Miten tästä selviää?
Työt loppui lähinnä koronan takia, parisuhde päättyi miehen tahdosta ja harrastukset loppuivat ennen joulua. On tiukkaa, yksinäistä, ahdistavaa ja ikävä. Olen hakenut töihin ja opiskelemaan, en päässyt.
Onneksi on ystäviä ja voi ulkoilla. Vaikeaa silti, mikä avuksi? Vertaistukea?
Kommentit (9)
Selviän jotenkin, mutta tuntuu kauhealta. Elämästä on poistettu työ, mies ja harrastukset. Aina jollain on huonommin, se on totta.
Ap
Ihmiset ahdistusta, kun eivät näe työkavereita etätöissä ollessaan ja joutuvat olemaan paljon perheensä kanssa.
Entä me, joilla ei ole töitä, palkkaa, perhettä, läheisiä... Ystäviä voi tavata ehkä ulkona. Vielä. Muuten ollaan yksin kotona.
Oikeasti toivoin keskustelua siitä, mikä auttaa. Mitä keksisi näin ankeana aikana, kun on kuitenkin melko yksinäistä, köyhää ja rajalliset mahdollisuudet. Saan toki ajan kulumaan, onhan puhelin, kirjat, TV ja lenkkarit. Mutta kaipaan silti kaikkea, myös exää.
Ihanaa että tulee kevät, mutta se tuo mieleen muistoja kaikesta, mitä ilman olen nyt. Seura auttaisi, mutta siitä on pulaa nyt. Jotain oikeasti piristävää pitäisi löytää, että jaksaa.
Ap
Onko sinulla ollut sellaisia haaveita tai aikomuksia, joille ennen ei ole ollut aikaa, vaikka jotain kielenopiskelua, ompelua, jonkun uuden taidon opettelua? Jos sellaista löytyy ja sen toteuttaminen nyt olisi mahdollista, mikset kokeilisi? Oikein hurahtaisit kunnolla :) Minulla on menossa sellainen hurahdus ja se on ihanaa, vaikka toisaalta kyllä harmittaa, miksen ryhtynyt tähän aiemmin, hyvä että edes nyt.
Se on hyvä idea! Toisaalta minulla on ollut noita juttuja ja olen opetellut asioita ja hankkinut uusia harrastuksia.
Nyt on vaan mahdollisuudet kovin vähissä ja voimat myös. Olen yleensä kiinnostunut lähes kaikesta, nyt ei moni asia innosta.
Vika on itsessä, mutta pois se pitäisi kuitenkin saada. Koitan keksiä jotain, mikä innostaisi. Ainakin koitan pitää itseni kunnossa, vaikkei normaaleihin liikuntaharrastuksiini ole päässyt moneen kuukauteen. Väkinäistähän se on, mutta kunto on kuitenkin hyvä edelleen. Se on tärkeää, koska vaikuttaa myös mieleen.
Ap
Ota itsellesi joku projekti. Vaikkapa että luet kaikki lempikirjailijasi teokset, tai katsot jonkun sarjan ihan kuin työnä, että oikein katsomalla katsot. Se on yllättävän hauskaa, kun ottaa jotain asiakseen ja oikein uppoutuu siihen. Tai jos sinulla on siivottavaa, muttei meinaa saada aikaan, ota ajatukseksi avata kerran päivässä laatikko (tai kaapin hylly) ja käydä se läpi, olipa se mitä hyvänsä ja järjestää, kierrättää se kerrallaan. Pikkuhiljaa saat järjestystä ja tiedät mitä sinulla on missäkin. Tämä ei tietenkään ole hyvä idea, jos sinulla on yleensäkin kaikki järjestyksessä. Ei liian isoja juttuja, mutta sellaisia, missä lopputulos alkaa piankin näkyä. Minä teen sellaista nyt, pitkän ajan jatkunut pikkuhiljainen kaaostus alkaa muuttua järjestykseksi ja minä, kaikkien laiskureitten äiti, olen suurinpiirtein aamuisin innoissani, että minkä lootan nyt käynkään läpi. Kuulostaa vähän säälittävältä mutta ei se haittaa. :D
Sullahan on asiat hyvin. - ytäviä, asunto, ruokaa ja vaatteita. Mitä muuta vielä tarvitaan? Moni olisi tyytyväinen jos olisi samat olosuhteet.