Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Rehellisesti, ainakin puolet ajasta lasten kanssa on enemmän tai vähemmän kärsimystä
02.03.2021 |
Molemmilla lapsilla on haasteita. Tuntuu että kun toisen kanssa saa asiat jotenkin rullaamaan niin toisen kanssa alkaa väännöt. Ollaan käyty läpi kuraattorit, psykologit, neuvolat, lastenpolit... mitään konkreettista apua en ole meidän haasteisiin ikinä saanut, vaan iänaikaisia neuvoja. No, paras apu on ollut päivähoito, iltis ja se että saan sen ajan levätä töissä. Olemme myös eronneet lasten isän kanssa koska elämä lasten kanssa oli niin raskasta ja vaikeaa että meidän väliin tuli paljon ristiriitoja ja lopulta iso kuilu.
Isommalla on todettu kielenkehityksen häiriö ja asperger-piirteitä nyt vasta viime vuonna (on jo 9v), hänellä on isot haasteet lähinnä koulussa. Nuorempi taas on kielellisesti ja muillakin tavoin hyvinkin taitava, mutta todella levoton, kyltymätön kaiken suhteen, omatahtoinen (mutta on sellainen taitava tyttö joka osaa peittää haasteet ja esim. koulussa käyttäytyä, joten kukaan ei usko millaista meno on kotona jossa väännetään aivan kaikesta koko ajan).
Lapset pistää minut niin koville, että viime syksynä romahdin ja olin töistä sairaslomalla. Silti ei saatu MITÄÄN apua. Teen osittaista työaikaa koska lasten vuoksi kokoaikatyö on mahdoton (mm. jatkuvat palaverit ja se ettei isompi pysty toimimaan itsenäisesti kotona esim. kouluunlähdön suhteen). Eli talous on koko ajan romahtamassa. Isomman terapioita ootellaan edelleen..
Tässä maassa on oikeasti aika rankkaa jos satut saamaan lapsen joka ei kehity oppikirjojen mukaisesti. Se alkaa jo varhaislapsuudessa, josta se jatkuu sitten sinne yläasteelle jolloin ongelmavyyhti on jo niin suuri että se purkautuu kiusaamisena, itsetuhoisuutena, lintsaamisena... kenellä mitenkin. Julkinen keskustelu on mielestäni tällä hetkellä hullua; samaan aikaan kauhistellaan nuorten pahoinvointia ja sen seurauksia, ja sitten samalla halutaan hiljentää ja silotella perhe-elämää kun pikkulasten vanhemmat kertoo haasteistaan. Harvoin ne lapsen isot haasteet iskee kuin salama taivaalta 15-vuotiaana. Näiden lasten tuen tarpeen evääminen, tilanteen mitätöinti ja vähättely, vanhempien jättäminen yksin haasteiden kanssa jne. Se alkaa kyllä kokemukseni mukaan jo varhaislapsuudessa. Tarkistin papereista niin olen ottanut poikani haasteet esille ensimmäisen kerran neuvolassa kun hän oli 3 viikkoa vanha ja äärimmäisen itkuinen vauva. KUKAAN ei kuunnellut.
Kommentit (8)
Kiitos ap, minulle tuli nyt selväksi yksi asia... en halua enää toista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme eikä mitään tuollaista. Otan osaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme eikä mitään tuollaista. Otan osaa silti.
Ei kaikilla olekkaan enkä tarvitse osanottoja.
Lähtökohtaisesti vaan lähes kaikki ajattelevat ennen omia lapsia että oman lapsen kanssa kaikki menee hyvin. Vaikka inhottaisi ja kauhistuttaisi ne muiden lapset niin uskotaan aika vahvasti siihen että oma lapsi on poikkeus.
Mutta kuitenkin kuka tahansa voi saada lapsen jolla on esim. oppimishäiriö tms. Suurin osa ei saa, eikä siksi asiaa edes ymmärrä mitä se on tälläisen lapsen kanssa. Siksi mielestäni julkista keskustelua vanhemmuuden haasteista ei saa hiljentää. Ei niiden edes pitäisi sulkea toisiaan pois; on ihanaa vanhemmuutta ja sitten raskasta, sitten on vielä erikseen sitä erityistä vanhemmuutta jossa tarvitaan ihan erityisiä voimia sen lapsen kanssa joka ei esim. kehity ikätasoisesti. Ja tunnustaa että tässä yhteiskunnassa on vaikea ja pirstaloitunut palvelujärjestelmä: perheiden haasteita ei tunnisteta, heitä ei osata ohjata oikealle luukullr tai sellaista ei ole olemassakaan. Avun saaminen on hidasta, vanhemman taistelun varassa ja kaikki eivät saa samoja palveluja vaikka haasteet on samat. Vaikeimpia tapauksia ei sitten osata hoitaa ollenkaan ja heitä säilötään laitoksissa kunnes ovat täysi-ikäisiä ja seuraukset on sen mukaisia. Ei tähän jeesustelut auta vaan lisää resursseja jos oikeasti halutaan ehkäistä syrjäytyminen, yksinäisyys, itsetuhoisuus, kiusaaminen, nuorten päihdeongelmat ja väkivaltaisuus. Niin moni erityislapsen ja ihan tavallisenkin lapsen vanhempi (myös heille voi tulla mainittuja haasteita elämässä, erityislapsen kohdalla se riski vaan on moninkertainen) on nähnyt ja kulkenut sen polun, yksin, saamatta sitä tukea mitä tarvittaisiin näin haastaviin tilanteisiin. Jos edes parhaat ammattilaiset ei osaa auttaa niin miten vanhempi yksin ratkaisee esim. nuoren yksinäisyys ja masentuneisuus ongelmat? Ei mitenkään!!
Erityislasten kanssa on varmasti vaikeampaa, mutta en sanoisi että normitapauksessa ihan noin huonosti olisi että puolet ajasta kärsimystä. Se haasteellinen aika on heti alkussa ja siitä sitten pikkuhiljaa helpottuu.
Höpö höpö, sä olet vihdoin löytänyt aidon merkityksen elämääsi, älä nyt mangu vaan NAUTI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa umpikujalta. En osaa auttaa, mutta toivon sinulle jaksamista tilanteeseen. Toivottavasti asiat järjestyy.
Tulin komppaamman vain otsikon 3 erityislapsen, nyt aikuisen äitinä, että näin on.
Alue: Aihe vapaa
Up