kiltin pojan kohtalo kaverisuhteissa?
En tiedä otsikoinko nyt asian oikein, mutta kyseessä on juttu, jota olen miettinyt viime päivinä tosi paljon. Toivoisin kaikenlaisia näkemyksiä ja kommentteja, mitä mieleen juolahtaa.
Meillä on 3-vuotias poika, joka on ollut melko vähän ikäistensä kanssa tekemisissä. Hän on ollut hoidossa mummollaan. Ystäväperheiden lapsia ollaan tavattu ehkä 1 - 2 kertaa viikossa. Muskarissa käyty kerta viikkoon. Puistoilut ovat olleet vähäisiä, kunnes nyt äitiyslomalle jäätyäni ollaan alettu käydä taas puistoissa ahkerammin. Ilokseni poika onkin nyt innostunut kavereista ja menee rohkeasti tekemään tuttavuutta uusienkin lasten kanssa. Mielestäni hän myös osaa leikkiä kivasti toisen kanssa, jakaa lelujaan ja niin poispäin.
Minua kuitenkin huolestuttaa, kun poikani on niin kiltti ja arkakin. Esimerkiksi puistossa hän haluaisi vaan leikkiä hiekkalaatikolla autojensa kanssa ja rakennella erilaisia leikkejä. Pikkuliukumäestä laskee ja isoonkin kiipeää, mutta ei tule alas. Yhtenä päivänä oli tilanne, että poikani oli liukumäen harjalla, toinen poika kiipesi sinne, niin omani purskahti itkuun " äiti, mä en pääse alas!" Ja ihan varmasti poika pääsee alas, ei vaan uskalla laskea, ellen pidä kädestä kiinni. Sanomattakin lienee selvä, että poikaa ei juuri kiinnosta mikään kiipeilytelineissä roikkuminen ym. Motorisesti hän on minun mielestäni jotenkin kömpelömpi kuin ikäisensä eikä kehitykään, kun ei ole kiinnostunut.
Olen huomannut, että puistossa poika ei uskalla myöskään mennä toisten leikkiin, jos leikissä on jotain pojan mielestä pelottavaa. Esimerkiksi kaikenlaiset ampumisleikit, merirosvoleikit ja muut ovat pojalleni kauhistus. Samoin sisäleikeissä ei tulisi kuuloonkaan, että hän ottaisi käteensä jotain dinoja, villieläimiä, pelottavan näköisiä ukkeleita tai vastaavaa.
Onko tällaisella pojalla mitään toivoa kaverisuhteissa nyt tai myöhemmin? Olen ajatellut, että helposti raisummat pojat alkavat pitää tällaista rauhallisempaa kaveria liian kilttinä ja " lällynä" ja hän jää ulkopuolelle. Poika leikkii huomattavasti mukavammin tyttöjen kanssa, mutta tyttöjä eivät tietenkään poikani rakastamat autoleikit kovin paljon jaksa kiinnostaa. Olisin kiinnostunut kaikennäköisistä mielipiteistä. Myös siitä, miten voisin rohkaista poikaani noissa liikunnallisissa asioissa ja pelottavilta tuntuvissa jutuissa???
Kommentit (7)
Meidän lapset on olleet sekä liikuntaleikkikoulussa että yhteen aikaan käytiin koko perhe perhejumpassa. Voisitteko mennä sellaiseen? Siinä pääsee harjoittelemaan kiipeilyä ym. varsin hauskalla tavalla.
hyvin, leikki ehkä enemmän tyttöjen kanssa rauhallisempia leikkejä. Leikki myös poikani kanssa, jos tämän rajumpi kaveri ei ollut paikalla. Hän kyllä oppi vuoden kuluessa (3v ->4v) selviytymään tilanteista, otti keväällä jo osaa rajuimpiinkin leikkeihin ja välillä oli jopa pahin kaikista. En tarkoita että tämä olisi tavoiteltavaa, mutta lapset kehittyvät ja muuttuvat nopeasti ja kaverien kanssa roolit voivat vaihtua täydellisesti.
Hänelle oli myös hyötyä siitä, että hän oppi leikin mennessä liian rajuksi poistumaan omiin puuhiinsa. Hän ei muuten hallinnut tilannetta, vaan puri tms kun ei osannut muutakaan keinoa.
Uskon että poikaa auttoi myös se, että hän kävi äitinsä kanssa kaksistaan avoimessa päiväkodissa ja muiden lasten luona leikkimässä. Hän sai silloin harjoitella yhdessäoloa äidin valvovan silmän alla, eikä tilanne käynyt liian raskaaksi.
Meidän esikoinen ei ehkä varsin ole ns. kiltti (sos.mielessä) mutta onpa muuten vaan vähän " kukkais-runopoika" , jota eivät ihan hirveästi ole vielä kiinnostaneet pallopelit esimerkiksi, nyt ikää 4v 4kk.
Hän viihtyy parhaiten kun saa leikkiä kaksin mieluiten itseään vanhemman lapsen kanssa, ei väliä onko tyttö vai poika. Isommassa ryhmässähän yleensä leikitään vanhimman tai vanhempien lapsien ehdoilla.
Välillä murehdin miten käy pojan, joka ei selvästikään ole syntynyt pallo jalassa, kuten esimerkiksi pikkuveljensä. Mutta koska poika kuitenkin " osaa" leikkiä ja hakeutuu muiden lasten seuraan, olen päättänyt antaa ajan tehdä tehtävänsä, kiinnostuksen aiheet muuttuvat vielä varmasti monta kertaa.
Koska esikkomme ei myöskään ole super-motorinen-liikuntahirmu, kannustamme kevysti juoksu- ja palloleikkeihin - mutta emme tuputa, se tuntuisi pahalta. Ja tosiaan isomman leikkikaverin johdolla kyllä juoksu maittaa, samoin kun iskä jaksaa juoksuttaa ja jahdata...
En minä olisi mitenkään hirveän huolestunut 3-vuotiaastasi kuitenkaan. Eiköhän lapsillakin ole eroja " sosiaalistumisluonteissa" ?
Esikoisemme on esimerkiksi valtavan ihastunut naapuriperheen äitiin, mutta toisen naapurin melkein samanikäinen poika ei kiinnosta pätkääkään...
Lisäksi minusta tuntuu että tärkeätä on myös itse näyttää liikunnallista esimerkkiä.
on itselläni ollut 3-vuotiaan poikani kanssa. Puhuin asiasta neuvolassakin, jossa sanottiin, että arkuus usein helpottaa iän myötä. Meidän poika on hidas lämpiämään ja reagoi joskus voimakkaan negatiivisesti uusissa tilanteissa. Uskon, että tällaiset lapset ovat herkkiä ja pohdiskelevia. Varmasti lapsesi saa kavereita. Meidän poika on vastikään ruvennut tarhassa leikkimään muutaman lapsen kanssa, mutta vetäytyy usein muiden kuin näiden tiettyjen suosikkien seurassa. Poikani on muuten ollut päivähoidossa jo vuoden ikäisestä, joten hoitojärjestelyt tuskin asiaan vaikuttavat.
halunnut olla rajuissa leikeissä mukana. Ikä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja nyt 5½v. iässä on reipastunut niin että menee mukaan jo rajumpiinkin leikkeihin. Kömpelyyteen meillä auttanut temppujumpassa käyminen. Siellä oppi hauskalla tavalla motorisia ja rajujakin juttuja. Näistä tyttö sai itsevarmuutta ja uskallusta kokeilla asioita kotonakin. Tosin meillä tyttö menossa toimintaterapiaan koska ei osaa vieläkään ottaa kunnolla kppia pallosta, ei hiihtää eikä luistella vaikka harjoiteltu on eikä hypätä narua tms. Häntä ei liikunnalliset jutut ole kiinnostaneet ja oppiminenkin on sitten jäänyt.
Nuorempi lapsemme on 3v. poika ja taas kuuluu näihin rajuihin leikkijöihin. Häntä on auttanut alusta asti se että on leikkinyt itseään kolme vuotta vanhemman pojan kanssa jolta on oppinut kaikki isojen poikien leikit. Poika on matkinut kaveriaan niin että on oppinut jo hiihtämään ja luistelmaankin samoin monien pelien säännöt. Isompi kaveri on selvästi ollut hyödyksi joten jos löytyy vanhempi tyttö tai poika jonka kanssa leikki sujuisi voi se olla se paras kannustin ja apua minkä kautta tulee sitä rohkeutta. Toisaalta ei kaikkien poikien tarvitse olla rajuja sotaleikkien leikkijöitä jos niitä kavereita vaan on jotka leikkivät myös muita leikkejä.
Oma 3v. poikani ei ole erityisen arka - ei kyllä erityisen villi tai kova kiipeilemäänkään. Sen sijaan tekstisi kuvasi pitkälti samoja huolia kuin itselläni oli tyttärestäni silloin, kun hän oli samanikäinen. Motorisesti kömpelön oloinen ikätovereihin verrattuna ja säikähti helposti rajuista leikeistä. Ja tuo kiipeilytelinejuttu on tapahtunut meillekin, moneenkin kertaan...
Tyttö rohkaistui kummasti, kun hän sai yhden vakituisen kaverin, jota tapasi usein. Sen saman kaverin kanssa uskalsi tehdä vähän kerrallaan hurjempia juttuja. Nyt 5,5-vuotiaana on ihan reipas enkä enää huomaa hänessä samaa kömpelyyttä kuin pienempänä.
Sinuna en surisi asiaa kamalasti. Pääasia, että poikasi osaa ottaa kontaktia lapsiin. Jos hän leikkii mielellään tyttöjen kanssa, niin harjoitelkoon sillä tavalla sosiaalisuutta. Kyllä hän oppii leikkimään toisten poikienkin kanssa ajallaan. Kolmevuotiaat ovat kuitenkin kaverisuhteissa ihan aloittelijoita vielä. :)