kuinka paljon noin 2 kk lapset nukkuvat päiväunia teillä?
Hei!
Esikoista odottaessani muistan, kuinka vasta neuvolan 2 kuukautta vanhojen vauvojen tapaamisessa havahduin neuvolan tädin ohjeita kuunnellessani siihen, että vauvani valveillaoloputket olivat liian pitkiä. Olin onnekas siinä mielessä, että alussa meillä nukuttiin pitkiä 4 tunnin päiväunia n. 12-16.00, mutta seuraavan kerran mentiin yöunille vasta noin 23.00 aikaan eli väliin tuli todella pitkä valvomisjakso. Neuvolantädin mielestä tuon ikäisen olisi ollut hyvä nukkua parin-kolmen tunnin välein. Muistan kuinka näiden neuvojen jälkeen yritin nukuttaa vaunukävelyillä esikoistani vielä illemmalla, mutta tuloksena oli, että hirveän huudon jälkeen hän nukkui enää korkeintaa puoli tuntia. Olisi kiva kuulla, miten teillä muilla päiväunet on menneet? Jos joku voisi virkistää muistiani myös sen suhteen, että kuinkas kauan vastasyntyneet viettikään sitä lähes jatkuvaa nukkumisen aikaa? Odotan toista lasta ja nukkumisasiat alkavat taas kiinnostaa ;-)