Kyllä hävettää joskus nää uhmaikäsen raivarit yleisillä paikoilla:(

ja sit kun ne ulkopuoliset ajattelee varmaan ekana että onpas huonosti kasvatettu lapsi kun ei osaa käyttäytyä...Näin saatoin ajatella minäkin ennen omia lapsia mutta nyt on ymmärrys vähän eri :)

vastaan tuli yks MUMMO joka katto pahasti ja teki sen " kieliäänteen" (tsj) jos tiedätte..? meinasin kääntyä takas että anteeks mitä??

Olin aikoinani 10 vuotta kaupassa ja KOKO skaala on nähty...

siis kaupassa TÖISSÄ... :)

nelonen on ollu kymmenen vuotta kaupassa =)

aikamoinen himoshoppaaja :)

Hyssyttelemään en ala!



Kerran kaupassa yksi mummo tuli kysymään, että mikäs pojalla on. Vastasin ystävällisesti että uhmakohtaus, menee kyllä ohi. Mummopa ei uskonut, vaan SEURASI meitä koko kauppareissun ajan ja tarkkaili mua. Kassalla kysyi, että onkohan kaikki kunnossa. Sen jälkeen on alkanut hirvittää, että pitävätkö kaikki ei-pikkulapsivaiheessa-elävät lasten uhmaa esim. pahoinpitelyn merkkinä.

Minusta yleensä saa lähinnä myötätuntoisia ja huvittuneita katseita.

1,5-vuotias nosti metelin kaupassa kun ei päässyt kävelemään itse (no ei päässyt itse kävelemään koska halusi mennä heittelemään jugurtteja). Karmeeta kirkumista. Ihmettelin kyllä kun kukaan ei edes katsonut meihin päin, joten ei se varmaan niin kovaa sitten ollut :)

nykyään ei enää hävetä.

Taas yksi päivä kuuntelin kaupassa kun joku uhmis TAHTOI ja ei isä suostunut. Nostin hattua mielessäni sille että isä piti sen rajan eikä antanut periksi metelisaasteesta huolimatta. Hiljeni tenava viimein kun huomasi ettei taida tulla haluttuta tulosta. Yksi päivä mietin naapuri parkoja kun 2v sai niin hirveät kilarit että varmasti kuului ulos ja seinien läpi.

Se vaan välillä on ottaa mukaan. Eihän ne joka kerta huuda ja kiukuttele.

Meillä raivoamista ei noteerata. Raivoava tyttö viedään toiseen huoneeseen. (Raivo ei ole sama kuin paha mieli.) 2-3-vuotiaana typy yritti kanssa näitä julkisia kilareita, mutta ne kuitattiin aina jollakin tavoin. Joskus oli esim. viikko kaupassakäyntikieltoa, joskus leluja otettiin julkiraivareiden jälkeen veks, karkkipäivää peruttiin jne. Kerran lapsi raivostui kaupassa ja vein hänet autoon istumaan ja tein itse ostokset loppuun. Sen jälkeen kerroin ihan tyynesti, että aion AINA viedä lapsen autoon, jos alkaa huutaa kaupassa/kirjastossa/museossa tms. Tottahan se typsy vielä kokeili, että olenko ihan tosissani. Mutta kun huomasi, että olen, lopetti tykkänään kaikkinaisen huudon julkisilla paikoilla.

Lapsemme on temperamenttinen, ei mikään maailman helpoin tapaus. Minulla menisi kuitenkin hermot, jos se huutaisi julkisilla paikoilla. En kestä just sitä mummokyyläystä. Olen ollut siis ylikireä kasvattaja ja saanut tuon huudon julkisilla paikoilla kitkettyä pois kokonaan.



Suosittelen, että mietit itse sopivan sanktion valmiiksi ja kerrot lapsellesi, mitä etuuksia lapsi menettää, jos vielä alkaa huutaa sopimattomassa tilanteessa. Ja kun (ei " jos" ) huutaa, niin toteutat uhkauksesi. Pari kertaa lapsesi kokeilee ja tajuaa sitten, että mukavampaa on hänelläkin, kun käyttäytyy ihmisiksi.

Ei alle 2v lapsi ihan tajua lelujen viemistä tai mun lapsi on kehityksessä jäljessä. Eikä oikeesti voi viedä lasta autoon yksin, voi hätääntyä tosi pahasti. Mielummin sitten vaikka raivoaa kaupassa!

ei 2v vielä ymmärrä. todennäköisesti vaan pelkää.





muuten tähän keskusteluun että jokainen äiti ja isä jolla yli 2v lapsi tajuaa tän kyllä. paitsi ehkä ne mummot joilla aika jo kultaa muistot.

Eli jos ei ole omia lapsia, niin helppo hymähdellä ja paheksua, ja niihinkös kantsii reagoida muuten kuin ajattelemalla, että niin, katsotaan vaan, kun sullakin on lapsi... Tiedän, koska itse olen lapsettomana aina ajatellut, että ihme kun ne kirkuvat, en ole kyllä mitenkään näyttänyt ajattelemistani.



Nyt itseäni hirvittää jo etukäteen, millainen pojan uhmis on, kun on nyttenkin jo oikea tuittupää ja ääntä ihan liikaa. Mielenkiinnolla luen siis reagointejanne uhmaan teiltä, joilla lapset jo siinä iässä. Kerran näin metrossa isän, joka uhkasi lastaan, että me jäädään seuraavalla asemalla pois ja kävellään kotiin, jos huuto ei lopu! Ja kun huuto ei loppunut, niin mies tosiaan jäi lapsen kanssa pois. Minusta tämä oli hyvä esimerkki, vaikka varmaan vaatii vanhemmaltakin paljon, kun ei itsekään pääse kotiin...

Tyttö melkein 3v olisi halunnut ITTE kävellä autolla, mutta kun päästin kädestä irti, neiti istui maahan eikä liikkunut minnekään. Kädestä sitten raahasin autoon.



Itse en halua liian kovia rangaistuksia ottaa uhmakohtauksien takia, sillä ei se 3v vielä ainakaan useinkaan voi mitään niille kohtauksille, ne kuuluvat ikään. Uskon tämän pahimman vaiheen kyllä helpottavan muutenkin jossain vaiheessa, kun tyttö on kokeillut rajojaan ja huomannut, että kaupasta ei saa kaikkea haluamaansa ja useimmiten on kuljettava äidin haluamaan suuntaan :o)