Koronakuri täysin lipsunut
Koronakuri on täysin lipsunut. Ainakin pk-seudulla. Maskeja pidetään kun kaupat ja julkinen liikenne velvoittavat, mutta siihen se jää. Tänäänkin oli niin paljon ihmisiä liikenteessä, että ihan normaalilta kevätpäivältä näytti. Vaikka pitäisi vältellä liikkumista ja kontakteja. Turhauttavaa kun itse yrität skarpata ja sitten miljoona muuta mo*opäätä juoksee kaupungilla pää kolmantena jalkana.
Tämä hallituksen strategia on...no ei voi sanoa täysin epäonnistunut, mutta ehkä olisi voinut toisinkin menetellä. Hybridistrategia on kansalaisille hankala ja turhauttava ja palvelualan yrityksille tuhoisa. Jos rokotteita ei saada yhtään nopeammin ulos niin mielestäni on ihan aiheellista määrät tiukemmat liikkumismääräykset tai sitten poistetaan kaikki rajoitukset ja katsotaan miten menee omalla painollaan.
Kommentit (28)
Kyllä ne maskit on pk seudulla kaupoissa. Aapee tahtoisi että kukaan ei käy missään kaupassa tai ulkona. Paitsi aapee saa tungeksia siellä🤔
Siis jos kehotetaan välttämään liikkumista kaupungilla ja ihmisten ilmoilla niin silti ihmisiä on tuolla niin kuin koronaa ei olisi ollutkaan. Raksaukkojakin hyppii joka paikassa eikä ne työmaat juuri näytä edes etenevän.
Joten mielestäni on aika selvää, että suosituksilla voidaan pyyhkiä pe*settä jos niiden toteutumisessa luotetaan ihmisten maalaisjärkeen. Ainoastaan jos yritykset ja organisaatiot laittavat suositukset pakottavasti käyttöön niin sitten suosituksista on hyötyä. Onhan se nähty jo näiden MINÄ-MINÄ-MINÄ menen Lappiin tyyppien kohdalla. Puhutaan musta valkoiseksi koska ei koske meitä juuri siksi kun <laita tähän tekosyy>.
Entäs sinä AP? Miksi itse olit siellä? Eiköhän suurin osa liikkumisesta ole joko virkistystä joka on sallittua tai sitten työmatkaliikkumista joka sekin sallittua. Molemmat ovat sallittuja myös ulkonaliikkumiskiellossa.
Aina pk-seutulaisia haukutaan. Kyllä täällä on jo elokuusta asti ollut maskit hyvässä käytössä. Toki niitä maskittomiakin on ollut syystä tai toisesta, mutta selkeä enemmistö on pitänyt maskeja ja välittänyt turvaväleistä ja hygieniasta.
Vierailija kirjoitti:
Entäs sinä AP? Miksi itse olit siellä? Eiköhän suurin osa liikkumisesta ole joko virkistystä joka on sallittua tai sitten työmatkaliikkumista joka sekin sallittua. Molemmat ovat sallittuja myös ulkonaliikkumiskiellossa.
Minulla oli pakottava tarve asioinnille, koska kodinkone hajosi ja tarvitsin uuden mahdollisimman nopeasti. Hain samalla noutoruokaa.
En usko, että niillä kaikilla hillujilla oli vastaavaa pakottavaa tarvetta. Todennäköisesti ei kenelläkään heistä. Tuskin virkistyskäyttöä harrastetaan kauppakeskuksissa ja vastaavissa paikoissa.

Ulkonaliikkumisrajoituksissa
Pakko kyllä päästä ulkoilemaan, kun joutuu tekemään etätöitä kotona, jossa sekä puoliso että lapset etätyöskentelevät. Toki pidän turvavälejä ulkoillessa. Kun asuu kaupungissa, ulkoilukin pitää hoitaa kaupungilla. Vai puhutko ap kaupoissa pyörijöistä?
Jos olisi yhtä hiljaista kuin 2020 keväällä muutaman viikon ajan ne korona vähenisi aika paljon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sinä AP? Miksi itse olit siellä? Eiköhän suurin osa liikkumisesta ole joko virkistystä joka on sallittua tai sitten työmatkaliikkumista joka sekin sallittua. Molemmat ovat sallittuja myös ulkonaliikkumiskiellossa.
Minulla oli pakottava tarve asioinnille, koska kodinkone hajosi ja tarvitsin uuden mahdollisimman nopeasti. Hain samalla noutoruokaa.
En usko, että niillä kaikilla hillujilla oli vastaavaa pakottavaa tarvetta. Todennäköisesti ei kenelläkään heistä. Tuskin virkistyskäyttöä harrastetaan kauppakeskuksissa ja vastaavissa paikoissa.
Sinä olit ainoa jolla pakottava tarve? Kenelläkään muulla ei? Siis oikeastiko ajattelet noin?
Tää aika on osoittanut, että tarvitsemme tehdastyöpaikat takaisin. Mutta kansanedustajat eivät tee mitään muuta kuin huolehtivat omista tuloistaan kurjistavat kansaa mielenterveys ongelmilla.
En enään äänestä.
Se on koronaväsymystä. Noudatan rajoituksia, mutta samaan aikaan ymmärrän kyllä ihmisten koronaväsymyksen. Kuka tällaista jaksaa vuositolkulla eikä valoa tunnelin päässä näy kesää lukuun ottamatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sinä AP? Miksi itse olit siellä? Eiköhän suurin osa liikkumisesta ole joko virkistystä joka on sallittua tai sitten työmatkaliikkumista joka sekin sallittua. Molemmat ovat sallittuja myös ulkonaliikkumiskiellossa.
Minulla oli pakottava tarve asioinnille, koska kodinkone hajosi ja tarvitsin uuden mahdollisimman nopeasti. Hain samalla noutoruokaa.
En usko, että niillä kaikilla hillujilla oli vastaavaa pakottavaa tarvetta. Todennäköisesti ei kenelläkään heistä. Tuskin virkistyskäyttöä harrastetaan kauppakeskuksissa ja vastaavissa paikoissa.
Sinä olit ainoa jolla pakottava tarve? Kenelläkään muulla ei? Siis oikeastiko ajattelet noin?
No ihan tilastollisestikin voidaan todeta, että kovin monella ei vastaavaa pakottavaa tilannetta (kuin ap:lla) voi yhtäaikaisesti olla. Tai sitten on maailman kirjat sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Tää aika on osoittanut, että tarvitsemme tehdastyöpaikat takaisin. Mutta kansanedustajat eivät tee mitään muuta kuin huolehtivat omista tuloistaan kurjistavat kansaa mielenterveys ongelmilla.
En enään äänestä.
Ei tämä maa pyöri pelkillä palveluilla ja siivouksilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi yhtä hiljaista kuin 2020 keväällä muutaman viikon ajan ne korona vähenisi aika paljon
Juuri näin. Nythän nuo suositukset ovat yksi suuri vitsi kun katsoo liikkeellä olevia ihmis- ja automääriä. Jos ei seuraisi tiedotusvälineitä niin voisi kuvitella ettei mitään suosituksia tai pandemiaa edes ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs sinä AP? Miksi itse olit siellä? Eiköhän suurin osa liikkumisesta ole joko virkistystä joka on sallittua tai sitten työmatkaliikkumista joka sekin sallittua. Molemmat ovat sallittuja myös ulkonaliikkumiskiellossa.
Minulla oli pakottava tarve asioinnille, koska kodinkone hajosi ja tarvitsin uuden mahdollisimman nopeasti. Hain samalla noutoruokaa.
En usko, että niillä kaikilla hillujilla oli vastaavaa pakottavaa tarvetta. Todennäköisesti ei kenelläkään heistä. Tuskin virkistyskäyttöä harrastetaan kauppakeskuksissa ja vastaavissa paikoissa.
Sinä olit ainoa jolla pakottava tarve? Kenelläkään muulla ei? Siis oikeastiko ajattelet noin?
No ihan tilastollisestikin voidaan todeta, että kovin monella ei vastaavaa pakottavaa tilannetta (kuin ap:lla) voi yhtäaikaisesti olla. Tai sitten on maailman kirjat sekaisin.
Jos tuo typerä ulkonaliikkumisrajoitus tulee, lopetan ostosten tilaamisen kotiinkuljetuksella ja alan käydä taas kaupoissa. Käyn joka päivä, koska en saa bussilla tuotua kuin yhden kassillisen ostoksia kerrallaan. Liikun nimittäin kyynärsauvojen kanssa.
Oma veikkaukseni on, että tauti talttuu kesän tullen, aivan kuten muutkin virustaudit. Harvemminhan mitkään virustaudit kesällä leviää. Epäilen, että tartuntamäärät laskevat reippaasti ja koronatestauksissakin työ varmasti kevenee. Näin luulisin.
Mitä syksyllä sitten on tiedossa niin sitähän ei tiedä kukaan. Toivottavasti riittävä määrä ihmisiä saadaan rokotettua nopeasti, ettei syksyllä olla enää pulassa vaan ennemminkin voisi alkaa vähitellen avaamaan matkustamista. Matkailuala työllistää valtavan määrän ihmisiä ja se ala on vähitellen saatava kuntoon. Se on oma mielipiteeni.
Toivotaan parasta. Tsemppiä kaikille.
Meillä Jyväskylästä haluan kiittää ihmisiä.
Maskisuositus kaupoissa ( tai ainai s-ketjussa missä itse asioin ) hoidetaan todella hyvin.