Ylipainoisten naisten arvostelu
Selasin instaa ja siellä eräs isokokoisempi nainen jolla paljon seuraajia päivitti ulkonäöstä ja siitä että on saanut arvosteluja. Myös omalta poikaystävältään (ex) aikoinaan. Oli vastattu että samanlaisia kokemuksia.
Kuinka yleistä on että teille (meille) ylipainoisille sanotaan ulkonäöstä? Siis että vaikka ihan tutut kommentoi?
Somea ei varmaan voi laskea koska siellä varsinkin kaikki tunnetummat saavat arvostelua, oli ulkonäkö kuinka hyvä tahansa.
Mietin että itse en ole onneksi joutunut vastaavaa kokemaan ja ajattelin että onko se oikeasti yleistä?
En edes baarissa humalaisilta. Tuntuu että minulla on aina vientiä vaikka kuinka paljon ja saan joka kerta kuulla että olen kaunis nainen. Olen ollut hoikka, normaalipainoinen, todella ylipainoinen ja nyt jonkin verran ylipainoinen. Aina olen saanut kehuja.
Ylipainoisena tosin se ero että myös naiset ovat ehkä mukavampia?
Olenko niin kiltin näköinen ettei kukaan raaski loukata minua vai onko vaan käynyt hyvä tuuri?
Olen aika epävarma ulkonäöstäni varsinkin nyt ja pahoittaisin kyllä mieleni jos joku sanoisi pahasti. Se ei ehkä näy koska olen hymyilevä ja tulen ihmisten kanssa toimeen mutta sisimmältäni olen epävarma vaikka ulkoisesti saatan näyttää itsevarmalta.
Niin, kuka tällaisia kommentteja sanoo ja millaisissa asiayhteyksissä?
Toivottavasti mahdollisimman moni vastaa että ei ole sanottu loukkaavasti!