Mikä määrittää sen kuinka "suuri" ihminen on henkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihmisen arvon ja suuruuden määrittää se, miten hän kohtelee niitä, joita hänen ei "tarvitsisi" kohdella hyvin.

Tämä on aika hyvä. Ja linkittyy anteeksiantoon.

Anteeksianto on mielestäni yliarvostettua. Kun asioita ymmärtää, ei ole anteeksi annettavaa.

Vierailija kirjoitti:

En aivan ymmärrä tuota totuutta. Miksi joku ei sitä kestäisi kuulla? Eri asia on se, hyväksyyko totuuden.

Liittyy ymmärtämiseen... Mutta en tiedä, mitä tarkoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on ratkaistu jo tuhansia vuosia sitten. Turha keksiä pyörää uudelleen.

Henkinen suuruus mitataan klassisilla, ns. aristoteelisilla hyveillä. Siihen päälle stoalainen kärsimyksen hyväksyminen, ja siinä sulla on henkisesti suuri ihminen.

Minusta stoalaisuus on keskinkertaisille ihmisille, semmoisille jotka eivät koe maailmaa kovinkaan intensiivisesti ja joilla ei ole intohimoja. Hyväksytään vain se mitä eteen tulee, eikä esitetä muita vaatimuksia eikä pyritä kohti mitään korkeampaa. Joku voisi ajatella, että tuommoinen passiivisuus kumpuaa pelosta.

Öhm, kuulostaa vähän... "kroonistuneelta koronatilanteelta".

Vierailija kirjoitti:

Mikä se totuus on, mitä ihminen ei kestä kuulla?

Yleensä se on se että syy asiaan X on ihmisessä itsessään.

-> Sitä suurempi ihminen mitä suoraselkäisemmin ottaa vastuun tekemisistään, sanomisistaan ja tilastaan

Mies mitataan tekojensa, ei sanojensa mukaan. Mutta toisinaan sanatkin voivat olla tekoja.

Ilmankos vasurit ovat henkisesti kehittymättömiä parkuvauvoja.

 Kaikki me ollaan aika pieniä, katso elämää vaikka 50v eteenpäin ja mieti kuka muistaa suuruuden ja toisen elämän,

Muistatko isoisoisän nimen ja kuin eli ? peilaa meidän tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oikeudenmukainen ja omaa vahvan selkärangan

Tämä voi olla myös tuomitsevaa muita ihmisiä kohtaan, ja se ei ole suurta.

Järjestys se olla pitää.

mies53v

Tuossa on tuomitseva asenne. Tuomitsevuudessa on aina kyse siitä, että on oikeassa. Jotta voi ollaoikeassa, pitää jonkun toisen olla väärässä. Se taas synnyttää asenteen, että itse on parempi kuin se toinen: osaa enemmän, tietää enemmän., on vain parempi.

Kaukana henkisestä suuruudesta.

Kun kasvat, niin ymmärrät että osa ihmisistä ei vain usko ilman kurittamista..ei pyytämällä, tai anomalla. Valitettavasti.

mies53v

Armeijan käyminen (AUK tai RUK)

Maisteritutkinto matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta

Nuo tuli ekana mieleen

Vierailija kirjoitti:

Mandelat ja Gandhit sanoisivat, että juuri niin suuri kuin kykenee antamaan anteeksi.

tämä on raivostuttavaa puhetta. eikö sinulla riitä edes perusihmisyyttä suuruudesta puhumattakaan tajuta, miten uskomattoman kohtuutonta esimerkiksi rikoksen uhria tai uhrin omaista on vaatia, että antaa anteeksi vaikkapa ra i s kaajalleen? millainen on ihmiskunta, joka edellyttää sellaista? joo, yleisen yhteiskuntarauhan ja meidän sivullisten fiiliksien kannalta on harvinaisen kätevää, että tällaisia heittoja esitetään. mitä enemmän uhrit luuleva, että on heidän asiansa antaa vain loputtomiin anteeksi, sitä halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee ja sitä mukavampaa meillä muilla on. Ei tule epämukavia olotiloja, ei tarvitse ahdistua muiden surullistne kohtaloiden puolesta. Jotta ei tule epäselväksi, esimerkiksi juurikin rikosten uhreilla ei ole mitään, ei mitään todellista velvollisuutta antaa anteeksi. Heillä on oikeus (edes siihen), että saavat luvan kanssa surra ja vihata pahantekijöitään. Jos joku oman elämänsä mandela haluaa jopa sen oikeuden uhreilta kaiken muun lisäksi riistää, on kyllä tavallistakin sairaampi tapaus.