Jos voittaisit lotossa 90 miljonaa euroa, mitä tekisit?
Itse varmaan maksaisin velat korkoineen ensin pois, varaisin hotellista huoneen viikoksi ja kävisin viikon päätteeksi kylpylässä, ja loput laittaisin säästötilille kunnes keksisin niille lopulta järkevää käyttöä.
Kommentit (1962)
Toivoa sopii kirjoitti:
Asumme kylässä keskellä metsää, täällä ei ole mitään palveluja.
Siispä sijoittaisin esim. pieneen ruokakauppaan. Senhän ei tarvitsisi tuottaa voittoa. Lisäksi pitäisin huolta siitä, että kylän keskustaan perustettaisiin jonkinlainen huoltopiste, jonne kuka tahansa kyläläinen voisi soittaa ja pyytää apua. Täällä on paljon eläkeläisiä eikä kaikilla ole sukulaisia.
Myös perustaisin pikkubussilinjan, joka kiertäisi jatkuvasti kylää ja veisi kaupunkiin ja toisi sieltä pois. Ihmisten ei tarvitsisi tilata mitään Kelan matkoja.
Mutta miten ihmeessä tällaisen toiminnan voisi suorittaa nimettömänä, niin ettei kellään olisi harmainta aavistustakaan että juuri me sijoitamme kylään?
Ei mitenkään. Joku nisti saisi kuitenkin asian selville, tulisi yöllä kotiisi ruinaamaan paria sataa, ja puukottaisi sinut, ennen kuin sammuu paskat housuissa eteiseen.
Löytörahat joutuu ilmoittamaan ansiotuloksi. Ei todellakaan kannata postiluukusta laittaa isoa summaa rahaa.
Eipä ole mahdollista antaa rahoja anonyymisti sukulaisille ja kavereille.
Maksaisin asuntolainan pois, ostaisin vanhemmille jotain luksusta, ja sitten rahoittaisin Suomen koronarokotteen kehityksen.
Huhu ,huh, suuntaisin parhaiden sijoitusneuvojien pakeille , jotka antaisivat ehdotuksia mihin kannattaisi sijoittaa lapsia ja lapsenlapsia varten. Koska olen ollut jo vuosia eläkkeellä on hyvin lokoisat olot. En ainakaan mitään asuntoja vaivoikseni osaisi. Nyt on jo mukava koti ja just kaunis mieluisa kakkosasunto järven rannalla, No sinne piipahtaisin yksityiskoneella. Samoin luxuslomilla ulkomailla kävisin , milloin huvittaisi. Autoja ,veneitä tms en missään nimessä vaivoikseni hankkisi.
Syön nyt jo mitä mieli tekee ja liikuntaa harrastan ilokseni just niin kuin haluan, elikkä niihin ei tulisi kuutosta. Rahaa on jo nyt sopivasti ( vaikka olen tavallinen työntekijä ollut) , että osan just sitä mitä haluttaa .
Toki antaisin Suomessa lääketieteellisiin tutkimuksiin tms , neuvojieni mukaan.
Siis normileppoisaa mukavaa elämää viettäisin ja pyytäisin Taivaan Isältä terveitä elinpäiviä.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin kaikki asunnot tässä kerrostalossa ja teettäisin täällä rempan missä kaikkiin asuntoihin tulisi äänieristys. Sitten hyväksyisin vain sinkkunaisia vuokralaisiksi muihin asuntoihin, lähtö tulisi samantien jos melua kuuluisi äänieristyksestä huolimatta.
Muuten en juuri tekisi muuta kuin katkaisisin Kelan tuet itseltäni ja auttaisisin veljieni omakotitalojen lainojen maksussa.
Vanhan korjaaminen uusin normein toimivaksi on kalliimpaa kuin kokonaan uuden teettäminen. Mikset rakennuttaisi uutta, hyvin äänieristettyä "impilinnaa", vaan korjauttaisit kalliilla vanhan rotiskon? Uuden tekemisessä on helpompaa huomioida parempien äänieristeiden vaatima tila. Vanhoissa taloissa yläkerran äänien vaimentaminen syö alakerran asunnon huonekorkeutta.
Vierailija kirjoitti:
Maksaisin asuntolainan pois, ostaisin vanhemmille jotain luksusta, ja sitten rahoittaisin Suomen koronarokotteen kehityksen.
Juu, tätä minäkin mietin eli suomalaiseen koronarokotteeseen sijoittaisin ja ylipäänsä suomalaiseen tutkimukseen!
On harmillista, että tässä maassa panostetaan niin vähän rahallisesti juuri tutkimukseen,kun meillä riittää globaalistikin ajateltuna ammattitaitoisia ja tutkimukseen sitoutuneita ihmisiä.
Perustaisin säätiön luonnon ennallistamiseksi ja maiden hankkimiseksi luonnonsuojelualueiksi. Palauttaisin monnin ja sammen Suomen vesistöihin ja purkaisin patoja. Jakaisin muita avustuksia luonnonsuojeluun. Yksi säätiön avustuskohde olisi vanhempieni ja veljeni pientilat.
Itselle ostaisin sähköisen purjeveneen eli sähkömoottorisen veneen aurinko-ja tuulienergialla, makeavesi ym. Ja palvelut joilla se pysyisi kunnossa, itse päättäisin minne mennään ja seilaisin toki myös itse. Purjehdusmatkoillani ympäri maailmaa lisäisin tietoisuutta luonnon hätätilasta, muoviroskaantumisen haitoista ja samalla en enää kuluttaisi yhteiskunnan tuottamaa energiaa ja palveluja kuin ostaakseni kasvisruokaa. Kalastaisin itse kuten nykyäänkin.
Kunnostaisin vanhempieni kotitilan ja siitä tulisi ekologinen tila jossa saisi elää sopusoinnussa luonnon kanssa, irti sähköverkosta ja paljolti oman maan antimilla. Siellä olisi palkattu puutarhuri ja eläintenhoitajia, maat ovat jo veljelläni luomuviljelyksellä eli hänelle kokopäiväinen työntekijä, voisi vaikka keskittyä enemmän keksijyyteen joka nyt harrastuksena. Sisareni saisivat toteuttaa taiteilijan ambitioitaan, olisin mesenaatti. Lapset saisivat riittävät rahkeet elämään, voisivat toteuttaa haaveitaan ja oppisivat että työtä tulee silti tehdä yhteiseksi hyväksi. Toivon mukaan jatkaisivat säätiön pyörittämistä kun olen poissa.
Maksaisin talovelat ja oman osani talosta. Ottaisin eron ja lähtisin. Jaksa enää katsoa juoppoa joka pilaa meidän ja muiden elämän.
Ostaisin täysin modernisoidun, kaikilla mukavuuksilla olevan kelohonkamökin jostain syrjäisestä, turva-aidatulta paikalta. Jos ei löytyisi sopivaa valmiina, niin sitten rakennuttaisin sellaisen. Hankkisin tietty myös sopivat kulkuvälineet ja turvavarusteet kaupassa käymiseen jne.
Tekisin testamentin ja potkaisisin tyhjää.
Oman talon, mökin, isomman auton, ulkonäköä kohentaasin että kelpaisi yhdelle miehelle. Lapsille ne mitä ne haluaisivat.
Ostaisin tän Vauva.fi:n ja lopettaisin sen!
sijoittaisin Luxenburgiin ja Sveitsiin talteen, mökki Norjasta kalastuskoskelta ja pikkufarmi sinne, 1 asunto Uudesta Seelannista, 1 singaporesta, 1 hong kongista 1 Shanghaista, oma purje -kalastusvene, Suomesta ostaisin vain maastoauton en edes asuntoo. Musastudio kans jonnekin ja kitaroita.
noihin asuntoihin ja muuhun menisi jo varmaan 10 miljoonaa, sitten matkustelisin ja söisin kobehärkää ja parasta sushia joka päivä, Suomessa en tekisi juurikaan mitään, eihän täällä paskalandiassa ole mitään tekemistä, ruokaan pistäisin joka päivä 50-100 e eli 1500-3000 e kuussa
Perustaisin hyväntekeväisyyssäätiön, joka mm. antaisi maksutonta lääketieteellistä apua silvotuille tytöille ja naisille, perustaisi kouluja ja sairaaloita köyhimmille ja eläinten turvakoteja.
Teettäisin itselleni hammaslääkärillä kaiken tarvittavan. Ostelisin itselleni kirjoja. Voisin hankkia sellaisen dvd-laitteen, joka on kaikilla muilla.
En lottoa enkä pelaa mitään rahapeliä. On rahaa jo muutenkin. Nuo voisin antaa jollekin? Jotain hyväntekeväisyyttä tosi tarpeeseen. Ja ehdotomasti kotimaahan. Ulkomaille en anna. Kukin maa pitäköön omistaan huolen. Suomi on omalla työllään ja vaivallaan rakentanut elintasonsa. Maa ei ole edes suuri ja rikkauksiltaan huono mitä maaperään tulee. Silti ollaan siinä missä ollaan. Monella kehitysmaalla on aikojen saatossa kokonsa puolesta ollut jopa paremmat mahdollisuudet mutta kun ei edes yritetä! Tämä siis, JOS jotenkin muka voisin voittaa, vaikka en pelaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin suosikkijääkiekkoseurani sekä itselleni unelmieni kodin ja äidille hänen toiveidensa mukaisen kodin tarvittavine hoitajineen (äiti asuu nyt palvelutalossa). Vielä jäisi vaikka kuinka monta miljoonaa muuhun käyttöön.
Nopein tapa menettää miljoonat on ostaa urheiluseurajoukkue... kysy vaikka Sedu Koskiselta...:P
Ei ole, jos panostaa laatuun. En minä mitään Kiekko-Espoota ostaisi :D
Ihan sama minkä seuran ostat niin et tuolla rahalla sitä kauaa pyöritä. 😁
Kyllä minä lopettaisin työnteon, aikaa menisi omaisuuden hallintaan ja hyväntekeväisyystyöhön. Tekisin ehkä vielä yhden tai kaksi lasta lisää, kun ei tarvitsisi huolehtia toimeentulosta ja voisi palkata apua kotiin tarvittaessa. Ostaisin perheelleni ison talon järven rannalta ja sähköauton. Osa omaisuudesta sijoituksiin tuottamaan, osa hyväntekeväisyyteen.
Maksaisin velat pois.
Lopettaisin työt.
Talon täysremontti.
Pt 2h joka aamu laittamaan mut kuntoon.
Ostaisin sijoituksia: osakkeita, rahastoja, kultaa, taidetta, sijoitusasuntoja- ja autotalleja, metsää ja tonttimaata.
Ostaisin uuden auton.
Ostaisin kesäasunnon ja veneen.
Lahjoittaisin kotikaupunkini varhaiskasvatukseen, sosiaalityöhön ja päihdetyöhön korvamerkittyä rahaa.
Perustaisin säätiön, jolla tuettaisiin vähävaraisten ja sosiaalitoimen asiakkaana olevien lasten harrastuksia ja annettaisiin tukea harrastuskuljetuksiin tai niihin saattamiseen. Säätiö maksaisi harrastusvälineet.
Lahjoittaisin Suomen valtiolle n. 80 miljoonaa ja pitäisin loput itse, koska olen yksineläjä , en tarvitse niin paljoa ja laittaisin säästöön ja matkustelisin ja vain nauttisin elämästä!!!