Kun vanhemmat eivät päästä aikuisesta lapsestaan irti

Tiedän perheen, jossa kaikki kaksikymppiset lapset asuvat vielä kotona. Vanhemmat sanelevat heille mm. mitä saa opiskella, miten paljon pelata, soittelevat perään jos on "myöhään" ulkona jne.

Taitaa olla yllättävän yleistä.

Kaverista on kyse. Tällaiselle tasapainoisessa perheessä kasvaneelle tuollaiset jutut tuntuvat ihan uskomattomilta, mitä toinen joutuu kestämään. Itsekkäitä vanhempia.

Ap

Tällainen on joskus myös tosi salakavalaa. Oma vanhempi ei ikinä esim kannusta tai luota, että osaisin tehdä jotain. Kun puhun jostain ideasta tai suunnitelmasta, hän ei sitä kannata (ellei ole itselleen mieluinen). Jos ajan autolla, vaikuttaa epäileväiseltä osaanko ajaa. Jos ostan kitaran, luulee että tarvitsen apua jopa sen virittämisessä. Jne. Olen sitten ihmetellyt, kun usein ihan vieraat ihmiset uskoo minuun enemmän kuin omat vanhemmat. Ja nurinkurisesti kotona ei ole ikinä opetettu mitään elämäntaitoja esimerkiksi ihmissuhteisiin, talouden hallintaan, vakuutuksien hankkimiseen jne liittyen. Se on aina ihmetyksen paikka, jos osaan jotain, ja silmien pyörittelyn ja holhoamisen paikka, jos yritän jotain uutta.

Salakavaluus kuvaa hyvin kaverinkin tilannetta. Siellä vanhemmat kyllä sanovat miten lapsi on loistava kaikessa (vaikka ei ole).

Mutta äiti vain haluaisi, ettei lapsi kasva aikuiseksi vaan pysyy ikuisesti pikku mussukkana. Ja isä etenkin ei opeta lapselleen mitään, ja lapsi ei saa tulla yhtä osaavaksi kuin isä.

Ilmoitetaan että turpa kiinni ja otetaan etäisyyttä. Tarvittaessa vaihdetaan puhelinnumero jos viesti ei mene perille.

Salakavalasti lapsia pitää joskus ohjailla, heillä kun ei ole elämänkokemusta tai tietoa siitä mitä tuleman pitää. Muuttaa pois toki saa ja on jopa suositeltavaa.

Silloin mennään no contact, vuosi toimii ihan hyvin mun kokemuksen mukaan.

Sen jälkeen voi tavata silloin tällöin esim sukujuhlissa.

Tuli mieleen se tubettaja Taina.

ne on narsisteja narsistit pilaa elämän kuten uskonnotkin