Onko outoa että masentuneena toivoo, että sairastuisi fyysisesti vakavasti

Minulla on juuri tuo sama tunne. En ole kehdannut sitä ääneen lausua. Ahdistaa hirveästi, toivoisin sairastuvani ihan sama mihin.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä fyysisesti sairas, että masentunut täällä. Sitä hoitoa ei siihen fyysiseen sairauteen saa ja ajatusmallisi siitä, että fyysinen tuska helpottaisi psyykkistä jotenkin outo.

Tosin itsellä masennus johtuu pääosin tästä fyysisestä puolesta.

Tällä kombinaatiolla joutuu usein siihen tilanteeseen, että kukaan ei ota oikein hoidettavakseen. Fyysiset oireet masennusta osaltaan (muka, somatiikalla) ja masennus sitten johtuu fysiikasta (psyka).

Ei kovin toivottava kombo.

Kyllä fyysinen kipu ja pahoinvointi auttaa minulla henkisiin oireisiin. Eihän kukaan koskaan esim. viiltelisi jos näin ei voisi olla. Rakastan olla kuumeessa niin että oikein päässä heittää, huimaa ja särkee. Silloin unohtuu kaikki muu kun tahtoo vaan peiton alle potemaan. Kipu tuottaa endorfiineja joista tulee hyvä olo. 

Nuo esimerkit, kuumetauti ja viiltely, ovat täysin eri asia kuin vakava fyysinen pitkäaikaissairaus.

Kuumetauti, jota mennään "peiton alle potemaan" on nopeasti ohimenevä ja harmiton tila, ja ihminen tietää sen. On kieltämättä mukava joskus vetäytyä pariksi päiväksi peiton alle.

Viiltelyä taas en pidä edes varsinaisena kipuna, koska siinä ihminen itse hallinnoi, mitä omalle keholle tapahtuu ja koska aistimus päättyy. Pitkäaikaissairaudessa mielestäni pahinta on juuri se, ettei kipu / vamma pääty silloin kun haluaisi eikä se välttämättä pääty koskaan! – tuska, sen intensiteetti ja kesto, on täysin oman hallinnan tavoittamattomissa, ja se on mielestäni oikeastaan tuskan ydin.

Fyysisestä vakavasta sairaudesta, josta ap. puhui, ovat endorfiinit kaukana. 

Ap:n esiin ottaman sosiaalisen ulottuvuuden sen sijaan ymmärrän. Lauseeseen "en jaksa MS-taudin takia" suhtaudutaan eri tavoin kuin lauseeseen "en jaksa koska olen masentunut".

Vierailija kirjoitti:

Sairastuminen nähdään pakotienä, ettei tarvitsisi osallistua ympäröivän yhteiskunnan vaatimaan elämäntyyliin. Tämä on monesti tiedostamatonta. Monet jopa sairastuvatkin tästä syystä. Sitten elämä voi pyöriä sen sairauden ympärillä. Monille sekin on parempi kuin yrittää jotain muuta.

Toivoin lapsena ja teininä usein että kuolisin tai sairastuisin ja joutuisin sairaalaan. Minua kiusattiin kotona, isä oli paha, äiti vaikea ja sisarukset ilkeitä, kuinkas muutenkaan kun vanhemmista ottivat mallia. Makasin sikiöasennossa jossain piilossa ja odotin poispääsyä. Eihän sitä tullut missään muodossa. Aivoni taisivat mennä niissä tuskissa jotenkin pilalle kun elämän perusasioista tuli niin vaikeita loppuiäksi. Aikuisenakin ajatukset menee herkästi kohti itsemurhaa.

Kyllä masentuneena se henkinen paha olo oli niin musertavaa, että ajatus syövästä tai auton alle jäämisestä tuntui suorastaan pelastukselta. Saisi vaan olla ja sairastaa, fyysinen kipu tuntui ajatuksena lohdullisemmalta kuin se päänsisäinen h*lvetti.

Fyysisesti sairas saa ympäristöltä luvan sairastaa ja levätä. Myös sympatiaa, joka joskus tulee enemmän kuin tarpeeseen. Psyykkisesti sairas tai uupunut on vähän huono ja karsastettu, ehkä jopa laiska huijari. Kuka tahansa valitsisi mieluummin fyysisen sairauden.

Meistä jokainen on myös sisäistänyt nuo normit koskemaan itseään ja fyysinen sairastuminen tuntuu luvallisemmalta eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Yleensä toivotaan että kukaan ei sairastu vaan pysyy terveenä. Etsi joku harrastus missä ajatukset menee sinusta muuhun.

Isonkin laivan voi kääntää, eli ajattele parempia asioita. Nykyiset ajatuksesi pilaa sun koko elämän. Valinta on vapaa. Aivot oppii.

Ehkä kaipaat rehellistä lepoa?

Itselläni tulee näitä sairastumistoiveajatuksia silloin, kun tuntuu siltä, että olisi ihana vaan päästä johonkin täysihoitoon lepäämään. Joku muu hoitaisi kaiken vastuun, ruuat ja muut arkihommat, minä vain istuisin auringossa lukemassa kirjaa. Haavekuvissani olisin Lapinlahden mielisairaalassa Aleksis Kiven kanssa keskustelemassa.

Nykyään kunnon kansalaisen oletetaan olevan koko ajan tuottelias, hyödyllinen, itseään kehittävä ja aktiivinen, mikä ei kyllä minusta ole kivaa elämää, koska mikään ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuminen nähdään pakotienä, ettei tarvitsisi osallistua ympäröivän yhteiskunnan vaatimaan elämäntyyliin. Tämä on monesti tiedostamatonta. Monet jopa sairastuvatkin tästä syystä. Sitten elämä voi pyöriä sen sairauden ympärillä. Monille sekin on parempi kuin yrittää jotain muuta.

Siinä vaiheessa kun sairaus ja kuolema on houkuttelevampi vaihtoehto kuin yhteiskunnan odottama elämäntyyli kertoo kyllä siitä että yhteiskunta on sairas!

Niinhän se onkin, ja herkemmät (=terveemmät?) yksilöt reagoivat siihen.

Kyllä, mä ajattelin että tulispa syöpä ja korjaisi pois, koska en itse kyennyt tappamaan itseäni.

Itse olen joskus toivonut joutuvani onnettomuuteen, että pääsisin sairaalaan.

Muista huolehtiminen uuvuttaa ja psyykkinen kipu täytyy kantaa itse.

Mulla ainakin oli masentuneena tuollaisia ajatuksia. Toivoin, että sairastuisin fyysisesti ja saisin ns. luvan kanssa levätä. Kuolla en varsinaisesti halunnut. Itsellä onneksi ihan perus SSRI-lääke auttoi.

Ei ole outoa.

Mulla ihan sama juttu, tosin itsellä sairastumiseen liittyy se, että se toisi elämään sisältöä. Oon yksinäinen ja viikonloput ja pyhät ovat pahimpia. Kavereita ja ystäviäkin on, mutta kaikilla on omat elämänsä. Oon ollu sinkku jo 5 vuotta, paino vain nousee, käytänkin rumalta nykyään. Minulla on syömishäiriö, joka kehittynyt yksinäisyyden myötä. En ole koskaan ollut kenellekään se ykkösystävä, se jonka kanssa tehdään kaikkea. Kevät ja kesä on pahimpia, kun kaikki nauttivat lämmöstä ja auringosta, itse könnään vain kotona. Nukun paljon, koska sillä kulutan aikaani. Terapia loppui 1,5 v. sitten ja kesti yli 2 v. Mietin, et masennukseni on todennäköisesti palaamassa ja pakko hakeutua terapiaan taas. Oon tosi epäonnistunut elämässä, jo nelikymppinen ja yksi lapsi. Työelämä ollut julma mulle, määräaikaisuuksia koko ajan. Nyt ollut jo vuoden työttömänä, 60 työhakemusta laitettu eikä työllisty.