Miksi olen ihan kuolemanväsynyt jos pitää mennä vain tekemään joku parin tunnin juttu

Mulla ihan sama.

Burnout, sama täällä. Introverttina vielä rasittaa kahta enemmän.

Joskus oikeasti tuntuu etten ole kuin ehtinyt istumaan alas ja yhtäkkiä onkin vierähtänyt monta tuntia ja pitäisi olla tekemässä sitä sun tätä. Ihan perusaskareiden parissa vierähtää silmänräpäyksessä koko päivä. En ymmärrä MITEN ihmisillä saattaa olla lapsia, töitä, lemmikkejä, parisuhde, monia kavereita, harrastuksia, ja vielä opintojakin jne ja silti energiaa vaan piisaa? Itse jaksan tehdä vain yhden asian per päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Burnout, sama täällä. Introverttina vielä rasittaa kahta enemmän.

Milloin burn out oikein paranee? Mulla se on jatkunut jo monta vuotta..

Vierailija kirjoitti:

Burnout, sama täällä. Introverttina vielä rasittaa kahta enemmän.

Samoin samoin! Burn-out on diagnosoitu, lisäksi oon huomannut ääniyliherkkyyden (hälyisä ympäristö kuormittaa), + introverttiys ja fibromyalgia (=olo on kuin rekan alle jäänyt) - ne nyt ainakin löytyy pohjasyinä. Saa nähdä selviääkö vielä jotain muutakin ajan myötä, mut lähdetään noista. Hyvä et jaksoin tänään vähän imuroida...

up

Masennus? Tämä korona-aika ainakin mua masentaa niin, että mikään ei tunnu auttavan. Ei hyvin nukutut yöt eikä vitamiinit.

Mulla sama silloin jos siihen liittyy ulkopuolisten ihmisten tapaamista, yksin tehdessä ja mennessä ei. Tuntuu että joku kahden tunnin luento vaatii ainakin kolmen päivän toipumisen.

Vierailija kirjoitti:

Masennus? Tämä korona-aika ainakin mua masentaa niin, että mikään ei tunnu auttavan. Ei hyvin nukutut yöt eikä vitamiinit.

Mikä tällöin toisi energiaa, masennuslääkkeet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus? Tämä korona-aika ainakin mua masentaa niin, että mikään ei tunnu auttavan. Ei hyvin nukutut yöt eikä vitamiinit.

Mikä tällöin toisi energiaa, masennuslääkkeet?

Ei varmaan ne lääkkeet ainakaan. Olen kuullut, että nekin voi aiheuttaa väsymystä ja jaksamattomuutta.

Kuulostaa aika tutulta.

Varmaan vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten maailma olisi ollut sen verran rauhallinen, että olisin kokenut olevani normaali osa sitä (ei sillä, että haluaisin kuitenkaan palata vanhoihin aikoihin, eihän silloin ollut edes nettiä!). Mutta nykyään olen pelkkä luusri, kun en pysy menossa mukana.