Alexi Laihon kuolinsyy selvisi
"Gossin mukaan Laihon, 41, kuolinsyy oli alkoholin aiheuttama maksan rasvarappeutuminen ja haiman sidekudostuminen.
– Lisäksi hänen elimistöstään löytyi särkylääkkeitä, opioideja ja unilääkkeitä, Goss kertoo."
------
Alexi Laihon ensimmäinen vaimo Kimberly Goss kertoi Instagram-tilillään saaneensa Laihon ruuminavauskertomuksen, josta selviää kitaristin kuolinsyy.
Alexi Laihon ensimmäinen vaimo ja laillinen leski Kimberly Goss kertoo Instagramissa saaneensa joulukuussa kuolleen kitaristin ruumiinavauskertomuksen torstaina.
Gossin mukaan Laihon, 41, kuolinsyy oli alkoholin aiheuttama maksan rasvarappeutuminen ja haiman sidekudostuminen.
– Lisäksi hänen elimistöstään löytyi särkylääkkeitä, opioideja ja unilääkkeitä, Goss kertoo.
Gossin mukaan Laihon kuolema olisi ollut estettävissä. Hän vetoaa päivityksessään kaikkiin päihderiippuvaisiin, että nämä hakisivat itselleen apua.
– Teidän ei tarvitse kokea tätä samaa kohtaloa. Jos ihmiset yrittävät auttaa, muistakaa, että he tekevät sen rakkaudesta ja huolesta. Älkää työntäkö heitä pois, Goss kirjoittaa.
Goss kertoo, että on aikeissa perustaa Suomeen säätiön tai hyväntekeväisyysjärjestön, jonka kautta auttaa päihderiippuvuuden kanssa kamppailevia.
– En halua, että hän kuoli turhaan. Jos hänen tarinansa voi pelastaa edes yhden ihmishengen, niin tästä hirveästä menetyksestä voi seurata jotain hyvää, Goss sanoo.
Children of Bodomin laulaja-kitaristina ja keulamiehenä tunnetuksi tullut Alexi Laiho kuoli 29. joulukuuta Helsingissä. Hän oli kuollessaan 41-vuotias.
Laiho ja Goss avioituivat 1. helmikuuta 2002. Virallisista asiakirjoista selviää, että Laihon ja Gossin avioliitto oli katkeamaisillaan melko pian, vain noin kahdeksan kuukautta häiden jälkeen: Alexi Laiho haki avioeroa yksin marraskuussa 2002.
Hän veti hakemuksen kuitenkin nopeasti pois. Avioerolle ei ehditty antaa harkinta-aikaa, vaan se oli vasta tiedonantovaiheessa Gossin suuntaan.
Päätös perutusta avioerohakemuksesta on kirjattu Helsingin käräjäoikeuteen maaliskuussa 2003. Tätä myöhempiä avioerohakemuksia ei Alexi Laiholla ole. Avioliitto oli siis voimassa Laihon kuollessa joulukuun lopussa.
Laiho ja Goss jatkoivat seurusteluaan vielä avioerohakemuksen jälkeenkin, mutta ennen pitkää liitto hiipui ystävyydeksi. Laihon lähipiiri on vahvistanut, että Laiho ja Goss viestittelivät säännöllisesti Laihon kuolemaan saakka.
Laiho eli viimeiset vuotensa australialaisen Kelli Wright-Laihon ja tämän tyttären kanssa. Pariskunta järjesti häätilaisuuden joulukuussa 2017, mutta he eivät kuitenkaan menneet virallisesti naimisiin. Syynä tähän oli, että Laiho oli edelleen naimisissa ensimmäisen vaimonsa Kimberly Gossin kanssa.
Leski paljastaa: Alexi Laihon kuolinsyy selvisi https://www.is.fi/musiikki/art-2000007841658.html
Kommentit (43)
TÄRKEÄÄ:
"Gossin mukaan Laihon kuolema olisi ollut estettävissä. Hän vetoaa päivityksessään kaikkiin päihderiippuvaisiin, että nämä hakisivat itselleen apua.
– Teidän ei tarvitse kokea tätä samaa kohtaloa. Jos ihmiset yrittävät auttaa, muistakaa, että he tekevät sen rakkaudesta ja huolesta. Älkää työntäkö heitä pois, Goss kirjoittaa."
Kyllä tämä on taas niin surullista.
Maksansa voi siis tuhota jo noin 20 vuodessa. Jos ajatellaan että olisi aloittanut noin 20v. Oli kuollessaan 41v.
Miten jotkut pystyy juomaan yms. 60-70v eikä kuole? Kun nuorempiakin näköjään lähtee.
Vierailija kirjoitti:
TÄRKEÄÄ:
"Gossin mukaan Laihon kuolema olisi ollut estettävissä. Hän vetoaa päivityksessään kaikkiin päihderiippuvaisiin, että nämä hakisivat itselleen apua.
– Teidän ei tarvitse kokea tätä samaa kohtaloa. Jos ihmiset yrittävät auttaa, muistakaa, että he tekevät sen rakkaudesta ja huolesta. Älkää työntäkö heitä pois, Goss kirjoittaa."
Sitten siihen tulee nekin paskat joita ei ikinä kaivannut. Saatana.
Fiksu ihminen tuo Goss. Menee oikeaannpaikkaan mahdolliset rojaltit, teostot ja gramexit.
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut pystyy juomaan yms. 60-70v eikä kuole? Kun nuorempiakin näköjään lähtee.
Varmaan iso rooli mömmöillä ja lääkkeillä mitä on myös käyttänyt. Ei kaikki tenut niitä vedä
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut pystyy juomaan yms. 60-70v eikä kuole? Kun nuorempiakin näköjään lähtee.
Geenitkin vaikuttaa. Ozzy Osbournellahan ainakin on todettu se joku geenimutaatio, jonka ansiosta on elossa.
Lisäksi tää Laihohan vietti TÄYSIN tolkutonta elämää, paljon nuorempana oli jo siinä kunnossa, että oksensi verta, mutta jatkoi silti vaan elämäntyyliään. Jos loppua kohden vähän rauhoittuikin, niin liian vähän liian myöhään.
No kuka yllättyi, että alkoholisti ja narkkari kuoli just siihen mikä oli odotettavissakin?
Vierailija kirjoitti:
Maksansa voi siis tuhota jo noin 20 vuodessa. Jos ajatellaan että olisi aloittanut noin 20v. Oli kuollessaan 41v.
Ne on ne geenit. Kyllähän se vanha vitsikin sen jo kertoo kun satavuotiaalta kyseltiin pitkän iän salaisuutta niin ne oli viina, naiset ja laulu. Joku voi dokata ja vetää hihaan ja elää 100-vuotiaaksi, mutta todennäköisyys siihen alkaa olla lottovoiton (7 oikein) luokkaa.
Jos sun elämän pääpaino on muualla kuin päihteissä, sä voit vetää niitä vaikka päivittäin.
Jos taas sä et muuta tee kuin vedät, sun päivät päättyy ennen aikojaan.
Asennekysymys nääs.
Vierailija kirjoitti:
No kuka yllättyi, että alkoholisti ja narkkari kuoli just siihen mikä oli odotettavissakin?
Itseasiassa melko vanhaksi sai elää.
Jep, mun sodan kokenut pappa veti viinaa ja tupakkia koko elämänsä. Kuoli vanhuuteen 86- vuotiaana. Kaunis elämä se ei ollut.
Goss on oikeassa siinä, että apua pitäisi olla tarjolla. Se ei kuitenkaan auta, jos ihminen ei itse halua päästä irti riippuvuuksista.
Ärsyttävä ämmä. Kukaan muu läheinen ei kommentoi mitään niin tämä akka myy kaiken julkisuuteen vaikka toisella oli ollut jo vuosia uusi kumppani
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävä ämmä. Kukaan muu läheinen ei kommentoi mitään niin tämä akka myy kaiken julkisuuteen vaikka toisella oli ollut jo vuosia uusi kumppani
No ei hän mitään myynyt. Totesi ja vain kertoi totuuden , minkä jo kaikki suurinpiirtein tiesikin. Tuskin tuosta ” postauksesta” sen kummemmin maksettiin .
Muutenkin oli kauniisti kirjoitettu viesti häneltä.
Virallinen vaimo perii jos perittävää on