Kannattaisikohan jo aloitella adoptioprosessia?

Lapsettomuushoitoihin ei enää olla menossa. Adoptiota mietittiin jo ennen hoitojakin, mutta silloin se ei ihan tuntunut oikealta hommalta siinä tilanteessa. Vuosi sitten päätettiin yksissä tuumin, että tänä vuonna (kun ollaan oltu tietty vuosimäärä nyt naimisissakin) käynnistellään prosessia, jos siltä tuntuu.



Tilanne tuntuu kuitenkin jotenkin epätavalliselta. Me ei asuta Suomessa, vaan mieheni kotimaassa (ihan eurooppalaisessa länsimaassa kuitenkin). Voitaisiin ehkäpä adoptoida lapsi taikka sisarukset ihan tästä maasta (täällä annetaan adoptioon huostaanotettuja lapsia), eikä tarvitsisi murehtia mistään huimista rahasummista adoptioprosessin yhteydessä. Adoptioluvan saamiseen menee kuulemma 6kk-12kk, ja sen jälkeen lapsen saantiin menevä aika riippuu paljonkin niistä ikä- ja terveystoiveista. Varmaankin vuosi siinä ainakin menisi, kun kerran tervettä lasta toivotaan.



Tekisi mieli toisaalta pistää pallo pyörimään, kun kerran aikaakin tulee menemään. Vaan toisaalta niin monet asiat mietityttää: mitäs jos mies saakin siirron muualle? Mitäs jos koti ei olekaan tarpeeksi iso, ja meidät hylätään sen takia? Pitäisikö siis ensin muuttaa? Tuleeko koko elämä nyt junnaamaan paikoillaan pari vuotta tässä prosessissa, kun mitään elämänmuutoksia ei oikein pitäisi tehdä, kun ne voivat viivästyttää adoptiota? Mitäs jos koko homma osoittautuu liian stressaavaksi? Jos ei pärjätäkään niitten lasten kanssa?



Kannattaako hommaan siis ryhtyä, jos ei vielä ole 100% varma? Pitäisikö vielä vaan odotella, vai voiko sitä varmuutta etsiä ja tunnustella prosessin aikana?