Kukaan muu vaihtanut avioituessaan miehen nimeen tästä syystä:

niin eikö se sitten ole vaihtoehto, että lapset saisivat sinun sukunimesi?

Ja miehelle oli tärkeää saada lapsi omalle sukunimelleen. Niinpä oli itsestäänselvää, että myös minä muutin nimeni kun myöhemmin menimme naimisiin.

Minusta se tuntui vaan niin väärältä aikoinaan. Lapset olemme kastaneet minun nimelleni, koska sehän heidän nimensä oli laitoksellakin.

Yhdistelmänimeä olisin ehkä ollut valmis harkitsemaan, mutta koska miehelle oli sinänsä aivan yhdentekevää mikä nimi lapselle tulee niin valinta oli helppo.

Joskus mies miettii sitä, että olisihan se kiva jos lapset olisivat samannimisiä kuin hän itse, mutta sitten taas toisaalta hän ei ole itse valmis muuttamaan sukunimeään, joten keskustelu on varsin turhaa.

Meilläkin lapsella (pian lapsilla) on mun sukunimi.

Tiedän lukemattomia tapauksia, joissa mies on erotilanteessa tai sen jälkeen painostanut naisen vaihtamaan sukunimeä eli siis antamaan miehen nimen pois. Nimiasiassa on vielä helppo antaa periksi, kun keskusteltavana ovat monet vielä painavammat jutut, kuten lasten asuminen.



Monet miehet kokevat loukkaavana sen, että naiset haluavat eron jälkeen pitää heidän sukunimensä (kun mies itse ei enää kelpaa).

Tiedän lukemattomia tapauksia, joissa mies on erotilanteessa tai sen jälkeen painostanut naisen vaihtamaan sukunimeä eli siis antamaan miehen nimen pois. Nimiasiassa on vielä helppo antaa periksi, kun keskusteltavana ovat monet vielä painavammat jutut, kuten lasten asuminen.

niin eikö se sitten ole vaihtoehto, että lapset saisivat sinun sukunimesi?

Tämä ei valitettavasti ole vaihtoehto, koska mies on imaissut hyvin selvästi, kuinka tärkeää hänelle olisi, että lapset tulisivat hänen nimelleen - "kunniakas" suku saisi jatkoa jne. Eikä minulla tämän asian kanssa oikeastaan mitään ongelmaa olekaan, vaikka ihan hyvin voisin ottaa meille myös oman nimeni.

Ongelmani koskee oikeastaan vain tilannetta, jos meille joskus myöhemmin tulisi ero, että voisin sitten edelleen olla samalla nimellä kuin lapset.

Miten niin mies on painostanut vaihtamaan oman nimen takaisin? Ei kai hän sellaista voi tehdä? Oma äitini ainakin on ongelmitta pitänyt isäni nimen, vaikka he erosivatkin.

"Minä olen Marjo Möttönen, ja tämä tässä on poikani Lauri Lentonen." Aika outoa.

Mietin vasta eron jälkeen tätä nimiasiaa tarkemmin. Mies osoittautui sikapossuksi niin harmittaa pitää niskoillaan sen rontin nimeä. Silti en sitä vaihda, juuri siitä syystä että jos vaihdan, olisin eri niminen kuin lapseni, joiden nimenvaihtoa ei yhteishuoltajuuden vuoksi voi yksin päättää.



Miehelle oli tärkeää "levittää" harvinaista nimeä, itselleni se on vain sana.

Eron jälkeen tapellaan verisesti monista muistakin asioista kuin nimistä. Etenkin jos mies katsoo tulevansa eron yhteydessä jotenkin loukatuksi (ei olisi itse halunnut erota tai vaimolla on uusi mies, tai isä haluaisi lapset asumaan itselleen mutta äiti ei halua antaa), mies yleensä ei halua, että ex-vaimo jatkaa hänen nimellään. Eli ei halua antaa nimeäkään kun mies ei enää kelpaa.



Ja toinen yleinen tilanne on se, että miehellä on jo uudet häät kiikarissa ja haluaa, että hänellä on kerralla vain yksi vaimo nimellään.



Tätä voi olla vaikea tajuta jos ei tunne suht. nuorena eronneita, mutta tämä on ihan oikeasti erittäin yleistä. Lähes aina tilanteessa, jossa toinen tai molemmat aikovat perustaa uuden perheen, tehdään näin.

Tosin siinä ex-vaimo halusi lisäksi toisen miehen kanssa tehdyn lapsen omalle sukunimelleen (joka oli siis ex-aviomieheltä saatu). Varsinkin ex-aviomiehen uusi vaimo oli asiasta kovin käärmeissään.

Ex-vaimo piti kuitenkin nimen ja uusi lapsikin sen sai.

vaihtaneen nimen. (=menneen uusiin naimisiin) Koki ärsyttävänä, kun se nainen ei tajunnut itse vaihtaa sukunimeä eron jälkeen heti. Heillä oli lyhyt ja aika vaikea avioliitto. Ei lapsia.

Etkö menekään naimisiin loppuiäksesi?