Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen tuli tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita.
Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen tuli tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita.
Puolustusvoimien tavoitteena on nostaa määrä vieläkin suuremmaksi.
Nuorten naisten innostus vapaaehtoisesta armeijan käymistä kohtaan on ennätyksellisen korkealla.
Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suosio kiri tänä vuonna uuteen ennätykseen, kun yhteensä 1675 naista ilmoittautui mukaan juuri päättyneessä haussa. Edellinen ennätys on vuodelta 2018, jolloin palvelukseen haki 1516 naista. Verrattuna viime vuoteen hakemuksia tuli noin noin 250 enemmän.
Nuorten naisten innostus vapaaehtoisesta armeijan käymisestä vastaa hyvin puolustusvoimien johdon toiveisiin. Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko kertoi reilu jo vuosi sitten, että olisi valmis nostamaan naisten määrää armeijassa voimakkaasti. Nykyään naisia on ollut 1–2 prosenttia varusmiehistä. Hulkon mukaan määrän voisi hyvin nostaa kymmeneen prosenttiin. Tällä paikattaisiin myös miesten kohdalla väkisinkin syntyvää vajetta, kun ikäluokat pienenevät.
– Naisissa on äärimmäisen iso potentiaali.
Naisten motivaatio on erittäin korkea. Tästä osoituksena on suhteellisesti miehiä suurempi määrä johtajiksi koulutettavia. Muun muassa edellisen reserviupseerikurssin priimus oli nainen, hän sanoo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/62f76e6e-f555-40dd-aac7-aff31345fda1
Kommentit (6)
Silloin kun itse olin armeijassa niin naiset saivat ihan eri kohtelun kuin miehet. Pidettiin kuin kukkaa kämmenellä ja tarjoiltiin suklaata. Kaikki halukkaat jotka älysivät vähän keimailla nappikauluksille pääsi johtajakoulutukseen ja vain rumimmat änkyrät joutuivat jäämään miehistötasolle.
Palataan asiaan kun naiset oikeasti käyvät armeijan.
Vierailija kirjoitti:

Mikä vuosi ja mikä palveluspaikka?
Muistan kyllä itse ryynänneeni ihan kiitettävästi, välillä myös miehen asetta kantaen, koska hän hyytyi. Ihan samaa sakkia oltiin miesten kanssa, pikemminkin suurennuslasilla katsottiin, että ei mitään erivapauksia anneta
että oikein prosentti naisista käy intin.
wahuujippiibingbing.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä naiset!
Prosentti naisista.
Hyvä naiset!