Suomessa EI ole kenelläkään varaa syödä itseään yhtä isoksi kuin hengenvaarallisesti lihavat
sarjassa. Olen tätä usein miettinyt että onko tosiaan ruoka noin halpaa jenkeissä? Jos alkaisin mättämäää niin paljon kuin sielu sietää niin kerkeisin lihomaan ehkä 5 kiloa ja sit loppuis rahat. Ei siis olisi mahdollista edes päästä tuohon kuntoon. Ruokaan menisi Suomessa tuolla tahdilla rahaa varmaan pari kolme tonnia kuussa?
Kommentit (75)
Kyllähän sitä lihoo jos elää Saarioisen roiskeläpillä, limsalla ja suklaalevyillä. Eikä liiku mihinkään paitsi vessaan ja partsille röökille.
Katsoin juuri tällä viikolla jakson, jossa 280 kg painava eukko selitti Dr Nowlle, että he syövät normaalia kotiruokaa. Kun Now kysyi, että mitähän se mahtaa olla, niin vastaus kuului että "nuudeleita, juustohampurilaisia, sipsejä ja voileipiä" :D
Ero on siinä, että kukaan Suomessa ei ikinä edes yrittäisi väittää moista moskaa koriruuaksi.
Painan 120 kg ja olen työkyvyttömyyseläkeellä.
Ostan Lidlistä paistopisteiden tuotteita, muroja, irtokarkkeja ja limsaa. Joskus siideriä. En välttämättä syö lämmintä ruokaa, vaan irtiksiä tai kokista tai sitten jonkun kinkkujuusto-croisantin.
Siinä sarjassa ei mitään todella hyvin toimeentulevia ole. Vähemmän koulutettuja. Pikaruoka, joka koukuttaa ja lihottaa, on superhalpaa, ja monessa terveellisemmältäkin vaikuttavassa vaihtoehdossa on huomattavasti enemmän piilosokeria ja rasvaa kuin mitä Suomessa, tai ylipäätään EU-alueella. Meillä on paljon kontrolloidumpi elintarvikeala.
ValoPallo kirjoitti:
Teillä on jänniä kuvitelmia siitä, että pitää syödä paljon lihoakseen. Kuten jo joku mainitsi, niin 100 kcal päivässä liikaa riittää lihomiseen. Olen 173 cm 52 kg, 54 v. nainen. Jos liikun päivässä 10 000 askelta ja teen jumpan kulutukseni on 1580-1670 kcal. Jos syön siis tuohon päälle banaanin tms 100 kcal lihon kunnes olen saavuttanut painon, jonka liikuttamiseen tuo 100 kcal kuluu. Sen jälkeen jos taas syön 100 kcal enemmän. Esim. Syön 1/3 Arnoldsin donitsin muun lisäksi joka päivä niin lihon. Tässä vaiheessa siis syön vasta 1700-1800 kcal päivässä. 100g suklaata sisältää yli 500 kcal. 200 g suklaata sisältää siis yli 1000 kcal. Ei lihoakseen tarvi kamalasti syödä. Siitä harhasta olisi hyvä luopua.
Riippuu aineenvaihdunnasta, joka osin synnynnäistä ja osin elintavoilla vaikutettavissa, plus erittäin isosti tietty vaikuttaa ikä. Minun (N32) esimerkiksi tarvitsisi syödä ihan järkyttävästi (normaalin ruokavalioni ruokia) lihoakseni. Syön enemmän kuin mieheni mutta pysyn mitoissani. Nuo jenkkilä sairaalloisen lihavat ovat kyllä yleensä p*skoneet aineenvaihduntansa sillä roskalla mitä syövät ja lähes täydellisellä liikkumattomuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niistä ei kukaan käy töissä, silti on hieno auto ja monella omakotitalo. Ruoka on aina noutoruokaa.
Ne omakotitalot on useimmiten ihan asumiskelvottomia röttelöitä, arvo varmaan aika mitätön. Samoin monella auto on sellainen ruosteinen kottero. Jollakinhan auto hajos matkalla Nown klinikalle. Että ei ne erityisen rikkaita ole. Varmaan kaikki työttömystuet ym. menee niillä pikaruokaan, joka taitaa jenkeissä olla halvempaa kuin meillä.
Omakotitalo ei kerro varallisuutta. Vanhoissa omakotitaloissa asuu paljon köyhää sakkia ja uusissa velkaisia.
Paljon leveämmin voi elää kokonaan yhteiskunnan pummi jolla yhteiskunta maksaa ihan kaiken terveydenhoidosta lähtien ja harkinnan varaisena saa lisää mitä vain jos viitsii anoa ahkerasti. Tuttavani saa kaikki terveydenhoidon ilmatteeksi, kengät, ulkoiluvaatteet ja itseauheutettujen sairauksien hoitoon jota en viitsi tunnistamisen tässä luetteloida kalliitakin tuotteita. Työssä ei kannata käydä sillä pitäisi olla aika iso palkka että sillä saman kustantaisi. Sitten on vielä muutakin että maksatuttaa veronmaksajilla elatusmaksunsa ja kaikki pikavippivelkansa. kyllä näitä muitakin koijareita on kuin Viikari ja kun isot antavat mallia niin pienet menee perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se riittää, että syöt vaikka joka päivä 100 kcaloria yli.
Taas yksi näistä tekosyiden mestareista, joka väittää lihoneensa obeesiksi syömällä yhden banaanin liikaa
50 vuoden ajan 100 kcal ylimääräistä päivässä tekee 100*365*50 = 1 825 000 kcal
1 825 000 kcal / (7000 kcal/kg) = 261 kg.
Jos minun painoon lisäisi ylimääräistä 261 kg, niin menisi reippaasti yli 300 kilon. Eli pienikin määrä on petollinen, jos se toistuu ja toistuu ja toistuu...
Banaania ei toki kannata kenenkään jättää pois. Se ei ole se ylimääräinen 209 kcal, vaan ylimääräistä on sokeriset ja rasvaiset tuotteet (maustetut jogurtit, vanukkaat, jäätelöt, pikkuleivät, leivokset, karkit, sipsit, ranskikset, pitsat...)
Meinaat että ihminen, joka ei syö mitään noista, mutta normaalisti syö vaikka välipalana yhden banaanin päivässä, lihoo hervottomasti vuosien saatossa jos alkaakin vain syödä yhden sijasta kaksi banaania? :D Uskon kun näen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikaruoka todella halpaa ja annokset isoja lisäksi niitä vedellään useita päivässä. Lihoisit.
Totta mutta pointtina onkin että ei olisi edes mahdollista Suomessa ellei tienaa joku 7 tonnia kuussa? Tila-autoakin pitäisi olla varaa pitää ja paria henkilökohtaista avustajaa että voisi olla tuollainen.
Henkilökohtaisen avustajan tosin voi saada Suomessa sosiaalitukien avulla, jos katsotaan että sellainen tarvitaan. Olin opiskeluaikana hetken henkkarina aivoinfarktin saaneelle keski-ikäiselle mieshenkilölle, joka todellakin tuntui yrittävän elintavoillaan joko uusia kohtauksen tai muuten vaan päästä nopeasti hautaan. Poltti ketjussa, olisi pystynyt vaivalloisesti vielä kävelemään mutta sen sijaan huristeli sähköpyörätuolilla kaikkialle, eli ei edes yrittänyt kuntoutua kun oli kuulemma liian raskasta hengästyminen. Söi järkyttävät määrät eineksiä, tai voissa paistettuja kananmunia isolla määrällä suolaa ja samoin voileipiä joissa kunnolla voita ja peukalon paksuisia viipaleita maksamakkaraa. Pahaa teki tehdä hänen toiveidensa mukaan ruokaa mutta sitä henkkarin täytyy tehdä.... jätin työn aika nopeasti. Olihan mies ylipainoinen, muttei siltikään sairaalloisesti lihava, vaikka eli noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annika Saarikko on menossa hyvää vauhtia siihen suuntaan. Taitaa rahatkin riittää.
Tässä sen juurikin näkee, ettei tavan kansalla ole käsitystäkään ihmisten painosta. Saarikko painaa korkeintaan 80 kiloa. Eli ei lähellekään ohjelman lihavia.
Itse painan 140 kiloa, eikä moni uskoisi, että teen 8 tuntisia keittiövuoroja aivan iisisti. Enkä syö roskaruokaa, vaan kotiruokaa ja mitä töissä tehdään. Annoskoot mulla on valtavat ja vapaa-ajan alkoholiongelmista mun läskit koostuu. Duunin jälkeen vielä kävelen useamman kilometrin koiran kanssa päivittäin. Kävin juuri vuositarkastuksessa. Akka on priimakunnossa arvoiltaan ja kunnoltaan, että kyllä se duunilääkäri taas ihmetteli.
ymmärrän kyllä ettei tämä voi enää kovin pitkään jatkua näin, kun on ollut jo 20 vuotta. Jossain vaiheessa mun pitäisi alkaa ymmärtämään paremmin.. se päivä ei ole vielä täällä. :(En ole kuullutkaan Annika Saarikosta mutta googlasin ja hei haloo, onhan tässä huomattavasti painavampi henkilö kuin 80kg:
https://images.app.goo.gl/9ogrm8augwCmDzaH6
Huom. En tarkoita mitenkään pahalla, mutta ei painoa kaunistellakaan tarvi. Ystäväni painaa 110kg ja on suunnilleen saman näköinen...
Mikä on Annikan pituus? Hyvin voi olla vain 80 kg, jos on lyhyt.
Vierailija kirjoitti:
ValoPallo kirjoitti:
Teillä on jänniä kuvitelmia siitä, että pitää syödä paljon lihoakseen. Kuten jo joku mainitsi, niin 100 kcal päivässä liikaa riittää lihomiseen. Olen 173 cm 52 kg, 54 v. nainen. Jos liikun päivässä 10 000 askelta ja teen jumpan kulutukseni on 1580-1670 kcal. Jos syön siis tuohon päälle banaanin tms 100 kcal lihon kunnes olen saavuttanut painon, jonka liikuttamiseen tuo 100 kcal kuluu. Sen jälkeen jos taas syön 100 kcal enemmän. Esim. Syön 1/3 Arnoldsin donitsin muun lisäksi joka päivä niin lihon. Tässä vaiheessa siis syön vasta 1700-1800 kcal päivässä. 100g suklaata sisältää yli 500 kcal. 200 g suklaata sisältää siis yli 1000 kcal. Ei lihoakseen tarvi kamalasti syödä. Siitä harhasta olisi hyvä luopua.
Riippuu aineenvaihdunnasta, joka osin synnynnäistä ja osin elintavoilla vaikutettavissa, plus erittäin isosti tietty vaikuttaa ikä. Minun (N32) esimerkiksi tarvitsisi syödä ihan järkyttävästi (normaalin ruokavalioni ruokia) lihoakseni. Syön enemmän kuin mieheni mutta pysyn mitoissani. Nuo jenkkilä sairaalloisen lihavat ovat kyllä yleensä p*skoneet aineenvaihduntansa sillä roskalla mitä syövät ja lähes täydellisellä liikkumattomuudella.
Määrä on aina eri kuin kalorimäärä. Jos syö kasviksia, hedelmiä, lihaa. ym. Saa syödäkin paljon, koska niiden energiatiheys on matala. Pointti oli se, että jatkuvaan lihomiseen tarvitsee jatkuvasti ylikaloreita ja jos syö joka päivä 100 kcal yli, lihoo hissukseen. Läski ei tule yhdessä yössä. Tämä ei siis vaadi mässäämistä keneltäkään, vaan pientä napostelua yli tarpeen pitkällä aikavälillä. Tämä yllättää monet keski-ikäiset, kun paino alkaa huomamattomasti kivuta. 6 kg vuodessa on vain 1/2 kg/kk. ja sillä tahdilla kymmenen vuoden päästä on ko 60 kiloa painavampi. Sama toimisi tietenkin myös toiseen suuntaan. Jostain syystä ihmisten on kauhean vaikea uskoa tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annika Saarikko on menossa hyvää vauhtia siihen suuntaan. Taitaa rahatkin riittää.
Tässä sen juurikin näkee, ettei tavan kansalla ole käsitystäkään ihmisten painosta. Saarikko painaa korkeintaan 80 kiloa. Eli ei lähellekään ohjelman lihavia.
Itse painan 140 kiloa, eikä moni uskoisi, että teen 8 tuntisia keittiövuoroja aivan iisisti. Enkä syö roskaruokaa, vaan kotiruokaa ja mitä töissä tehdään. Annoskoot mulla on valtavat ja vapaa-ajan alkoholiongelmista mun läskit koostuu. Duunin jälkeen vielä kävelen useamman kilometrin koiran kanssa päivittäin. Kävin juuri vuositarkastuksessa. Akka on priimakunnossa arvoiltaan ja kunnoltaan, että kyllä se duunilääkäri taas ihmetteli.
ymmärrän kyllä ettei tämä voi enää kovin pitkään jatkua näin, kun on ollut jo 20 vuotta. Jossain vaiheessa mun pitäisi alkaa ymmärtämään paremmin.. se päivä ei ole vielä täällä. :(En ole kuullutkaan Annika Saarikosta mutta googlasin ja hei haloo, onhan tässä huomattavasti painavampi henkilö kuin 80kg:
https://images.app.goo.gl/9ogrm8augwCmDzaH6
Huom. En tarkoita mitenkään pahalla, mutta ei painoa kaunistellakaan tarvi. Ystäväni painaa 110kg ja on suunnilleen saman näköinen...
Tuosta näkee persesilmälläkin, että painoa on rutkasti enemmän kuin 80 kg.
Jenkeissä mättöruoka ja leivokset ovat sika halpoja, mutta terveellinen ruoka kalliimpaa.
Vierailija kirjoitti:
Annika Saarikko on menossa hyvää vauhtia siihen suuntaan. Taitaa rahatkin riittää.
-Annika on potra tyttö!
Onko nuo ruoat siellä nyt niin paljon halvempia, jos hinnastoja katsoo. Joku noista pariskunnista mainitsi elävänsä sen lihavan tuloilla molemmat, siis saako siellä läskieläkettä? Paljonkohan lienee?
Tiedän tytön joka sanoi et painoi jo ala-asteella 90kg. Aikuisena oli sairaalloisen lihava ja on näköjään edelleen mitä kävin katsomassa somessa. Työskentelee kampaajana. Että kyllä täälläkin niitä todella lihavia on.