Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vertaistukea (nepsy)teinin kanssa jaksamiseen
22.03.2021 |
Pakko avautua, kun tuntuu, että on niin takkuista jatkuvasti ja voimat oikeasti aika vähissä välillä. Meillä 13-v. tyttö, teini-ikä täyttä vauhtia menossa. Ongelmana arjen jatkuva vääntö, mikään asia ei mene ns. ykkösellä ja sujuvasti. Taustaksi, että on ollut hyvin aistiherkkä ja omaehtoinen tyttö aina, nyt selvitellään nepsyasioita, sen minkä suostuu tutkittavaksi.
Ongelmana tällä hetkellä lähinnä koulu, josta myöhästymisiä nyt joka ikinen päivä, samoin läksyt ja kokeisiin luku todella vastenmielistä. Monta vuotta ollut sitä mieltä, että koulussa on tylsää eikä jaksa keskittyä. Jos joskus pääsee matkaan ajoissa, siitä pienesti palkitaan ja kehutaan kovasti. Nyt on pakko myös porkkanan lisäksi käyttää keppiä eli puhelinoikeutta ja nettiä rajoitetaan, jos myöhästyy. Koulussa on joutunut pari kertaa istumaan jälki-istuntona kertyneitä myöhästymisiä. Aamulla ollaan tuettu ihan tosi paljon kouluun lähdössä, herätetään ajoissa, laitetaan aamiainen, tarjotaan apua kamojen kanssa, ilmoitetaan kellonaika ja kerrotaan milloin pitäisi siirtyä vessaan jne. Mikään ei auta. Makaa sängyssä naama nutturalla, kunnes on liian myöhäistä ehtiä kouluun.
Puhelimen rajoittamisesta vetää tietysti kilarit ja saattaa jäädä yömyöhään istumaan mielenosoituksellisesti sänkyyn, koska ei pysty joustamaan ja ymmärtämään, että nukkumaan meneminen olisi hänen oma etunsa. Ei ole oppimisvaikeuksia, ennemmin on kapasiteetiltaan hyvä ja koulussa pärjää. Nyt kun pitäisi ponnistella enemmän, se tuottaa vaikeutta ja arvosanat laskeneet. Melko selvä ADHD siis, (lähisukulaisella todettu) mutta kuten sanottu, tutkimukset kesken.
Muita vaikeita kohtia ovat aina olleet siirtymät, suihkussa käynti, mieluisan tekemisen lopettaminen yms. Mitään ei kotona tee itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, paitsi pelaa ja somettaa. Kavereita on, nyt sosiaaliset kuviot enimmäkseen netissä.
En oikeastaan kaipaa neuvoja, sillä kaikkea on kokeiltu. On palkittu, uhkailtu, rangaistu, kehuttu, neuvottu, keskusteltu. Ennemmin toivoisin, että joku tulisi kertomaan, että tästäkin selvitään ja tuosta kasvaa ihan ihminen! Tiedän, että varmaan diagnoosi ja siihen sopiva tuki ovat ne avainsanat, mutta siihen ollaan vasta matkalla. Ja lapsi heittää kapuloita siihenkin rattaisiin, koska haluaa itse päättää minne ja milloin mennään ja mitä tehdään. Lapsi on perusluonteeltaan ollut aika negatiivisesti reagoiva, joka ei varsinaisesti auta tilanteissa tai tuota kovin positiivista kierrettä kanssakäymiseen.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia, miten tilanne on ratkennut? Enkä kaipaa neurotyypillisten lasten vanhempien jeesustelua siitä, että ei meillä vaan tuollaista ole ollut.
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo timer voisi olla oikeastaan ihan hyvä, kiitos linkistä!
Puhelin ja muut nettiyhteydet otetaan nykyään yöksi pois, sitä kapinoi, kun vasta jonkin aikaa ollut käytössä. Nuorella on vaikeutta nukahtaa, siinä apuna melatoniini ja musiikki. Aamulla kaakaota juotavaksi sängyssä, että verensokeri saadaan nopeasti ylös.
Ap
Meillä 18-vuotias abi, jolla edelleen kuvailemiasi ongelmia. Abivuosi on mennyt ihan penkin alle ja kirjoituksiin ei ole valmistautunut mitenkään. Kun ei ole motivaatiota, niin sitä emme pysty ulkoapäin mitenkään muuttamaan. Asiaa vaikeuttaa täysi-ikäisyys, sillä asenne on nyt se, että hän saa itse päättää kaiken tekemisensä, eikä mikään enää hänen mukaansa kuulu meille. Ei kuitenkaan ymmärrä sitä, että voisimme vaikka heittää hänet kadulle ja lopettaa kaiken huolehtimisen. Olen tästä hänelle maininnut, mutta ei ota tosissaan. Hänellä on myös alkanut ilmetä erilaisia mielenterveysongelmia mm. pakko-oireita ja selkeää masennusta. Olemme yrittäneet saada häntä lääkäriin tai psykiatrille, tuloksetta. Ei myönnä ongelmiaan. On kuulemma hyvin tavallista, että nepsy-lapsille tulee aikuistuttuaan mt-ongelmia. Toivottavasti vältytte niiltä. Olemme tällä hetkellä täysin umpikujassa ja apua emme ole yrityksistä huolimatta saaneet hänelle mistään, kun ei itse ole yhteistyöhaluinen.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvola
Kontakti on olemassa. Vaan mistäpä motivaatio käymiseen? Porkkanat ja kepit kokeiltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä 18-vuotias abi, jolla edelleen kuvailemiasi ongelmia. Abivuosi on mennyt ihan penkin alle ja kirjoituksiin ei ole valmistautunut mitenkään. Kun ei ole motivaatiota, niin sitä emme pysty ulkoapäin mitenkään muuttamaan. Asiaa vaikeuttaa täysi-ikäisyys, sillä asenne on nyt se, että hän saa itse päättää kaiken tekemisensä, eikä mikään enää hänen mukaansa kuulu meille. Ei kuitenkaan ymmärrä sitä, että voisimme vaikka heittää hänet kadulle ja lopettaa kaiken huolehtimisen. Olen tästä hänelle maininnut, mutta ei ota tosissaan. Hänellä on myös alkanut ilmetä erilaisia mielenterveysongelmia mm. pakko-oireita ja selkeää masennusta. Olemme yrittäneet saada häntä lääkäriin tai psykiatrille, tuloksetta. Ei myönnä ongelmiaan. On kuulemma hyvin tavallista, että nepsy-lapsille tulee aikuistuttuaan mt-ongelmia. Toivottavasti vältytte niiltä. Olemme tällä hetkellä täysin umpikujassa ja apua emme ole yrityksistä huolimatta saaneet hänelle mistään, kun ei itse ole yhteistyöhaluinen.
Niin, tavallaan jo valmistaudun tällaiseen tulevaisuuteen mielessäni. Mt-ongelmiin myös. Kai se niin on, että loputtomasti ei voi kannatellakaan, jos ihminen itse ei apua halua tai ongelmia myönnä. Viimeistään itsenäistyttyä ne sitten konkretisoituvat.
Ap
Tämä nyt ei varsinaisesti lohduta mutta täällä toinen samassa veneessä. Meillä känny keittiössä kunnes on aamuhommat tehtynä. Ns. palikkapuhelin herätyskellona ja varapuhelimena, jos tulee myöhästymisiä ja älykänny menee jäähylle.
Kerran eräs nyt jo aikuinen ADHD-diagnosoitu kertoi, että toivoi, että vanhemmat olisivat vaatineet häntä noudattamaan sääntöjä tiukemmin. Meillä säännöt ja sanktiot ovat tilannetta parantaneet. Kukaan ei vaan voi olla niin uniikki tapaus, että häiritsee muiden koulunkäyntiä esim. myöhästymisillä. Jo tuon tajuaminen tuntui jotain ajatuksia nuoressa herättävän. Vaikkei itseä haittaisi opintojen kärsiminen, pitää muut ottaa huomioon. Päivä kerrallaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta oli pakko tulla laittamaan tsemppiviesti aloittajalle! Toimitte mielestäni hienosti ja teette kaiken voitavan. Tuo on raskasta aikaa, teini-iän tuoma uhmakkuus höystettynä nepsyoireilla ei ole helpointa aikaa vanhemmille. Jaksakaa tukea ja kannustaa pienistäkin onnistumisista! Nuoren itsetunnon tukeminen on tärkeintä mitä voitte tehdä. Hienoa kuulla että hän pärjää koulussa, on lukemattomia tarinoita siitä, kuinka teini-iässä opiskelu ei innostanut mutta hyvin pärjääviä aikuisia heistä kasvaa. Toki tämä on yksilöllistä. Kuulostatte vanhempina erittäin tietoisilta.
Ps. Perheille ja läheisille on monenlaisia vertaistukiryhmiä, ehkä voisit saada myös niistä apua kun pääsee keskustelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa?
Et kaipaa neuvoja, mutta tässä yksi: antakaa hänen itsenäistyä. Niin porkkana kuin keppikin on alentavaa kohtelua, "ylhäältä alas".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän kannattelet, sitä pidemmälle lykkäät itsenäistymistä. Ja mitä myöhemmin ihminen itsenäistyy, sitä tuskallisempaa se yleensä on.
Itsenäistymisen on tapahduttava riittävästi omilla ehdoilla.
keppi ei tahdo toimia nepsy-ongelmaisille millään lailla.
Mutta en osaa aloittajaa neuvoa .
Ja sokeri pahentaa monilla vaan oloa,viittaan siis tuohon että heti aamulla kaakaot naamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommenteista, tosi hienoja ajatuksia ja ihanaa empatiaa kaikilla! Ja harvinaisen asiallista keskustelua vauvapalstalle!
Yritän just tasapainoilla sen kanssa paljonko kannattelen, kuinka paljon sääntöjä, sanktioita ja palkintoja sekä kuinka paljon annan oppia itsenäisesti. Tuntuu, että tänä on juuri vaikein paikka, kun aivot vielä niin keskeneräiset ettei yhtään ole perspektiiviä siitä mitä seurauksia on vaikka koulun laittamisella läskiksi.
Olen siis jossain vaiheessa myös kokeillut sitä, että annan ”pudota”, itsenäistyä, enkä ota kantaa tai jakele porkkanoita tai keppiä. Siitä seurauksena valvomista, nettailua puoleenyöhön tai sen jälkeen, Wilma laulaa merkintöjä. On hyvin vaikea tietää mikä olisi paras lähestymistapa, kun mikään ei tuota oikein hyvää tulosta.
Edellisen siis ap. Ja tuo keppi; joo, eipä se kohin toimiva ole. Siksi meillä todella myös panostettu palkitsemiseen, jokaisesta onnistumisesta vuolaat kehut ja monesti vetämässä joku isompi palkinto, tyyliin pari viikkoa kun menee kivasti, saat tilata netistä vaatteita x-summalla. Myös kerrottu, ettei tarvitse tulla huippusuorituksia, riittää että yrittää. Ja sanoitettu sitä, että nepsyille asiat ovat vaikeampia.
Mutta kieltämättä se menee tunteisiin, kun aamulla herätät sen 3-5 kertaa, kannustat ja tarjoat apuasi lähtöön, ja vastauksena on ignooraamista ja tuittuilua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhään valvomiset on aikalailla ominaisuus jos adhd,se on melkeen jokaisella, siitä ei pääse koskaan eroon.
Vaihtaisin kaakaon pieneen kahviin tai teehen ja isoon lasiin vettä. Lähtee kroppa oikeasti käyntiin. Sokeri pahentaa väsymystä ja aikaansaamatonta oloa.
Meillä auttaa selkeät tiukat käskyt, vaikka niitä joutuu yleensä toistamaan ja joudun vielä mennä viereen sanomaan. Niin että oikein teini ärsyyntyy, tähän aina sanon että ei tarvisi mun puuttua jos itse tekisi asiat. Nyt on alkanut mennä välillä paremmin.
Anteeksi kun neuvon, tiedän että et niitä halunnut mutta painin samojen asioiden parissa 13 vuotiaan add pojan kanssa (itsellänikin add diagnoosi).
Itelläni meni ihan perseelleen yläaste eikä äitini osannut tehdä mitään asialle. Sinä kyllä osaat ja teet! Mutta kun itse mietin nuoruuttani olisin kaivannut tiukkia käskyjä ja aikuisen varmuutta ja sitä että aikuinen ei kertakaikkiaan hyväksy mitään lintsailua tai perseilyä.
Sen vastapainoksi että koulu ja muut kotihommat ja nukkumaanmenot sujuu hyvin (ei tarvi täydellinen olla kenenkään) niin aika vapaasti annan olla oman lapseni koneella ja puhelimella. Vapaapäiviin ja etäkouluun kuuluu myös ulkoilu, ilman sitä lapseni motivaatio laskee nollaan. Etenkin nepsyaivot tarvii happea ja liikuntaa ja sitähän saa ulkona samalla. Ja kun menee hyvin niin hyvää vilpitöntä palautetta.
Tää meni ihan neuvomiseks. Mutta on täälläkin vaikeuksia ja etenkin silloin kun en itsekkään jaksaisi muuta kuin kiukuta tai maata sängyssä koko päivän (mikä ei nyt ihan mahdollista aikuiselle onneksi ole).
Mun nepsy on jo aikuinen ja asuu omillaan, mutta ei hänen arkensa vieläkään suju, mua se on toki helpottanut, kun en sitä näe 24/7 kuten ennen. Toistaiseksi mikään ei ole muuttunut kunnolla, eikä hän mitään ulkopuolista apua halua ottaa vastaan.
Itse kadun sitä, etten vaatinut tutkimuksia ajoissa, lapsena. Olin ainoa, joka tajusi, ettei lapsi ole tavallinen.
Lisään vielä että jokaisen perheessä toimii ne omat jutut, äläkä vertaile muihin.
Meinasin hajota kun vertailin muihin meidän perheen tapoja, tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi vanhemmaksi.
Olet varmasti hyvä äiti ja ehkä tärkein neuvo minkä voin antaa (samalla myös itselleni) on juuri tuo ei vertailla muihin kun me ei edes tiedetä muiden todellisia ongelmia. Ja se että muista myös huomata ne hyvät ja hauskat hetket, mikään ei ole niin vakavaa etteikö naurua mahtuisi tragikoomisiinkin tilanteisiin.
Joskus kysyn lapseltani että pitääkö hänet kantaa ulos ja jos vastaa että joo ni eilen esimerkiksi raahasin hänet matolla eteiseen, molemmat siis naurettiin kokoaika.
Joskus taas lähtee ihan suuttuneena, mutta ainakin on sitten lähtenyt ja ulkoota palatessa aina parempi mieli.
Mun yksi lapsi oli adhd ilman Ylivilkkautta. Oli lisäksi oppimisvaikeus. Ihana, innostuva ja yltiösosiaalinen on. Meillä kyllä ääretön ongelma oli tuo rajoittaminen. Jos esim. otettiin puhelin pois, saattoi potkia oven rikki, peilit rikki jne. Karkasi yöllä milloin mihinkin. Lähempänä täysi-ikäisyyttää meno oli jo hengenvaarallista. Nukuin vuosia puhelin kädessä. Välillä odottelin oikeasti poliisilta soittoa, välillä pelkäsin sellaisen saavan. Nyt kun tuota katsoo, ei uskoisi, että sama ihminen kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Mun nepsy on jo aikuinen ja asuu omillaan, mutta ei hänen arkensa vieläkään suju, mua se on toki helpottanut, kun en sitä näe 24/7 kuten ennen. Toistaiseksi mikään ei ole muuttunut kunnolla, eikä hän mitään ulkopuolista apua halua ottaa vastaan.
Itse kadun sitä, etten vaatinut tutkimuksia ajoissa, lapsena. Olin ainoa, joka tajusi, ettei lapsi ole tavallinen.
Voisi olla suustani. Meillä nuori sai diagnoosin, silloin vielä oli add. Mutta tämä tuli vähän liian myöhään. Teini-iässä lapsi ei ollut minkäänlaista apua vailla mielestään. Nykyään asuu omillaan, eikä edelleen suostu keskustelemaan avun hankkimisesta. Vaikka siis sen näkee, ettei arki suju.
Kaikkia kivoja vinkkejä on netti pullollaan adhd:n kanssa kamppaileville mutta kun tuo ei yhtään niistä suostu lukemaan.
Alue: Aihe vapaa
Tuo kuuluu jokaisella ikään, että rajoja testataan, tää korona aika tekee nuorille paljon paineita, he ymmärtävät kyllä asian vakavuuden.
Ajoissa nukkumaan, katso että kännykät, tv tai tietokone on yöllä pois käytöstä.
Aamulla voi hyvin tarjota jo kahvia että piristyy tai energia juoman ennen kouluun lähtöä, mutta vaan se yksi päivässä.
Oikea herätyskello mitä ei voi torkuttaa ja puhelin pois huoneesta yön ajaksi.
Sellainen time timer kello kannattaa hankkia, jos ei hahmota aikaa, eli siitä vaan säädät kauan saa kestää kun pukee syö ja koska on viimeistään lähdettävä kouluun..