jatkuva oksentelu/pulauttelu
Olenko ainut? Pojalla on ikää 6,5kk ja pulauttelua on ollut pienestä lähtien. Nyt sitä kyllä voi kutsua jo oksenteluksi monta kertaa päivässä. Neuvolan lääkärin kanssa olen asiasta keskustellut ja eilen kävimme mehiläisessä. Paino on noussut koko ajan ok, joten asiata ei olla huolissaan, 70,5cm ja 8,5kg. Ruokatorven sulkijalihas ei vain vielä ole tarpeeksi kehittynyt.
Olen yrittänyt antaa rintamaidon sijaan tuttelia, nannia, vettä. Olen antanut maidon ennen ruokailua tai 1h ruokailun jälkeen. Ruokailun jälken istutan väkisin noin puoli tuntia sitterissä tai lattialla selälleen. Aina sama lopputulos. Viimeistään siinä vaiheessa kun kääntyy vatsalleen ja lähtee liikkeelle tulee runsaasti ylös. Matka jatkuu ja oksennukset laahautuvat vaatteiden mukana pitkin lattioita. Näin siis yhden ruokailun jälkeen 4-5kertaa. Kaikki paikat tahmeita ja mielettömät määrät pyykkiä.
Neuvolassa aloittivat 1kk sitten Gaviskonen, jota annetaan 1,5ml ruokailun jälkeen, ei apua. Kiinteät aloitettu 2kk sitten, ei apua. Näillä helteillä pientä kitinää koko ajan, varmasti janottaa kun kaikki tulee heti ylös. Ruoat ja juomat maistuvat hyvin.
Vähän sekavaa, kun poika roikkuu käsipuolessa...
Kommentit (4)
Meillä poika on nyt 9 kk ja todella runsasta pulauttelua on ollut 1 kk iästä asti. Kiinteiden alottaminen hieman pienensi puklun määrää, muttei juurikaan ja sakeuttajista ja gavisconesta ei ole ollut mitään apua. Nyt kun poika on ollut toista kuukautta enempi pystyasennossa, huomaa että puklun määrä on vähentynyt huomattavasti. Edelleenkin pelkän nesteen nauttiminen aiheuttaa jonkin verran pukluja.
Eli toivottavasti teilläkin auttaa tuo pystyasento. :)
Joillainhan puklaamisen takana on allergiat, mutta meillä ei minkään ruoka-aineen välttämisellä ole tuntunut olevan apua. Lääkärin mukaan 10% vauvoista puklaa paljon ja 1 vuoden ikään mennessä sen pitäisi helpottaa näissä ns. normaalitapauksissa. Meidän ainakin on käsketty olla rauhallisin mielin siihen asti, kunhan vauva vaan kasvaa edelleen hyvin ja pysyy tyytyväisenä eli ettei puklaaminen ärsytä kurkkua ja vaikeuta esim. nielemistä.
Pyykkivuori, puklurättikasat sekä tahmeat lattiat ja matot ovat meilläkin arkipäivää. :) Kyllä se vielä siitä! Eilen meillä tuli ensimmäinen puklu vasta klo 20, joten luottavaisella mielellä tässä jo ollaan. ;)
Jaksamisia, pj78 ja poika 9kk
Lisäksi uloste oli erittäin löysää. Sanoivat neuvolassa ongelmia normaaleksi neuvolassa. Kaksi vuotiaana oireet pahenivat ja lapsi osasi valittaa kipuja sanoin ja paikallistaa kipua. Uloste oli ihan vaahtoa. Diagnosoitiin suolisto-oireinen vilja-aine allergia. Paino nousi hyvin (oli vauvana jopa aavistuksen yläkäyrällä) eikä iho-oireita ollut (ihotesteissä reaktio ohralle). Tämä meidän kokemus, mutta ilmeisesti pulauttelu on yleistä vaikkei allergiaa olekaan. Vielä lisäys, että ko lapsella oli myös " itkuisuutta/koliikkikipuja" ihan vauvana ns kahden viikon jälkeen, jolloinvauva itki iltapäivästä pitkään yöhön. Uskon näiden kaikkien oireiden liittyvän yhteen (ei reagoi jo ihan vauvana äisin maidon kautta tulleisiin ravintoaineisiin).
Näin meillä...
...on tuo pulauttelu. Meillä on ollut/on kaksi pulauttelijaa. Esikoinen oli megaoksentelija, konetolkulla pyykkiä ja parketit jatkuvasti harmaana. Loppui vasta 10-kuisena, kun siirtyi kokonaan kahdelle jalalle.
Tämä kuopus on nyt 6 kk ja megaoksentelija hänkin. Hänellä tosin erona esikoiseen oli se, että pulauttelu vaivasi eli ruokatorvi ärtyi ja itkeskeli runsaasti. Kiinnitin huomioni teidän vauvan todella pieneen Gaviscon-annostukseen! Meillä 1 kk ikäisenä aloitettu lääkitys oli 5-kiloiselle pikkuruiselle jo 2,5 ml 5 x päivässä! Ja tämä on aloitettu ihan lasten gastroenterologin toimesta, eli oikein on.
Meillä rintamaito oli pahin mahdollinen pulauttelun aiheuttaja, oli sen verran ohutta litkua. Helpotus saatiin, kun siirryimme kokonaan pulloon ja pystyimme käyttämään Gavisconin ohella Nutriton Instant-maidonsakeuttajaa (apteekista, n. 5 euroa/pkt), sillä saa maidosta haluamansa vahvuista ja tadaa- ruoat alkoivat pysymään sisällä! ;) Aloitimme tuon Nutritonin osaimetyksen aikana silloin kuukauden ikäisenä, joten turvallista on pienelle.
Nyt syödään kiinteitä jo kovasti ja maito sakeutetaan ja elämä hymyilee! Edelleen pulauttelee satunnaisesti, mutta " normaalin" rajoissa ja pyykin määrä on vähentynyt roimasti. ;)
Suosittelen kyselemään tuota lääkäristä!
Tsempit!
koita antaa velliä maidon sijasta, meille neuvolassa todettiin et jos se maito ei masussa pysy tai maistu on turha sitä väkisin tunkea, vellihän on aikas lailla ns. " värjättyä" maitoa. Se olis vähän kiinteempää. Sit mun mielestä apteekissa myydään myös jotain jauhetta joka saa maitosta vähän sakeampaa, kannaattaa mennä kysymään. :)