Onko normaalia jos mies lähtee rauhanturvaajaksi jos pieniä lapsia/vaimo raskaana?

koska meillä olisi myös menohaluja..

ei mitenkään kai epänormaaliakaan. Voihan olla kyse miehen unelmasta ja vaimo haluaa antaa miehelleen mahdollisuuden toteuttaa unelmansa?

kerran joukoissa ja mieli haikailee sinne tapettavaksi,hoh hoijaa.

Esim. kun on kavereita, joiden elämän unelma on käydä vaeltamassa hengenvaarallisissa olosuhteissa jossain napajäätiköllä - mun mielestä vähän sama asia kuin rauhanturvaajaksi lähtö -, niin sellainen täytyy kertoa. Toinen voi sitten päättää, tahtooko lastensa äidksi/isäksi ihmisen, jolla on narsistinenkin tarve koetella itseään/rajojaan.

itse en siihen suostuisi.

Mies otti ko. pestin vastaan, kun oltiin seurusteltu noin 2 vuotta. Sovittiin, että kerran haluaa mennä, niin menköön vielä nyt kun voi. Mies oli itsekin sitä mieltä, että jos lapsia olisi, niin ei haluaisi enää lähteä -ja minä pelkäsin jo silloin synnyttämistä niin paljon, ettei puhettakaan, että mies olisi raskausaikanakaan lähtenyt.



Jokaisen oma asiahan se on, lähteekö ap:n kuvailemassa tilanteessa, mutta minun mieheni ei enää lähtisi. Jos mahdollista, kannattaa mennä ennen sitä perheen perustamista.

Ei paljon lähtijöitä löytyisi, jos pitäisi olla lapseton tai lapset täysi-ikäisiä. Vähän realismia peliin nyt.

eli mies oli vuoden pois ennen kuin meillä oli lapsia. Samassa paikassa oli muutama pienten lasten isä, ja kyllä sitä yhdessä ihmettelimme.

tuttavalla meni suhde " turvauksen" jälkeen poikki. siis kun mies oli jo kotiutunu. hän tottui niin olemaan lapsen kanssa yksin että mies lähinnä häiritsi

Vastuunpakoilua!

Minun mielestäni ei. Vuosi elämästä on kuitenkin melkoisen lyhyt aika, ja käyhän mies toki vuoden aikana kotonakin. Jos nyt vähän kärjistetään, niin samassa tilanteessa ovat ne perheet, joissa isä on ns. reissutyössä, eli kotona vain pari vkloppua kuussa. Ei siinäkään kovin paljon pysty panostamaan perhe-elämään, ja tämä tilanne voi jatkua vuosia. Eli suhteellisuudentajua peliin, naiset.

Minunkin mies matkustaa mutta kohtuudella.

eli jos esim. perhe tarvitsee kipeästi ne rahat jotka siitä saa. mutta sitä en ymmärrä että miehen pitäisi päästä ' toteuttamaan unelmaansa' kun hänellä on hyvin hyvin pienet lapset. ja naisen pitäisi sen takia käytännössä olla yh.



miehet on täysivaltaisia aikuisia, käyttäytykööt sen mukaisesti. ei aikuisen elämä ole mitään jatkuvaa itsensä toteuttamista, sen paremmin miehen kuin naisen.

Meillä ei kyllä tulisi kuuloonkaan että mies edes kuvittelisi lähtevänsä lasten luota mihinkään.



Mutta eikai rauhanturvaajan työ ole sen kummallisempaa kuin mikä muukaan reissutyö, vaarallisuutta ehkä kyllä löytyy liiaksikin... Asia lienee hyvä keskustella perheen kesken, ei av-palstalla!

Unelmia pitää olla ja niitä on hyvä yrittää toteuttaakin, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa. Kotoa pois lähteminen vuodeksi on sellainen unelma, joka pitää toteuttaa ennen lapsia tai sitten unohtaa. Mikäli siis on vastuuntuntoinen ja lapsistaan aidosti välittävä ihminen. Itsekkäät empatiakyvyttömät ihmiset ovat asia erikseen.



Pienet lapsethan ehtivät unohtaa isänsä, jos tämä käy vain n. kuuden viikon välein kotona, niinkuin minun mieheni ainakin kävi oman komennuksensa aikana. Ero oli sen verran rankka aikuisellekin, että voin vain kuvitella, miltä se tuntuisi lapsesta. Väittäisin että tekee sellaisen haavan lapsen sieluun, ettei se kunnolla parane koskaan.

eli sinun mielestäsi olisi myös ihan ok, että nainen lähtisi toteuttamaan unelmaansa maailmalle, esim. juuri rauhanturvaajana, vuodeksi juuri silloin, kun lapset ovat pieniä?

Eri asia on, jos on " pakko" lähteä ulkomaille. Rauhanturvaajaksi harvemmin pakotetaan. Minun mieheni joutui kerran lähtemään yli puoleksi vuodeksi maapallon toiselle puolelle. Työ olisi käytännössä lähtenyt alta, jos hän olisi kieltäytynyt. Meillä ei silloin vielä ollut lapsia ja minä jäin kotiin omaan työhöni. Jos nyt tulisi sellainen pakkotilanne, niin todennäköisesti jompi kumpi luopuisi työstään kokonaan perheen hyväksi.

Meiheni on ollut lapselleni 2-vuotiaasta sos. psyyk. ja fyysinen isä (tietenkään ei bio). Kerroin että menee kiitos oikein loistavasti. Samalla kysyin miten heillä isän rooli on maistunut (kaverini mies 6 viikoa työssä ja sitten 4 lomalla). Kaverini närkästyi että onhan mies sentään lapsen isä!!! Mitäs tuota kysymään!



Ok. minusta isä joka on 6 viikoa pienen lapsen luota pois säännöllisesti ei ole kovin kummoin isä, ei vain voi olla, vaikka haluisikin.

eli siellä ehtii tottua hyvin elämään, millä ei ole mitään tekemistä normaalin elämän kanssa ja " komennuksen" päätyttyä suurin osa (tutuistani kuin myös minä) erosimme. Pääsimme tosin hengissä takaisin kotiin, mikä sekään ei ole varmaa (tosin ei ole täälläkään ollessa).

Itse jos olisin raskaana tai olisi pieniä lapsia, en suostuisi mieheni tahtoon joukkoihin lähtemiseen.

Miehen paikka on silloin olla perheen ja lasten luona. Ja eipä siellä juuri tienaa, ainoastaan jos on upseeritasoa.

Se on joku vietti joka sinne vetää. Tuttavani mies ollut jo useamman kerran ja joka kerta sanoo, että oli viimeinen kerta, mutta aina vaan palaa sinne.