lastenhoitajat, onko nykylasten käytös todella aivan häiriintynyttä????
Naapuri oli aloittanut uudessa päiväkodissa työt kylän toisella laidalla ja kuuntelin näitä juttuja mitä siellä "huonommalla" alueella tapahtuu.
No, 3-5 vuotiaat saattavat huutaa vittusaatanaa päivät pitkät, kusta hoitajan jaloille, kaivaa pyllyä ja hieroa sitten muiden naamaa, repiä, raapia, sylkeä, raivota ja ties mitä. Tämän vasta-alkaja lastenhoitajan kollegoiden mielestä pitää vaan sanoa että "ei noin saa tehdä" mutta järkikin sanoo että jos et pysty puuttumaan 4 vuotiaan käytökseen muuta kuin sanomalla että voi voi älä ole tuhma niin aletaan olemaan aika pimeällä tiellä.
Onko todella näin. Ei voi kuin miettiä, että uusi sukupolvi koskelan surmaajia on kasvamassa joka päiväkodissa.
En edes halua tietää millainen meno on koulussa jos päiväkodissa tälläistä.
Kommentit (4)
Valitettavasti kuvaamasi on arkipäivää nykyään päiväkodeissa, siksi itse lähdin alalta pois.
Olen miettinyt josko taas monen vuoden tauon jälkeen alkaisi tehdä keikkaa päiväkodeissa mutta juurikin ap:n kertoman kaltaista kuullut sen verran paljon että tuskin sittenkään aloitan enää keikkailua.
On. Heti kun keksin mitä alan seuraavaksi tehdä niin lopetan. Hirveitä kakaroita ja mistään et saa sanoa, vaatimuksia kyllä vanhemmilla riittää mut me ei saatais vaatia mitään. Ei kiinnosta enää tippaakaan tehdä yhtän enempää kuin on ihan pakko.
Yritä siinä kasvattaa kun häiriköt pilaa ja keskeyttää jatkuvasti.
Sääliksi käy ns normaalit lapset. Heille ei aikaa juuri löydy.
No eihän lapsia saa torua tai komentaa nykyään. Tässä niitetään tulosta.