"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa
Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).
Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.
– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.
– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.
– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.
Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.
Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.
– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.
mies53v
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Taidat olla itsekin näitä vaarallsia miehiä? Faktat puhuu puolestaan, koita vain käännellä omaksi eduksi
Kommenttisi osoittaa m i e s v i h a n jota kylvät tuntemattomiin.
Hox, viesti johon vastaus. Hän saa mitä itse tilaa.
Koskeeko sama naisia jotka hakataan parisuhteessa tai raiskataan?
Kaikille ansionsa mukaan?
No hyi hitto. Tuossa on kyse sanoista. Jos käyttää naisvihaa ei kannata odottaa jotain empatiaa
Mitä naisvihaa?
Onko naisvihaa toivoa että miehet ilmoittaisivat rikoksista matalalla kynnyksellä?
Vähättelee naisten kokemaa väkivaltaa ''sädekehillään''. Tiedän ettet tätä haluan nähdä koska olet kyseinen mies, mutta jatka toki
En puhunut naisten kokemasta väkivallasta vaan siitä, että naiset tekevät väkivaltaa. Sitä ei myönnetä vaan puhutaan ainoastaan kuinka naisten kokema väkivalta jää peittoon. Miestenkö ei? Siitä "sädekehä"
Annatte ymmärtää olevanne itse Äiti Maria. Ei pidä paikkaansa.
Tekee tekee. Huomattavasti vain vähemmän kuin miehet. Ja jää niitä naistenkin tekemiä ilmoituksia tekemättä. Kuten miestenkin.
Nainen tuskin millään tekee niin paljon väkivaltaa että miesten tekemättömien ilmoitusten määrä ylittäisi tilaston niin, että naine on yleensä tekijä.Tuo väite nyt vielä puuttuiskin 😅
Naiset tekevät jo nyt tilastojen mukaan 33% parisuhdeväkivallasta ja lapsiin kohdistettuna puolet. Muistetaan etteivät miehet ilmoita väkivallasta erikseen vaan se vain tulee ilmi tai naapuri soittaa poliisin.
Erityisen koomista on se, että väkivaltaisten naisen aggressioiden hillitsemiseen löytyy chat, videokeskustelut, verkkoryhmää ja mahdollisuus live-tapaamisiin.
Miehille apua tarjotaan "väkivaltaa kokeneet miehet" hankkeen kautta. Päivystyspuhelin on avoinna ma-ke 9-12. Muistakaa siis ajoittaa väkivaltanne siihen, kiitos.
Aikuisista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 76,5 prosenttia naisia (2019). Ja todella moni nainen jättää väkivallan ilmoittamatta. Mutta väkivaltahan sisältää toki kaiken muunkin väkivallan, ei vain tätä. Seuraavaksi varmaan väität että naiset tekevät suurimman osan seksuaalirikoksistakin, miehet eivät vain ilmoita niistä. Asian voi yrittää vääntää itselleen edullisimmaksi, nuo tilastot on kuitenkin puhuvat puolestaan ja ovat kaikkien nähtävillä. Miesten käytös naista kohtaan on jotain uskomattoman raakaa, eikä vain Suomessa.
No johan on, vain naisille suunnattu apu? Lyömätön linja on ihan oma miehille suunnattu apu väkivallan hillintään. Kaikkea sitä miehet yrittääkin..
Aika hyvin ottaen huomioon etteivät miehet ilmoita juuri mitään naiten tekemää väkivaltaa, vaan naisten osuus tulee vain vakavissa tapauksissa kun tarvitaan poliisia paikalle.
Miten se muuten kääntyy minulle edullisemmaksi? En hakkaa naisia enkä ole vastuussa muiden teoista.
Ja naisten käytös miehiä ja lapsia kohtaan on aivan yhtä raakaa. Naiset ovat aivan yhtä väkivaltaisia heti kun pystyvät. Se ei ole miehinen ominaisuus.
Onpa naurettava väite. Melko yliedustettuina tekijöinä olette tuolla kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on hauska lukea, kun tulee entistä kiitollisemmaksi siitä kun on löytänyt hyvän miehen täydellisen tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Täällä puhutaan ja pussataan ja jaetaan kotityöt tasan, toisenlaisessakin suhteessa olen ollut ja sitä ei jaksanut katsella kahta vuottakaan. Mieluummin tosiaan vaikka yksin. En halua että mieheni olisi riippuvainen minusta, enkä tahdo ikinä olla riippuvainen miehestäkään, en "miesten töiden" enkä talouden suhteen.
Tasa-arvoissa suhteissa suurin riski on se, että nainen alkaa määräillä miestä. Miehillä nousee heti niskakarvat pystyyn jos nainen yrittää määräillä miestä. Jos sellaista jatkuu pitkään niin mies joutuu asettaa naiselle rajat miten käyttäytyä. Kotitöiden jakaminen vielä onnistuu.
Sinkkuna saa elää kuten haluaa, kunhan vain noudattaa lakeja ja järjestyssääntöjä. Kotitöistäkin saa laistaa niin pitkään, kunnes tarveystarkastaja ottaa yhteyttä.
Ongelmalta vältyy myös, jos välttää feministejä ja valitsee parinteisen naisellisen naisen, joka tottelee miestään.
Kyllä sinun ei varmaan tarvitse naisia vältellä :DD

Olen eri, mutta kyllähän jokainen saa etsiä sellaista kumppania kuin haluaa. Kuitenkin niitä alistuvia naisia on huomattavasti vähemmän kuin ilmaista piikaa toivovia miehiä, ja yhä useamman miehen on valittava joko yksinäisyyden tai nykyaikaisiin arvoihin sopeutumisen välillä. Kun iso osa niistä perinteisinä itseään pitävistä naisistakin näkee ne roolit enemmän työnjakoasiana kuin valtakysymyksenä. "Perinteinen nainen" on nykyisin yleensä sellainen, joka hoitaa lapset ja kodin miehen huolehtiessa mm. autot ja talon, mutta pitää itseään silti samanarvoisena miehen kanssa eikä todellakaan kuuntele mitään kyykyttämistä. Totteleva nainen pitää hakea rahalla ulkomailta. Joillekin tämä on hyvä vaihtoehto, toisille syystä tai toisesta ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä kaduttaa kun aiheutin tälläsen sodan
ap
Älä suotta, paljastuu miehet jotka yrittää jo tilastot saada edullisiksi itselleen naisuhrien kustannuksella. Tärkeä saada tämäkin kulttuuri kaikkien näkösälle. Kyllä naisvihaaja palstalla tietää miten hyvin naisia kohdellaan!
Naiset linkittävät tilastoja joissa kerrotaan kuinka he ovat uhreja ja sieltä kun ottaa tilaston ja esittää sen niin se on jotain että miehet yrittää tilastoilla selittää edulliseksi itselleen?
Jännä että mulla pitäis olla mikään tarve saada "miehille edulliseksi" yhtään mitään. Enemmän kyse on siitä että korjaan sairaimpia miesvihaväitteitä joita mikään itse linkittämänne asia ei tue.
Niistä näkyi hyvin kuka väkivaltaa tekee ja sinä yrität sitä kieltää. Tukee täydellisesti faktaa että mies on väkivaltaisempi sukupuoli, näin on kaikkialla maailmassa vaikka sitä vääntäisit millä oletuksillasi.
Lapsiin kohdistuva väkivalta on naisten käsissä. Osaatko miesvihakiimassasi selittää asian?
"Alaikäisiin kohdistuneesta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta 96 prosenttia oli täysi-ikäisten tekemää. Aikuisten alaikäisiin kohdistamista teoista 65 prosenttia oli miesten tekemiä vuonna 2018. "
Kyllä ne miehet näyttää edelleen olevan johdossa myös perheensä alaikäisiin jäseniin kohdistuvassa väkivallassa.
Ja mistähån kultturista tää dunderfelt on kotoisin? Ei ainakaan suomalaisesta.
Itseäni tässä nykuisessä touhussa vtuttaa lähinnä sE, että turhan moni nainen tuntuuhaluavan muuttaa miehen mielenkiinnon kohteet feminiinisemmiksi, koska mä haluun.
T40vee

Kannatan täysin että hän hakee vaimon jostain muualta, mieluiten lähtee itse vaimon luo

Tasa-arvoisemmaksi
Tjaaha. Taas nuoret sekoilevat jostain jenkki-ongelmasta, joka on väkisin istutettu tänne.
Uskokaa nyt, amerikkalainen kulttuuri ja suomalainen kulttuuri ovat kuin yö ja päivä. USA nyt on kuin suomalainen 50-luku naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on hauska lukea, kun tulee entistä kiitollisemmaksi siitä kun on löytänyt hyvän miehen täydellisen tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Täällä puhutaan ja pussataan ja jaetaan kotityöt tasan, toisenlaisessakin suhteessa olen ollut ja sitä ei jaksanut katsella kahta vuottakaan. Mieluummin tosiaan vaikka yksin. En halua että mieheni olisi riippuvainen minusta, enkä tahdo ikinä olla riippuvainen miehestäkään, en "miesten töiden" enkä talouden suhteen.
Tasa-arvoissa suhteissa suurin riski on se, että nainen alkaa määräillä miestä. Miehillä nousee heti niskakarvat pystyyn jos nainen yrittää määräillä miestä. Jos sellaista jatkuu pitkään niin mies joutuu asettaa naiselle rajat miten käyttäytyä. Kotitöiden jakaminen vielä onnistuu.
Sinkkuna saa elää kuten haluaa, kunhan vain noudattaa lakeja ja järjestyssääntöjä. Kotitöistäkin saa laistaa niin pitkään, kunnes tarveystarkastaja ottaa yhteyttä.
Ongelmalta vältyy myös, jos välttää feministejä ja valitsee parinteisen naisellisen naisen, joka tottelee miestään.
Olen eri, mutta kyllähän jokainen saa etsiä sellaista kumppania kuin haluaa. Kuitenkin niitä alistuvia naisia on huomattavasti vähemmän kuin ilmaista piikaa toivovia miehiä, ja yhä useamman miehen on valittava joko yksinäisyyden tai nykyaikaisiin arvoihin sopeutumisen välillä. Kun iso osa niistä perinteisinä itseään pitävistä naisistakin näkee ne roolit enemmän työnjakoasiana kuin valtakysymyksenä. "Perinteinen nainen" on nykyisin yleensä sellainen, joka hoitaa lapset ja kodin miehen huolehtiessa mm. autot ja talon, mutta pitää itseään silti samanarvoisena miehen kanssa eikä todellakaan kuuntele mitään kyykyttämistä. Totteleva nainen pitää hakea rahalla ulkomailta. Joillekin tämä on hyvä vaihtoehto, toisille syystä tai toisesta ei.
Kannatan täysin että hän hakee vaimon jostain muualta, mieluiten lähtee itse vaimon luo
Onko reilua dumpata meidän ongelmajätteet aina kehitysmaiden ihmisten niskaan?
Ihmetyttää tämä joidenkin miesten tekopyhyys. Ensin pidetään naisia alempiarvoisina, mutta sitten kun naiset nostaa päänsä, niin ei käy.
Kuitenkin suomalaisessa kulttuurissa naisissa on aina arvostettu rohkeutta, huumorintajua ja etevyyttä. Täällä naiset eivät ole edes 100 vuotta sittenkään keskittyneet olemaan vain passiivisia hyvännäköisiä. Sellaista ns. perinteistä naista meidän kulttuurissa ei ole ollut. Olosuhteemme eivät ole paljon sellaista mahdollistaneet, vaan naisten osuutta ollaan tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on hauska lukea, kun tulee entistä kiitollisemmaksi siitä kun on löytänyt hyvän miehen täydellisen tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Täällä puhutaan ja pussataan ja jaetaan kotityöt tasan, toisenlaisessakin suhteessa olen ollut ja sitä ei jaksanut katsella kahta vuottakaan. Mieluummin tosiaan vaikka yksin. En halua että mieheni olisi riippuvainen minusta, enkä tahdo ikinä olla riippuvainen miehestäkään, en "miesten töiden" enkä talouden suhteen.
Tasa-arvoissa suhteissa suurin riski on se, että nainen alkaa määräillä miestä. Miehillä nousee heti niskakarvat pystyyn jos nainen yrittää määräillä miestä. Jos sellaista jatkuu pitkään niin mies joutuu asettaa naiselle rajat miten käyttäytyä. Kotitöiden jakaminen vielä onnistuu.
Sinkkuna saa elää kuten haluaa, kunhan vain noudattaa lakeja ja järjestyssääntöjä. Kotitöistäkin saa laistaa niin pitkään, kunnes tarveystarkastaja ottaa yhteyttä.
Ongelmalta vältyy myös, jos välttää feministejä ja valitsee parinteisen naisellisen naisen, joka tottelee miestään.
Saaneen arvata, että olet sellainen tekopyhä mies, joka ensin pitää suomalaista kulttuuria itseisarvona ja toteaa, kuinka kamalasti nämä Suomeen tulleet maahanmuuttajamiehet kohtelee naisiaan. No, sitten itsekin halutaan totteleva vaimo, joka on vain miestä varten. Tällaiset miehet juurikin pilaa antifeminististen miesten maineen.
Se kun olisi hyvä ottaa huomioon, että aiemmassakin maaseutuyhteiskunnassa ei ollut isännällä aikaa kouluttaa maatilalta palannutta emäntäänsä, vaan työt tehtiin mukisematta.
Onneksi tämäkin porukka on vain vähemmistö, tosin kovasti meteliä pitävä kuten feministitkin. Valitettavasti viisaammat vaikenee.
Evoluutio tapahtuu myös miehillä, myös niillä perinteisillä. Ennenkaikkea sitten kun huomaa ettei "markkinoilta" saa kuin pari kertaa vuoteen kännisen seuralaisen joka on aamulla poissa eikä muista hänestä nimeä, ulkonäköä eikä muutakaan. Se osuu kun tajuaa ettei markkinoilla ole kysyttyä miestyyppiä.
Tietenkin, omien voimavarojen kehittäminen voi ratkaista esteitä. Moniko moderni nainen osaa ommella, tehdä perinneruokaa tai puutarhan hoitoa? Tullaan suuntaan jossa modernien miesten on pelattava sitä yleistä käytäntöä joka vallitsee tai lokeroiduttava ala-genreen jossa yleinen käytäntö ei ole niin määräävä. Jokainen näkee pariskuntia jossa on helposti pääteltävä ulkonäöstä kumpi tekee ruuan, vie roskat tai vaihtaa auton renkaat.
Varmasti henkevät naiset vaativat paljon enemmän mitä vaikka 20 vuotta sitten parisuhteeltaan. Tottakai, on some-sovellukset, Eurooppa, koko maailma alustana swapata mykyrokasta pitävä perinnemies harrastuksineen jonka suorite parisuhteessa on sinänsä hieno ja kumppani maailman tärkein mutta se ei riittänyt nykyajassa.
Yleisesti iso osa naisista on nykyään riippumattomia miehistä ja tätä asetelmaa ei enää ujostella näyttää- siispä potentiaalisen kumppanikanditaatin tulee nostaa naisen statusta joka on jo sinänsä kynnys markkinoiden ylijäämä-miehille kuten myös jo naisasiamenestyjillekkin suurempien paineiden muodossa pitää tyttöystävää tahi parisuhdetta oikealla kurssilla.
Asia on hieno stereotyypata laatikosta ulos auton kautta, jokainen näkee että saksalaisen takavetoauton omistajat eivät ole naisettomia niin usein kuin vaikkapa Fiiatilla ajavat miehet. Vastaavasti saksalaisen auton urhoo aika harvoin viihtyy pullan tuoksuinen ylipainoisen meikkaamista kammoksuvan neidon kanssa. Joo. Luomme mielikuvia toisista mutta olemmeko sitä millaisen kuvan itsestämme luomme?
Ennen kaikkea, lokeroon ei ole pakko jäädä enää nykyään, aika muuttuu ja ajanhermolla oleminen tuottaa todennäköisesti parempia tuloksia edes joltain kantilta kuin juoksuhautoihin jämähtäminen henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä joidenkin miesten tekopyhyys. Ensin pidetään naisia alempiarvoisina, mutta sitten kun naiset nostaa päänsä, niin ei käy.
Kuitenkin suomalaisessa kulttuurissa naisissa on aina arvostettu rohkeutta, huumorintajua ja etevyyttä. Täällä naiset eivät ole edes 100 vuotta sittenkään keskittyneet olemaan vain passiivisia hyvännäköisiä. Sellaista ns. perinteistä naista meidän kulttuurissa ei ole ollut. Olosuhteemme eivät ole paljon sellaista mahdollistaneet, vaan naisten osuutta ollaan tarvittu.
Miehillä ei ole tarvetta anteeksipyydellä pelkkien mielikuviesi perusteella. Se, että sinä spämmit tuollaista soopaa totuuksina kertoo lähinnä sinusta ja tavastasi levittää propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä keskusteluja on hauska lukea, kun tulee entistä kiitollisemmaksi siitä kun on löytänyt hyvän miehen täydellisen tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Täällä puhutaan ja pussataan ja jaetaan kotityöt tasan, toisenlaisessakin suhteessa olen ollut ja sitä ei jaksanut katsella kahta vuottakaan. Mieluummin tosiaan vaikka yksin. En halua että mieheni olisi riippuvainen minusta, enkä tahdo ikinä olla riippuvainen miehestäkään, en "miesten töiden" enkä talouden suhteen.
Tasa-arvoissa suhteissa suurin riski on se, että nainen alkaa määräillä miestä. Miehillä nousee heti niskakarvat pystyyn jos nainen yrittää määräillä miestä. Jos sellaista jatkuu pitkään niin mies joutuu asettaa naiselle rajat miten käyttäytyä. Kotitöiden jakaminen vielä onnistuu.
Sinkkuna saa elää kuten haluaa, kunhan vain noudattaa lakeja ja järjestyssääntöjä. Kotitöistäkin saa laistaa niin pitkään, kunnes tarveystarkastaja ottaa yhteyttä.
Ongelmalta vältyy myös, jos välttää feministejä ja valitsee parinteisen naisellisen naisen, joka tottelee miestään.
Saaneen arvata, että olet sellainen tekopyhä mies, joka ensin pitää suomalaista kulttuuria itseisarvona ja toteaa, kuinka kamalasti nämä Suomeen tulleet maahanmuuttajamiehet kohtelee naisiaan. No, sitten itsekin halutaan totteleva vaimo, joka on vain miestä varten. Tällaiset miehet juurikin pilaa antifeminististen miesten maineen.
Se kun olisi hyvä ottaa huomioon, että aiemmassakin maaseutuyhteiskunnassa ei ollut isännällä aikaa kouluttaa maatilalta palannutta emäntäänsä, vaan työt tehtiin mukisematta.
Onneksi tämäkin porukka on vain vähemmistö, tosin kovasti meteliä pitävä kuten feministitkin. Valitettavasti viisaammat vaikenee.
Ääntä saa pitää kun siihen on syy.
Nämä psykologit ja psykiatrit elää ihan omassa mielikuvitusmaailmassaan. Heidän mielipiteensä voi ohittaa olankohautuksella ja jatkaa normaalia miehen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa on sitten vihdoin päästy siihen normaalitilaan jossa soraäänet on saatu karkoitettua ja jäljellä on äärifeministien run**urinki joka kannattaa toistensa kommentteja ja mies ei voi oikeaa tekoa tai sanaa tuossa joukossa tehdä.
Ihanaa kuplautumista.
Tais loppua argumentit kun ei voikaan faktojen valossa väittää naisia väkivaltaisemmiksi? Säälittävää
Et sitten tajunnut että täällä on enemmän kuin yksi kuplanne kanssa eri mieltä olevaa? En ole lausunut sanaakaan kenenkään väkivaltaisuudesta.
Ymmärrän kyllä että kuplassa jossa ei muuta kuulu kuin samaa mieltä olevia alkaa tulla harhaluulo siitä että teitä on enemmistö. Ota kuitenkin huomioon että suurin osa jopa suomalaisista pitää teitä rasittavina jankuttajina joiden kanssa ei jaksa edes yrittää keskustella kun te ette kuuntele vaan toistelette vaan joukolla omia totuuksianne ja hakkaatte alapeukkuryöppyjä eri mieltä oleville.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Taidat olla itsekin näitä vaarallsia miehiä? Faktat puhuu puolestaan, koita vain käännellä omaksi eduksi
Kommenttisi osoittaa m i e s v i h a n jota kylvät tuntemattomiin.
Hox, viesti johon vastaus. Hän saa mitä itse tilaa.
Koskeeko sama naisia jotka hakataan parisuhteessa tai raiskataan?
Kaikille ansionsa mukaan?
No hyi hitto. Tuossa on kyse sanoista. Jos käyttää naisvihaa ei kannata odottaa jotain empatiaa
Mitä naisvihaa?
Onko naisvihaa toivoa että miehet ilmoittaisivat rikoksista matalalla kynnyksellä?
Vähättelee naisten kokemaa väkivaltaa ''sädekehillään''. Tiedän ettet tätä haluan nähdä koska olet kyseinen mies, mutta jatka toki
En puhunut naisten kokemasta väkivallasta vaan siitä, että naiset tekevät väkivaltaa. Sitä ei myönnetä vaan puhutaan ainoastaan kuinka naisten kokema väkivalta jää peittoon. Miestenkö ei? Siitä "sädekehä"
Annatte ymmärtää olevanne itse Äiti Maria. Ei pidä paikkaansa.
Tekee tekee. Huomattavasti vain vähemmän kuin miehet. Ja jää niitä naistenkin tekemiä ilmoituksia tekemättä. Kuten miestenkin.
Nainen tuskin millään tekee niin paljon väkivaltaa että miesten tekemättömien ilmoitusten määrä ylittäisi tilaston niin, että naine on yleensä tekijä.Tuo väite nyt vielä puuttuiskin 😅
Naiset tekevät jo nyt tilastojen mukaan 33% parisuhdeväkivallasta ja lapsiin kohdistettuna puolet. Muistetaan etteivät miehet ilmoita väkivallasta erikseen vaan se vain tulee ilmi tai naapuri soittaa poliisin.
Erityisen koomista on se, että väkivaltaisten naisen aggressioiden hillitsemiseen löytyy chat, videokeskustelut, verkkoryhmää ja mahdollisuus live-tapaamisiin.
Miehille apua tarjotaan "väkivaltaa kokeneet miehet" hankkeen kautta. Päivystyspuhelin on avoinna ma-ke 9-12. Muistakaa siis ajoittaa väkivaltanne siihen, kiitos.
Aikuisista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 76,5 prosenttia naisia (2019). Ja todella moni nainen jättää väkivallan ilmoittamatta. Mutta väkivaltahan sisältää toki kaiken muunkin väkivallan, ei vain tätä. Seuraavaksi varmaan väität että naiset tekevät suurimman osan seksuaalirikoksistakin, miehet eivät vain ilmoita niistä. Asian voi yrittää vääntää itselleen edullisimmaksi, nuo tilastot on kuitenkin puhuvat puolestaan ja ovat kaikkien nähtävillä. Miesten käytös naista kohtaan on jotain uskomattoman raakaa, eikä vain Suomessa.
No johan on, vain naisille suunnattu apu? Lyömätön linja on ihan oma miehille suunnattu apu väkivallan hillintään. Kaikkea sitä miehet yrittääkin..
Aika hyvin ottaen huomioon etteivät miehet ilmoita juuri mitään naiten tekemää väkivaltaa, vaan naisten osuus tulee vain vakavissa tapauksissa kun tarvitaan poliisia paikalle.
Miten se muuten kääntyy minulle edullisemmaksi? En hakkaa naisia enkä ole vastuussa muiden teoista.
Ja naisten käytös miehiä ja lapsia kohtaan on aivan yhtä raakaa. Naiset ovat aivan yhtä väkivaltaisia heti kun pystyvät. Se ei ole miehinen ominaisuus.
Onpa naurettava väite. Melko yliedustettuina tekijöinä olette tuolla kaikkiaan.
Kyllä naiset hoitavat lasten tappamsien ja puolet pahoinpitelystä. Kyse on oikeastaan vain siitä, saatteko hakattua miestä vai onko ainoa asia joka sen estää se, että mies lyö takaisin.
Rajaa rajaa.. Katso väkivallan kokonaistilastoja ;) vaikka olet löytänyt yhden missä naisilla on pieni enemmistö eli vauvat, sen jälkeen pahoipitelyn hoitaa isukki yleensä. Otetaanko esimerkiksi ennemmin vaikka seksuaalirikosten tilastot? Ketkäs siellä kukoistaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä kaduttaa kun aiheutin tälläsen sodan
ap
Älä suotta, paljastuu miehet jotka yrittää jo tilastot saada edullisiksi itselleen naisuhrien kustannuksella. Tärkeä saada tämäkin kulttuuri kaikkien näkösälle. Kyllä naisvihaaja palstalla tietää miten hyvin naisia kohdellaan!
Naiset linkittävät tilastoja joissa kerrotaan kuinka he ovat uhreja ja sieltä kun ottaa tilaston ja esittää sen niin se on jotain että miehet yrittää tilastoilla selittää edulliseksi itselleen?
Jännä että mulla pitäis olla mikään tarve saada "miehille edulliseksi" yhtään mitään. Enemmän kyse on siitä että korjaan sairaimpia miesvihaväitteitä joita mikään itse linkittämänne asia ei tue.
Niistä näkyi hyvin kuka väkivaltaa tekee ja sinä yrität sitä kieltää. Tukee täydellisesti faktaa että mies on väkivaltaisempi sukupuoli, näin on kaikkialla maailmassa vaikka sitä vääntäisit millä oletuksillasi.
Lapsiin kohdistuva väkivalta on naisten käsissä. Osaatko miesvihakiimassasi selittää asian?
"Alaikäisiin kohdistuneesta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta 96 prosenttia oli täysi-ikäisten tekemää. Aikuisten alaikäisiin kohdistamista teoista 65 prosenttia oli miesten tekemiä vuonna 2018. "
Kyllä ne miehet näyttää edelleen olevan johdossa myös perheensä alaikäisiin jäseniin kohdistuvassa väkivallassa.
Nainen väkivallan tekijänä on yhä tabuaihe, vaikka tekijätilastoissa nainen näkyykin: parisuhdeväkivallasta noin kolmasosa on naisten tekemää ja lapsiin kohdistuvasta puolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä38533 kirjoitti:
Taidat olla itsekin näitä vaarallsia miehiä? Faktat puhuu puolestaan, koita vain käännellä omaksi eduksi
Kommenttisi osoittaa m i e s v i h a n jota kylvät tuntemattomiin.
Hox, viesti johon vastaus. Hän saa mitä itse tilaa.
Koskeeko sama naisia jotka hakataan parisuhteessa tai raiskataan?
Kaikille ansionsa mukaan?
No hyi hitto. Tuossa on kyse sanoista. Jos käyttää naisvihaa ei kannata odottaa jotain empatiaa
Mitä naisvihaa?
Onko naisvihaa toivoa että miehet ilmoittaisivat rikoksista matalalla kynnyksellä?
Vähättelee naisten kokemaa väkivaltaa ''sädekehillään''. Tiedän ettet tätä haluan nähdä koska olet kyseinen mies, mutta jatka toki
En puhunut naisten kokemasta väkivallasta vaan siitä, että naiset tekevät väkivaltaa. Sitä ei myönnetä vaan puhutaan ainoastaan kuinka naisten kokema väkivalta jää peittoon. Miestenkö ei? Siitä "sädekehä"
Annatte ymmärtää olevanne itse Äiti Maria. Ei pidä paikkaansa.
Tekee tekee. Huomattavasti vain vähemmän kuin miehet. Ja jää niitä naistenkin tekemiä ilmoituksia tekemättä. Kuten miestenkin.
Nainen tuskin millään tekee niin paljon väkivaltaa että miesten tekemättömien ilmoitusten määrä ylittäisi tilaston niin, että naine on yleensä tekijä.Tuo väite nyt vielä puuttuiskin 😅
Naiset tekevät jo nyt tilastojen mukaan 33% parisuhdeväkivallasta ja lapsiin kohdistettuna puolet. Muistetaan etteivät miehet ilmoita väkivallasta erikseen vaan se vain tulee ilmi tai naapuri soittaa poliisin.
Erityisen koomista on se, että väkivaltaisten naisen aggressioiden hillitsemiseen löytyy chat, videokeskustelut, verkkoryhmää ja mahdollisuus live-tapaamisiin.
Miehille apua tarjotaan "väkivaltaa kokeneet miehet" hankkeen kautta. Päivystyspuhelin on avoinna ma-ke 9-12. Muistakaa siis ajoittaa väkivaltanne siihen, kiitos.
Aikuisista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 76,5 prosenttia naisia (2019). Ja todella moni nainen jättää väkivallan ilmoittamatta. Mutta väkivaltahan sisältää toki kaiken muunkin väkivallan, ei vain tätä. Seuraavaksi varmaan väität että naiset tekevät suurimman osan seksuaalirikoksistakin, miehet eivät vain ilmoita niistä. Asian voi yrittää vääntää itselleen edullisimmaksi, nuo tilastot on kuitenkin puhuvat puolestaan ja ovat kaikkien nähtävillä. Miesten käytös naista kohtaan on jotain uskomattoman raakaa, eikä vain Suomessa.
No johan on, vain naisille suunnattu apu? Lyömätön linja on ihan oma miehille suunnattu apu väkivallan hillintään. Kaikkea sitä miehet yrittääkin..
Aika hyvin ottaen huomioon etteivät miehet ilmoita juuri mitään naiten tekemää väkivaltaa, vaan naisten osuus tulee vain vakavissa tapauksissa kun tarvitaan poliisia paikalle.
Miten se muuten kääntyy minulle edullisemmaksi? En hakkaa naisia enkä ole vastuussa muiden teoista.
Ja naisten käytös miehiä ja lapsia kohtaan on aivan yhtä raakaa. Naiset ovat aivan yhtä väkivaltaisia heti kun pystyvät. Se ei ole miehinen ominaisuus.
Onpa naurettava väite. Melko yliedustettuina tekijöinä olette tuolla kaikkiaan.
Kyllä naiset hoitavat lasten tappamsien ja puolet pahoinpitelystä. Kyse on oikeastaan vain siitä, saatteko hakattua miestä vai onko ainoa asia joka sen estää se, että mies lyö takaisin.
Rajaa rajaa.. Katso väkivallan kokonaistilastoja ;) vaikka olet löytänyt yhden missä naisilla on pieni enemmistö eli vauvat, sen jälkeen pahoipitelyn hoitaa isukki yleensä. Otetaanko esimerkiksi ennemmin vaikka seksuaalirikosten tilastot? Ketkäs siellä kukoistaa?
Naiset TAPPAVAT lapset useammin, varsinkin vauvat. Siihen tulee päälle muu väkivalta.
Muistakaa että luunappi lapselle on pahoinpitely. Muistakaa että miehen läpsäisy on pahoinpitely. Nuo jäävät lähes poikkeuksetta ilmoittamantta jollei tule ruumiita.
Mitä sillä naisen turvallisuuden lisäämisellä on miehekkyyden kanssa tekemistä sitten?