puolet koulukirjoista käymättä ekalla luokalla?!?

... omasta mielestäni ensimmäisellä luokalla ei kuuluisikaan vielä käydä oppikirjoja orjallisesti kannesta kanteen. Ekaluokkalaisille kuuluisi opettaa enemmänkin leikin ja musiikin varjolla kaikkea uutta.

Ehkäpä teidän koulussa ajatellaan juuri näin, opitaan ja tehdään asioita muualta kuin kirjasta.



Meidän poika kun taasen sai kunnon tyrannin opettajakseen.

Sanoi heti ensimmäisessä vanhempainillassa, että äidinkielestä ja matematiikasta hän ei sitten tingi ollenkaan.

Ei todella tinkinyt, kirjoja on käyty orjallisesti kannesta kanteen läpi, ja lisäksi vielä vähän monisteita.

Monet illat ja välillä aamutkin on saatu läksyjen kanssa jo ENSIMMÄISELLÄ luokalla taistella, kun läksyä on tullut niin paljon ja vielä ihan joka päivä.

Viikonlopuille tuli " ainoastaan" lukuläksy.

Mielestäni viikonloput kuuluisi tuon ikäisiltä rauhoittaa ihan kokonaan kouluasioilta.



Poika stressasi koulun käyntiä todella paljon, liiallisen läksymäärän takia, eikä nytkään taas haluaisi lähteä kouluun ollenkaan kun se alkaa, koska on niin paljon taas vaan läksyjä.



Että mielestäni kuitenkin parempi noin päin kuin teillä, ettei kirjaa tavata kannesta kanteen.



Kyllä ne lapset ehtivät 9-vuoden aikana varmasti oppimaan kaiken tarpeellisen :)

Vai että ihan tyranniope, kun antaa joka päivä läksyjä ja pitää kiinni siitä, että matematiikka ja äidinkieli tulevat hoidetuksi. Voi herranen aika mitä asenteita!! Viikonlopun läksyjä en kommentoi, mutta olen opettajana huomannut, että on parempi antaa joka päiväksi joku läksy. Näin monen lapsen on helpompi toimia, he siis tietävät, että jotain oli läksyksi. Jos olen antanut vain joinakin päivinä läksyjä, niin se on tuntunut sekoittavan monia, he eivät enää muista, että oliko tälle päivälle läksyjä vai ei. No, sekavasti selitetty, mutta johdonmukaisuus on läksyasiassa siis toiminut oppilaan hyväksi, hän tietää, että aina on joku läksy. Matikasta ja äidinkielestä olen myös lapsesi open kanssa samaa mieltä, ne nimittäin ovat aika keskeiset asiat koulunkäynnin aluksi. Lisäksi opettajan on käytävä opetussuunnitelman vaatimat asiat läpi ja tuo usein esim. matikassa kyllä tarkoittaa kirjan läpikäymistä. Sitäpaitsi kenen luulet paikkailevan aukot tiedoissa esimerkiksi 2. luokalla, jos opettaja vaihtuu. Äidinkielessä taas tietyntasoisen luku-ja kirjoitustaidon saavuttaminen ensimmäisen luokan aikana on myöskin tavoitteena, jotta oppilas olisi valmis käsittelemään toisen luokan asioita. Eli valitettavasti koulu ei voi ekalla luokallakaan olla PELKKÄÄ laulua ja leikkiä, vaikka se sitä paljolti onkin. Ekalle luokallekin on asetettu tavoitteita ja määritelty läpikäytäviä sisältöjä koulun omassa opetussuunnitelmassa. Lukekaapa vanhemmat se, niin tiedätte, mitä milläkin luokalla käsitellään.

Ekaluokan opetus on vielä hyvin tuoreessa muistissa, vaikka ajatukset siintävätkin jo tulevassa tokassa. :)



Jokaisessa koulussa todellakin on oma opetussuunnitelmansa, joka määrittää sen, mitä opiskellaan ja osittain myös sen, millä tavalla. Opettajan vastuulla on toteuttaa tätä suunnitelmaa ja rehtorin vastuulla on valvoa, että näin todella tapahtuu.



Ekaluokan opetuksessa suurin osa opetuksesta on oman tuntumani mukaan muuta kuin kirjan tehtävien tekoa. Joissakin aineissa, kuten matematiikassa, voi kirjan teko opettajasta riippuen korostua, mutta olen itsekin opettanut esim. matematiikkaa sekä kokonaan ilman kirjaa että kirjaa vain sieltä täältä sopivista kohtaa harppoen. Oppimistulokset ovat olleet eri opetustavoilla hyviä.



Sama koskee äidinkieltä. Salainen aapinen on minusta hyvä kirjasarja jo ihan siitäkin syystä, että se tarjoaa todella paljon materiaalia opetuksen pohjaksi. Lukukirjastakin löytyy peruslukemiston lisäksi Aliisan päiväkirjasivut lukutaitoisille ja kansistakin taitaa löytyä vielä lisää ekstratekemistä. Lukumateriaalia on niin paljon, että tiedän monien ammattitaitoisina pitämieni opettajien ihan hyvillä mielin jättäneen osan kappaleista käymättä. Samoin se, mitä luetaan ja tehdään, vaihtelee paljon myös oppilaittain eli lukemaan opetteleville riittää suppeampi määrä luettavaa ja pidemmälle edistyneemmälle taas saa olla enemmän luettavaa.



Salaisen aapisen harjoitusvihko rakentuu myös kahdesta osasta. Toinen puoli on perustehtäviä, joista niistäkin taitava opettaja valitsee kullekin oppilaalle sopivat tehtävät. Osa voi huoleti jäädä tekemättä. Toinen puoli sisältää haastavampia tehtäviä, joita tehdään sitten tarpeiden ja käytössä olevan ajan mukaan. Äkkiseltään arvelisin, että teidänkin lapsellanne on tämä haastavampi puolisko jäänyt tekemättä harjoitusvihkosta. Jos näin on, asia on ihan ok. Samanlaiset harjoitukset jatkuvat nyt sitten toisella luokalla ja lapsi sujuvasti etenee siitä, mihin on jäänyt.



Yllissä puolestaan aika harvalla ekaluokalla taidetaan käyttää varsinaista oppikirjaa monistakin syistä. Yksi syy on raha eli kirjat ovat kalliita ja ne siksi jätetään hankkimatta. Toinen syy on se, että oppilaiden lukutaito on hajanainen ja yllin asioita on " helpompi" opettaa ilman kirjoja, yhdessä havaintoja tehden, asioita tutkaillen ja tuloksia taitojen mukaan kirjaillen. Tavoitteet ovat yllissä aina kaikille samat, opettipa ylliä niin tai näin. Tärkeintä on se, että tavoitteet saavutetaan. Hyvin monesti alkuopetuksessa eli 1-2-luokilla on yllin osalta käytössä yksi ja sama lähdekirja ja silloin onkin ihan luontevaa, että ekalla käydään läpi vain osa asioista ja tokalla osa.



Koulujen opetussuunnitelmat ovat siitäkin jännittäviä, että ne harvoin käyvät täysin yksiin oppikirjojen sisällön kanssa. Usein ero käytetyn oppikirjasarjan ja oman koulun opetussuunnitelman välillä voi olla suurikin. Tällöin opettajan tehtävänä on pitää kiinni nimenomaan opetussuunnitelmasta ja käyttää kirjojen materiaalia vain niiltä osin kuin se tavoitteisiin luontevasti asettuu.



Vanhempana voi olla vaikeaa pysyä kärryillä koulujen toiminnassa ja opetuksen sisällöllisissä menetelmissä jo ihan siitäkin syystä, että lapset harvoin osaavat tai haluavat tarkasti kotona analysoida opiskeltua. Pienillä lapsilla ei ihan aina ole edes valmiuksia tarkkaan analyysiin, vaikka vanhempana toki olisikin kiva tietää mahdollisimman tarkasti koulukuviot.



Siksi minustakin on hyvä, että vanhemmat perehtyvät koulun opetussuunnitelmaan ja lukuvuoden aikana seuraavat sen toteutumista. Opettajan kanssa on hyvä myös keskustella siitä, missä ja miksi milloinkin mennään. Jos sitten tuntuu, että opettaja ei noudata opetussuunnitelmaa eikä osaa antaa noudattamattomuudelleen mitään perusteltua syytä, voi minusta vanhemmat hyvillä mielin olla yhteydessä rehtoriin ja vaatia selvitystä opiskelun etenemiseen.



Samoin kannatan vanhempien positiivista aktiivisuutta kaikissa muissakin asioissa. Vanhemman tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsen oikeudet toteutuvat ja laadukas koulunkäynti on yksi lapsen perusoikeuksista.



Mukavaa syksyä kaikille!



Terveisin Tituliini, joka on läksyasiassa sillä kantilla, että joka arkipäivä (ma-to) puoli tuntia tehokasta kotityötä on sopiva määrä pienelle ja vähän isommallekin koululaiselle

nyt koulu on alkanut ja katotaan kuinka lähtee sujumaan.

Meillä siitä lukukirjan harjoituskirjasta on tehty kummastakin päästä tehtäviä, mutta paljon tärkeitä juttuja on kyllä käymättä esim harvemmin tarvittavat kirjaimet. Poikani ei osaa myöskään lukee sujuvasti ekan luokan jälkeen, mutta toivottavasti alkaa parantaan sitäkin tänä vuonna kun on saanut tälle vuodelle pysyvän opettajan.

Miten muilla joilla lapsi ei osaa vielä kunnolla ekan jälkeen lukea on alkanut koulu sujuun ja joska oppinut kunnolla lukemisen?

Tämä oli oma mielipiteeni asiasta (ja monen muun tämän luokan vanhemman).

Itsekkin lasten parissa työskennelleenä, huomasin että mielenkiinto säilyy paremmin, kun asioita ei tavata suoraan taululta tai paperilta.

Vaan sama oppi annettaisiin huomaamatta leikin, laulun tai muun tavoin.



Ja mielestäni ekaluokkalaiset ovat vielä sen verran pieniä lapsia, ettei koulukäynti saisi olla niille vielä " liian vakavaa" .

Koska motivaatio lopahtaa heti, niinkuin meidän lapselle kävi.



Minustakin läksyä saa tulla joka päivälle, paitsi viikonlopuille ja lomille.

Mutta kohtuudella. Meillä kun tehtiin ekan luokan läksyjä parhaimmillaan 4 tuntia!!!!

Ja 2 tuntia läksyjen teossa oli yleensä ihan minimi aika, paitsi keskiviikkona ei tullut kuin vain lukuläksy.

Muuten tuli joka päivä matikkaa, äidinkieltä ja tehtäväkirjaa.

Parhaimmillaan 2-4 sivua/kirja, tai monisteita.



Itse olen verrannut omaa lasta hänen saman ikäiseen serkkuun, joka käy toista koulua.

Niillä on " rennompi" opettaja ja koulukirjoja ei olla käyty niillä yhtä kiivaaseen tahtiin.

Lapsella on selvästi koulumotivaatio säilynyt ja asiat on opittu ihan yhtä hyvin ellei paremminkin kuin meidän lapsella (on tietysti lapsikohtainen asia).



Omaa lastani selvästi hirvittää ja stressaa aina se, että miten kamala määrä läksyä taas tulee, niin siinä ei pysty edes oikeen keskittymään siihen olennaiseen, eli oppimiseen.

Zimpura:

Minustakin läksyä saa tulla joka päivälle, paitsi viikonlopuille ja lomille.

Mutta kohtuudella. Meillä kun tehtiin ekan luokan läksyjä parhaimmillaan 4 tuntia!!!!

Ja 2 tuntia läksyjen teossa oli yleensä ihan minimi aika, paitsi keskiviikkona ei tullut kuin vain lukuläksy.

Tuo on kyllä ehdottomasti liikaa. Se ei vain käynyt ilmi alkuperäisestä viestistäsi, vaan ainakin minulle tuli sellainen käsitys, että lähinnä valitit sitä, kun läksyjä oli joka päivä. Minusta sopiva aika läksyjen tekoon 1. ja 2. luokan oppilaalla on noin puoli tuntia. Jos läksyjen tekoon menee jatkuvasti selvästi tätä enemmän, on kyllä syytä ottaa yhteyttä opettajaan ja rehtoriin, jos opettajan kanssa keskustelusta ei ole apua. Oletteko muuten kertoneet selvästi opettajalle, kauanko läksyjen tekemiseen menee aikaa vai oletteko vain valittaneet, että läksyjä on liikaa?

Minusta ei myöskään ole kohtuutonta, että läksyjä annetaan myös viikonlopuksi, kunhan määrä on kohtuullinen. Kyllä perjantai-iltapäivänä voi hyvin käyttää puoli tuntia läksyjen tekoon.

Ja toki tuo aika sillä edellytyksellä, että lapsi tosiaan tekee läksyjä sen ajan. Minunkin ekaluokkalaisella meni viime vuonna välissä kaksi tuntia neljän lauseen kirjoittamiseen, koska hän ensin käytti 1,5 tuntia peukaloiden pyörittelyyn ja tuskailuun ennen kuin ryhtyi itse työhön. En kuitenkaan katso, että hänellä oli läksyjä liikaa.

... läksyjä on tullut aivan liikaa, asiasta on pariinkiin otteeseen opettajan kanssa keskusteltu, mutta hänen mielestään ei tule liikaa läksyä...



Jos tänä vuonna on sama juttu, niin meinaankin puuttua asiaan jo kovemmalla kädellä.



Opettaja on jo vanhempi naishenkilö, ja toiminut opettajana jo vuosia, luulisi hänellä olevan jo tuntumaa tähän hommaan.

Vaikuttaa tosi kyllästyneeltä työhönsä, luultavasti " kostaa" sen sitten lapsiin.

Viesteistäsi näkee, että olet huolehtiva äiti. Hyvä niin. Vanhemman tehtävänä on minusta pitää huolta lapsestaan myös koulumaailmassa.



Koulumaailma on aika julma maailma. Kilpailu ja vertailu alkavat hyvin nopeasti, vaikkakin ikäänkuin piilotettuna muiden toimintojen sisään. Yksi suurimmasta erottelutekijöistä lienee koulu-uran alussa tuo luku- ja kirjoitustaidon kehitysvaihe. Lapselle tulee helposti paineita oppimisestaan, vaikkei siihen toki pyritäkään. Pikemminkin päinvastoin. Itsekin olen tehnyt kovasti töitä, että ilmapiiri pysyisi positiivisena ja kannustavana. Silti, jos haluaa huomioida oppilaat yksilöinä, on otettava selvää, mitä kukakin osaa ja tarjottava kullekin sopivia haasteita. Ekaluokkalaiset ovat sen verran fiksuja, että näkevät kyllä, mitä ympärillä tapahtuu ja vaikka kuinka yrittäisi vakuutella, että jokainen etenee omaa tahtiaan, paineita saattaa tulla.



Siksi olisikin ihanaa, jos vanhemmat ja koti olisi lapselle se turvasatama, jossa ei olisi kiire kehittyä yhtään nopeammin. Jossa riittäisi iloksi se kehitysvaihe, mikä juuri nyt on käsillä. Meillä vanhemmilla on kuitenkin taipumus aina odottaa sitä seuraavaa ja seuraavaa askelta lapseltamme. Odotammeko itseltämme yhtä paljon?



Elämässä on paljon opittavaa. Äidinkielessämmekin ihan loputtomasti. Mainitsemasi vierasperäiset kirjaimet ehtii kyllä elämänsä aikana oppimaan. :D Niitä tulee aikuisenkin käytettyä harvakseltaan ja ihan varmasti niitäkin on tunnilla tavalla tai toisella jo sivuttu, vaikkei tehtäväsivuja olisikaan tehty. Samoin ekaluokalla harjoitusvihkossa käsitellään esim. yhdyssanoja, mutta niiden varsinainen harjoittelu, kuten myös äng-äänteen harjoittelu, tapahtuu vasta ylemmillä luokilla. Kiire ei siis ole. Koulun alkaessa lapsella on ihan hirmuisesti mullistuksia elämässään. Nopeassa ajassa pitää omaksua suuri määrä tietoa ja ottaa samaan aikaan ihan uudella tavalla vastuuta itsestään. Lapsi ei kuitenkaan ole kone, vaan omaksuu sen, mikä milloinkin on hänelle osuvaa ja tarpeellista.



Ekaluokan aikana tavoitteet ovatkin onneksi hyvin matalalla. Riittää, että lapsi pikkuisen pääsee jyvälle lukemisesta ja kirjoittamisesta. Tokaluokan aikana taidot usein varmentuvat sitä mukaan, kun harjoittelu etenee ja lapsen kielellinen kapasiteetti muutenkin antaa myöten. Varhainen lukemaan oppiminen ei takaa kielellisen kehityksen huimaa vauhtia pidemmän päälle eikä alkuvuosien lukutaidon kangertelu kerro lapsen tulevaisuudesta yhtään enempää. Jokainen oppii omaa tahtiaan ja se suotakoon.



Tokalla luokalla on kuitenkin harjoitusvihkossa selkeästi haastavampia tehtäviä kuin ekalla. Samoin lukukirjan kappaleiden avulla pyritään jo pääsemään luetun ymmärtämiseen kiinni. Paineita asiasta ei kuitenkaan kannata ottaa. Taitava ope näkee, missä mennään, ja osaa ottaa tämän huomioon opetuksessaan yksilöllisesti. Toki suuressa luokassa, jos ryhmätunteja ei ole, joudutaan usein menemään sellaista keskitason tahtia väistämättä. Onneksi esim. Salaisen lukukirja oheismateriaaleineen mahdollistaa helposti opiskelun eriyttämisen kullekin oppilaalle sopivaksi.



Joskus opettajat kuitenkin erehtyvät. En usko, että kukaan tieten tahtoen haluaa tehdä lasten elämää hankalaksi, raskaaksi ja onnettomaksi. Erehdyksenä pidän sitä, jos esim. läksyjen tekoon menee toistuvasti liian paljon tehokasta aikaa. Samoin erehdys on minusta se, jos opetuksessa ei huomioida riittävästi lapsen kehitystasoa, vaan lapselta jatkuvasti vaaditaan liikaa tai liian vähän. Erehdystilanteissa toimintamalli on aika selvä eli aina ensin ollaan yhteydessä suoraan opettajaan mahdollisimman rauhallisissa ja ystävällisissä merkeissä ja jos tämä ei tepsi, ollaan yhteydessä rehtoriin. Jos tämäkään ei auta, on rehtorillakin esimiehensä. Ihan älyyttömyyksiin ei kannata revetä, vaan jotenkin yrittää säilyttää järki mukana touhussa koko ajan.



Ilman muuta opettajan ja lapsen suhde, luokan ja koulun yleinen ilmapiiri, lapsen asenne koulua kohtaan ja vanhempien asenne opiskelua kohtaan vaikuttavat oppimistuloksiin. En epäile yhtään, etteikö opettajan jatkuvilla vaihdoksilla ja muilla vastaavilla tekijöillä olisi suuri kielteinen vaikutus opiskelun etenemiseen. Siksi toivoisinkin jokaiselle lapselle turvallisen ja lämpöisen koulutaipaleen.



Aina ei kuitenkaan kaikki mene nappiin, vaikka toiveet ja halut olisi huipussaan. Itsekin jo nyt harmittelen, mihin sijaispyöritykseen oppilaani joutuvatkaan jäädessäni äitiyslomalle. Toki teen kaikkeni, että tilalleni saataisiin pätevä, hyvä ja pitkäaikainen sijainen, mutta mitään vakuutta siitä ei vielä ole. Tällaisissa tilanteissa lapsen etu voi kärsiä, mutta koska opettajatkin ovat vain ihmisiä, ei tilanteita oikein voi estää.



Mahdollisten ongelmien tullessa onkin erityisen tärkeää, että vanhemmat tietävät, missä koululla mennään ja vaativat napakasti, että juuri heidän lapsensa saavat ansaitsemansa koulutyön kehykset. Lapsen oikeuksia pitää kunnioittaa ja aikuisten pitää saada asiat järjestymään niin, etteivät lapset joudu kärsimään turhaan.



Kun taas kunnissa kovasti mietitään, mistä seuraavaksi säästetään, toivoisinkin vanhempien todella nousevan puolustamaan lastensa oikeuksia. Pysyvä, pätevä opetushenkilökunta, turvallinen ja myönteinen ilmapiiri, pienet ryhmäkoot ja erityislapsien saama riittävä tuki myös tavallisessa luokassa ovat aivan ehdoton edellytys onnelliseen koulunkäyntiin. Lähikouluajattelua kannattaa myös suosia monestakin syystä.



Pidä siis jatkossakin, Kesähelmi, lapsesi koulutilannetta tarkasti silmällä, äläkä arastele nostaa esiin havaitsemiasi niin hyviä kuin huonojakin asioita. Sinä olet lapsesi, kasvurauhaa tarvitsevan pikkuihmisen, paras tuki ja turva, puolustaja elämänpeleissä.



Tituliini

Meillä ei ekan luokan keväällä tullut lukuläksyä kuin kerran viikossa ja se oli musta todella vähän ja kun poikani ei suostunut minun kanssa harjoittelemaan muista kirjoista, eli olis kyllä lukenu läksyä jos sellaista olis annettu. Ehkä osaisi jo paremmin lukea jos näin olisi ollut.

Minusta ekalla ja tokalla lukuläksyä kuuluu tulla joka päivä edes vähän.

Zimpura:

... läksyjä on tullut aivan liikaa, asiasta on pariinkiin otteeseen opettajan kanssa keskusteltu, mutta hänen mielestään ei tule liikaa läksyä...

Siis oletteko kertoneet opettajalle tarkkoja tuntimääriä siitä, kuinka kauan läksyjen tekemiseen menee aikaa? Opettaja voi helposti tulkita vanhempien valituksen liiasta läksymäärästä niin, että vanhemmat valittavat, kun läksyjä pitää tehdä melkein puoli tuntia päivässä.

Suosittelen, että sovitte luokan muutaman vanhemman kanssa, että pidätte ihan järjestelmällisesti kirjaa siitä, kuinka kauan lapselta menee läksyjen tekoon kunakin päivänä. Jos sitten muutaman viikon päästä näytätte paperin, jossa on joka päivän kohdalla 2-4h, niin on ihme, jos sillä ei ole mitään vaikutusta opettajaan erityisesti silloin, jos muutaman muunkin lapsen vanhemmilla on näyttää samanlainen paperi.

Ja jos opettaja ei tosiaankaan tuollaisesta paperista välitä, niin tuollainen paperi on tosi kova juttu siinä vaiheessa, kun lähdette viemään asiaa ylemmälle tasolle. Konkreettiset tuntimäärät ovat aivan eri tason juttu kuin vain epämääräinen valitus siitä, että läksyjä on liikaa.

" Meillä ei ekan luokan keväällä tullut lukuläksyä kuin kerran viikossa..."



Tuo tuntuu aivan käsittämättömältä. Lukemaan oppii lukemalla, eli todellakin: lukuläksyä pitäisi olla joka koulupäivä n. 10-15 min! Lukutaito ei kehity, jos lukuläksyä on vain kerran viikossa.

Meillä läksyjä jo ekalla todella paljon. Niihin meni väliin reippaasti yli tunti. Olisi luullut, että jo päiväkodissa lukemaan ja laskemaan oppinut lapsi olisi tullut todella nopeaksi lukijaksi ja päässälaskijaksi. Näin ei käynyt.

Ekan luokan päätteeksi meillä oli lapsi, joka inhoaa koulua, uskoo olevansa huono, ja laskikin ainoastaan sormilla vaikka olisi valtavan laskumäärän automatisoineen yhteen- ja vähennyslaskut edes välillä 0-10.

Ja sama tahti on jatkunut tokalla luokalla. Kertolaskut 2,3,4,5 ja 10 käytiin kirjan tahtiin eli n. kuukaudessa.

Yksinkertaisesti tahti on ollut todella kova ja seurauksena on stressaantunut lapsi, joka ei enää luota kykyynsä oppia vaan jännittää kokeita ja pienenkin paineen alla lamaantuu.

Ei hyvä.

Toivon, että kun ope jossain vaiheessa vaihtuu, niin lapsen itseluottamus palautuu.