Avioliitossa, mutta asutaan erillään vaikka yhteiset lapset, erillissuhteessa

Kuulisin mielellään kokemuksia jos joku on päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että olette edelleen yhdessä, mutta asutte erillään huolimatta siitä että teillä on yhteisiä lapsia. Rakastan miestäni ja haluaisin säilyttää suhteemme. Molemmat kaipaamme ihan omaa tilaa, jossa saisi olla vapaasti ja toteuttaa itseään. Koen olevani täysin jumissa kodissamme. En ehdi tai jaksa ja pysty tekemään mitä haluaisin, kun olen melkeinpä yksin vastuussa arjen pyörityksestä. En jaksaisi enää tehdä oikein mitään ja olen myös huonompi äiti lapsilleni kun pinna on tosi kireällä. Huonot tunteet puolisoa kohtaan nousevat kun on itse liian kuormittunut. Välillä mietin eronneita tuttaviani, joilla on jokatoinen viikko yksin ja kadehdin sitä. Ymmärrän että siinä on isoja miinuspuolia, kuten ikävä lapsia, yksinäisyys, vaikeudet sopia kaikista lapsiin liittyvästä exän kanssa, mahdollisesti exän uusi kumppani lasteni elämässä ja listaa voisi varmasti jatkaa pitkään. En jaksaisi olla yksinhuoltaja, sen tiedän. En halua olla kenenkään kotiorja, haluan oman kodin jossa on omat säännöt ja saan päättää kaikesta itse. Haluan olla suhteessa nykyiseen mieheeni, hän on upea monilta osin, haluan olla vain hänen kanssaan, luotan häneen täysin. Seksi sujuu edelleen yli 10 vuoden jälkeen loistavasti. Haluan että molemmat vanhemmat ovat edelleen lasten elämässä, että molemmilla olisi viikko lasten kanssa ja sitten viikko yksin. Jokakolmas viikonloppu voisi olla koko perheen yhteinen ja se jolla on oma viikko menossa voisi kyläillä perheen luona yö tai päiväkylässä kerran viikossa tai ihan tarpeen ja tilanteen mukaan. Lapset ei joutuisi olemaan liian kauan erossa kummastakaan vanhemmasta.
Onko kenelläkään vastaavanlaista tilannetta tai mietteitä tälläisestä? Tai jos tulee mieleen mikä tässä voisi mennä pieleen ja miltä tää edes kuulostaa muiden mielestä?