Onko normaalia, että nuoret parit ovat yhdessä 24/7?

Erittäin normaalia. Kannattaa silti kannustaa pitämään yhteyttä myös kavereihin, vaikka muut nuoret yleensä ymmärtävätkin tilapäisen rakkauskuplaan katoamisen.

On täysin normaalia.

Ihan normaalia, varsinkin nyt voi nuorella tulevaisuus näyttää sekavalta juuri koronan takia, niin on positiivista että on joku tukena. Jos nuoret suunnittelevat jo yhteenmuuttoa, ovat he todennäköisesti myös suunnittelemassa muutakin elämää, töitä ja kouluja. Ymmärrän että olisi tärkeää olla myös muiden ystävien seurassa, koronan takia kuitenkin olisi tärkeää välttää liikoja kontakteja. ehkä kesällä piirit taas laajenevat. Tottakai voit käydä näitä asioita lapsesi kanssa läpi yhdessä, mutta nämä asiat ovat loppupeleissä poikasi omia päätöksiä, luota ja pysy avoimena tukena.

Olen joskus aiemminkin kertonut tuttavistani, jotka tutustuivat opiskellessaan samaa alaa. He muuttivat varsin pian yhteiseen yksiöön 19-vuotiaina. He opiskelivat saman oppilaitoksen samalla vuosikurssilla, hankkivat harjoittelupaikat samalta osastolta, ja siis viettivät käytännössä kaiken ajan tiiviisti yhdessä. He menivät pian naimisiin ja perustivat perheen (silloin kyllä onneksi muuttivat isompaan asuntoon). 

Hiukan päälle kolmekymppisenä nainen jäi kiinni sivusuhteesta, tuli ruma ero ja nykyään koko perhe lapsia myöten on erilaisten tukitoimien asiakkaita. 

On normaalia. Ei kannata hirveästi puuttua täysi-ikäisen lapsen elämään, se aiheuttaa vain turhia riitoja ja pahimmillaan välien katkeamisen. Kyllä he ihan luonnostaankin alkavat viettää aikaa taas muidenkin kanssa, kun menevät opiskelemaan ja/tai töihin ja jos kerran poika oli menossa armeijaankin, niin siinähän sitä erillään olemista tulee väkisinkin.

"Pitäisi miettiä jatkokoulutuksia yms. Sekin tuntuu menevän tyttöystävän toiveiden mukaan. Yhteen pitäs muuttaa heti armeijan jälkeen."

Miten niin sekin? Luuletko, ettei pojallasi ole omia mielipiteitä? Että tyttöystävä päättää mitä poika opiskelee ja raastaa hänet väkisin saman katon alle?

On normaalia, anna aikuisen lapsesi päättä itse omasta ajan käytöstään ja missä seurassa haluaa aikansa viettää. Se aika meni jo jolloin pystyit noihin asioihin vaikuttaa.

No mä aloin seurustella ensimmäisen kerran vakavasti "vasta" 25-vuotiaana, mutta kyllä mekin haluttiin silloin ensimmäinen vuosi tai pari olla yhdessä aina kun mahdollista :) mentiin (päästiin) jopa samaan paikkaan töihin. Näin 7 vuoden jälkeen ajatukset on jo vähän muuallakin ja on kiva myös viettää aikaa yksin. Kyllä se siitä!

Haluat takaisin "normaaliajan"? Kun korona on ohi, et saa enää takaisin poikaasi sellaisena kuin hän oli vuosi sitten. Hän olisi aikuistunut ja itsenäistynyt joka tapauksessa, vaikkei maailma olisikaan muuttunut tällaiseksi.

Noh, suurin osa teinisuhteista ei kestä armeija-aikaa. Ja sen jälkeen voi sitten tehdä uudet suunnitelmat, jos tuntuu että tuli mentyä liikaa tyttöystävän perässä opiskelun suhteen.

Kiitos tästä :) oli lohduttavin kommentti

Alkuperäinen kirjoitti:

Kiitos tästä :) oli lohduttavin kommentti

Mikä niistä?

Olin itse tällainen, oltiin 24/7 yhdessä poikakaverin kanssa. Mentiin alle kaksikymppisenä naimisiin ja saatiin monta lasta. Ollaan edelleen jatkuvasti yhdessä, mutta eri työpaikoissa. Ollaan hankittu itse asiassa useampiakin hyviä ammatteja myös.

Kun oikea osuu kohdalle, se on voimavara. Yhdessä nyt 34 v.

Vierailija kirjoitti:

"Pitäisi miettiä jatkokoulutuksia yms. Sekin tuntuu menevän tyttöystävän toiveiden mukaan. Yhteen pitäs muuttaa heti armeijan jälkeen."

Miten niin sekin? Luuletko, ettei pojallasi ole omia mielipiteitä? Että tyttöystävä päättää mitä poika opiskelee ja raastaa hänet väkisin saman katon alle?

Aloin seurustella lukioikäisenä, ja hyvänen aika se oli rasittavaa, kun väitettiin että tein valintoja poikaystävän painostuksesta tai miellyttämisenhalusta. Lopetin tavoitteellisen urheiluharrastuksen, koska en ollut siinä tarpeeksi hyvä, en siksi että poikaystävä olisi halunnut niin. Hain opiskelemaan sinne, mihin halusin lukion lopulla, en sinne mihin joskus yläasteella olin puhunut haluavani. Toki laitoin kahdesta mahdollisesta oppilaitoksesta etusijalle sen, missä pääsisin samalle paikkakunnalle poikaystävän kanssa. En lähtenyt opiskellessa vaihtoon, vaikka olinkin joskus sanonut haluavani, mutta en jättänyt sitä väliin poikaystävän vuoksi vaan siksi, että oma mieleni oli muuttunut viidessä vuodessa. Ja kun aikuisena vaihdoin alaa, se jotenkin muka viestitti etten ollut alunperinkään halunnut sitä mitä lähdin opiskelemaan. Välit vanhempiin olivat vuosikausia viileät, nykyään tullaan paremmin toimeen mutta en erityisemmin luota heihin, eiväthän hekään luota minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pitäisi miettiä jatkokoulutuksia yms. Sekin tuntuu menevän tyttöystävän toiveiden mukaan. Yhteen pitäs muuttaa heti armeijan jälkeen."

Miten niin sekin? Luuletko, ettei pojallasi ole omia mielipiteitä? Että tyttöystävä päättää mitä poika opiskelee ja raastaa hänet väkisin saman katon alle?

Aloin seurustella lukioikäisenä, ja hyvänen aika se oli rasittavaa, kun väitettiin että tein valintoja poikaystävän painostuksesta tai miellyttämisenhalusta. Lopetin tavoitteellisen urheiluharrastuksen, koska en ollut siinä tarpeeksi hyvä, en siksi että poikaystävä olisi halunnut niin. Hain opiskelemaan sinne, mihin halusin lukion lopulla, en sinne mihin joskus yläasteella olin puhunut haluavani. Toki laitoin kahdesta mahdollisesta oppilaitoksesta etusijalle sen, missä pääsisin samalle paikkakunnalle poikaystävän kanssa. En lähtenyt opiskellessa vaihtoon, vaikka olinkin joskus sanonut haluavani, mutta en jättänyt sitä väliin poikaystävän vuoksi vaan siksi, että oma mieleni oli muuttunut viidessä vuodessa. Ja kun aikuisena vaihdoin alaa, se jotenkin muka viestitti etten ollut alunperinkään halunnut sitä mitä lähdin opiskelemaan. Välit vanhempiin olivat vuosikausia viileät, nykyään tullaan paremmin toimeen mutta en erityisemmin luota heihin, eiväthän hekään luota minuun.

Tuo nuoren poika-tai tyttöystävän syyttäminen kontrolloinnista on omistushaluisten vanhempien projektiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Pitäisi miettiä jatkokoulutuksia yms. Sekin tuntuu menevän tyttöystävän toiveiden mukaan. Yhteen pitäs muuttaa heti armeijan jälkeen."

Miten niin sekin? Luuletko, ettei pojallasi ole omia mielipiteitä? Että tyttöystävä päättää mitä poika opiskelee ja raastaa hänet väkisin saman katon alle?

Aloin seurustella lukioikäisenä, ja hyvänen aika se oli rasittavaa, kun väitettiin että tein valintoja poikaystävän painostuksesta tai miellyttämisenhalusta. Lopetin tavoitteellisen urheiluharrastuksen, koska en ollut siinä tarpeeksi hyvä, en siksi että poikaystävä olisi halunnut niin. Hain opiskelemaan sinne, mihin halusin lukion lopulla, en sinne mihin joskus yläasteella olin puhunut haluavani. Toki laitoin kahdesta mahdollisesta oppilaitoksesta etusijalle sen, missä pääsisin samalle paikkakunnalle poikaystävän kanssa. En lähtenyt opiskellessa vaihtoon, vaikka olinkin joskus sanonut haluavani, mutta en jättänyt sitä väliin poikaystävän vuoksi vaan siksi, että oma mieleni oli muuttunut viidessä vuodessa. Ja kun aikuisena vaihdoin alaa, se jotenkin muka viestitti etten ollut alunperinkään halunnut sitä mitä lähdin opiskelemaan. Välit vanhempiin olivat vuosikausia viileät, nykyään tullaan paremmin toimeen mutta en erityisemmin luota heihin, eiväthän hekään luota minuun.

Tuo nuoren poika-tai tyttöystävän syyttäminen kontrolloinnista on omistushaluisten vanhempien projektiota.

Kun itse ei onnistu kontrolloimaan, niin ilmeisesti olettaa että joku muu sitten kontrolloi.