Lue keskustelun säännöt.
Osrakismi. Kun olet näkymätön ja suljettu ulos kaikesta.
20.03.2021 |
Mulla on täällä jo aika tukalat oltavat kun minussa on joku teflonpinnoite joka saa ihmiset liukumaan pois. Olen kymmenissä erilaisissa yhteisöissä ja vapaaehtoisjutuissa olla mukana ja tutustua ihmisiin. 10 vuoden aikana yksikään ihminen ei jäänyt.
Nyt coronan aikana 3 tuttua ghostas vaikka luulin että ollaan ihan hyviä kavereita/tuttuja. Puhun nyt 30-35 vuotiaista ihmisistä.
Kun olen ympäriämpäri laittanut harkittuja viestejä ja yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi esim. somessa, nii ignoorataan täysin tai sitten rivien välistä annetaan ymmärtää ettei mua jakseta.
Minussa ei ole kuulemma mitään vikaa mut jännää miten kaikilla on aina kiire, kun olen kymmeniä kertoja yrittänyt kutsua ihmisiä kylään niin ne vaa vastaa "kutsu jonkun muun".
Mua toistuvasti on loukattu ja unohdettu. Nyt coronan aikana kun kaikki kaventaa omat piirit ja somet, niin mähän on tietenkin ensimmäinen joka lentää ulos kaikesta.
Äimän käkenä sitten katson miten muilla on kaikki maailman illanistujaiset, puhe ja lenkkikavereita.
Työpaikoilla on aina tehty selvä ettei mua tarvita enää. Olen aina vain se hätävara ihminen määräaikaisiin juttuihin. Edellisessä työpaikassa kun kaikilla oli pitkät lomat , niin mua jätettiin koko kesäksi täysin yksin talossa eikä ollut edes tekemistä.
Olen kokoajan väärässä paikassa, väärään aikaan.
Olisiko minun syytä vain lähtee pois täältä Helsingistä johonkin erakoitumaan? Mun tuska on niin suuri ja tämä yksinäisyys sattuu niin paljon. Yöllä olen ihan hiessä ja näen painajaisia ihmisistä.
Kommentit (21)
Joillain vain on tällaista. Niin minullakin. Asiaan vähän auttaa oman alitajunnan vahvistaminen, eli ikäänkuin yrittää opetella uskomaan että on arvokas, on pidetty. Ei se ulkoisia olosuhteita muuta mutta antaa omanarvontuntoa. Etsi youtubesta esim ”subliminal love” tai ”subliminal worthy” ja kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisimmeko pitää tämän ketjun yllä ja jakaa kokemuksia?
Minulla on sama vika, mutta olen kaksikymmentä vuotta sinua edellä. "Teflonpinnoite" on hyvä sana kuvaamaan myös minua, ja olen kuullut myös ytimekkään ilmauksen "mies, jonka ympäriltä tuolit viedään". Minä olen kyllä nainen, mutta ne tuolit häviävät yhtäkaikki.
Pari kolme peruskoulukaveria, joita näin kyllä vain koulussa, jäivät taakse. Lukiossa oli yksi paritöidentekokaveri, joka kuitenkin suutahti minun YO-tuloksistani ja pani välit poikki. Opiskeluaikoina minulla oli suorastaan sydänystävä, joka aikanaan löysi itselleen miehen, muuttui epämiellyttävästi tämän kaltaiseksi ja katosi. En ole koskaan ollut kotibileissä tai muissa "löyhien kaveripiirien" menoissa, koska minua ei koskaan ole pyydetty tai minut on aktiivisesti unohdettu. Joskus olin juoppokuskina, mutta huomasin, että siitä ei saa muuta kuin viimeisen kyyditettävän laskuhumalaiset traumat silmilleen.
Olen aina tehnyt töitä muiden firmojen kuin työnantajieni tiloissa, joten olen automaattisesti ollut ulkopuolinen kaikissa, myös "omieni" joukossa. Työni on ollut yksilöiden ja pienten ihmisryhmien kanssa keskustelemista, mutta silti ei ole kontakteja jäänyt. Facebookissa toki on kymmenen kontaktia, joista puolet ei kuitenkaan ole koskaan reagoinut millään tavalla mihinkään. Muilta sentään on tullut joskus peukku johonkin uuteen tutkintotodistukseen. Kukaan ei koskaan edes kysy, mitä minä teen kesällä tai uutenavuotena. He eivät vain muista tai näe minua ihmisenä tai yksilönä tai kai edes naamana.
Nuorempana herätin ulkomuodollani paljonkin miesten huomiota, mutta en kertaakaan parisuhdemielessä. Sekä naisten että miesten pyrkimykset seuraani ovat poikkeuksetta olleet hyväksikäyttöyrityksiä - olen käsistäni erittäin kätevä ja monipuolinen sinkku, jolla on auto.
Jos olisin aina tällainen mitäänsanomaton teflon, tyytyisin kai osaani, mutta minussa on se toinen puoli: olen työssäni hyvin fiksu ja filmaattinen, empaattinen ja hauska. Minusta pidetään, työkaverina. Tai pidettiin - jäin muutama vuosi sitten työttömäksi tuta-syistä, ja kun viime kesään asti näin sentään pari kertaa vuodessa muutamaa lähisukulaistani, nyt en ole yli puoleen vuoteen nähnyt ainoatakaan ihmistä. Marketin ruokakuljettajan silmät näen maskin takaa kolme kertaa kuukaudessa. Alan olla niin tottunut olemaan aina yksin, että jos joudun ihmisten ilmoille, saan takuulla kulttuurishokin.
Pystyn kyllä antamaan teflonpinnoitteelleni syitä. Maaseudulla ei ollut naapureita, joiden kanssa leikkiä pienenä. (Sisarukseni osasivat löytää niitä sieltäkin, mutta minusta ei piitattu.) Monien muuttojen seurauksena en ole juurtunut mihinkään. Olen yleensä kiintynyt vain yhteen kaveriin, mutta näillä kavereilla on ollut paljon muitakin valittavanaan, ja minut on pudotettu pois. Ja aikuisiällä ihmisillä on omat perheensä ja kaveripiirinsä, joihin ei ulkopuolisia oteta.
Viimeisin halaus ja ylipäätään minkäänlainen kosketus on viimekesäinen virkahalaus. Viimeisin puhelu kolme viikkoa sitten. Viimeisin ja varmasti myös viimeinen seksikokemus kahdeksantoista vuotta sitten. Viimeisin katsekontakti viime viikon torstailta, kun Citymarketin kuski toi ostoksia. Alkuviikosta melkein näin naapurini, mutta hän kuuli ovenavaukseni ja kiskaisi oman ovensa salamana kiinni.
On tässä se hyvä puoli, että korona ei ole muuttanut elämääni millään tavalla.
Voi kun kukaan ei huomaisikaan, pyrin siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on kohtuu hankalaa löytää "nähdään selvinpäit" ystäviä.
Aika monelle se viikko on suunniteltu näin :
Ma-pe duunia + vapaa-ajan urheilut yms omat jutut.
Pe-Su kaljottelua ystävien kesken.
Itselläni katosi 95% "ystävistä" kun lopetin juomisen lasteni tultua maailmaan.
Onneksi tykkään urheilla itsekseen, ja nikkaroida eri projekteja kokoajan :D, ja tietenkin 1 & 3 vuotiaat pitää kyllä kiireisenä.
Eli kannattaa ryyppäillä, niin löytyy se oma kaljaremmi !
M28
Mulla on täsmälleen samoja kokemuksia!! Aivan mitättömistä asioista mua on jätetty täysin ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sano loukatakseni mutta onhan sinussa väkisinkin jotain poikkeavaa jos toisistaan täysin erilliset ihmiset on toiminut kanssasi jo vuosikymmenen ajan samoin ja jopa sanoo niinkun suoraan että pyydätkö jotain muuta.
Veikkaan valitettavasti aspergeria ja alikehittynyttä tunne-elämää. On kamalan tuskallista jos ei pysty itse näkemään sitä ongelmaa minkä muut näkevät eikä kukaan osaa tai asiallisesti halua kertoa missä mättää.
Ylimielinen olemus ainakin karkottaa ihmiset yleensä hyvin paitsi jos olet tunnettu tai saavuttanut jotain merkittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En sano loukatakseni mutta onhan sinussa väkisinkin jotain poikkeavaa jos toisistaan täysin erilliset ihmiset on toiminut kanssasi jo vuosikymmenen ajan samoin ja jopa sanoo niinkun suoraan että pyydätkö jotain muuta.
Veikkaan valitettavasti aspergeria ja alikehittynyttä tunne-elämää. On kamalan tuskallista jos ei pysty itse näkemään sitä ongelmaa minkä muut näkevät eikä kukaan osaa tai asiallisesti halua kertoa missä mättää.
no miten se tekee musta pahemman ihmisen? Miksi mun kanssa ei voi kuitenkin olla kaveri? Kun en ole koskaan ees ärsyttänyt ketään?
Et selkeästi pysty muodostamaan aitoa tunneyhteyttä muihin ihmisiin ja ikäänkuin odotat että työkaveruus, vapaaehtoistoiminta tai muu johtaa ystävyyteen vaikka ystävyyteen johtaa molemminpuolinen tunneside eikä olosuhteiden pakosta samassa yhteisössä oleskelu.
Herätät muissa ihmisissä sen myötä yhtä voimakkaita lämpimiä tunteita kuin naulakkoon unohtunut vanha takki samalla kun he pitävät yllä lämpimiä ihmissuhteita muualla. Varmaan jopa ihmettelevätkin että kun teillä ei ole ollut mitään aitoa yhteyttä että miten tulkitset että yhteydenpidolle olisi edes edellytyksiä.
Jos toivot että joku vielä joskus jää niin tarvitset luultavasti terapiaa ja välineitä olla avoin, haavoittuva ihminen ja auki tunteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano loukatakseni mutta onhan sinussa väkisinkin jotain poikkeavaa jos toisistaan täysin erilliset ihmiset on toiminut kanssasi jo vuosikymmenen ajan samoin ja jopa sanoo niinkun suoraan että pyydätkö jotain muuta.
Veikkaan valitettavasti aspergeria ja alikehittynyttä tunne-elämää. On kamalan tuskallista jos ei pysty itse näkemään sitä ongelmaa minkä muut näkevät eikä kukaan osaa tai asiallisesti halua kertoa missä mättää.
no miten se tekee musta pahemman ihmisen? Miksi mun kanssa ei voi kuitenkin olla kaveri? Kun en ole koskaan ees ärsyttänyt ketään?
Eihän tuossa sanottu että se tekisi sinusta pahemman ihmisen? Se on valitettavasti vaan niin, että jos ei osaa olla luontevasti ihmisten kanssa niin useimmat eivät mieti sen pidemmälle että miksi sinusta tulee outo vaikutelma vaan antavat asian vain olla. Ei ihmiset etsi elämäänsä ihmisiä jotka eivät ärsytä vaan päinvastoin ihmisiä joiden kanssa on jokin vetovoima ja samaistuttavaa tarttumapintaa. Se että pyrit viimeiseen asti olemaan ärsyttämättä ketään on teflonpinnoite vanhan pinnoitteen päälle. Kuka voi samaistua siihen ettei koskaan ärsytä ketään?
Tuo ei muutenkaan ole sellainen asia mistä kannattaa vängätä, koska olethan itse jo nähnyt ettei ihmiset jää joten onhan sille syy.
eli ihmiset ovat typeriä. Vika on norminepsyissä eikä toistepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kohtuu hankalaa löytää "nähdään selvinpäit" ystäviä.
Aika monelle se viikko on suunniteltu näin :
Ma-pe duunia + vapaa-ajan urheilut yms omat jutut.
Pe-Su kaljottelua ystävien kesken.Itselläni katosi 95% "ystävistä" kun lopetin juomisen lasteni tultua maailmaan.
Onneksi tykkään urheilla itsekseen, ja nikkaroida eri projekteja kokoajan :D, ja tietenkin 1 & 3 vuotiaat pitää kyllä kiireisenä.Eli kannattaa ryyppäillä, niin löytyy se oma kaljaremmi !
M28
Eikö ne kaverisi sitten ole perustaneet perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Et selkeästi pysty muodostamaan aitoa tunneyhteyttä muihin ihmisiin ja ikäänkuin odotat että työkaveruus, vapaaehtoistoiminta tai muu johtaa ystävyyteen vaikka ystävyyteen johtaa molemminpuolinen tunneside eikä olosuhteiden pakosta samassa yhteisössä oleskelu.
Herätät muissa ihmisissä sen myötä yhtä voimakkaita lämpimiä tunteita kuin naulakkoon unohtunut vanha takki samalla kun he pitävät yllä lämpimiä ihmissuhteita muualla. Varmaan jopa ihmettelevätkin että kun teillä ei ole ollut mitään aitoa yhteyttä että miten tulkitset että yhteydenpidolle olisi edes edellytyksiä.
Jos toivot että joku vielä joskus jää niin tarvitset luultavasti terapiaa ja välineitä olla avoin, haavoittuva ihminen ja auki tunteille.
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Näin ulkopuolisena tätä luen. Missä menee raja esim. haavoittuvan, tunteille auki olevan, myönteisiä tunteita herättävän ihmisen ja rasittavan ruikuttajaihmisen välillä? Milloin esim.omista asioista avautuminen herättää myönteisiä tunteita ja milloin sitä pidetään vastenmielisenä omien asioiden oksentamisena? Teoreettisessa mielessä kysyn.
Entä jos kyse onkin siitä, ettei osaa olla hauska? Yleensä ihmiset kai kaipaavat piristävää seuraa, hassutteluakin ja naurua. Toisaalta huumori on vaikea laji. Pelletkin ovat rasittavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selkeästi pysty muodostamaan aitoa tunneyhteyttä muihin ihmisiin ja ikäänkuin odotat että työkaveruus, vapaaehtoistoiminta tai muu johtaa ystävyyteen vaikka ystävyyteen johtaa molemminpuolinen tunneside eikä olosuhteiden pakosta samassa yhteisössä oleskelu.
Herätät muissa ihmisissä sen myötä yhtä voimakkaita lämpimiä tunteita kuin naulakkoon unohtunut vanha takki samalla kun he pitävät yllä lämpimiä ihmissuhteita muualla. Varmaan jopa ihmettelevätkin että kun teillä ei ole ollut mitään aitoa yhteyttä että miten tulkitset että yhteydenpidolle olisi edes edellytyksiä.
Jos toivot että joku vielä joskus jää niin tarvitset luultavasti terapiaa ja välineitä olla avoin, haavoittuva ihminen ja auki tunteille.
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Näin ulkopuolisena tätä luen. Missä menee raja esim. haavoittuvan, tunteille auki olevan, myönteisiä tunteita herättävän ihmisen ja rasittavan ruikuttajaihmisen välillä? Milloin esim.omista asioista avautuminen herättää myönteisiä tunteita ja milloin sitä pidetään vastenmielisenä omien asioiden oksentamisena? Teoreettisessa mielessä kysyn.
Riippuu varmaankin pitkälti tunnetaidoista ja sosiaalisista taidosta. Omista asioista avautuminen herättää nopeastikin ärsytystä jos ihmistä kohtaan ei ole mitään myönteisiä tunteita tai yhteyttä.
Oma kokemus on sellainen että oksentajat saattavat olla yhtälailla teflonihmisiä ja lukossa. Mikään määrä loputonta verbaalista (älyllistettyä) oksentamista kun ei riitä korjaamaan haavoja tunnepuolella tai luo positiivisia yhteyksiä muihin.
Oman kokemukseni mukaan kyse on monen eri alueen yhteisvaikutuksesta.
*En osaa/halua/viitsi antaa itsestäni heti kaikkea, koska olen herkkä sille että asioitani kerrotaan eteenpäin tai minut "jätetään" tiukan elämäntilanteen vuoksi.
*En välttämättä tajua itse kuka olisi seurastani kiinnostunut
*Olen itsekin tarkka kenen kanssa kaverustun, koska en vain jaksa ihan kaikentyyppisiä draamailijoita esim.
*En jaksa sitä että vedetään tapaamisia/sovittuja juttuja pystyyn, joten en viitsi sopia enää etukäteen, tai ainakaan tehdä asian eteen esim. työvuorojärjestelyjä
*En jaksa olla se ainoa yhreydenpitäjä, joten jos toisesta ei kuulu mitään koskaan, niin sitten ei olla tekemisissä.
*Olen hyvä tukemaan ja kuuntelemaan, mutta todella huono olemaan sillä toisella puolella. En jaksa niitä mahtavia neuvoja, jotka olen itse jo joka ikisen kokeillut ja todennut toimimattomaksi kohdallani, joten en halua niistä puhua kuin mieheni kanssa, jonka kanssa ei trvitse länkyttää aiheen vierestä ja puolustella omia valintoja, koska hän kyllä tietää mitä kautta juuri niihin on päädytty.
Sen sijaan vikaa ei ole kohdallani
*ylimielisyydessä
*tyhmyydessä
*epähauskuudessani
*tunnetaidoissa
*ruikuttamisessa
* muissa aina esiinvedetyissä syissä joilla sanojansa on vain tarkoitus olla ilkeä.
Ei kiinnostele vittujakaan muiden hommelit enää. Toki mulla on muutamia kavereita, ja sitten mies, ja hänen lapsuuden perheensä, jonka kanssa olen tekemisissä joskus ja jouluna .
Nuorena asia oli ongelma, ei enää näin nelikymppisenä. Jos ap haluat jutella, laita spostiosoite, niin voin kirjoittaa
Sama ongelma, muutin ulkomaille ja johan alkoi löytyä kavereita. Ei maksa vaivaa yrittää olla suomalaisen kaveri. Istukoot poteroissaan.
Ainii unohdin mainita! whatsappissa on vain 5 henkilöä :)