Mitä teen? Onko muita samassa tilanteessa olevia.
Olen 26 vuotias naimisissa oleva 2 pienen lapsen äiti.
Lapset iältään 3 vuotta ja 1 1/2 vuotta.
Rakastan miestäni kyllä mutta en tiedä jaksanko enää. Tuntuu että kärsin liikaa avioliitostamme.
Mieheni on iältään 31 vuotias ja hän oli ensimmäiset seurusteluvuodet töissä ja opiskeli samaan aikaan. Nyt hän on ollut viimeiset 3 vuotta kotona työttömänä ja välillä opiskellut. Yleensä koulut jääneet kesken.
Nyt hän aloittaa ammattikorkeakoulun ja on etsinyt töitä mutta ei ole saanut. Olen vielä kotihoidon tuella mutta silti rahani ovat enemmän mitä mieheni saa.
Minä joudun aina tekemään ja hoitamaan vuokranmaksut ym järjestelyt. Välillä pyydän miestäni mutta hän on niin aikaansaamaton.
Kotona hän kyllä siivoaa ja hoitaa pyykit ym astianpesukoneen tyhjennyksen ym. ELi kotitöitä ja lastenhoidot hän kyllä hoitaa kiitettävästi. Suhteemme on ollut viime 2 vuotta ihan lässähtänytr. Mieheni käy Baareissa ja vetää aina ihan täydeltä. Muistikatkoksia ym on ihan normaalia. Minä vain olen kotona kiltisti odottelemassa että koska hän tulee kotiin. Jos sanon että hän ei saa mennä niin hän yleensä lupaa ettei mene mutta kun on pari kaljaa ottanut ja kaveri pyytää lähtemään niin aijna hän kuitenkin lähtee. Pariviikonloppua sitten sanoin että hän saa juoda kotona kaverin kanssa kuusikaljaa ja hän lupasi ettei lähde minnekkään kun kaljat loppuvat. Sanoin että takaisin ei ole tulemista jos hän lähtee. Silti hän lähti ovesta ulos salaa etten lähtisi perään. Hän sanoi että juo vaan 2 kaljaa mutta muutama tunti taas meni. Tuntuu että elämä on pysähtynyt. Arkielämä menee ihan lapsiahoidellessa mutta en tiedä miten jaksan pidemmän päälle. Aina hän nolailee kännissä minua ja muita ihmisiä. Ikinään en haluaisi lähteä minnekkään hänen kanssaan kahdestaan kun tiedän jo etukäteen mitä se on. Aina vaan tunnen häpeää häntä kohtaa. Olen puhunut joa muutettaisiin asumiseroon ja kotottaisiin parantuisikohan suhteemme siten jos hän vähän yrittäisi enemmän. Miheni haluaisi olla vielä kanssani mutta minä kärsin liikaa... Rakstan häntä silti mutta onko lapsillemmekaan hyvää jos äiti aina rähjää isille. Mieheni niin hiljainen että hänellä ei ikinään mistään asiasta kommentteja ja hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan kuin ykspuolisesti.
Kommentit (4)
Suosittelisin, että muuttaisit lasten kanssa toiseen asuntoon ja kenties olisitte yhdessä, mutta asuisitte erillänne, katsotte kuinka se toimii. Mutta jos minä olisin sinä niin eroaisin.
Tilanteesi kuulostaa samalta kuin minun. Ex-mieheni kulki kapakoissa ja minä kävin häntä välillä hakemassa pois kun oli siinä kunnossa ettei pysynyt pystyssä. Naivina uskoin että kaikki muuttuu paremmaksi, kun oikein yritän. Mutta ei muuttunut. Lakkasin olemasta hänen äitinsä olin vain meidän lasten äiti. Yksi ilta hän sitten tuli kotiin ja sanoi löytäneensä uuden joka oli kuulemma mukavampi kuin minä. Nainen oli häntä vanhempi ja toimii nykyään hänelle äitinä.
Ero oli raskas, mutta nyt olen paljon onnellisempi keskittyessäni lasteni hoitoon samalla etsien aikuista ihmistä rinnalleni.
On vaikea sanoa, mitä tilanteessasi kannattaisi tehdä, mutta ainakin voin omien kokemuksieni perusteella sanoa, mitä ei kannata tehdä.
1. Lakkaa huolehtimasta miehestäsi
2. Älä estä hänen menemisiään tai viinanjuontejaan, anna hänen tehdä niin kuin haluaa ja näytä ettei sinua kiinnosta ja ettet sinä ole vastuussa hänestä
3. Älä murehdi etukäteen, jos häntä ei kuulu baarista kotiin. Hän on aikuinen ihminen, joka on vastuussa itsestään
4. Silloin kun miehesi lähtee, keksi itsellesi hauskaa tekemistä, älä soittele hänen peräänsä, älä kysele koska tulee takaisin, ole täysin välinpitämätön ja toivota vaan hauskaa iltaa
5. Älä nalkuta, kun hän tulee takaisin, se saattaa olla juuri sitä mitä miehesi hakee, ole vaan ystävällisen välinpitämätön
6. Näytä, että pystyt aivan itsenäiseen ja hauskaan elämään ilman häntäkin, pysy aikuisena vaikka hän ei siihen pystyisi
Oma kokemukseni kertoo, että tämä taktiikka herättää miehen (tai naisen) tuntemaan vastuuta paremmin kuin yksikään haukku tai nalkutus.
Itse sanoin vihdoin sellaisena aamuna, kun " mies" tuli kotiin vasta aamulla, ilman selitystä, ilman anteeksipyyntöä muina miehinä, että tossa on ovi, tämä on mun koti, etsi sinä itsellesi uusi. Eipä tartte enää ihmetellä, miettiä, odottaa, huolehtia, nalkuttaa ym oluella käymisestä, taikka mistään muustakaan. Muutaman vuoden sitä jaksoin/jaksettiin ja siitä tapeltiin, mutta kun ei muutu tai muuta tapojaan, niin ei sitten, ei ole pakko. Eikä itse muuta omia tapojeen niin tottakai tollaienn pattitilanne kiristää pinnaa ratkeamiseen saakka ja keskeinen kunnioitus rapistuu olemattomiin.
Muuton jälkeen mies rauhoittui, ja meillä on nyt hyvät välit ja se on ihan ykkös isä meidän lapselle, koska isänä olo on ollut aina tärkeää ja se vaan jäi kaiken muun alle, nyt molemmat saa keskityttyä myös vanhemmuuteen paljon paremmin. Se ulkona ravaaminen oli suhteen surkeuden aiheuttamaa turhautumista, samoin kuin se mun huutaminen ja kiljuminen pienestäkin asiasta. Eikä sitä itsekkään mikään täydellinen pikkuvaimo ole, vaikkakin se suhteen ja perheen kantava voima. Ei kaikki sovikkaan yhteen ja tuo toisistaan niitä parhaita puolia esiin, muista se. Tässä päivä kerrallaan ja ihan hyvin sujuu tälläinen uus-sinkkuus ja yhteishuoltajuus elämä. Jos sä kerran tollasessa ympäristössä ja ihmisen vaikutuspiirissä elät nyt, ajattele kuinka kivaa sulle tulee sitten kun sun ei tartte huolehtia, nalkuttaa, miettiä asioita ym. vaan sulla on vaan lapset ja itsesi huolehdittavana.
ps. minä olin työtön ja juuri muuttanut uuteen maahan miehen ja lapsen kanssa, eli tukiverkot, finanssit ja viranomaisapu oli melkein nolla, mutta niin ne asiat vaan järjestyy kun järjestää. Eli tiedän kyllä että tuollanen tilanne ja siitä irtautuminen ei ole helppoa, mutta tehtävissä.
Olet aikuinen ihminen, ota nyt itseäs niskasta kiinni, katso peiliin ja tee se mikä tehdä pitää (mitä sitten itse päätätkin tehdä). Ettei sitten tartte katua, että olisi pitänyt 10 vuotta sitten... Nyt on se paras aika. Just nyt. Ei huomenna.
Ja meillä ei ainakaan auttaneet, noi " hanki itsellesi jotain kivaa tekemistä sillä aikaa kun mies on ryyppäämässä ja älä tee asiasta numeroa" - neuvot. Tässä vielä parempi, elämä on liian lyhyt tollaseen kärvistelyyn, move on. Mutta pidä ovet ja mieli avoinna, ei kannata polttaa siltoja, ihmiset voivat kuitenkin muuttua, mutta sitä odotellessa voi elää ihan kivaakin elämää ;-)
meidäkin pojasta on nyt ihan kivaa kun äiti ei koko aikaa huuda, ja äidillä on paljon parempi olo, kiva saada oma itsensä takaisin.