Lue keskustelun säännöt.
Kiltteys, miellyttämisen tarve ja ahdistus
03.04.2021 |
Minua ahdistaa nykyään tosi herkästi kaikki tekemiseni jossa koen tehneeni väärin.
Ihan varmaan sellaisetkin jutut joita kukaan muu ei muista tai ole ottanut niitä samoin kuin minä.
Varsinkin jos joku sanoo vielä asiasta jossa tiedän jo itsekin mokanneeni niin silloin ahdistus on ihan hirveä ja tekisi mieli vaan itkeä.
Ahdistus tuntuu ihan fyysisesti. Verenpaine nousee tosi korkeaksi ja saattaa olla sydämen lisälyöntejä.
Lisäksi ahdistusta aiheuttaa kaikki kamalat onnettomuudet ja tapahtumat joissa joku on kuollut.
Koen ihan fyysistä pahaa olia niistäkin.
Mutta mietin siis jatkuvasti mitä muut ajattelee minusta. Tai en ehkä jatkuvasti mutta mietin sitä paljon.
Pelkään myös sitä että teen jonkun virheen ja suututan jonkun.
Vaistoan muiden mielialat helposti ja tarkkailen niitä. Huomaan heti jos joku vähänkään loukkaantuu tai ärsyyntyy.
Nytkin hirveä ahdistus päällä enkä uskalla edes mitata verenpainetta!
Ahdistaa se että lapsellani (11-v) oli pari kaveria meillä yökylässä.
Me ei oltu kotona. Lähdettiin iltapäivällä ja en huomannut ajankulua ja pitkän matkan vuoksi tultiin vasta hieman ennen yhtätoista illalla kotiin 🙁
Täällä oli myös kohta 17-vuotias lapseni. Hän ei kylläkään pienempien perään juuri katsonut ja tytöt olivat olleet peloissaan.
Hirveä olo.
Nyt jossittelen koko ajan että miksi en tajunnut katsoa kelloa ja miksi en ajanut lujempaa.
Miten tästä ahdistuksesta pääsee eroon?
Kommentit (17)
Terapiasta voi olla apua tai sitten aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Esim tunne lukot (ne kirjat on kyllä tosi ahdistavia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaan ei varmaan ole varaa eikä ehkä rahkeitakaan lähteä.
En ole minkään mt-toimiston asiakas eli varmaan melko pitkä ja raskas prosessi tulisi olemaan?
Varmasti hyötyisin siitä kyllä.
Jotain kirjallisuutta ehkä voisin lukea.
Olen koko ikäni ollut taipuvainen miellyttämään.
Osaan silti vetää rajani mutta tunnepuolella käyn jatkuvaa kamppailua.
Ja todellakin opin virheistäni 😬🙈
Tämä vauvapalsta ei yhtään ainakaan ole parantanut fiilistä. Vaikka täällä on varmaan vain kourallinen suomalaisia niin mietin että ajatteleeko ihmiset oikeasti noin julmasti?
Pystyn itse asettumaan helposti muiden asemaan ja ymmärrän erilaiset ratkaisut. Tai ainakin luulen pystyväni tekemään niin.
Se ahdistaa että ihmiset ovat niin tuomitsevia ja pelkään joutuvani sen kohteeksi itse.
Tämä on vain pahentunut vuosien aikana.
Onko tämä jotain ahdistushäiriötä? Pakkoajatuksia?
Pelkään myös sitä että läheisilleni tapahtuu jotain. Sitä pelkään joka päivä.
Ap
Imet aivan liikaa ympäristön ja muiden ihmisten energioita itseesi. Taidat olla ns. erityisherkkä sekä empaatikko-persoonallisuus:
Jotenkin "lapsenomaista" pelätä jatkuvasti muiden reaktioita ja suututtamista. Ethän sinä ole isojen ihmisten armoilla oleva penska enää vaan aikuinen, ja äitikin jo ja uuden sukupolven kasvattaja.
Liian korostunut velvollisuudentunto ja syyllisyydentunto eivät ole enää hyväksi. Ne kääntyvät itseään vastaan. Tunnelukkoja käsittelevästä kirjallisuudesta ja nettisivuista saattaisi olla apua.
Kannattaa vetää rajat ihan ns. kylmäverisesti jos elämässä joku ahdistava asia. Voi tuntua julmalta mutta turha velloa jossain ahdistus asioissa. Saattaa olla myös että lähipiirissäsi on jotain mikä saattaa sinua takaisin entisiin kokemuksiisi ns. olet saanut saattajan menneisyyteen. Menneisyydessä on turha elää. Älä anna valtaa hallita sinua menneisyyden kokemuksillasi. Paras olisi keskustella hänen kanssaan.
Terapia. Hakeudu sinne jos sitä tarvitset mutta vain jos tarvitset sitä tosissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä auttoi kun oppi erottamaan omalta kannalta yhdentekevät ihmiset, joiden käytöksen ei kannata antaa vaikuttaa elämäänsä.
Tämä auttoi minua, ei tarkoita, että kukaan olisi yhdentekevä mutta on siis hyvä erottaa oman elämän kannalta merkitykselliset ihmiset, joiden käytöksellä ja mielipiteillä on väliä.
Sinulle on muodostunut joku kaikkivoipaisuuden illuusio. Jossa olet tavalla tai toisella vastuussa kaikkien muiden ihmisten elämästä ja kuolemasta, ja myös koet että sinulla olisi joku valta näihin.
Näin ei ole. Se on harhaa. Tällainen muodostuu yleensä jos koko lapsuuden on syyllistetty kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Oltu julmia ja psyykkisesti väkivaltaisia.
Sinun pitäisi nyt saada "mitätöityä" itsesi tästä kaikkivoipaisuuden harhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiaan ei varmaan ole varaa eikä ehkä rahkeitakaan lähteä.
En ole minkään mt-toimiston asiakas eli varmaan melko pitkä ja raskas prosessi tulisi olemaan?
Varmasti hyötyisin siitä kyllä.
Jotain kirjallisuutta ehkä voisin lukea.Olen koko ikäni ollut taipuvainen miellyttämään.
Osaan silti vetää rajani mutta tunnepuolella käyn jatkuvaa kamppailua.
Ja todellakin opin virheistäni 😬🙈Tämä vauvapalsta ei yhtään ainakaan ole parantanut fiilistä. Vaikka täällä on varmaan vain kourallinen suomalaisia niin mietin että ajatteleeko ihmiset oikeasti noin julmasti?
Pystyn itse asettumaan helposti muiden asemaan ja ymmärrän erilaiset ratkaisut. Tai ainakin luulen pystyväni tekemään niin.
Se ahdistaa että ihmiset ovat niin tuomitsevia ja pelkään joutuvani sen kohteeksi itse.Tämä on vain pahentunut vuosien aikana.
Onko tämä jotain ahdistushäiriötä? Pakkoajatuksia?
Pelkään myös sitä että läheisilleni tapahtuu jotain. Sitä pelkään joka päivä.
Ap
Juu siis mulla on ahdistuneisuushäiriö ja kirjoittamasi kuulostaa tutulta. En ole parantunut, mutta hyviäkin päiviä on (Okei, ei kuulosta ihan hirveän toiveita herättävältä, mutta mulla on nyt menossa vähän vaikea jakso). On kuitenkin mahdollista voida paremmin, kuin nyt voit. Pikkuhiljaa löytyy niitä askelia ja asioita, jotka voivat auttaa. Ja kun löytyy toimivia juttuja, pidä niistä kiinni. Hei, kokeile muuten sellaista sovellusta, kuin wysa. Se on ilmainen sovellus, jossa voi jutella terapiapingviinille. Kuulostaa hölmöltä, mutta mulle siitä on ollut apua.
Vierailija kirjoitti:
Imet aivan liikaa ympäristön ja muiden ihmisten energioita itseesi. Taidat olla ns. erityisherkkä sekä empaatikko-persoonallisuus:
Tämä varmaan on totta.
Tein testin ja sain tuloksen että olen empaatikko.
Kyllä, siitä on myös hyötyä kuten tuosta että huomaan pienetkin mikroilmeet ihmisten kasvoilla ja pystyn sitä mukaan ohjailemaan keskustelua. Ts. en koskaan ajaudu konflikteihin puheideni vuoksi.
Mutta se on aivan hemmetin raskasta!
Koko ajan seurailla ja tarkkailla. En jaksa kauaa olla ihmisten parissa enkä edes joka päivä(poislukien oma perhe).
Olen aina ajatellut olevani sosiaalinen mutta ehkä olenkin vähän introvertti. Vanhemmiten korostuu tämäkin.
Sepä se miten höllätä otetta?
Olen saanut neuvoja olla vaan välittämättä. Helpommin sanottu kuin tehty 🤷♀️
Huomaan että tyttäreni on hyvin paljon samanlainen kuin minä.
Meillä kummallakin on tarkkaavuuden häiriö ja olen ajatellut että johtuu siitä?
Ehkä me ollaan sitten myös erityisherkkiä ja empaattisia liiankin kanssa.
Kadehdin ystävääni joka tekee työtä puhelimessa. Sanoi että saa joskus kunnon haukut ja ihmiset haistattelee. Se mistä olen kade on se että hänellä on kyky päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän sanoi ettei pahinkaan haukkuminen mene ihon alle ja pitää työstään.
Itse olisin varmaan ihan shokissa ja miettisin sitä vielä illallakin! Varmaan loppuikäni 😬
Sen vuoksi olen aina superystävällinen puhelinmyyjille vaikken ikinä mitään tilaakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulle on muodostunut joku kaikkivoipaisuuden illuusio. Jossa olet tavalla tai toisella vastuussa kaikkien muiden ihmisten elämästä ja kuolemasta, ja myös koet että sinulla olisi joku valta näihin.
Näin ei ole. Se on harhaa. Tällainen muodostuu yleensä jos koko lapsuuden on syyllistetty kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Oltu julmia ja psyykkisesti väkivaltaisia.
Sinun pitäisi nyt saada "mitätöityä" itsesi tästä kaikkivoipaisuuden harhasta.
Tämä ei kyllä ole sitä mitä tarkoitin.
En koe tuolla tavalla olevani vastuussa ja minulla on ollut turvallinen lapsuus ja nuoruus läheisessä ydinperheessä.
Nyt oli se onnettomuus valtatie ysillä jossa kuoli toinen vanhemmista ja toinen lapsista. Menen melkein paniikkiin kun vaan ajattelenkin mitä eloonjääneet käy läpi. En uskalla ajatella sitä tunnetta ns loppuun.
En koe että olisin siihen onnettomuuteen mitenkään pystynyt vaikuttamaan.
Sinällään joku pieni pointti voi tuossa olla.
Liitän usein asiat itseeni ja mietin että minun syy kun en toiminut toisin.
Usein ajattelen että olenko liian itsekeskeinen tämän vuoksi?
Eli "otanko itseeni" turhan helposti ja sillä ahdistan sitten taas muita 🤦♀️
Ap
Mua ahdistaa 24/7, ja syyksi näyttää kelpaavan mikä vaan, mun ei tarvitse pelätä tai nähdä jotain ikävää, mun keho vaan on koko ajan jännityksestä mutkalla. Toki pelot ja huolet pahentavat oloani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kuulostaa yleistyneeltä ahdistuneisuushäiriöltä. Mielenterveystalossa on omahoito-ohjeita ja esim. terveyskeskuksesta voisi saada masennuslääkityksen ja lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Näillä pääsisi alkuun ilman suurta rahallista panostusta.
Mulla oli tota samaa ja sain apua mielialalääkkeestä. Se tekee sellasen suodattimen jotenkin, että osaa olla oma itsensä eikä ole liian herkkä ahdistukselle. Suosittelen. Itsellä Escitalopram 20 mg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuota ihan samaa, en juurikaan joudu konflikteihin koska mukailen kokoajan keskustelua toisen mukaan. Hauska onkin aina nähdä, kuinka tilanne on sitten pari kertaa kärjistynyt oikein kunnon konfliktiksi kun en olekaan ollut se kiltti ja mukaileva vaan vaatinut esim normaalia asiallista käytöstä osakseni. Sitten olen kyllä antanut ihan asian olla, jos ovat pidemmän aikaa piikitelleet ja sitten kun sanon takaisin niin syttyvät konfliktiin. Olen siis perusluonteeltani tuo kuin sinä, mutta olen alkanut vaatia enenmän muiltakin, että esim töissä oltaisiin asiallisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tota samaa ja sain apua mielialalääkkeestä. Se tekee sellasen suodattimen jotenkin, että osaa olla oma itsensä eikä ole liian herkkä ahdistukselle. Suosittelen. Itsellä Escitalopram 20 mg.
Olen muuten syönyt tuota lääkettä 13 vuotta sitten vuoden ajan.
Mihinkäs muuhun kuin ahdistukseen! Olin ihan unohtanut.
Erosin tuolloin vaikeasta suhteesta ja tunteet meni ihan yli.
Muistan että auttoi tosi hyvin.
Kaikki oli laimeaa mikä oli vaan hyvä juttu.
Jos se tunne alkoi niin se tavallaan menetti merkityksensä hetken päästä ja pystyi ajattelemaan että "mitä sitten".
Miinuksena haluttomuus ja vaikeus saada se iso O.
Lopetus oli saat#nasta! Mulla kesti ne lopetusoireet yli kuukauden kun lääke oli jäänyt kokonaan pois. Pudotin niin hitaasti kuin pystyin. Lopuksi puolikkaasta puolikkaan otin muttei auttanut aivosähköiskuihin.
Silloin päätin että en enää ikinä syö mielialalääkettä ellei ole ihan todellakin pakko. Niiden lopetusoireiden takia siis.
Ap
Minulla on samaa kuin sinulla ap. Uskon sen johtuvan ankarasta isästä, joka oli arvaamaton, mielialat heitteli, huusi ja raivosi äidille sekä oli minua kohtaan myös väkivaltainen. Mielialalääkkeitä en halua, olen koittanut saada apua ihan keskustelemalla läheisteni kanssa ja kirjallisuuden avulla. Kiitollisuus siitä, että omalla perheelläni on kaikki hyvin, kantaa minua päivästä toiseen.
Ehkä sinun pitää päästää irti syyllisyydestä, ja ahdistuksesta. Vältä syyllistäviä ja suuttuvia ihmisiä, suojaa itseäsi ja aseta rajat. Virheet voi ilmaista nätisti (toki joku voi vahingossa kohottaa ääntä), kaikille sattuu virheitä. Ensi kerralla osaat huolehtia pienimmistä, järkeillä etukäteen asioita, kirjoittaa vaikka paperille mitä piti muistaa - tai lisääkö jotain sinne. Kätevä tarkistaa. Et ole myös yksin vastuussa ihan kaikesta, vaikka yritätkin hoitaa asiat.