Omaishoitajat, miten pidätte päänne kasassa eristyksissä?

Onko täällä muita (epävirallisia) omaishoitajia, jotka ovat jumissa 24/7 jääräpäisen omaisen kanssa nyt korona-aikaan? Kun kaikkeen on ensimmäinen vastaus ”ei”, samoista asioista täytyy muistuttaa ja jahdata sen sataan kertaan ja omaisen oma-aloitteisuudesta ei tietoakaan (vaikkei kyseessä ole edes muistisairaus), miten jaksatte päivästä toiseen? Itsellä jo verenpaine varmaan kroonisesti koholla ja hermot riekaleina niin, että kilahtelen vähän väliä turhautukseen.

Onko teillä helpompaa, joilla avustettava/hoidettava on rakas puoliso eikä muu läheinen? Kunnalta ei tule apuja, kun ei virallista omaishoitajan statusta. Ympäristö ei ymmärrä, että tämä jatkuva ikäihmisen paapominen vastaa kokopäivätyötä. Kyselevät vain, joko olen löytänyt töitä.

Tsemppivinkkejä tai lyttäystä?

T. ”Voisivathan asiat olla paljon huonomminkin, mutta...”