Keliberin perustajan Olle Sirenin mielipide: Akkukiimassa tehty akkustrategia – Kiima on paljon pahempi tauti kuin kultakuume

Suomeen on viimein saatu ihan ikioma akkustrategia. Ja vielä erittäin nopeassa aikataulussa. Koskaan aiemmin ei ole Suomessa tehty mitään strategiaa näin nopeasti valmiiksi, vähän yli puolessa vuodessa. Mutta nythän ovat vaalit tulossa, joten oli kiire saada se valmiiksi ennen sitä.

Tämä akkustrategia olisi vaan pitänyt tehdä 20 – 30 vuotta sitten. Niin, mutta silloin hypetettiin mm. lehmää. Lehmää, josta voitaisiin lypsää lääkemaitoa, joka maksaa 1 000 000 Smk/litra. Ja siihen laitettiin valtion rahaa vaikka kuinka paljon. Montako litraa tätä maitoa saatiin myytyä? Ja missä tämä lehmä nyt on?

Jokaiseen aikaan kuuluu oma hypetys jostakin tai jopa useampia hypetyksiä saman aikaisesti. Joskus hypetys lähtee käsistä niin kuin nyt tämä sähköistyvä liikenne/litiumakut- hypetys ilmastohysterian takia. Syntyy kiima. Ja kiima on paljon pahempi tauti kuin kultakuume. Suomessa on nyt todella paha akkukiimaepidemia ja sen takia on pitänyt tehdä ihan oma akkustrategia ahdistunutta oloa helpottamaan. Akkukiimasta voi kuitenkin parantua ymmärtämällä ja hyväksymällä tosiasiat.

Vielä jokunen vuosi sitten suomalainen sähköinsinööri sanoi, ettei sähköä voi, eikä kannata säilöä. Se pitää käyttää heti, kun se on valmistettu. Näin on opetettu. Nyt kuitenkin sähköä säilötään litiumakkuihin ja sille ei suomalainen sähköinsinööri voi enää mitään. Litiumakkutekniikka on ylivertaista ja se on tullut jäädäkseen. Siihen on tehty ja tullaan tekemään isot investoinnit ja se on saatu jo kaupalliseen massatuotantoon, joten sitä on tosi vaikea enää syrjäyttää. Ja mitään korvaavaa tekniikkaa ei ole näköpiirissä. Vain jotkut tulevaisuuden hysteriat ja/tai poliittiset päätökset voivat muuttaa tilanteen.

On arvioitu, että yli puolet maailman kaikesta litiumista on Boliviassa kolmessa suolajärvessä, Salar de Uyunissa, Coipasassa ja Pastos Grandesissa. Bolivialaiset ovat jo pitkään yrittäneet saada omaa litiumin tuotantoa käyntiin ja he ovat sitä varten perustaneet siihen ihan oikean valtion yhtiönkin, YLB:n eli Yacimientos del Litio Bolivianon, joka toteuttaa heidän omaa akkustrategiaa ja akkukiimaa. Heillä vain on pieniä ongelmia siellä, suolajärvet sijaitsevat lähes 4000 metrin korkeudella merenpinnasta Altiplanon ylätasangolla ja siellä ei ole minkäänlaista infraa, ei osaamista, ei tietotaitoa, ei koulutusta, ei rahaa, ei mitään. Mutta heillä on hirveä halu ottaa itse litium suolajärvistä, tehdä siitä erilaisia akkukemikaaleja, katodi- ja anodimateriaaleja, elektrolyyttejä, akkukennoja ja valmiita litiumakkuja ja valmistaa itse erilaisia sähköisiä kulkupelejä. Eli siis akkukiimaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) niin kuin täällä Suomessakin.

Ja kaikki tämä ihan noin tosta vaan. Muualla maailmassa alan toimijat ovat käyttäneet vuosikymmeniä aikaa litiumakkuarvoketjun eri vaiheiden tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä rahaa satoja miljoonia euroja. Sitä enemmän mitä lähempänä arvoketjun loppupäätä ollaan. Suomeenkin on perustettu ihan oikea valtion yhtiö tätä meidän akkukiimaa ja akkustrategiaa varten, Suomen Malmijalostus Oy, joka yrittää ihan samalla tavalla kuin YLB Boliviassa saada koko arvoketjun heti valmiiksi, mutta hyvin kyseenalaisin keinoin, ihan tosta noin vaan ilman minkäänlaista osaamista, tutkimusta tai tietotaitoa. Ja kaikki alan termit ja käsitteet ovat tältä toimijalta olleet aivan täysin hukassa alusta lähtien. Ja tämäkös on aiheuttanut suurta hilpeyttä eri puolilla.