Sydneyn suomalaiset!
Hei!
Me ollaan perheen kanssa muuttamassa vasta 2008 Sydneyhin pariksi vuodeksi, mutta ajattelin kysellä onko palsatalla ketään siellä asuvaa, joka voisi kertoa millaista siellä on asua pienten lasten kanssa?
Kiitos!
Kommentit (5)
Suomalaisia lapsiperheitä on Australiassa monessa eri paikassa. Sydney ja Melbourne ovat suurimmat ja Brisbane on nouseva suuruus. Mutta myös Perthistäkin löytyy jotain väkeä. Darwinissa ei ehkä taida oikein olla ja Adelaidesta en tiedä.
Kuten edellinen jo vastasikin, Sydneyssä (samoin kuin taitaa olla Melbournessakin) on suomalaista lapsitoimintaa. Hyvän rungon ja aktiviteettia etenkin pienelle lapselle (erityisesti 1-3 v) tuovat Play Groupit (vähän kuin pienimuotoinen kerho), joita on runsaasti. Leikki-ikäiselle lapselle (3-5 v) alkaa sitten puolestaan olla lastentarhoissa tarjontaa paremminkin (onhan niissä ihan vauvojakin) niin että paljon lapsia on esim 2 pv/vk tarhassa.
Terveiset Brisbanesta! 8-)
Moikka!
Tänään juuri kirosin saunassa muurahaiset ja mieheni siihen sitten tokaisi, että Australiassa niitä sitten on paljon!
Minua ihmettyttää kun muutamat tutut ovat kuultuaan muuttoaikeistamme sanoneet, että " siellähän sitten on hämähäkkejä, käärmeitä ym vaarallisia eläimiä!" . Olemme kuitenkin ajatelleet, että asuuhan siellä paljon ihmisiä ja lapsia, että eihän tämä voi olla ongelma!!
Kertokaa ihmeessä kokemuksianne!
Meillä on menossa vasta asumisen alkuvaiheet ja paljon on kiinni omasta siisteydestä.
Muurahaisia on toki ulkona runsaasti jo nyt, vaikka on vasta alkukevät. Silty otokät tuntuvat heränneen jostain talvihorroksesta. Mutta murkkuja ja monia muitakin vastaan paras lääke on pitää paikat siisteinä!
Siisteyden kanssa kannattaa olla tarkempi kuin mihin Suomessa on tarvetta (ötököiden suhteen). Murkut vainuavat heti, jos esim. jää ruokaa lattialle tai on jotain muuta mielenkiintoista. Homma toisaalta korjaantuu helposti kun pesee paikan/t puhtaaksi, jolloin murkkujenkin mielenkiinto laantuu.
Hämyjä saattaa joitain olla sisälläkin mutta harmitonta sorttia. Red-back Spideria kannattaa väistellä mutta muut ovat lähinnä harmi, ei vaara.
Käärmeisiin puolestaan tehoaa aika mukavasti, kun pitää pihan siistinä.
Jos muutatte kaupunkialueelle ja pidätte paikat kunnossa, huolet ovat aika vähäiset. Maaseudulla ja/tai huolettomalla tyylillä puolestaan saatte paremmin kuusi-, kahdeksan- tai vaikka-mitä-jalkaisia kavereita.
Yleensä ottaen pitää muistuttaa, että länsimaassahan tässä eletään eikä missään Borneon sademetsissä. Ötököiden sijaan on kivampi miettiä, mitä tänään grillattaisi... ;-)
Voin yhtya kommenttiin siita etta otokat ovat heranneet ja palanneet keskuuteemme. Meillakin pitaa aina muistaa siivota jaljet ja pitaa hunaja- ja hillopurkit jaakaapissa, muuten pienia murkkuja on kaappi taynna.
Myos torakoihin taalla tormaa tosi usein, mutta ma ainakin vaan tapan ne kengalla ja heitan roskiin. Kai sita kaikkeen tottuu...
Meidan alueella on paljon funnel web nimisia vaarallisia hamahakkeja, mutta itse olen moiseen tormannyt vain kerran. Myos kaarmeita on, mutta niita ei koskaan nay.
Joten siis lyhyesti: on totta etta taalla on seka myrkyllisia kaarmeita etta hamahakkeja plus muita otokoita, mutta ei harmiksi asti.
Heissan vaan
Ma olen asunut Sydneyssa kohta 9 vuotta, asun ihan Sydneyn pohjoispuolella. Mulla on kohta 2 vuotta tayttava poika.
Lasten kanssa Sydney on musta kiva paikka asua, tietty eri alueiden valilla on suuria eroja. Meidan alueella on puistoja, lapsille paljon ohjelmaa (uinti, musiikki, liikunta jne) ja rantakin on tossa ihan lahella, joten kesapaivat kuluu usein rannalla (pitaa vaan muistaa aurinkorasva, auringolta suojaavat vaatteet ja hattu!)
Sydneyn suomalaiset on varsin aktiivista porukkaa ja joka maanantai-ilta on Suomi-koulu yli 3 vuotiaille. Sita nuoremmille (ja muillekin) on perhepiiri, joka kokoontuu talla hetkella kahdessa eri paikassa viikottain (Homebush ja Centennial Park, jos sulla on jo Sydneyn kartta). Perhepiirilaiset on myos tervetulleita Suomi-koulun viikonlopputoimintaan ja mekin ollaan oltu viettamassa pikkujoulua ja vappua Suomi-koulun porukan kanssa.
Jos haluaa lapsilleen omaikaista seuraa ja itsellekin, playgroupit on hyva idea. Niita on lahes joka paikassa, hinta on kohtuullinen ja playgroupissa on yleensa leluja, askartelua yms. ja kahvia/teeta plus jotain pienta purtavaa (usein vanhemmat vuorotellen huolehtivat kahvituksesta ja askartelun valmistelusta plus paikan siivouksesta).
Eipa mulla nyt tule sen enempaa mieleen, kysy ihmeessa tarkemmin!
Terkuin, Sydney76