Vaikea paikka, rakastan miestäni, mutta en pidä hänen erityislapsestaan

Erota ei tarvitse, mutta voisitte kyllä muuttaa erilleen. Ei tuo ole reilu kuvio lasta kohtaan.

Ole hänelle ystävällinen. Ajan kanssa hän huomaa sen ja suhteenne voi parantua. Ja koita kestää. Kuitenkin miehesi on päävastuussa lapsestaan.

Niin, semmosia ne on. Eikö olekin jännä, miten lapset voi käydä hermoon? Etkä varmaan nyt voi syyttää kasvatuksesta?

Eikö olekin outoa, että erityisiin ei pädekään samat lainaalisuudet, kuin ns. normilapsiin?

Toivottasti olet näitä ihmisiä, jotka on ennen suureen ääneen syyttänyt vanhempia, ettei osaa kasvattaa lapsiaan. Miettimättä, että syy ei olekkaan ehkä vanhemmissa. Karma. Sait ihanan miehen mutta siihen lisäksi opetuksen

Eipä sitä pidä omastakaan erityisestä aina välillä, joten ymmärrän hyvin varsinkin jos ei ole minkäänlaista sidettä lapseen. Tietysti rakastan lastani, välillä sitä on vaan niin loppu, että tekisi mieli karata.

Vaikka itselläni on erityislapsi niin en varmasti kestäisi puolison erityislasta.

En osaa neuvoa, mutta turha sun on huonoa omatuntoa kokea. Yrität vain olla neutraalin ystävällinen. Ei lapsen sitä tarvitse huomata, ettet pidä hänestä.

Jos sinä tai oma lapsesi ette kestä miehen erityislasta, niin sitten eri osoitteet.

Juokse! Haluatko lapsellesi tuollaisen sisaruksen ja itsellesi taakan? Mitä jos mies kuolee. Jäiskö ne kaikki kolme sulle?

En ikinä suostuis. Omansa on pakko hoitaa, muiden ei.

Ymmärrän. Teen töitä erkkojen kanssa ja itselle ei kyllä tulisi mieleenkään mikään uusioperhe missä uuden puolison mukana tulisi erityislapsi. En kyllä jaksaisi alkuunkaan

Jätä mies ja ota mies jolla normaalit lapset tai ei lapsia ollenkaan. Tosta erityislapsesta voi tulla elinikäinen riesa, kun kasvaa, saattaa joutua huonoille teille, nuorisokotiin, myöhemmin linnaan, vetää huumeita, rikoksest yms. Itse en lähtisi tuohon kelkkaan mukaan ollenkaan. Tuskin vanhempanakaan tosta lapsesta tykkäät yhtään enempää.

Erityislapset on niitä rakastettavimpia.

Ajattele että se vois yhtä hyvin olla sun oma. Lasten hankinta on kuin sian säkissä ottais, ikinä ei tiedä mitä saa. Toisilla käy hyvä tuuri ja saa aivan huippuja, fiksuja, kilttejä lapsia ja toinen saa  erityislapsen tai useamman tai muuten hyvin sairaan lapsen. 

Etkö voi suojella omia lapsiasi, heitä varmasti stressaa ja ahdistaa melu sekä huuto. Entä jos asutte erillään, mutta seurustelu jatkuu miehen kanssa. Miehen lapsen äiti pitäisi olla lapsensa kanssa?

Ystäväni veli on vaativa erityislapsi. Heidän äidillään on miehet vaihtuneet tiuhaan elämänsä aikana kun yksikään mies ei ole paria vuotta kauempaa tuota erityislasta jaksanut katsella, on niin raskas tapaus  :(  ymmärrän kyllä täysin.

Yritän olla näyttämättä ärtymystäni, olla ns neutraali. mutta sehän se tässä kuluttavaa onkin kun ärtymys juilii vähän väliä ja joudun himmaamaan tunteitani kokoajan kun on täällä meillä. Välillä olen niin väsynyt ja stressaantunut että rinnan päällä on möykky. olen ollut myös sairaslomalla asian vuoksi, koska uuvuin täysin enkä enää saanut nukuttua ja syötyä. Onneksi mieheni tietää lapsensa ja ei ole tälläinen ns.pään silittelijä. Ymmärtää tunteeni useimmiten. Välillä vaan on vähän hankalaa kun mies puhuu tytöstä että joku juttu oli söpöä vaikka, niin itse kun en nää mitään söpöä tässä lapsessa kum valtaosan ajasta on niin ärsyttävä. Ennen puutuin paljonkin kasvatukseen yhdessä mieheni kanssa, nyt päätin että en puutu. Käytän energiani selviämiseen niistä päivistä kun lapsi on meillä ja jätän kasvatustyön miehelle. Ap

siis skitso. Unohtunut kasvattaa. Kuka tollasta kotiinsa haluaa?

Meillä oli kylässä kaksi erityisen huonosti käyttäytyvää ja erityisen vahvat äänijänteet omaavaa pikku mulkkendaalia. Vanhemmat eivät kieltäneet niitä mistään.

Ne söi vartissa karkkikulhon tyhjäksi (siinä oli puoli kiloa suklaakonvehteja joita oli tarkoitus riittää koko viikonlopuksi). Sit ne alkoi kiertää asuntoa, aukoivat kaikki ovet ja laatikot. Lopuksi ne hakkasivat mun pianoa täysillä.

Kun ne lopulta lähti, korvat soi.

Ei toista kertaa meille.

Vierailija kirjoitti:

Yritän olla näyttämättä ärtymystäni, olla ns neutraali. mutta sehän se tässä kuluttavaa onkin kun ärtymys juilii vähän väliä ja joudun himmaamaan tunteitani kokoajan kun on täällä meillä. Välillä olen niin väsynyt ja stressaantunut että rinnan päällä on möykky. olen ollut myös sairaslomalla asian vuoksi, koska uuvuin täysin enkä enää saanut nukuttua ja syötyä. Onneksi mieheni tietää lapsensa ja ei ole tälläinen ns.pään silittelijä. Ymmärtää tunteeni useimmiten. Välillä vaan on vähän hankalaa kun mies puhuu tytöstä että joku juttu oli söpöä vaikka, niin itse kun en nää mitään söpöä tässä lapsessa kum valtaosan ajasta on niin ärsyttävä. Ennen puutuin paljonkin kasvatukseen yhdessä mieheni kanssa, nyt päätin että en puutu. Käytän energiani selviämiseen niistä päivistä kun lapsi on meillä ja jätän kasvatustyön miehelle. Ap

Älä pilaa elämääsi oikeasti tuossa yhtälössä. Raskaita vuosia on varmasti paljon edessäpäin kun tyttö tulee teini-ikään. Inhoat vaan vuosi vuodelta enemmän tuota lasta.

Vaihtoehto B on että asutte erillään ja tapaatte toisianne vain silloin kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan.

Saatte rusinat pullasta tällä mentaliteetilla, ei tarvitse katsoa miehen raskasta lasta.

Erityisyys on usein periytyvää. Tämä kannattaa muistaa jos tulee haluja hankkia miehen kanssa yhteinen lapsi.