Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä tekisitte tilanteessani?

Vierailija
04.03.2021 |

Tein noin 1,5v sitten valinnan muutaa ulkomaille mieheni vuoksi. Kyseessä miehen unelma. Vastustin muuttoa, sillä oma vaistoni kertoi minulle näin. Kerroin tämän kaikille.

Lopulta tein (Alun vastustelusta huolimatta) valinnan lähteä miehen mukaan, sillä en kestänyt ajatusta erosta. Aloin uskotella itselleni, että tämä valinta oli oikea. En ole kertonut kenellekkään, että pelkään. Nyt olen ahdistunut, enkä tiedä mitä tehdä. Minulla ei ole tässä maassa ystäviä, perhettä tai työpaikkaa.

Olen aina haaveillut omasta perheestä, mutta koen, että täällä meiltä puuttuvat kaikki turvaverkot. Miehen mielestä kaikki parantuu, kunhan koronatilanne helpottaa. Aluksi en viihtynyt shokin vuoksi ja nyt syynä on korona. Itse en usko tähän. Korona on muuttanut maailmaa paljon, ehkä jopa lopullisesti ja se voi pahimmillaan kestää vuosia. En ole nähnyt perhettäni vuoteen. Olen tänä aikana vieraillut hienoissa luontokohteissa ja nähnyt paikalliset upeat puitteet erilaisille taphtumille ja baari-illoille. Paikka on mahtava. Mutta riittääkö se?

Tuntuu, että minun unelmani lapsista ja lapsiperhearjesta on haasteellinen ilman turvaverkkoja. Haluaisin tehdä myös työtä. Suomessa äitien tilanne on paljon parempi kuin täällä.

Miehen mielestä en näin lyhyen (1,5 v ja koronatilanne) maassaolon jälkeen voi tietää viihdynkö vai en. Olen menevä tyyppi ja mies on vakuuttunut, että tulen viihtymään paikan monipuolisuuden ja paremman sään vuoksi. (paikka tunnettu hyvästä ilmastosta) En tiedä yleistänkö tai olenko vanhanaikainen, mutta käsittääkseni arki tulee vastaan joka paikassa, eikä suurimmalla osalla ole esimerkiksi 40- vuotiaana innostusta lähteä kavereiden kanssa baanalle joka viikonloppu.

Toisaalta haluaisin lähteä kotiin. Rakastan miestäni enkä halua erota. Lisäksi toivon, että olisin väärässä kaikesta ja viihtyisin täällä.

Milloin tietää viihtyykö?

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etteko te miehen kanssa muodosta perheen? Eli ajatuksen korjausta voisit yrittää? Ilman sitä laajaa perhettä kyllä monet uskaltaa tehdä lapsia, sä jostain syystä tarvitset jo lähtökphtaisesti lastenhoitoapua paljon, se on outo ajatusmalli itselleni.

Vierailija
2/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eipä ole minkäänlaista turvaverkkoa täällä Suomessakaan meillä. Kolmistaan ollaan, mie, puoliso ja lapsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme miehen kanssa perhe, mutta taustalla on kokoajan ajatus ja epävarmuus siitä, että mikäli en täällä viihdy, eroamme. Sen vuoksi koen, että minun on ajateltava laajemmin. Kyllä monet varmasti ovat Suomessa ilman turvaverkkoa, mutta onko tuo ideaalitilanne? 

Vierailija
4/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko naimisissa, kauanko olette olleet yhdessä? Oletko lähempää kolmea- kuin neljääkymppiä? Onko mies muuten hyvä ja ottaa vastuuta?

Vierailija
5/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdessä oltu noin 2,5 vuotta. Miehellä on korkea palkka, jonka asioista olen voinut nyt korona-aikana olla huoletta (taloudellisesti)

Mies on ihana ja koen että moni olisi todella tyytyväinen tilanteeseen. Muistelen lukeneeni että noin puolet avioliitoista kariutuu (emme ole naimisissa) joten koen että minun täytyy olla realistinen sen suhteen, että mikäli ero tulee ja olen täällä työttömänä, jäisin tyhjän päälle.

Eniten minua vaivaa se, että mies oli valmis lopettamaan suhteen jos en lähtisi hänen mukaansa. Toisen unelmia ei saa estää, mutta mielestäni tuo lause vahingoitti suhdettamme, tai itseasiassa minun luottamustani suhteeseen.

Pelkään etten tule viihtymään täällä pidemmän päälle.

Vierailija
6/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ette ole naimisissa, olet niin maan täysin tyhjän hattaran päällä kuin olla ja voi. Jos äijä ei mene naimisiin, lähde kotiin. Luo työelämä itsellesi. Avosuhde ulkomailla ilman oman työn luomista on kehnoista kehnoin diili, vaikka aurinko kuinka paistaisi.

Tsemppiä. Suomi on hyvä maa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mies siis vaati lähtöä avoliittoon ulkomaille ilman työn kehittämistä sinulle tai muuten! Kehno diili!

Tiedät itse vastauksen.

Vierailija
8/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano miehelle, että kaipaat Suomeen. Sinä olet ollut siellä nyt 1,5 vuotta, nyt on miehen vuoro tulla sinun mukaasi. Jos ei lähde, niin sitten etäsuhde tai ero. Jos et viihdy siellä, niin kyllä se on todella iso ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuosta vähän sellainen vaikutelma tulee, että olet aika onneton, olet siellä vain miehen viihdykkeenä, ja sinulla ei ole mitään omaa elämää siellä.

Vierailija
10/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde Suomeen nyt korona-ajaksi. Joko yksin tai miehen kanssa. Mietitte tilannetta sitten sen jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletteko naimisissa, kauanko olette olleet yhdessä? Oletko lähempää kolmea- kuin neljääkymppiä? Onko mies muuten hyvä ja ottaa vastuuta?

Jos olisivat olleet naimisissa niin mies olisi todennäköisesti saanut tur va paikan.

Varmaan sellainen tilanne jossa on lähdetty kehitysmaihin ja vaikka luonto on hienoa niin ihmiset, niin he tekevät siitä kehitysmaan, varmaan parempi tulla suomeen vaikka lopunelämää onkin Supon tyypit perässä mutta eipähän tarvi olla yksinäinen ja kun supo kyselee myöhemmin miehen tekosista niin saa muistella miten se rakkaus iski kerran aapeeheenkin

Vierailija
12/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikella kunnioituksella mutta mielestäni et ole toiminut omia tarpeitasi ajatellen. 

Ensinnäkin ulkomailla avoliitossa luonnollisesti tuo turvattomuuden tunnetta, sillä juridisesti olet mahdollisesti sinkku ja pahimmassa tapauksessa täysin omillasi, jos niikseen tulee.

Lisäksi kun asut maassa jossa on "hyvä sää" niin todennaköisesti myös statuksesi on alhainen jos ihmiset tietavat siella etta ette ole naimisissa, eri sukunimet ovat ok, silla monissa maissa nainen pitaa oman nimen myos avioiliitossa, mutta voit alitajuisesti huomata etta ihmiset eivat asennoidu taysin positiivisesti jos ja kun tietavat etta ette ole naimisissa, se kostautuu suhteessa sinuun ja vastaavasti miehen arvostus karsii. 

Ennen kuin palstalaiset alkavat lynkkaamaan kirjoittajaa, muistakaa etta Pohjoismaat ja Eurooppa ovat hyvin suvaitsevaisia, ja monet "lampimat maat" ovat esim katolilaisia kultuuriltaan. 

Suosittelen etta menette naimisiin - olettehan jo vakiintunut pari - olen varma etta olosi tulee turvallisemmaksi. 

Missa ystavat? Olen ihan varma etta siella missa olet on joitain esim suomalaisia, ette varmaan ole ainoita, eika se haittaa vaikka olisitte toiselta puolen Suomea tai eri ikaisia, olen ihan varma etta teita yhdistaa ruoka, Suomi-juorut, ja se miten koette asuinmaanne. 

Jos syysta tai toisesta ei ole suomalaisia lahella tai kartat heita syysta tai toisesta, niin siten muita expatteja! Kaikki expatit ovat samassa veneessa, tullet muista maista ja sopetumassa uuteen asuinmaahan. 

Ota nyt hyva ystava ilo irti siita ette mielella on hyvat ansiot ja sinun ei tarvitse tehda rahan takia tyota ja tee kaikkia sita mita ole AINA HALUNNUT tehda mutta ei ole ollut aikaa ansiotyolta, kay muiden expattien kanssa siella kivoissa kohteissa ja kayta rahaa.

Olet todella kadehditussa asemassa etta voit nyt kehittaa itseasi, opiskella, tehda tyota jota ole aina halunnut tehda muttet ehka ole voinut siksi etta se ei ole taloudellisesti kannattavaa, mene jonkun jarjeston mukaan, saat taatusti tehda pitkaa paivaa  ja saada onnistumisen tunnetta ja kokea olevasi tarpeellinen.

Tai perustaa pienen itse pyoritettavan yrityksen joka ei ole valttamatta edes kannattava, mutta oppiaksesi nyt kun taloudellisesti se on mahdollista.

Eiko siella ole kuntosaleja, pyorailyreitteja, rantaa, kylpyloita, spa-toimintaa, kampaamoja jne. Meikalainen olisi vakiona nauttimassa elamasta kun nyt on mahdollisuus, ja sitten kun siita saa tarpeeksi (tai ehka ei saa koskaan) ja lampimien maiden palvelut eivat edes maksa kuin mahdollisesti 50 % tai 20 % Suomen vastaavista hinnoista, niin hemmottelisin itseani, eiko sinulla ole jo tyouraa kertynyt. 

Ethan nyt loukkaannu, mutta mielestani et osaa nauttia elamasta! 

Olet jossain lampimassa ja miehella hyvat tulot ja sinulla jonkilainen budjetti eika tarvetta tehda palkallisia toita, niin haikailet kotiin.

Heratys! Olen kateellinen sinulle, vaihdetaanko osia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nauti nyt elamastasi siella lammossa ja tee mita huvitta, kylla sinulla on lapsiarkeen mahdollisuudet kun tullette jossain vaiheessa takaisin! 

Hanki HETI ystavia, oletko kaiken aikaa kotona itseksesi ja odotat miesta kotiin? Et tietenkaan paase maahan sisalle ja nauttimaan siita mita se tarjoaa, niista positiivisista asioista. 

Vierailija
14/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

,,,,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
04.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos minä olisin tilanteessasi tulisin Suomeen. Mutta en olisi kyllä varmaan koskaan lähtenytkään.

Vierailija
16/28 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea tilanne

Vierailija
17/28 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon että ongelma on se, että mikäli en viihdy täällä, suhde loppuu. Uskon että on vaikea viihtyä kun on ns. pakko. Mikäli haluan muuttaa takaisin Suomeen, tulee ero. Mies tienaa moninkertaisesti sen verran mitä tienasin Suomessa. Raha ei kuitenkaan ole mielestäni kaikki kaikessa

Vierailija
18/28 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uskon että ongelma on se, että mikäli en viihdy täällä, suhde loppuu. Uskon että on vaikea viihtyä kun on ns. pakko. Mikäli haluan muuttaa takaisin Suomeen, tulee ero. Mies tienaa moninkertaisesti sen verran mitä tienasin Suomessa. Raha ei kuitenkaan ole mielestäni kaikki kaikessa

Tulet Suomeen ja suhde loppuu, eipä tuossa mitään ongelmaa ole. Täällä sitten alat elämään sellaista elämää, missä viihdyt.

Vierailija
19/28 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on muitakin suomalaisia + muita pohjoismaalaisia, mutta nyt Koronan takia ei mitään tapahtumia ole järjestetty, tapahtumakalenteri näyttää tyhjää. Tuntuu että monet suomalaiset ovat palanneet Koronan ajaksi takaisin Suomeen kun monet palvelualalla ovat menettäneet työnsä.

En välttämättä näe sukulaisiani edes viikoittain, mutta kuitenkin kuukausittain, toisinaan usean kerran kuukaudessa. Mikäli kaipasin Suomessa seuraa, oli minulla ystäviä joiden kanssa pystyin lähteä esimerkiksi kahville. Asuinpaikassani Suomessa luontokohteet ja lenkkipolut kävelyetäisyyden päässä. Täällä pitää ajaa autolla sinne luontopolulle.

Ilmasto täällä monen mielestä parempi kuin Suomessa, kyseessä ns. Lämmin maa. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkiksi talvi täällä on omalla tavalla julmempi kuin Suomessa, sillä asunnot ovat kylmiä ja talvella on synkän harmaata, sillä lunta ei ole. Kevät tulee toki aikaisemmin ja kesä on varmasti lämmin

Vierailija
20/28 |
06.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sinun kannattaisi nyt hankkia lapsia, ellet työssäkään käy? Pääsethän sinä myöhemmin takaisin ja turvaverkkojesi pariin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kahdeksan