Nainen ei suostunut maksamaan treffejä
Olin jonkin aikaa sitten treffeillä erään sinänsä ihan miellyttävän naisen kanssa. Nainen oli itse ehdottanut, että hän vie minut hienoon ravintolaan syömään.
Hän haki minut autollaan kotoani. syötiin 3 ruokalajin illallinen ja kaikki meni oikein mukavasti siihen saakka, kunnes tuli maksun aika.
Minä tietysti oletin, että hyväkäytöksisenä naisena hän maksaa meidän molempien syömiset ja juomiset. Mutta mitä vielä: kun hän pyysi laskun, hän pyysi sen eriteltynä niin että molemmat maksaisimme omamme.
Itse en ollut varannut edes kukkaroa mukaan, kun ei tullut mieleenkään, että nainen vaatisi minua maksamaan jotain.
Meni kyllä totaalisesti maku tähän nuukailevaan naiseen. Tai sitten on köyhä nainen, mutta miksi sitten vie minut hienoon ravintolaan jos on niin köyhä? Luuli ilmeisesti tämän tempun jälkeen pääsevänsä kanssani lakanoiden väliin. Sanoin naiselle että "unohdin" kukkaron kotiin. Kas kummaa, sen verran hänellä oli sentään käytöstapoja, että suostui lopulta maksamaan laskun. Vei sitten minut kotiin. Yritti sitten pihassa vielä ehdotella yömyssyjä minun luona ja uusia treffejä, mutta sanoin että turha luulla että jatkoa tulee.
Onko teillä muilla miehillä osunut tällaisia naisia treffeillä, vai onko tällainen harvinaista?
Kommentit (7)
Itse jouduin viikonloppuna jättämään hieman itseni vanhemman, erittäin hyvin toimeentulevan naisystäväni, koska hän ei suostunut maksamaan minulle seurustelurahaa. Todellinen entisen maailman jäänne! Tervetuloa nykyaikaan.
Olisinpa ollut kärpäsenä katossa!
Toisin päinhän tällaisia treffejä on esitetty niin kirjallisuudessa kuin filmilläkin mutta tällä asetelmalla kuvaus saisi uusia, 2020-luvun maailman realiteetteja
Miksei muka voisi olla näinkin!
Vierailija kirjoitti:
Olisinpa ollut kärpäsenä katossa!
Toisin päinhän tällaisia treffejä on esitetty niin kirjallisuudessa kuin filmilläkin mutta tällä asetelmalla kuvaus saisi uusia, 2020-luvun maailman realiteettejaMiksei muka voisi olla näinkin!
Ennenhän mies oli yleensä ainoa, jolla ylipäänsä oli tuloja. Vaikka nykyisin vielä keskiarvoissa tulojen suhteen miehet vähän edellä, niin entistä useammin on sellainen tilanne että naisella on enemmän tuloja/on varakkaampi kuin mies.
Nykyaikainen mies ei edes omista kukkaroa.
Jokainen nykyaikainen ihminen, sukupuoleen katsomatta, varautuu treffeillä maksamaan oman osuutensa, ellei etukäteen toisin sovita. Siihen varaudutaan ottamalla pankki- tai luottokortti mukaan.
Jos olet niin köyhä, ettei sinulla ole varaa kolmen ruokalajin illalliseen hienossa ravintolassa, sinun pitää kertoa se seuralaisellesi jo ennen kuin menette sinne ravintolaan.