Mies tahattomasti jauhaa eksän raskaudesta ja synnytyksestä
Onko muilla uusperheellisillä ollut vastaavaa? Miten ottaa asia esille?
Miehen tytär edellisestä liitosta on juuri täysi-ikäistynyt joten ei ole mikään muutaman vuoden takainen asia mutta silti ahdistaa ja häiritsee.
Meillä nyt miehen kanssa iltatähti tuloillaan ja olemme todella onnellisia vauvasta. Miehellä ja eksällään edelleen suht kylmät välit, miehen tytär meille molemmille todella läheinen. Minulle tämä tuleva vauva on ensimmäinen biologinen lapsi.
Ongelmaksi muodostunut nyt se että mies jauhaa eksänsä raskaudesta ja synnytyksestä. Selvästi haluaisi vain yrittää auttaa ja tukea mutta eihän hänellä ole aiheesta muuta kokemusta kuin ex-vaimonsa seuraama raskaus ja synnytys.
Mua ällöttää kamalasti ja jutut jää kummittelemaan päähän ja tulee mielikuvia heidän seksielämästä ja muusta. Ei minua kiinnosta paljonko eksä on ollut auki missäkin vaiheessa ja kauanko synnytys kestänyt ja onko eksä revennyt, vaikka tämä tytärpuoleni todella rakas onkin.
Olen myös vähän mustasukkainen että mieheni on tehnyt tämän jo jonkun muun kanssa ja nyt minä olen tietämätön ensikertalainen jota hän opastaa pohjautuen hänen ja eksänsä kokemuksiin.
Olisin kiitollinen jos minua ei kivitettäisi heti tästä.
Kommentit (48)
Täysin normaaleja ovat tuntemuksesi! Eihän kukaan halua kuulla juttuja eksistä, saatikka noin intiimistä asiasta ja vielä herkkänä aikana. Mies on vähän törppö nyt ja tekee/sanoo sen minkä osaa. Keskustele asiasta miehen kanssa ihan suoraan; et halua kuulla hänen eksänsä asioista, varsinkaan intiimeistä.
En mä usko, että hän haluaa opastaa, raskaus saa vain ihmisissä aikaan omien kokemusten muistelun. Kaikki, joille oon raskaudestani kertonut, niin ovat muistelleet omia raskauksiaan, oireitaan, synnytyksiä ja vauva-aikoja. Se on varmaan kuitenkin niin iso asia, että ihmiset mielellään kertovat niistä ajoista. Miehellesikin tyttärensä syntymä on selväst ollut iso ja jännittävä asia, joten uuden lapsen lähestyvä syntymä tuo hänelle muistot mieleen ensimmäisensä kohdalta.
Se on sun miehen tapa käsitellä asiaa. Hän on varmasti yhtä innoissaan tästä uudestakin ja onhan se varmaan hänestäkin mielenkiintoista vertailla lastensa ensitaipaleita.
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Siksi että rakastuu? Et ilmeisesti ole koskaan saanut kokea sellaista rakkautta? Rakkaus ei ole asia jota voi rationaalisesti ajatella ja valita keneen rakastuu sen perusteella, onko hän paperilla hyvä ehdokas. Yleensä tällaisin perustein rakennetut suhteet ovatkin niitä jotka päättyvät eroon.
Mies vaan haluaa muistella nuoruuttaan ja elämänsä hienointa asiaa. Ei hän tahallaan sinua loukkaa.
Miten olet ajatellut reagoida, kun lapsien kasvua ja kehitystä verrataan toisiinsa?
Tahattomasti? Mitä ihmettä? Mies avaa suunsa, ja hänen itsensäkin yllätykseksi sieltä alkaa tulla juttua exän synnytyksestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Siksi että rakastuu? Et ilmeisesti ole koskaan saanut kokea sellaista rakkautta? Rakkaus ei ole asia jota voi rationaalisesti ajatella ja valita keneen rakastuu sen perusteella, onko hän paperilla hyvä ehdokas. Yleensä tällaisin perustein rakennetut suhteet ovatkin niitä jotka päättyvät eroon.
Saako rakkaalla olla oma historia,vai pitääkö se lakaista pois?

Kyllä ne on ne suhteet jotka päättyvät eroon joissa päättömästi rakastutaan ja mennään heti yksiin yhtään ajattelematta mitään.
Taas nähdään naisten tyyli toimia.
Mitäpä jos sanoisit sille miehelles asiasta. Jos ei tajua lopettaa niin joka kerta vain sanoa voimakkaammin. Avutonta touhua kitistä asiasta jollain vauva palstalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Siksi että rakastuu? Et ilmeisesti ole koskaan saanut kokea sellaista rakkautta? Rakkaus ei ole asia jota voi rationaalisesti ajatella ja valita keneen rakastuu sen perusteella, onko hän paperilla hyvä ehdokas. Yleensä tällaisin perustein rakennetut suhteet ovatkin niitä jotka päättyvät eroon.
Kyllä ne on ne suhteet jotka päättyvät eroon joissa päättömästi rakastutaan ja mennään heti yksiin yhtään ajattelematta mitään.
Miten päättömästi rakastuminen ja hätiköinti liittyy uusperheeseen?? :D
Ootko sanonu miehelle asiasta mitään?
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Korkeatasoiset miehet ovat haluttuja, vaikka heillä olisikin lapsia. Aikaisemmin siitetyt lapset, jos ovat terveitä ja menestyviä, voivat jopa lisätä miehen tasoa jälkeläisiä haluavien naaraiden asteikolla.
Mutta aloittaja voisi ystävällisesti sanoa miehelleen, että on nyt niin hormoneista sekaisin, että jutut exästä menevät tunteisiin ja olisi mieluummin kuulematta niitä. Voi vaatia muutaman toiston ennen kuin mies muuttaa toimintaansa.
Sano sille ketaleelle, että menee exänsä kanssa muistelemaan!
Et halua, etkä tarvitse siihen exän erinomaisia kokemuksia. Tämä on sinun ja teidän kahden yhteinen juttu.
Anteeksi vain, mutta nyt suutuin kyllä tosi pahasti miehellesi. Tuki sen suu tai sano, että tukkii sen itse ja vähän äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmeessä joku menee yhteen miehen kanssa jolla on lapsia.....
Siksi että rakastuu? Et ilmeisesti ole koskaan saanut kokea sellaista rakkautta? Rakkaus ei ole asia jota voi rationaalisesti ajatella ja valita keneen rakastuu sen perusteella, onko hän paperilla hyvä ehdokas. Yleensä tällaisin perustein rakennetut suhteet ovatkin niitä jotka päättyvät eroon.
Saako rakkaalla olla oma historia,vai pitääkö se lakaista pois?
On se raskasta, jos "rakas" raahaa historiallisen exänsä synnytyspöydällekin.
Erilaisia tapoja ilmaista tunteensa kumppanilleen
1. Ystävällisesti sanominen: "kulta, en välittäisi kuulla exäsi emättimestä tai muustakaan, se tuntuu vähän oudolta ja ikävältäkin"
2. Lapsellinen/ hassutteleva tapa: laita sormet korviin ja sano: älflägldfägdäsjsäjsdäjgäsjfjdäfdjä
3. Suuttuminen: toteuta anonyymin 15. kuvailema skenaario
4. Passiivis-aggressiivinen mykkäkoulu: älä puhu mitään ennen kuin mies tajuaa mistä on kyse ja luot vain ikäviä katseita.
5. Soita anopille ja laita anoppi asialle
6. Soita exälle uhkaileva puhelu. (tämä ei taida tosin auttaa asiaan mitenkään)
Keksiikö muut lisää?
Itse sanoisin vaan suoraan, en kierrellen enkä toisaalta tylystikään, että en ole kiinnostunut ex-puolison raskaudesta, eikä se anna itselleni mitään. Mielestäni jokseenkin tökeröä mieheltä alkaa sellaisia kertoilla, mutta sellaista sattuu joskus. (Poikkeuksena tähän vain jokin erityinen ja tärkeä syy, esim. komplikaatio, jonka tunnistaa, koska ex-puolisolla oli sama.) Harvempi haluaa kuulla toistuvia kertomuksia ex-puolisosta, eikä raskaus aiheena muuta asiaa, päinvastoin, se on keskivertoa intiimimpi aihe. Useimmat eivät haluaisi esim. työkaverinkaan synnytyksestä kuulla yksityiskohtia.
Mies on saamassa toisen lapsen. Tottakai hän käy asioita läpi oman kokemusmaailmansa kautta.
Mies on aina väkisin näissä sivusta seuraajana kun ei itsellään ole kohtua mutta se ei tarkoita, että hän kokisi oman lapsensa kehittymisen ja syntymän tunnetasolla vähemmän voimakkaasti.
Toki miehissä on myös tunteettomia spermalinkoja, mutta sinuna olisin kiitollinen miehestäsi.
Ongelmasi ovat todella, todella pieniä. Sinä olet niin onnekas ja terve että saat lapsen ja sinulla on vastaava ja vieläpä hyvä ja tunteva mies. Mieti.
Olen tietämätön ensikertalainen ja silti et halua kuulla mitään kun mies vain yrittää auttaa? Mitä väliä vaikka on hänen eksänsä kokemus.
Aivot toimii siten, että jos kerrot minulle jonkin itsellesi sattuneen tapahtuman niin minun aivoni etsivät vastaavan tapahtuman minun historiastani ja sitten voisin halutessani käyttää sitä tapahtumaa keskusteluun/vertaistukeen. Voit sanoa miehellesi, ettet halua kuulla miehen elämän edellisestä läheisen raskaudesta, mutta miehesi varmasti käsittelisi asiaa kovin mielellään sinun kanssasi.