarokotepassia, häntä voidaan sakottaa. Jos on saanut vain yhden rokotteen, pitää käydä testeissä, pyritään jopa puoleen miljoonaan testiin vuorokaudessa (Tanskassa).
Tanskan rokotepassi homma onkin mennyt täysin yli. Testausmäärä taas kuulostaa hyvältä, ikävä kyllä Suomi ei siihen kykene.
Ihan oikeasti meinaat, että olisi järkevää resurssien käyttöä testata jokainen viikottain? Tai kaupunkilaiset parin päivän välein?
Viikottaisessa testauksessa ei ole mitään vikaa.
Onko sinulla rahaa ja aikaa siihen?
Miksei olisi?
Siitä sitten vaan ravaamaan yksityisellä testissä viikottain. Ihan vapaasti voit niin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti inhimilliset toimittajat mediassa nostavat tästä kohun. Tähän EI pidä kenenkään suostua.
Tsemppiä! <3
Kaikkea en tuolla gab:ssäkään allekirjoita, mutta siellä näistä asioista on varoiteltu jo ainakin viimeiset kolme kuukautta (nämä rokotepassit ja liittäminen maksukortteihin esim.). Suomessa asiasta varoittelee mv lehti ja ulilauta, vaikken niidenkään kanssa ole samaa mieltä joka asiasta. Joku Turtiaisen ihailu menee vähän yli, vaikka fakta on, että Turtiainen nyt tekee vaan haittaa, vaikka tarkoitus hyvä olisikin. Pitää olla tarpeeksi älykäs, jotta tämä sosialismin eteneminen saataisiin pysäytettyä, täytyy olla ovelampi kuin vastustaja, eikä pauhata suoraan kasvotusten. Vihollinen käyttää sellaista naiviutta omiin tarpeisiinsa.
Myös sellainen leht kuin magneettimedia kertoo paljon sellaista tietoa, mitä ei sitten saa mistään muualta, vaikka jossain asioissa saattaa mennä liian pitkälle johtopäätöksissään. Sieltä olen mm. lukenut, että nyt hallituksen ja EU:n vaatima vihapuhekielto ei olekaan mikään ihan uusi juttu, vaan siitä on pauhattu jenkeissä jo useamman vuoden ajan.
En käytä gabia, mutta sen- suu-rin myötä käyn token tubessa. Luen valta-ja vastamediaa. MV-lehden avaan aina nykyään ensiksi oman ja läheisten turvallisuuden takia. Siellä varoitetaan nimittäin monista asioista jo viikkoja tai kuukausia aiemmin ennen ns. valtamediaa.
Suosittelen muitakin tekemän niin itsesuojelun takia.
Luotan ihmisten itsenäiseen ajattelukykyyn. Uskon, että itselleen rehellinen ihminen ajattelee niin terävästi, että osaa erottaan oikean tiedon väärästä. Esim. poliittisen vaikuttamisen ja ne salaliittoteoriat, jotka näyttäisivät olevan epätodennäköisiä. Niin kauheaa kuin se onkin, monet asiat ovat toteutuneet, joita aiemmin pidettiin salaliittoteorioina.
Viime kesästä lähtien minulle kävi niin, että aloin peilata kaikkea tietoa Raamatun valossa.
Onnea uskoon tulosta. Oliko jotain itse asiaan liittyen?
Tarkoitatko otsikkoon liittyen? En pidä itseäni viisaana. Ilmestyskirjaa en edes oikein uskalla selittää.
Sen olen sanonut tässä ketjussa kuitenkin, että en tiedä, olenko oikeassa, mutta tästä tulee mieleen Pedon merkki.
Sitten jos joku tietää lopun ajan profetioista, tuleeko Googin sota ennen kuin Pedon merkki?
Jotkut sanovat, että Venäjä on Goog.
Kun katsoo videoita liittyen Ukrainaan, niin sotahan siellä on nyt alkanut. Itse ajattelen, että ennemmin tai myöhemmin tullaan käyttämään ydinaseita tässä sodassa.
Yleensä keskustellaan otsikon alla siihen liittyvistä asioista joo. Eli rokotepassi on pedon merkki? No nih, henkkaritkin on sit sellainen, kuten myös kela-kortti ja tavallinen passi. Niissä kun on sun tietoja.
Niin no henkkareiden tai kela kortin perusteella ei määritellä mitä saat tehdä tai saatko ostaa tuotteita kaupasta. Eikä ne tiedot näy jossain maksupäätteessä kaikelle kansalle.
Eikä maksukortissakaan, ainut vaan että ideana ihan typerä. Itse rokotepassi ei siis ole huono idea, sen sisällyttäminen pankkikorttiin on.
Rokotepassi on huono idea, jos sillä aletaan systemaattisesti syrjiä rokottamattomia ja rokotteesta tulee ns. pääsylippu normaaliin elämään.
Miksi? Rokote on ainut tapa maailmanlaajuisesti päästä normaaliin elämään, miksi se olisi syrjintää, jos rokotteen ottaneet pääsisi siihen ennen rokottamattomia?
Paskapuhetta.
1. Rokote ei estä taudin levittämistä
2. Rokote ei estä taudin saamista.
Kyllä se on ihan helvetinmoista syrjintää, jos terveydellisistä syistä aletaan rajaamaan ihmisten perusoikeuksia.
ÄLÄ VIITSI LEVITTÄÄ VÄÄRÄÄ TIETOA SILLÄ
1. ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN LEVIÄMISTÄ
2 ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN SAAMISTA
3 ROKOTE ESTÄÄ VAKAVAN TAUDIN SAAMISEN
OLETKO MIELENVIKAINEN VAI MIKSI VÄITÄT TIETEELLISTÄ NÄYTTÖÄ VASTAAN.. LUE ARTIKKELEITA NIIN OPIT JOTAIN KORONATAUDISTA.
Yli 400 koronarokotettua suomalaista on saanut tartunnan, mutta se ei asiantuntijoita huoleta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/610d61c4-ea98-45d1-8848-bc124fc6…
Sadat rokotetut ovat saaneet koronatartunnan Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007889597.html
Pelkkä rokottaminen ei katkaise tartuntaketjuja
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007705630.html
Ohis
Rokotettu Anu sai koronan – ei oireen oiretta, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Olin ällikällä päähän lyöty"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotettu-anu-sai-koronan-ei-oireen…
Rokotettukin voi saada koronan
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f52af287-5e9a-4eed-b23e-20613…
Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen (Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti)
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokot…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa, jos esimerkiksi kampaaja ei kysy koronarokotepassia, häntä voidaan sakottaa. Jos on saanut vain yhden rokotteen, pitää käydä testeissä, pyritään jopa puoleen miljoonaan testiin vuorokaudessa (Tanskassa).
Tanskan rokotepassi homma onkin mennyt täysin yli. Testausmäärä taas kuulostaa hyvältä, ikävä kyllä Suomi ei siihen kykene.
Ihan oikeasti meinaat, että olisi järkevää resurssien käyttöä testata jokainen viikottain? Tai kaupunkilaiset parin päivän välein?
Viikottaisessa testauksessa ei ole mitään vikaa.
On erittäin paljon vikaa.
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/saako-korona-maksaa-mi…
Tämä juna on mennyt aikoja sitten, testimäärillä ole mitään väliä tässä sopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskassa, jos esimerkiksi kampaaja ei kysy koronarokotepassia, häntä voidaan sakottaa. Jos on saanut vain yhden rokotteen, pitää käydä testeissä, pyritään jopa puoleen miljoonaan testiin vuorokaudessa (Tanskassa).
Tanskan rokotepassi homma onkin mennyt täysin yli. Testausmäärä taas kuulostaa hyvältä, ikävä kyllä Suomi ei siihen kykene.
Ihan oikeasti meinaat, että olisi järkevää resurssien käyttöä testata jokainen viikottain? Tai kaupunkilaiset parin päivän välein?
Viikottaisessa testauksessa ei ole mitään vikaa.
Onko sinulla rahaa ja aikaa siihen?
Miksei olisi?
Siitä sitten vaan ravaamaan yksityisellä testissä viikottain. Ihan vapaasti voit niin tehdä.
Saatanpa käydäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti inhimilliset toimittajat mediassa nostavat tästä kohun. Tähän EI pidä kenenkään suostua.
Tsemppiä! <3
Kaikkea en tuolla gab:ssäkään allekirjoita, mutta siellä näistä asioista on varoiteltu jo ainakin viimeiset kolme kuukautta (nämä rokotepassit ja liittäminen maksukortteihin esim.). Suomessa asiasta varoittelee mv lehti ja ulilauta, vaikken niidenkään kanssa ole samaa mieltä joka asiasta. Joku Turtiaisen ihailu menee vähän yli, vaikka fakta on, että Turtiainen nyt tekee vaan haittaa, vaikka tarkoitus hyvä olisikin. Pitää olla tarpeeksi älykäs, jotta tämä sosialismin eteneminen saataisiin pysäytettyä, täytyy olla ovelampi kuin vastustaja, eikä pauhata suoraan kasvotusten. Vihollinen käyttää sellaista naiviutta omiin tarpeisiinsa.
Myös sellainen leht kuin magneettimedia kertoo paljon sellaista tietoa, mitä ei sitten saa mistään muualta, vaikka jossain asioissa saattaa mennä liian pitkälle johtopäätöksissään. Sieltä olen mm. lukenut, että nyt hallituksen ja EU:n vaatima vihapuhekielto ei olekaan mikään ihan uusi juttu, vaan siitä on pauhattu jenkeissä jo useamman vuoden ajan.
En käytä gabia, mutta sen- suu-rin myötä käyn token tubessa. Luen valta-ja vastamediaa. MV-lehden avaan aina nykyään ensiksi oman ja läheisten turvallisuuden takia. Siellä varoitetaan nimittäin monista asioista jo viikkoja tai kuukausia aiemmin ennen ns. valtamediaa.
Suosittelen muitakin tekemän niin itsesuojelun takia.
Luotan ihmisten itsenäiseen ajattelukykyyn. Uskon, että itselleen rehellinen ihminen ajattelee niin terävästi, että osaa erottaan oikean tiedon väärästä. Esim. poliittisen vaikuttamisen ja ne salaliittoteoriat, jotka näyttäisivät olevan epätodennäköisiä. Niin kauheaa kuin se onkin, monet asiat ovat toteutuneet, joita aiemmin pidettiin salaliittoteorioina.
Viime kesästä lähtien minulle kävi niin, että aloin peilata kaikkea tietoa Raamatun valossa.
Onnea uskoon tulosta. Oliko jotain itse asiaan liittyen?
Tarkoitatko otsikkoon liittyen? En pidä itseäni viisaana. Ilmestyskirjaa en edes oikein uskalla selittää.
Sen olen sanonut tässä ketjussa kuitenkin, että en tiedä, olenko oikeassa, mutta tästä tulee mieleen Pedon merkki.
Sitten jos joku tietää lopun ajan profetioista, tuleeko Googin sota ennen kuin Pedon merkki?
Jotkut sanovat, että Venäjä on Goog.
Kun katsoo videoita liittyen Ukrainaan, niin sotahan siellä on nyt alkanut. Itse ajattelen, että ennemmin tai myöhemmin tullaan käyttämään ydinaseita tässä sodassa.
Yleensä keskustellaan otsikon alla siihen liittyvistä asioista joo. Eli rokotepassi on pedon merkki? No nih, henkkaritkin on sit sellainen, kuten myös kela-kortti ja tavallinen passi. Niissä kun on sun tietoja.
Niin no henkkareiden tai kela kortin perusteella ei määritellä mitä saat tehdä tai saatko ostaa tuotteita kaupasta. Eikä ne tiedot näy jossain maksupäätteessä kaikelle kansalle.
Eikä maksukortissakaan, ainut vaan että ideana ihan typerä. Itse rokotepassi ei siis ole huono idea, sen sisällyttäminen pankkikorttiin on.
Rokotepassi on huono idea, jos sillä aletaan systemaattisesti syrjiä rokottamattomia ja rokotteesta tulee ns. pääsylippu normaaliin elämään.
Miksi? Rokote on ainut tapa maailmanlaajuisesti päästä normaaliin elämään, miksi se olisi syrjintää, jos rokotteen ottaneet pääsisi siihen ennen rokottamattomia?
Paskapuhetta.
1. Rokote ei estä taudin levittämistä
2. Rokote ei estä taudin saamista.
Kyllä se on ihan helvetinmoista syrjintää, jos terveydellisistä syistä aletaan rajaamaan ihmisten perusoikeuksia.
ÄLÄ VIITSI LEVITTÄÄ VÄÄRÄÄ TIETOA SILLÄ
1. ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN LEVIÄMISTÄ
2 ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN SAAMISTA
3 ROKOTE ESTÄÄ VAKAVAN TAUDIN SAAMISEN
OLETKO MIELENVIKAINEN VAI MIKSI VÄITÄT TIETEELLISTÄ NÄYTTÖÄ VASTAAN.. LUE ARTIKKELEITA NIIN OPIT JOTAIN KORONATAUDISTA.
Yli 400 koronarokotettua suomalaista on saanut tartunnan, mutta se ei asiantuntijoita huoleta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/610d61c4-ea98-45d1-8848-bc124fc6…
Sadat rokotetut ovat saaneet koronatartunnan Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007889597.html
Pelkkä rokottaminen ei katkaise tartuntaketjuja
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007705630.html
Ohis
Rokotettu Anu sai koronan – ei oireen oiretta, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Olin ällikällä päähän lyöty"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotettu-anu-sai-koronan-ei-oireen…
Rokotettukin voi saada koronan
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f52af287-5e9a-4eed-b23e-20613…
Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen (Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti)
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokot…
N Ä M Ä kuusi (6) linkkiä !!!!
Koronapedot Kuriin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin yliopiston professori sanoo nyt A-studiossa, että perustuslaillinen yhdenvertaisuus saavutettaisiin ja koronarokotepassi voitaisiin ottaa käyttöön, mikäli rokotteen korvaa negatiiviset testit ja sairastettu korona.
Syrjivyysongelma tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että rokotettu voi kantaa koronaa.
Tuo yliopiston professori sanoo, että rokotepassi turvaa kahden tason oikeudet, elinkeinoelämän ja rokotettujen oikeudet.
Lehtonen ei vastannut toimittajan kysymykseen, korvaako koronan sairastaminen tai negatiivinen testitulos rokottamisen. Lehtonen toistaa, että pitää rokottaa kaikki. Haiskahtaa nyt...
Oikeus elämään ja terveyteen on perustavanlaatuinen oikeus. Se tarkoittaa että ihmisellä on oikeus pystyä välttämään ruttoa, koronaa tai muuta tappavaa tautia levittävät viruslingot jotka eivät välitä toisten terveydestä.
Siksi koronaa levittävät rokotamattomat pitää eristää yhteiskunnasta tai ainakin voida rajoittaa näitten itserakkaitten minäminä tyyppien taudin levittämiskykyä. En näe kovin syrjivänä jos rokotteen vieroksuja ei pandemian aikana pääsre matkustamaan ulkomaille tai vaikka keikoille.
Olkoot nämä taudinkantajat omissa loukoissaan vaikka vuoden tai kaksi poissa kunnon ihmisten näkyvistä.
Mitä ihmettä sä horiset? Miksi ihmeessä otat rokotteen, jos et usko sen suojaavan sua yhtään miltään? Mä ainakin luotan, että ensi viikolla saamani rokote suojaa mua varsin hyvin saamasta Covid-19:stä vakavaa muotoa. Jos en luottaisi siihen, ihan turhaan ottaisin koko rokotettakaan.
Reilu viikko sitten pääministeri oli julistamassa poikkeusoloja ja ulkonaliikkumiskieltoa, koska tilanne on NIIN VAKAVA. Ja nyt siis viikkoa myöhemmin hän ilmoittaa, kuinka voimme avata yhteiskunnan., ei kuitenkaan yksilöi miten.
Ei voi viikossa muuttua tilanne sellaisesta, että vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa eli puututaan ihmisten perusoikeuksiin, ja viikon päästä tilanne on muka muuttunut. Eli uskon, että mitään niin vakavana pidettävää tilannetta ei ole ollutkaan, Marinin vaikuttimet olivat puhtaasti poliittiset. Hän halusi siirtää vaalit, onhan todella naurettavaa, että hän sanoo ravintoloiden voivan avata ovensa 19.4. kun kuntavaalien oli tarkoitus olla edellisenä päivänä 18.4.
Marin tulisi asettaa nyt vastuuseen toimistaan. Valitettavasti kokoomus-orpo ei sitä tee, koska oli itsekin siirtämässä vaaleja, jotta saisi kokoomuksen kannatuksen nousuun tässä välissä. Mutta, laitoin jo aiemmin, mutta uudestaan nyt tähän, Marinista pitäisi kannella Brysseliin ihmisoikeusliitolle The Leaque for Human Rights. Syy: perusteeton kuntavaalien siirto, ja ihmisten perusoikeuksien kieltäminen ja demokatiaan vaikuttaminen. Tuo ihmisoikeusliitto kumosi mm. Belgian valtion asettamat koronarajoitukset perusteettomina.
Mikäli Marin joutuis vastaamaan tuolle ihmisoikeusliitolle, vaalien siirtämisen perusteista, ja kun ei pystyisi niitä perustelemaan, tuo ihmisoikeusliitto voisi määrätä Marinin siirtyvän syrjään kansalaisia kohtaan tekemiensä rikkomustan johdosta. Tämä kuntavaalien laiton siirtäminen + elvytyspakettiin ja liittovaltioon suostuminen ilman kansalaisten mandaattia.

Sinulla on täysi oikeus lukittautua kellariin. Niinhän sinä sen taudin vältät, et sillä että syyllistät muita.
Ei minulla ole mitään hätää kun olen saanut 2 Pfizerin rokotetta. Enemmän olen huolissani niistä jotka eivät ole vielä rokotetta saaneet, eivät voi niitä ottaa tai jos rokotesuoja ei ole täydellinen.
Sen vuoksi rokottamattomien matkustamista ulkomaille ja pääsyä joukkokokoontumisiin pitää voida rajoittaa yleisen edun nimissä. Mitä järkeä on antaa rokottamattomien sairastua ja levittää koronasaastaansa muitten niskaan jos pienillä rajoitustoimilla saadaan tautitilanne pysymään kurissa.
Siinä vaiheessa kun puhuttiin ekasta ns. varantista, en enää uskonut vähääkään koko asiaan.
Se oli vain uusi keino kiristää kansaa. Tilastot ovat jo osoittaneet, että kyseessä on pahin petos koko ihmiskuntaa kohtaan.
Rikolliset ovat saanneet vallan.
Olemme hukassa. Peli on menetetty ellei jokin ihme tapahdu.
Yli 400 koronarokotettua suomalaista on saanut tartunnan, mutta se ei asiantuntijoita huoleta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/610d61c4-ea98-45d1-8848-bc124fc6…
Sadat rokotetut ovat saaneet koronatartunnan Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007889597.html
Pelkkä rokottaminen ei katkaise tartuntaketjuja
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007705630.html
Rokotettu Anu sai koronan – ei oireen oiretta, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Olin ällikällä päähän lyöty"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotettu-anu-sai-koronan-ei-oireen…
Rokotettukin voi saada koronan
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f52af287-5e9a-4eed-b23e-20613…
Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen (Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti)
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokot…
Vierailija kirjoitti:
Koronapedot Kuriin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin yliopiston professori sanoo nyt A-studiossa, että perustuslaillinen yhdenvertaisuus saavutettaisiin ja koronarokotepassi voitaisiin ottaa käyttöön, mikäli rokotteen korvaa negatiiviset testit ja sairastettu korona.
Syrjivyysongelma tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että rokotettu voi kantaa koronaa.
Tuo yliopiston professori sanoo, että rokotepassi turvaa kahden tason oikeudet, elinkeinoelämän ja rokotettujen oikeudet.
Lehtonen ei vastannut toimittajan kysymykseen, korvaako koronan sairastaminen tai negatiivinen testitulos rokottamisen. Lehtonen toistaa, että pitää rokottaa kaikki. Haiskahtaa nyt...
Oikeus elämään ja terveyteen on perustavanlaatuinen oikeus. Se tarkoittaa että ihmisellä on oikeus pystyä välttämään ruttoa, koronaa tai muuta tappavaa tautia levittävät viruslingot jotka eivät välitä toisten terveydestä.
Siksi koronaa levittävät rokotamattomat pitää eristää yhteiskunnasta tai ainakin voida rajoittaa näitten itserakkaitten minäminä tyyppien taudin levittämiskykyä. En näe kovin syrjivänä jos rokotteen vieroksuja ei pandemian aikana pääsre matkustamaan ulkomaille tai vaikka keikoille.
Olkoot nämä taudinkantajat omissa loukoissaan vaikka vuoden tai kaksi poissa kunnon ihmisten näkyvistä.
Mitä ihmettä sä horiset? Miksi ihmeessä otat rokotteen, jos et usko sen suojaavan sua yhtään miltään? Mä ainakin luotan, että ensi viikolla saamani rokote suojaa mua varsin hyvin saamasta Covid-19:stä vakavaa muotoa. Jos en luottaisi siihen, ihan turhaan ottaisin koko rokotettakaan.
Tässä nyt oltiin huolissaan varmasti niistä muista ei-rokotetuista.
Korona kuriin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronapedot Kuriin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin yliopiston professori sanoo nyt A-studiossa, että perustuslaillinen yhdenvertaisuus saavutettaisiin ja koronarokotepassi voitaisiin ottaa käyttöön, mikäli rokotteen korvaa negatiiviset testit ja sairastettu korona.
Syrjivyysongelma tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että rokotettu voi kantaa koronaa.
Tuo yliopiston professori sanoo, että rokotepassi turvaa kahden tason oikeudet, elinkeinoelämän ja rokotettujen oikeudet.
Lehtonen ei vastannut toimittajan kysymykseen, korvaako koronan sairastaminen tai negatiivinen testitulos rokottamisen. Lehtonen toistaa, että pitää rokottaa kaikki. Haiskahtaa nyt...
Oikeus elämään ja terveyteen on perustavanlaatuinen oikeus. Se tarkoittaa että ihmisellä on oikeus pystyä välttämään ruttoa, koronaa tai muuta tappavaa tautia levittävät viruslingot jotka eivät välitä toisten terveydestä.
Siksi koronaa levittävät rokotamattomat pitää eristää yhteiskunnasta tai ainakin voida rajoittaa näitten itserakkaitten minäminä tyyppien taudin levittämiskykyä. En näe kovin syrjivänä jos rokotteen vieroksuja ei pandemian aikana pääsre matkustamaan ulkomaille tai vaikka keikoille.
Olkoot nämä taudinkantajat omissa loukoissaan vaikka vuoden tai kaksi poissa kunnon ihmisten näkyvistä.
Sinulla on täysi oikeus lukittautua kellariin. Niinhän sinä sen taudin vältät, et sillä että syyllistät muita.
Ei minulla ole mitään hätää kun olen saanut 2 Pfizerin rokotetta. Enemmän olen huolissani niistä jotka eivät ole vielä rokotetta saaneet, eivät voi niitä ottaa tai jos rokotesuoja ei ole täydellinen.
Sen vuoksi rokottamattomien matkustamista ulkomaille ja pääsyä joukkokokoontumisiin pitää voida rajoittaa yleisen edun nimissä. Mitä järkeä on antaa rokottamattomien sairastua ja levittää koronasaastaansa muitten niskaan jos pienillä rajoitustoimilla saadaan tautitilanne pysymään kurissa.
No eipä tuo ole kurissa pysynyt edes näillä suuremmilla rajoitustoimilla. Eikä se ole yhteinen etu, että vain osa mahdollisista tartuttajista pakotetaan jäämään kotimaahaan. Kun se rokote ei vieläkään estä taudin levittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Reilu viikko sitten pääministeri oli julistamassa poikkeusoloja ja ulkonaliikkumiskieltoa, koska tilanne on NIIN VAKAVA. Ja nyt siis viikkoa myöhemmin hän ilmoittaa, kuinka voimme avata yhteiskunnan., ei kuitenkaan yksilöi miten.
Ei voi viikossa muuttua tilanne sellaisesta, että vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa eli puututaan ihmisten perusoikeuksiin, ja viikon päästä tilanne on muka muuttunut. Eli uskon, että mitään niin vakavana pidettävää tilannetta ei ole ollutkaan, Marinin vaikuttimet olivat puhtaasti poliittiset. Hän halusi siirtää vaalit, onhan todella naurettavaa, että hän sanoo ravintoloiden voivan avata ovensa 19.4. kun kuntavaalien oli tarkoitus olla edellisenä päivänä 18.4.
Marin tulisi asettaa nyt vastuuseen toimistaan. Valitettavasti kokoomus-orpo ei sitä tee, koska oli itsekin siirtämässä vaaleja, jotta saisi kokoomuksen kannatuksen nousuun tässä välissä. Mutta, laitoin jo aiemmin, mutta uudestaan nyt tähän, Marinista pitäisi kannella Brysseliin ihmisoikeusliitolle The Leaque for Human Rights. Syy: perusteeton kuntavaalien siirto, ja ihmisten perusoikeuksien kieltäminen ja demokatiaan vaikuttaminen. Tuo ihmisoikeusliitto kumosi mm. Belgian valtion asettamat koronarajoitukset perusteettomina.
Mikäli Marin joutuis vastaamaan tuolle ihmisoikeusliitolle, vaalien siirtämisen perusteista, ja kun ei pystyisi niitä perustelemaan, tuo ihmisoikeusliitto voisi määrätä Marinin siirtyvän syrjään kansalaisia kohtaan tekemiensä rikkomustan johdosta. Tämä kuntavaalien laiton siirtäminen + elvytyspakettiin ja liittovaltioon suostuminen ilman kansalaisten mandaattia.
MIten voit olla näin sekaisin? Onko jäänyt taas ottamatta psyykenlääkkeet vai mikä viiraa päässä? Palstalla kirjoittelulla ei ole muuta merkitystä kuin että pääset purkamaan hulluuttasi tänne.
Vierailija kirjoitti:
Yli 400 koronarokotettua suomalaista on saanut tartunnan, mutta se ei asiantuntijoita huoleta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/610d61c4-ea98-45d1-8848-bc124fc6…
Sadat rokotetut ovat saaneet koronatartunnan Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007889597.html
Pelkkä rokottaminen ei katkaise tartuntaketjuja
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007705630.html
Rokotettu Anu sai koronan – ei oireen oiretta, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Olin ällikällä päähän lyöty"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotettu-anu-sai-koronan-ei-oireen…
Rokotettukin voi saada koronan
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f52af287-5e9a-4eed-b23e-20613…
Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen (Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti)
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokot…
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti inhimilliset toimittajat mediassa nostavat tästä kohun. Tähän EI pidä kenenkään suostua.
Tsemppiä! <3
Kaikkea en tuolla gab:ssäkään allekirjoita, mutta siellä näistä asioista on varoiteltu jo ainakin viimeiset kolme kuukautta (nämä rokotepassit ja liittäminen maksukortteihin esim.). Suomessa asiasta varoittelee mv lehti ja ulilauta, vaikken niidenkään kanssa ole samaa mieltä joka asiasta. Joku Turtiaisen ihailu menee vähän yli, vaikka fakta on, että Turtiainen nyt tekee vaan haittaa, vaikka tarkoitus hyvä olisikin. Pitää olla tarpeeksi älykäs, jotta tämä sosialismin eteneminen saataisiin pysäytettyä, täytyy olla ovelampi kuin vastustaja, eikä pauhata suoraan kasvotusten. Vihollinen käyttää sellaista naiviutta omiin tarpeisiinsa.
Myös sellainen leht kuin magneettimedia kertoo paljon sellaista tietoa, mitä ei sitten saa mistään muualta, vaikka jossain asioissa saattaa mennä liian pitkälle johtopäätöksissään. Sieltä olen mm. lukenut, että nyt hallituksen ja EU:n vaatima vihapuhekielto ei olekaan mikään ihan uusi juttu, vaan siitä on pauhattu jenkeissä jo useamman vuoden ajan.
En käytä gabia, mutta sen- suu-rin myötä käyn token tubessa. Luen valta-ja vastamediaa. MV-lehden avaan aina nykyään ensiksi oman ja läheisten turvallisuuden takia. Siellä varoitetaan nimittäin monista asioista jo viikkoja tai kuukausia aiemmin ennen ns. valtamediaa.
Suosittelen muitakin tekemän niin itsesuojelun takia.
Luotan ihmisten itsenäiseen ajattelukykyyn. Uskon, että itselleen rehellinen ihminen ajattelee niin terävästi, että osaa erottaan oikean tiedon väärästä. Esim. poliittisen vaikuttamisen ja ne salaliittoteoriat, jotka näyttäisivät olevan epätodennäköisiä. Niin kauheaa kuin se onkin, monet asiat ovat toteutuneet, joita aiemmin pidettiin salaliittoteorioina.
Viime kesästä lähtien minulle kävi niin, että aloin peilata kaikkea tietoa Raamatun valossa.
Onnea uskoon tulosta. Oliko jotain itse asiaan liittyen?
Tarkoitatko otsikkoon liittyen? En pidä itseäni viisaana. Ilmestyskirjaa en edes oikein uskalla selittää.
Sen olen sanonut tässä ketjussa kuitenkin, että en tiedä, olenko oikeassa, mutta tästä tulee mieleen Pedon merkki.
Sitten jos joku tietää lopun ajan profetioista, tuleeko Googin sota ennen kuin Pedon merkki?
Jotkut sanovat, että Venäjä on Goog.
Kun katsoo videoita liittyen Ukrainaan, niin sotahan siellä on nyt alkanut. Itse ajattelen, että ennemmin tai myöhemmin tullaan käyttämään ydinaseita tässä sodassa.
Yleensä keskustellaan otsikon alla siihen liittyvistä asioista joo. Eli rokotepassi on pedon merkki? No nih, henkkaritkin on sit sellainen, kuten myös kela-kortti ja tavallinen passi. Niissä kun on sun tietoja.
Niin no henkkareiden tai kela kortin perusteella ei määritellä mitä saat tehdä tai saatko ostaa tuotteita kaupasta. Eikä ne tiedot näy jossain maksupäätteessä kaikelle kansalle.
Eikä maksukortissakaan, ainut vaan että ideana ihan typerä. Itse rokotepassi ei siis ole huono idea, sen sisällyttäminen pankkikorttiin on.
Rokotepassi on huono idea, jos sillä aletaan systemaattisesti syrjiä rokottamattomia ja rokotteesta tulee ns. pääsylippu normaaliin elämään.
Miksi? Rokote on ainut tapa maailmanlaajuisesti päästä normaaliin elämään, miksi se olisi syrjintää, jos rokotteen ottaneet pääsisi siihen ennen rokottamattomia?
Paskapuhetta.
1. Rokote ei estä taudin levittämistä
2. Rokote ei estä taudin saamista.
Kyllä se on ihan helvetinmoista syrjintää, jos terveydellisistä syistä aletaan rajaamaan ihmisten perusoikeuksia.
ÄLÄ VIITSI LEVITTÄÄ VÄÄRÄÄ TIETOA SILLÄ
1. ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN LEVIÄMISTÄ
2 ROKOTE ESTÄÄ TAUDIN SAAMISTA
3 ROKOTE ESTÄÄ VAKAVAN TAUDIN SAAMISEN
OLETKO MIELENVIKAINEN VAI MIKSI VÄITÄT TIETEELLISTÄ NÄYTTÖÄ VASTAAN.. LUE ARTIKKELEITA NIIN OPIT JOTAIN KORONATAUDISTA.
Yli 400 koronarokotettua suomalaista on saanut tartunnan, mutta se ei asiantuntijoita huoleta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/610d61c4-ea98-45d1-8848-bc124fc6…
Sadat rokotetut ovat saaneet koronatartunnan Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007889597.html
Pelkkä rokottaminen ei katkaise tartuntaketjuja
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007705630.html
Ohis
Rokotettu Anu sai koronan – ei oireen oiretta, vaikka kuuluu riskiryhmään: "Olin ällikällä päähän lyöty"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotettu-anu-sai-koronan-ei-oireen…
Rokotettukin voi saada koronan
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f52af287-5e9a-4eed-b23e-20613…
Moni sairastuu ja kuolee koronarokotuksen jälkeen (Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti)
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokot…
N Ä M Ä kuusi (6) linkkiä !!!!
https://nypost.com/2021/04/11/nj-man-in-hospital-with-covid-after-being…
Viiden viikon päästä ensimmäinen Johnson & Johnson rokotteen saamisen jälkeen. Ja näitähän meille on nyt kai tulossa iso erä?
Kuka äänesti nämä perseet puhumaan hulluja päämme menoksi?
Hyvä. Vapaamatkustajille ei nyt vain valitettavasti ole tilaa yhteiskunnassamme.
Ja jos nämä jutut pelottaa sinua: voit hakea hoitoon sanomalla lääkärille, että olet qanonilainen.