Paleface: suomiräppäreillä on velvollisuus pitää ääntä orjalaivojen tervasta
”Tänään on orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä. Erityisesti meillä suomiräppäreillä on syytä puhua asiasta. Aiemmin on ajateltu, ettei orjakauppa liittynyt mitenkään meihin suomalaisiin, mutta todellisuudessa myös meidän esi-isät Ruotsi-Suomen aikaan hyötyivät kolonialismista ja orjakaupasta. Orjalaivoja tervattiin suomalaisella tervalla ja Suomessa nukuttiin orjatyöllä tuotetuissa puuvillalakanoissa. Orjiksi kaapattiin erityisesti nuoria ihmisiä, mikä johti Afrikassa poliittiseen ja sosiaaliseen sekasortoon, nälänhätään ja taloudelliseen ahdinkoon nuoren työvoiman kadotessa. Orjat kokivat raakaa väkivaltaa ja terroria. Suuri joukko orjia kuoli matkalla laivojen epäinhimillisissä olosuhteissa. Transatlanttisen orjakaupan arpia on vaikea parantaa, sillä orjakauppa heijastuu yhä sosiaalisena epäoikeudenmukaisuutena. Afrikkalaisten orjien jälkeläisiä löytyy joka puolelta maailmaa, ja he muodostavat usein yhteiskuntien köyhimmät ja syrjäytyneimmät ryhmät. Suomiräppi on afrikkalaista perua. Siksi olemme velvollisia nostamaan asiaa esiin.”
Kommentit (104)
Täysi pelle tuo äijä ja aivan helvetin ruma vielä kaupan päälle.
Pale on nukkunut hissan tunnilla.
"Afrikkalaisten orjien jälkeläisiä löytyy joka puolelta maailmaa, ja he muodostavat usein yhteiskuntien köyhimmät ja syrjäytyneimmät ryhmät"
No niitäkö ne onkin?!
Vierailija kirjoitti:
Täysi pelle tuo äijä ja aivan helvetin ruma vielä kaupan päälle.
Sillä on aina sama ilme:
Kuin olisi juuri syönyt hatullisenpaskaa.
1700 luvulla suomalaisia vietiin orjiksi väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin afrikkalaisia koskaan.
Mielestäni afriqqalaisten pitää nyt tehdä katumusharjoituksia. Hehän vuosisatojen ajan myivät kidnappausten uhreja ja sotavankeja orjakauppiaille. He jopa aloittivat sotia naapurikansoja vastaan saadakseen myytävää.
Vierailija kirjoitti:
Arabit veivät Afrikasta enemmän orjia kuin eurooppalaiset. Miksi tätä ei ikinä muisteta?
Koska se on parempaa orjuuttamista. Vain eurooppalainen on syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Arabit veivät Afrikasta enemmän orjia kuin eurooppalaiset. Miksi tätä ei ikinä muisteta?
Miten niin ei muisteta? Tälläkin palstalla monta kertaa viikossa joku sanoo tuon.
MUistakaahan, että jos olette valkoisia, olette rasisteja!
Joku voisi viedä tuon turpahalkion afrikkaan orjaksi.
Vanha äijä, pitäisi jo päänsä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arabit veivät Afrikasta enemmän orjia kuin eurooppalaiset. Miksi tätä ei ikinä muisteta?
Miten niin ei muisteta? Tälläkin palstalla monta kertaa viikossa joku sanoo tuon.
Oletko koskaan kuullut arabien orjakaupan uhrien muistopäivästä?
Nyt odotankin kiihkeästi, että räppärit muistavat niitä suomalaisia, joita vietiin orjiksi Venäjälle isonvihan aikaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006251286.html
Tuosta saa viihdyttävästi tietoa aiheesta, joka näköjään on rikkailta räppäreiltä unohtunut liiankin hyvin.
Pallinaaman videolla "emme anna pelolle valtaa" kekkaloi tyyppi, joka surmasi suomalaisen vanhuksen Puotilassa.
Että sellainen jeesus tämä meidän pale- ihmispaska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arabit veivät Afrikasta enemmän orjia kuin eurooppalaiset. Miksi tätä ei ikinä muisteta?
Miten niin ei muisteta? Tälläkin palstalla monta kertaa viikossa joku sanoo tuon.
Oletko koskaan kuullut arabien orjakaupan uhrien muistopäivästä?
Niin milloin niitä valkoisia Eurooppalaisia muistetaan joita arabit raahasivat orjikseen? Niinpä!
Somalit ovat orjuuttaneet bantuja iätajat. Tätä ei paskanaama kumppaneineen taida edes tietää.
Palella on senverran kova itä-länsi matsi menossa silmissä ettei sen juttuja kannata ottaa tosissaan :)
Eikö palefacea hävetä rasismi valkoisa vastaan? Suomi oli vuosisatoja suurvaltojen pelinappulana ja orjia vietiin täältä aina afrikkaan asti. Vielä nykyisinkin puhutaan entisen isäntämaan kieltä pakollisena.
Eikö Palefacea hävetä, kun hän omii mustaa kulttuuria tekemällä räppiä?