Puhutaan vihan tunteesta

Oon itse aina padonnut omaa vihaani, ollut ikäni myös hyvin kiltti ja hieman heittopussi. Oon aina ajatellut, että olisin tiennyt, miltä viha tuntuu (ärtymystä, suuttumusta), mutta vasta hiljattain oon kokenut pilkahduksia todella voimakkaasta vihasta ja se on tuntunut pelottavalta. En ennen ymmärtänyt, mitä ihmiset tarkoitti sanomalla, että vihan tunne tuntuu pelottavalta, mutta nyt ymmärrän. Vaan tämä sama viha on varmasti se, mikä auttaisi luomaan omia rajoja, ja mikä toimisi parhaimmillaan eteenpäin vievänä pohjavirtana. Tähän saakka kun olen ollut elämässäni hyvin passiivinen miellyttäjä ja mukautuja. Ja nämä opit ja mallit tulevat myös aivan lapsuudesta. Muistan, kuinka lapsuudessani esim. äitini ei ole ilmaissut juuri lainkaan vihaa (hän on aina pelännyt vihan tunnetta) ja isäni puolestaan on ollut humalapäissään arvaamattoman vihainen. Kumpikaan vanhemmista ei ole osannut ilmaista vihaansa terveesti. Mutta kiinnostava aihe!

Olen tämän monta kertaa kirjoittanut mutta kirjoitan vielä uudestaan jospa joku jolla on sama ongelma saisi apua. Tukahdutin vihaa ensimmäiset 35 vuotta elämästäni. Olin omasta mielestäni niin hyvä ihminen etten yksinkertaisesti edes ollut koskaan vihainen. Masentunut olin sitten senkin edestä. Kerran masennusta parantaakseni tein rentountusharjoituksen jossa piti kuulostella kehoa, josko joku paikka olisi erilainen kuin muu keho. Kuulostelin ja kurkku tuntui oudolta. Seuraavaksi piti miettiä mikä tunne siihen voisi liittyä, ja yhtäkkiä viha vain vyöryi ylitseni. Long story short, opettelin tunnistamaan ja tuntemaan vihaa ja ylipäänsä tunteitani (aluksi vain muutama sekunti kerrallaan), ja siihen loppui yli vuosikymmenen kestänyt masennus. En sano että tämä on kaikilla masennuksen syynä, mutta joillakin voi olla.

Sittemmin luin tieteellisen tutkimuksenkin, jossa puhuttiin siitä että masennus on merkki kesken jäävästä tunteiden käsittelystä. Normaali menettely kun on se että tunne viriää, tunnet sen ja käytät sitä toimintasi ohjaamiseen. Kesken jäävässä prosessissa tunne viriää mutta se tukahdutetaan, ja koska virinnyt tunne-energia ei katoa mihinkään, se näkyy kokijalleen ahdistuksena ja masennuksena ja myös toiminnanohjauksen häiriöinä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tämän monta kertaa kirjoittanut mutta kirjoitan vielä uudestaan jospa joku jolla on sama ongelma saisi apua. Tukahdutin vihaa ensimmäiset 35 vuotta elämästäni. Olin omasta mielestäni niin hyvä ihminen etten yksinkertaisesti edes ollut koskaan vihainen. Masentunut olin sitten senkin edestä. Kerran masennusta parantaakseni tein rentountusharjoituksen jossa piti kuulostella kehoa, josko joku paikka olisi erilainen kuin muu keho. Kuulostelin ja kurkku tuntui oudolta. Seuraavaksi piti miettiä mikä tunne siihen voisi liittyä, ja yhtäkkiä viha vain vyöryi ylitseni. Long story short, opettelin tunnistamaan ja tuntemaan vihaa ja ylipäänsä tunteitani (aluksi vain muutama sekunti kerrallaan), ja siihen loppui yli vuosikymmenen kestänyt masennus. En sano että tämä on kaikilla masennuksen syynä, mutta joillakin voi olla.

Sittemmin luin tieteellisen tutkimuksenkin, jossa puhuttiin siitä että masennus on merkki kesken jäävästä tunteiden käsittelystä. Normaali menettely kun on se että tunne viriää, tunnet sen ja käytät sitä toimintasi ohjaamiseen. Kesken jäävässä prosessissa tunne viriää mutta se tukahdutetaan, ja koska virinnyt tunne-energia ei katoa mihinkään, se näkyy kokijalleen ahdistuksena ja masennuksena ja myös toiminnanohjauksen häiriöinä. 

Kiitos kun jaoit! Olen itsekin vasta nyt 33-vuotiaana havahtunut tähän vihan tunteeseen, tai pikemminkin siihen, että se on ollut tukahduksissa. Ja olen ollut masentunut ja ahdistunut, ja kärsinyt pakkoajatuksista, jotka on juurikin tällaisia lukkiutuneita tunteita. Vaan miltä tuo ylitse vyörynyt viha tuntui? Koitko sen yhtään pelottavana siinä hetkessä vai oliko helppo tuntea se läpi? Ja onko sun viha sitemmin virrannut vapaammin? 

Äidiltä sain korvilleni jo taaperona, kun ilmaisin vihaa. Lisäksi aloin pelätä vihan tunnetta, koska vanhemmillani se purkautui aina väkivaltaisesti. Musta tuli arka alistuja ja mielistelijä. Vasta näin kolmekymppisenä olen alkanut tajuta, että vihakin on hyödyllinen tunne, jota minäkin saan tuntea. Opettelen, kuinka sitä ilmaistaan terveesti, ja yritän uskaltaa sen avulla asettaa rajoja ja ottaa oman tilani.

hyvä ja tärkeä ketju, ap!! nostan hattua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tämän monta kertaa kirjoittanut mutta kirjoitan vielä uudestaan jospa joku jolla on sama ongelma saisi apua. Tukahdutin vihaa ensimmäiset 35 vuotta elämästäni. Olin omasta mielestäni niin hyvä ihminen etten yksinkertaisesti edes ollut koskaan vihainen. Masentunut olin sitten senkin edestä. Kerran masennusta parantaakseni tein rentountusharjoituksen jossa piti kuulostella kehoa, josko joku paikka olisi erilainen kuin muu keho. Kuulostelin ja kurkku tuntui oudolta. Seuraavaksi piti miettiä mikä tunne siihen voisi liittyä, ja yhtäkkiä viha vain vyöryi ylitseni. Long story short, opettelin tunnistamaan ja tuntemaan vihaa ja ylipäänsä tunteitani (aluksi vain muutama sekunti kerrallaan), ja siihen loppui yli vuosikymmenen kestänyt masennus. En sano että tämä on kaikilla masennuksen syynä, mutta joillakin voi olla.

Sittemmin luin tieteellisen tutkimuksenkin, jossa puhuttiin siitä että masennus on merkki kesken jäävästä tunteiden käsittelystä. Normaali menettely kun on se että tunne viriää, tunnet sen ja käytät sitä toimintasi ohjaamiseen. Kesken jäävässä prosessissa tunne viriää mutta se tukahdutetaan, ja koska virinnyt tunne-energia ei katoa mihinkään, se näkyy kokijalleen ahdistuksena ja masennuksena ja myös toiminnanohjauksen häiriöinä. 

Kiitos kun jaoit! Olen itsekin vasta nyt 33-vuotiaana havahtunut tähän vihan tunteeseen, tai pikemminkin siihen, että se on ollut tukahduksissa. Ja olen ollut masentunut ja ahdistunut, ja kärsinyt pakkoajatuksista, jotka on juurikin tällaisia lukkiutuneita tunteita. Vaan miltä tuo ylitse vyörynyt viha tuntui? Koitko sen yhtään pelottavana siinä hetkessä vai oliko helppo tuntea se läpi? Ja onko sun viha sitemmin virrannut vapaammin? 

Minulla viha ei tuntunut pelottavalta tai ollut mitenkään erityisen voimakasta ja oli helppo tuntea läpi, itse asiassa se tuntui helpottavalta. Teinkin seuraavat pari vuotta niin että harva se ilta ennen nukkumaanmenoa pidin säygyssä viiden minuutin vihahetken, jolloin lopetin ajattelun (ei siis mitään kenenkään konkreettisen ihmisen tekojen ajttelua tms.) ja tietoisesti annoin vihan tulla ulos puhtaana tunteena. Saatoin miettiä jotain mielikuvia mutta vältin oikean elämän ihmisten ajattelemista. Tuon hetken jälkeen oloni oli havaittavasti helpompi ja sain nukuttua paremmin. Huom. En väitä että kenenkään muun kannattaisi tätä kokeilla varsinkaan hampaat irvessä tai jos tuntuu siltä ettei oma viha ole hallinnassa. Minulla tämä kuitenkin toimi hyvin ja noin parin vuoden päästä en enää kokenut sille tarvetta. Nyt jos kiukustun, huomaan ja tunnistan sen ja kuuntelen sen sanomaa, en anna ihmisten enää niin herkästi kävellä ylitseni.

Ennen tukahdutin, nyt käytän sitä rakentavasti. 

Up

Toivottavasti mieskin saa osallistua. Kun nainen jonka kanssa lapset kertoi että tulee ero kun on ihastunut toiseen. Silloin tunsin ihan järjetöntä vihaa. Jos se toinen jätkä olisi ollut näkösällä niin aika varmasti olisin joutunut vankilaan. Ainakin luulen että pelkkä rankka turpaanveto olisi osaltani riittänyt.

Naisia tai lapsia en lyö missään mielentilassa. En edes erittäin voimakkaassa humalassa lyö naisia ja lapsia kohtaan pidän ajatustakin hulluna. Itse olen saanut iskuaja lapsena isäpuolelta niin mikään ei ole mielestäni halveksuttavampaa kuin miehen lyödä heikompiaan.

Jos niin voima pakottaa ranteita niin vähintään toinen aikuinen mies kenen kanssa kokeilla. Mulla on lopulta varsin hyvin. Vanhin lapsi täyttää tänä vuonna 19. Silloin kun hän oli vähän alle vuoden olen viimeksi tehnyt jotain vihan voimalla. 

Ei mennyt sanomisella jakeluun parille tyypille. Mulla oli ehkä on vieläkin paha tapa kiihtyä nollasta sataan sekunneissa. Kuitenkin yllättävän hyvin olen saanut pitkään itseni hillittyä. Vanhuuskin varmasti vaikuttaa. Sitä sisäistä vihaa on kuitenkin kertynyt paljon lapsena ja nuorena. Jee meikänkin kovis kuori. Säröilköön mutta en suosittele varsinaisesti kokeilemaan oletko kovempi jätkä. Tiiä vaikka tulee sirpale efekti jos/kun hajoaa.

Negatiivisten tunteiden käsittelemiseen löytyy luonnosta lääkkeet, jotka tosin valtio on viisaudessaan kieltänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisten tunteiden käsittelemiseen löytyy luonnosta lääkkeet, jotka tosin valtio on viisaudessaan kieltänyt. 

Tämä on muuten osa tunteiden käsittelyn ongelmaa, jos tunteet ajatellaan negatiivisina/ positiivisina. Tosiasiassahan jokainen tunne on elintärkeä. Turrukkeista varmasti saa apua tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei ne asioiden syntysyitä poista.

Tunnen kyllä, mutta tunnen siitä syyllisyyttä.

Juha Hurme ei ole koskaan tuntenut vihaa. Taitaa olla todellakin harvinaisuus siinä lajissaan.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti mieskin saa osallistua. Kun nainen jonka kanssa lapset kertoi että tulee ero kun on ihastunut toiseen. Silloin tunsin ihan järjetöntä vihaa. Jos se toinen jätkä olisi ollut näkösällä niin aika varmasti olisin joutunut vankilaan. Ainakin luulen että pelkkä rankka turpaanveto olisi osaltani riittänyt.

Naisia tai lapsia en lyö missään mielentilassa. En edes erittäin voimakkaassa humalassa lyö naisia ja lapsia kohtaan pidän ajatustakin hulluna. Itse olen saanut iskuaja lapsena isäpuolelta niin mikään ei ole mielestäni halveksuttavampaa kuin miehen lyödä heikompiaan.

Jos niin voima pakottaa ranteita niin vähintään toinen aikuinen mies kenen kanssa kokeilla. Mulla on lopulta varsin hyvin. Vanhin lapsi täyttää tänä vuonna 19. Silloin kun hän oli vähän alle vuoden olen viimeksi tehnyt jotain vihan voimalla. 

Ei mennyt sanomisella jakeluun parille tyypille. Mulla oli ehkä on vieläkin paha tapa kiihtyä nollasta sataan sekunneissa. Kuitenkin yllättävän hyvin olen saanut pitkään itseni hillittyä. Vanhuuskin varmasti vaikuttaa. Sitä sisäistä vihaa on kuitenkin kertynyt paljon lapsena ja nuorena. Jee meikänkin kovis kuori. Säröilköön mutta en suosittele varsinaisesti kokeilemaan oletko kovempi jätkä. Tiiä vaikka tulee sirpale efekti jos/kun hajoaa.

Saa ehdottomasti osallistua! Kiitos, kun kerroit rehellisesti omia ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Miesten viha on varmasti hyvin paljon voimakkaampaa kuin naisten viha, näitä toki myös ilmaistaan hyvin eri tavoin.  Ja oon todella pahoillani, että oot joutunut kokemaan lapsuudessasi väkivaltaa. Se on varmasti todella suuri juurisyy sille, kun vihaa kertyy sisään. Et missään nimessä olisi ansainnut sellaista kohtelua, olisit ansainnut olla turvassa ja rakastettu. Ap

Itsellä ollut kasvatus sellainen, että tunteita ei sallita. Lasten piti olla hiljaisia ja tottelevaisia. Äitiäni oli oikein kehuttu kun lapset istuvat aina hiljaa ja rauhassa paikoillaan. Nyt sitten aikuisena opettelen tunteiden tunnistamista, sallimista ja hyväksyntää. Ja häpeän kuinka olen vähätellyt ja mitätöinyt omien lasten tunteita kun en ole niitä osannut vastaanottaa.

Mahdan olla tosi kummallinen, mutta en tunne vihaa. En osaa kuvitella tilannetta missä sellaista tuntisin. 

Viha on seurausta siitä, kun ei saa niitä aivan alkuperäisiä tunteitaan ilmaista (surua, pelkoa, rakkautta jne.). Ne sitten puretaan vihana. Vähän sama kuin vihaisesti räksyttävä koira: taustalla on pelkoa, säikähtämistä, ahdistusta, surua.

Tunteet kieltävä kasvatus ruokkii aggressiivista käytöstä. Silloin ainoa "sallittu" tunne on viha --> jotkut ihmiset ovat ainoastaan joko normaalilla ja aika laimealla tuulella tai vihaisia, kun eivät kykene ilmaisemaan mitään muita tunteita.

Valitettavasti varsinkin ennen Suomessa kiellettiin tunteiden ilmaiseminen, joten vanhemmissa ikäpolvissa on niitä tunnevammaisia enemmänkin. Tie pois siitä on sen salliminen itselleen ja muille, että saa näyttää tunteita: saa itkeä, nauraa ja rakastaa avoimesti.

Homeopatialla eli oikealla lääkevalinnalla on mahdollista purkaa patoutuneita tunteita. Toimii tosi nopeasti ja reaktio voi olla tosi voimakas. Olen kokenut sen monta kertaa.

Tuossa yhdessä kommentissa sanottiin, että miesten vihan tunne on voimakkaampi kuin naisten. Onko oikeasti?

En juuri koskaan ilmaise ja osoita vihan tunnetta toista ihmistä kohtaan. Välttelen konflikteja; sellaisen uhatessa olen hiljaa, poistun tilanteesta, rupean itkemään, yritän liennyttää tilannetta huumorilla tai menen pois tolaltani jollain epämääräisellä tavalla.

Viha ja vihan tunne sinänsä ei kuitenkaan ole minulle kielletty alue. Eli pystyn ajattelemaan asioita ja tapahtumia, jotka synnyttävät minussa vihan tunnetta. Tykkään myös fiktiivisistä tarinoista, joissa keskeisenä elementtinä on viha esim. koston muodossa.

Viha tarkoittaakin minulle lähinnä kostonhimoa eli reaktiota vääryyteen, rajua ja kiihkeää oikeudenjanoa. Sen kärki kohdistuu ihmisen tekoon eikä ihmiseen.

Valitsen silti anteeksiannon koston sijaan. Tieto siitä, että olen moraalisessa ristiriitatilanteessa oikeassa, riittää sammuttamaan oikeudenjanoni.