Neukku Bolshunovil palo taas vati, kun turpaan tuli Suomelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, nyt on sitten otettu Suomessa Bolshu hampaisiin, kaikki sen sanomiset väännetään julkisuuteen mahdollisimman negatiivisessa muodossa ja sitten taivastellaan, että voi kun on kauhea tyyppi. No tarkoitushan on myydä lehtiä, saada klikkauksia ja hiihtoväellä tietysti pitää yllä mielenkiintoa hiihtourheilua kohtaan.

Olen ollut Bolshu -fani vuodesta 2016. Ujo, syrjäänvetäytyvä ja julkisuutta kartteleva poika on kasvanut nuorten sarjasta 24-vuotiaaksi mieheksi, ja joka on yrittänyt petrata myös pr-taitojaan. Hän sanoo suoraan silloin kun ketuttaa (VIRHE), esim. kun hävisi 21-vuotiaana jannuna 50:n hiihdossa kullan Niskaselle, kun ei uskaltanut luottaa siihen, että Venäjän huolto pystyisi hänelle toimittamaan yhtä hyvät sukset kuin mitä hänellä oli, huonoja kokemuksia kun oli. Että siinä tilanteessa Niskasen teatteri, jota tämä harrastaa (vilkuilu muihin kilpailijoihin ja huutelu ja virnuilu, väsyneemmän esittämistä jne), ärsytti, kun oli muuta mietittävää. Haastatteluissa, jos joku niitä vaivautuu oikeasti lukemaan, Bolshu on vaatimaton, rehvastelematon ja varsin analyyttinen ja viljelee sarkastista huumoria. Tykkään kovasti. 

Mitä tulee Lahden tapaukseen, niin nyt kun olette katsoneet sprinttejä ja viestejä ja muuta, niin montako kertaa olette nähneet loppusuoralla jonkun ottavan sellaisen linjan että pakottaa vierellä tulevan ajatumaan laitaan? Onko niin tehnyt ruotsalainen, norjalainen, venäläinen tai italialainen hiihtäjä? Tai ylipäätään kukaan muu kuin Joni Mäki Lahdessa? Ette ole nähneet, koska sellaista ei ole pruukattu loppusuoralla tehdä. Sitä pidetään epäurheilijamaisena ja nilkkimäisenä tekona. Suomalaiset menevät sääntökirjan taakse ja uikuttavat, että meni ihan sääntöjen puitteissa, mutta eipä muun maalaiset vastaavaa tee. Sprinteissä varsinkin kiilaaminen, kaistan vaihdot ja toisen pakottamisen hiljentämiseen ovat ihan arkipäivää ja kuuluvat lajin luonteeseen, mutta ei niitä enää loppukirin aikana tehdä.

Hyvin sujuu tää kirjoitus Venäläiseltä, saat kannattaa oman maasi urheilijaa, me kannatetaan suomalaisia!

Noinko kovasti menee ihon alle, jos vähän saa lukea tosiasioita, eikä vain sinivalkoista valhetta, jota toki aina on osattu yleisölle kirjoittaa. Heh.

Ihan suomalainen olen ja fanitan myös Iivoa. Ja vähän Ruotsin Calle Halfvardsonia ja Ville Poromaata ja Ranskan Hugo Lapalusia ja Skotlannin Andy Musgravea. Tykkään persoonallisista ja massasta poikkeavista tyypeistä ja siitä, että tunteet näytetään. Kun ketuttaa, niin ketuttaa ja se saa näkyä. Ja kun ollaan iloisia, niin sitten ollaan ja juhlitaan.

Tottahan sun viestissä oli vaan ilmoitus siitä, että fanitat itänaapuria. Muu oli trollikamaa.

Uiuiuiui, itätrollithan ne vauva-palstalla päivystää. Uskot myös varmaan Illuminaatiin vai mikä limonaati se on, ja siihen että Trump on Messias ja ju'utalaisilla on massiivinen salaliitto ties keiden pään menoksi ja että Halla-aho Mestari ja että na'tsit on Kuussa.

Lääkkeet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johnny the Hill olisi hävinnyt Bolshunoville - se on varmaa. Miksi?

Noh selitetään: Norjan kakkososuudella oli Erik Valnäs, siis hiihti Bolshunovia vastaan, ja oli ihan vastaantulija ja hyytyi melkoisesti Bolshunovin vauhtiin. Henkilökohtaisella sprinttimatkalla järjestys oli Kläebo voitti - Valnäs oli kakkonen - Taugböl oli kolmas ja Bolshunov neljäs. Kisan jälkeen Bolshunov ei sanonut mitään, meni vain yksinään jäähdyttelylenkille, mutta mielikuvaksi jäi, että oli odottanut itseltään parempaa suoritusta.

Ja tämänpäiväisen esityksen jälkeen, jossa pudottaa sprinttifinaalin kakkosen noin selvästi kyydistä, tukee samaa ajatusta. Lieneekö ollut sprintin finaalissa Bolshunoville sattunut hieman heikommat sukset tai jotain, mutta nyt kulki jo ihan eri tahtiin. Ei siinä että sprintin finaalin nelostila olisi mitenkään heikko suoritus normimatkojen hiihtäjälle, päin vastoin! Mutta jos Bolshunov olisi ollut ankkuri, niin Mäellä ei olisi ollut kiilaamismahdollisuutta ja Kläebokin olisi joutunut koville. Mutta kyllä Kläebutin olisi silti voittanut, on se sprintissä Bolshunovia nopeampi  oli tällä minkälaiset sukset tahansa. Mutta että olisi joutunut panostamaan enemmän kuin mitä nyt joutui.

Jos venäläiset olisivat hiihtäneet eri järjestyksessä, olisiko loppusuoralla ollut Mäki vs. Bolshunov? En usko. Lähtökohtaisesti Valnäs on Mäkeä kovempi, ja jos Retivykh ei pärjännyt Mäelle, miten hän olisi pärjännyt Valnäsille?

Niin, ei siis pärjännyt Retivykh viimeisellä sadalla metrille Mäelle, mutta eihän hänen olisi tarvinnut kuin roikkua Valnäsin perässä sopivalla etäisyydellä ja uskon, että hän olisi siihen kyennyt. Roikkuminen onnistuu heikommaltakin hiihtäjältä, vaikka ohi meno ei sitten onnistuisikaan.

Jos tädillä olis munat niin se olis setä.

En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisten pakkomiellettä lytätä omia, ollaan onnellisimmillaan silloin, kun suomalainen häviää. Mutta kai se vaan pitää hyväksyä, että kun joku muu voittaa, se voittaa siksi että on hyvä ja suomalainen omalla tasollaan eli umpisurkea. Ja kun suomalainen voittaa, suomalainen voittaa vain siksi että sillä toisella oli vaan huono tuuri (tai suomalainen sabotoi), mutta oikeasti suomalainen on umpisurkea ja sen toisen olisi kuulunut voittaa. Ai niin, ja Iivo on ylimielinen suunsoittaja joka ei tule pärjäämään enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Bolshunovilla ja Kläbolla on ihan hyvät välit, Kläbo meni eilen onnittelemaan Bolshunovia tämän voitettua skiathlonin. 

https://media.gettyimages.com/photos/winner-russias-alexander-bolshunov…

Kuuluu ihan kulttuuriin tuolla onnitella muita. Tuskin toisilleen ystävänpäiväkortteja kuitenkaan askartelevat.

Vierailija kirjoitti:

Bolshunov voisi ottaa vaikka Therese Johaugilta oppia tyylikkääseen häviämiseen. Silloin (harvoin) kun joku muu voittaa, niin uliseeko Johaug kuin pikkulapsi, koska hän nyt vaan olisi halunnut voittaa ja hänen olisi kuulunut voittaa ja muiden olisi pitänyt antaa hänen voittaa? Ei.

Joo. Tämä on se tyyli, jota moni ihailee. Ja että ne tuntee sitten näytetään siellä kulisseissa, itketään, uhkaillaan, huudetaan ymv. Ja nykyäänhän urheilijoita opetaan olemaan sanomatta mitään ja kiittelemään ahkerasti. Ja hiomaan pois kaikki särmät.

Itse tykkään, kun tunteet näytetään. Muistelen kaiholla vanhoja aikoja, jolloin sai kokea syvää myötähäpeää Marja-Liisan tunteellisten selitysten aikana (käetkin jääty yhyhyyhhyyh), mutta sen takia ja juuri siksi hän olikin valovuosia sympaattisempi ja rakkaampikin hahmo kuin kilpasiskonsa Marjo Matikainen, jonka rajuimmaksi teoksi jäi lipsahdus havuja, prkle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bolshunov voisi ottaa vaikka Therese Johaugilta oppia tyylikkääseen häviämiseen. Silloin (harvoin) kun joku muu voittaa, niin uliseeko Johaug kuin pikkulapsi, koska hän nyt vaan olisi halunnut voittaa ja hänen olisi kuulunut voittaa ja muiden olisi pitänyt antaa hänen voittaa? Ei.

Joo. Tämä on se tyyli, jota moni ihailee. Ja että ne tuntee sitten näytetään siellä kulisseissa, itketään, uhkaillaan, huudetaan ymv. Ja nykyäänhän urheilijoita opetaan olemaan sanomatta mitään ja kiittelemään ahkerasti. Ja hiomaan pois kaikki särmät.

Itse tykkään, kun tunteet näytetään. Muistelen kaiholla vanhoja aikoja, jolloin sai kokea syvää myötähäpeää Marja-Liisan tunteellisten selitysten aikana (käetkin jääty yhyhyyhhyyh), mutta sen takia ja juuri siksi hän olikin valovuosia sympaattisempi ja rakkaampikin hahmo kuin kilpasiskonsa Marjo Matikainen, jonka rajuimmaksi teoksi jäi lipsahdus havuja, prkle.

Kielteiset tunteet on aina parempi näyttää kameroiden ja toimittajien ulottumattomissa. Uhkailla ja huutaa saa, kunhan sen tekee yksinään (tai kaverin kanssa). Se, kuinka paljon haastatteluissa avaa tunnepuolta on jokaisen oma asia, mutta raivokohtaukset eivät kuulu asiaan.

Hyvän voittajan tunnistaa siitä, kuinka hän suhtautuu tappioon. Joskin tappiokin on suhteellinen, noissakin kisoissa on kolminumeroinen määrä urheilijoita, jotka olisivat riemuissaan pronssista, kun eräälle venäläiselle se tuntuu olevan suunnilleen sama kuin viimeinen sija ja sen vuoksi pitää olla vielä monen tunnin jälkeen naama nurinpäin. Kilpakumppaneihin suhtautuminen kertoo myös paljon, kunnioittaako heitä vai ei, onnitteleeko vilpittömästi silloin kun ovat parempia jne.

Vierailija kirjoitti:

Eihän Bolshunov hävinnyt kenellekään, se oli se Retivykh.

Retivi pistettiin ankkuriksi, kun Bolsun ei haluttu jäävän Kläbö nimisen bussin alle. Ja mahdollisesti vielä Mäki nimisen suomalaisen taaksekin. Nauratti kyllä, kun Välbe kertoi tarinaa Bolsusta. Kuinka Bolsun kaltainen lahjakkuus tulee vastaan ehkä kerran kahteen kymmeneen vuoteen ja kuinka siitä on hyötyä kilpaurheilijana, kun on lapsena tehnyt maatalous- ja metsätöitä. Ilmeisesti Venäjällä mahdollisesti kerran kahteen kymmeneen vuoteen näin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bolshunov voisi ottaa vaikka Therese Johaugilta oppia tyylikkääseen häviämiseen. Silloin (harvoin) kun joku muu voittaa, niin uliseeko Johaug kuin pikkulapsi, koska hän nyt vaan olisi halunnut voittaa ja hänen olisi kuulunut voittaa ja muiden olisi pitänyt antaa hänen voittaa? Ei.

Joo. Tämä on se tyyli, jota moni ihailee. Ja että ne tuntee sitten näytetään siellä kulisseissa, itketään, uhkaillaan, huudetaan ymv. Ja nykyäänhän urheilijoita opetaan olemaan sanomatta mitään ja kiittelemään ahkerasti. Ja hiomaan pois kaikki särmät.

Itse tykkään, kun tunteet näytetään. Muistelen kaiholla vanhoja aikoja, jolloin sai kokea syvää myötähäpeää Marja-Liisan tunteellisten selitysten aikana (käetkin jääty yhyhyyhhyyh), mutta sen takia ja juuri siksi hän olikin valovuosia sympaattisempi ja rakkaampikin hahmo kuin kilpasiskonsa Marjo Matikainen, jonka rajuimmaksi teoksi jäi lipsahdus havuja, prkle.

Kielteiset tunteet on aina parempi näyttää kameroiden ja toimittajien ulottumattomissa. Uhkailla ja huutaa saa, kunhan sen tekee yksinään (tai kaverin kanssa). Se, kuinka paljon haastatteluissa avaa tunnepuolta on jokaisen oma asia, mutta raivokohtaukset eivät kuulu asiaan.

Hyvän voittajan tunnistaa siitä, kuinka hän suhtautuu tappioon. Joskin tappiokin on suhteellinen, noissakin kisoissa on kolminumeroinen määrä urheilijoita, jotka olisivat riemuissaan pronssista, kun eräälle venäläiselle se tuntuu olevan suunnilleen sama kuin viimeinen sija ja sen vuoksi pitää olla vielä monen tunnin jälkeen naama nurinpäin. Kilpakumppaneihin suhtautuminen kertoo myös paljon, kunnioittaako heitä vai ei, onnitteleeko vilpittömästi silloin kun ovat parempia jne.

Bolsulla oli yhdistelmähiihdon voiton jälkeen suuria vaikeuksia ottaa onnitteluja vastaan kilpailujoiltaan, vaikka nämä olivat vilpittömän onnellisia siitä, että Bolsu viimein voitti maailmanmestaruuden. Kertonee Kylmän sodan aikaisesta asenteesta, jonka mukaan kaikki ovat Venäjää vastaan ja voitto on mahdollisuus Venäjälle näyttää kaikille vihaajilleen.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, nyt on sitten otettu Suomessa Bolshu hampaisiin, kaikki sen sanomiset väännetään julkisuuteen mahdollisimman negatiivisessa muodossa ja sitten taivastellaan, että voi kun on kauhea tyyppi. No tarkoitushan on myydä lehtiä, saada klikkauksia ja hiihtoväellä tietysti pitää yllä mielenkiintoa hiihtourheilua kohtaan.

Olen ollut Bolshu -fani vuodesta 2016. Ujo, syrjäänvetäytyvä ja julkisuutta kartteleva poika on kasvanut nuorten sarjasta 24-vuotiaaksi mieheksi, ja joka on yrittänyt petrata myös pr-taitojaan. Hän sanoo suoraan silloin kun ketuttaa (VIRHE), esim. kun hävisi 21-vuotiaana jannuna 50:n hiihdossa kullan Niskaselle, kun ei uskaltanut luottaa siihen, että Venäjän huolto pystyisi hänelle toimittamaan yhtä hyvät sukset kuin mitä hänellä oli, huonoja kokemuksia kun oli. Että siinä tilanteessa Niskasen teatteri, jota tämä harrastaa (vilkuilu muihin kilpailijoihin ja huutelu ja virnuilu, väsyneemmän esittämistä jne), ärsytti, kun oli muuta mietittävää. Haastatteluissa, jos joku niitä vaivautuu oikeasti lukemaan, Bolshu on vaatimaton, rehvastelematon ja varsin analyyttinen ja viljelee sarkastista huumoria. Tykkään kovasti. 

Mitä tulee Lahden tapaukseen, niin nyt kun olette katsoneet sprinttejä ja viestejä ja muuta, niin montako kertaa olette nähneet loppusuoralla jonkun ottavan sellaisen linjan että pakottaa vierellä tulevan ajatumaan laitaan? Onko niin tehnyt ruotsalainen, norjalainen, venäläinen tai italialainen hiihtäjä? Tai ylipäätään kukaan muu kuin Joni Mäki Lahdessa? Ette ole nähneet, koska sellaista ei ole pruukattu loppusuoralla tehdä. Sitä pidetään epäurheilijamaisena ja nilkkimäisenä tekona. Suomalaiset menevät sääntökirjan taakse ja uikuttavat, että meni ihan sääntöjen puitteissa, mutta eipä muun maalaiset vastaavaa tee. Sprinteissä varsinkin kiilaaminen, kaistan vaihdot ja toisen pakottamisen hiljentämiseen ovat ihan arkipäivää ja kuuluvat lajin luonteeseen, mutta ei niitä enää loppukirin aikana tehdä.

Ja kuinka monen olet nähnyt käyvän väkivaltaiseksi hävittyään? Tai vääryyttä kärsittyään? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bolshunov voisi ottaa vaikka Therese Johaugilta oppia tyylikkääseen häviämiseen. Silloin (harvoin) kun joku muu voittaa, niin uliseeko Johaug kuin pikkulapsi, koska hän nyt vaan olisi halunnut voittaa ja hänen olisi kuulunut voittaa ja muiden olisi pitänyt antaa hänen voittaa? Ei.

Joo. Tämä on se tyyli, jota moni ihailee. Ja että ne tuntee sitten näytetään siellä kulisseissa, itketään, uhkaillaan, huudetaan ymv. Ja nykyäänhän urheilijoita opetaan olemaan sanomatta mitään ja kiittelemään ahkerasti. Ja hiomaan pois kaikki särmät.

Itse tykkään, kun tunteet näytetään. Muistelen kaiholla vanhoja aikoja, jolloin sai kokea syvää myötähäpeää Marja-Liisan tunteellisten selitysten aikana (käetkin jääty yhyhyyhhyyh), mutta sen takia ja juuri siksi hän olikin valovuosia sympaattisempi ja rakkaampikin hahmo kuin kilpasiskonsa Marjo Matikainen, jonka rajuimmaksi teoksi jäi lipsahdus havuja, prkle.

Kielteiset tunteet on aina parempi näyttää kameroiden ja toimittajien ulottumattomissa. Uhkailla ja huutaa saa, kunhan sen tekee yksinään (tai kaverin kanssa). Se, kuinka paljon haastatteluissa avaa tunnepuolta on jokaisen oma asia, mutta raivokohtaukset eivät kuulu asiaan.

Hyvän voittajan tunnistaa siitä, kuinka hän suhtautuu tappioon. Joskin tappiokin on suhteellinen, noissakin kisoissa on kolminumeroinen määrä urheilijoita, jotka olisivat riemuissaan pronssista, kun eräälle venäläiselle se tuntuu olevan suunnilleen sama kuin viimeinen sija ja sen vuoksi pitää olla vielä monen tunnin jälkeen naama nurinpäin. Kilpakumppaneihin suhtautuminen kertoo myös paljon, kunnioittaako heitä vai ei, onnitteleeko vilpittömästi silloin kun ovat parempia jne.

Bolsulla oli yhdistelmähiihdon voiton jälkeen suuria vaikeuksia ottaa onnitteluja vastaan kilpailujoiltaan, vaikka nämä olivat vilpittömän onnellisia siitä, että Bolsu viimein voitti maailmanmestaruuden. Kertonee Kylmän sodan aikaisesta asenteesta, jonka mukaan kaikki ovat Venäjää vastaan ja voitto on mahdollisuus Venäjälle näyttää kaikille vihaajilleen.

Välbe ruokkii jatkuvasti tätä asennetta, ja myös Cramer on oppinut saman tyylin.