Miten lastenvaunut ovat muuttuneet esim. 15 vuodessa? Nykyisin näkee
sellaisia, missä kaukalo on vain nostettu sellaisten pyörien päälle. Muutenkin vaunut tuntuvat olevan kepeämpiä kuin ennen.
Onko monen lapsen vanhemmilla kokemusta tällaisesta?
Kommentit (14)
Siis "nykyvaunuissa" saa irrotettua istuinosan ja kopan pois. Ja siihen runkoon voi adaptereilla laittaa kaukalon kiinni, helpottaa esim kauppareissuilla yms käyntiä.
Eikä ne mitenkään heppoisempia kaikki ole kuin ennen. Sirompia ja parempia vain. Ja ergonomisemmat istuinosat.
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.
Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
Onhan noita telakkajuttuja ollut jo aika kauan, yli 10 vuotta nyt ainakin. Nehän on eri tarkoituksiin. Kyllä kunnon talvessa tarvitsee vielä ihan kunnon vankkureita, joissa on isot pyörät lumessa kulkemista varten. Ei siihen tarkoitukseen sovi mitkään keposet autokoppa-/ostoskeskusrimpulat. Ne on tarkoitettu siihen ostoskeskuksissa kulkemiseen ja siellä ne pienet ja pyörivät renkaat on just näppärät.
Vaunuja ja rattaita on siis nykyään joka lähtöön, ennen pärjättiin yksillä tai kaksilla vaunuilla, varsinkin, jos oli yhdistelmät.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
https://www.vaunuaitta.fi/silver-cross-wave-2020-eclipse-special-editio…
Osa on kyllä tosi hintavia, joskaan ei tuhansia euroja, vaan noin 1700 €.
En kyllä itse ostaisi noin kalliita vaunuja.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
https://www.vaunuaitta.fi/cybex-e-priam-fashion-collection.html
Päälle 2000 euron vaunut. Kuka hullu maksaa vaunuista noin paljon?
ainakin oman lapsen vauva-aikaan verrattuna vauvakopat ovat selvästi pienempiä ja kapeampia.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
Ai.
Just ostin bugaboot lisävarusteineen hollannista 1700€.
Suomessa päälle 2 tonnia.
Mun mielestä tuo on "tuhansia euroja".
Tosi paljon, 15 vuotta sitten oli vielä tavallisia yhdistelmiä. Joillakin oli niitä kolmipyöräisiä ja sitten ne Stokken vaunut olivat trenditietoisilla, joille hinta ei ollut este.
Nykyään kaikki ovat enemmän niiden Stokkejen näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Siis "nykyvaunuissa" saa irrotettua istuinosan ja kopan pois. Ja siihen runkoon voi adaptereilla laittaa kaukalon kiinni, helpottaa esim kauppareissuilla yms käyntiä.
Eikä ne mitenkään heppoisempia kaikki ole kuin ennen. Sirompia ja parempia vain. Ja ergonomisemmat istuinosat.
Kun minä etsin vaunuja esikoiselleni vuonna 1999, oli joissakin malleissa se mahdollisuus, että adapterin avulla sai turvakaukalon kiinnitettyä vaunuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
https://www.vaunuaitta.fi/cybex-e-priam-fashion-collection.html
Päälle 2000 euron vaunut. Kuka hullu maksaa vaunuista noin paljon?
Mulla oli yhdet bugikset, muistaakseni 1400€ ulkomailta tilattuna.
Pari vuotta pidin ja sain niistä myydessä 700€.
Pääomakulu 700€.
Jos olisin ostanut jotkut random-merkkiset vaikka 800 eurolla, käytettynä ne sais ilmatteeks antaa että joku huolii.
Pääomakulu 800€.
Hyötynä se että sain pari vuotta ajella laadukkailla vaunuilla ja maksan siitä vähemmän
Ukko38 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
Ai.
Just ostin bugaboot lisävarusteineen hollannista 1700€.
Suomessa päälle 2 tonnia.
Mun mielestä tuo on "tuhansia euroja".
Miksi käytit noin paljon rahaa lastenvaunuihin??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
https://www.vaunuaitta.fi/cybex-e-priam-fashion-collection.html
Päälle 2000 euron vaunut. Kuka hullu maksaa vaunuista noin paljon?
Suurin osa ostaa noin tuhannen euron vaunut, ei kahden tuhannen euron vaunuja. Nuo ovat aivan ylihintaiset, kun jopa Euroopassa voidaan valmistaa noita tuhannen euron vaunuja.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.Tuhansia euroja? Nyt en kyllä usko. ap
Ai.
Just ostin bugaboot lisävarusteineen hollannista 1700€.
Suomessa päälle 2 tonnia.
Mun mielestä tuo on "tuhansia euroja".Miksi käytit noin paljon rahaa lastenvaunuihin??
Paljon?
Minä käyn töissä, mulle on ihan sama maksaako joku vaununrekkula tonnin, kaks tai kolme, jos se on sellainen kuin mitä halutaan tai tarvitaan.
Hinnat ainakin muuttuneet.
Ennen maksoi satoja markkoja.
Nykyään tuhansia euroja.