"Lähdettiin Lappiin laskettelemaan, ollaan omassa kuplassa viikko!"
Tänään ilmestyi someen tutuilta jo ekat kuvat Lapin laskettelurinteistä. Siellä mennään leveästi hymyillen ja hehkutetaan hiihtolomaa. Kertovat lomailevansa viikon Lapissa lasketellen ja sanovat olevansa omassa kuplassa perheensä kanssa viikon. Ai mikä oma kupla ja eristäytyminen, kun ootte päivät rinteessä? Parhaat näistä kertoivat pitävänsä somelomaa nyt viikon, eli ei kerrota käynneistä rinneravintoloissa, baareissa ja muissa. Jännä silti, että piti ylipäätään päästä kertomaan, että lähdettiin reissuun. Mulla on vähän eri käsitys omaan kuplaan eristäytymisestä kuin nuo Lapin laskettelurinteet. :D Mitenkäs muiden somet, joko on lomahehkutukset alkaneet?
Kommentit (109)
Miksi se korona tarttuu pahemmin siellä Levin marketissa kuin kotipaikkakunnan? Tai kodin läheisellä bensapistoolilla on turvallista tankata, mutta ei sillä ison tien varressa olevalla? Kaiken voi tehdä huolella tai huolimattomasti, oli sitten kotona tai reissussa. Mielestäni on mennyt vähän överiksi tuo lomalaisten kyttääminen.
Vierailija kirjoitti:

Miksikö tarttuu vaikka Levillä pahemmin. Siksi, että nyt ovat liikkeellä ne ihmiset jotka suhtautuu välinpitämättömin tähän pandemiaan. Käyvät ravintoloissa, kuntosaleilla arkena. Eli elävät perusarkea kuin ei mitään olisikaan. Lähtevät Lappiin reissuun jne. Varovaiset ja vastuulliset vain suorittavat ne perusarjen toimet jotka on pakko. Ei matkustella tai tavata ylimääräisiä. Toinen pointti on se, että hiihtokeskuksiin kerääntyy porukkaa pääosin kaupungeista. Niistä, joissa koronatilanne yleisesti jo paha.
Jos matkailijat kerran toimivat vastuullisesti niin miksi Ylläksellä työntekijöitä on sairastunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähä eri juttu olla jossain hiljaisen seudun mökillä ja käydä hiihtelemässä rauhassa kuin pörrätä täpötäydessä rinteessä...
Minua kiinnostaa myös nämä mökkeilijät jotka ajavat kaus mökilleen ilman että kertaakaan tarvitsevat pysähtyä huoltoasemalla tai käydä kaupassa. Ilmeisesti autossa iso tankki ja kaikki ruoat mukana? Yhtä hyvin se virus leviää vaikka tankkausaseman pistoolista.
Oisko jotain tilastoa montako tartuntaa tullu bensapistoolista 🤣
Koronavirus elää pinnoilla muutamia minuutteja, pakkasessa vielä lyhyemmän aikaa. Ja se altistuminen vaatii EDELLEEN sen 15min ajan ja alle 2m välimatkan, eli lotossa voittaa varmemmin kuin koronan bensapistoolista tai bensa-asemalta saa. Ja ruokakaupassakin sun pitää kulkea siihen ventovieraan kylkeen liimaantuneena koko ajan, että se altistuminen voisi edes teoriassa tapahtua.
Tässä oli kyllä niin paljon väärää tietoa että en tiedä oikein mistä edes aloittaa mutta lähdetään nyt vaikka siitä että pakkasessa virus säilyy paremmin kuin lämpimässä.
Altistuminen ei edellytä 15 min aikaa eikä alle 2m välimatkaa.
Ruokaupassa riittää kun kävelet hetkeä myöhemmin samalle käytävälle missä joku on juuri ilman maskia yskäissyt.
Jos virus tarttuisi noin helposti, ymmärrät varmaan itsekin, että tartuntaluvut olisivat tähtitieteelliset.
Todennäköisyys on se avainsana tässä. Riski siihen että kävelet hetkeä myöhemmin ruokakaupassa samalle käytävälle missä joku on juuri yskäissyt ja imuroit kitusiisi tartuntaan riittävän määrän viruksia on pieni, mutta todellinen. Tartuntaan ei siis vaadita että seurailet kaupassa jotakuta metrin päässä 15min, mutta sillä tavoin tartunnan riski kasvaa ihan eri sfääreihin.
Nuo 15min ja 2m ovat täysin keinotekoisia raja-arvoja, jotka eivät tarkoita sitä että et voisi tartuntaa lyhyempänä aikana tai pidemmältä etäisyydeltä saada. Niiden hyöty on mm. siinä että tartuntoja jäljitettäessä löydettäisiin ne kontaktit joissa tartunnan riski on merkittävä. Suuri osa tartunnoista jää kuitenkin selvittämättä, kuten vaikka tuollaiset satunnaiset ruokakauppatartunnat.
Niinhän se muutti CDC:kin vastikään omia tartunnanjäljituksen ohjenuoriaan niin että yhtäjaksoista 15 minuutin altistusta ei vaadita, vaan sekin lasketaan altistukseksi jos on vuorokauden aikana ollut useita lyhyitä kontakteja. Liittyi siihen tapaukseen jossa vanginvartija oli saanut vangeilta tartunnan, vaikka ei ollut yhdenkään kanssa ollut minuuttia pidempään kerralla tekemisissä. Haluttiin myös että vaikkapa tarjoilija, joka käy muutaman kerran illan aikana pöydän vieressä laskettaisiin vastaisuudessa altistuneeksi ja jäljitettäisiin, koska ilmeisesti tuollaisiakin tapauksia on joitakin ilmennyt.
Meinaatteko, että kukaan laskettelija ei mene välillä rinneravintolan vessaan, syömään, juomaan tai ihan vaan lämmittelemään? Ihan varmasti menee. Kaikki eivät asu siinä rinteen vieressä ja lapsille tulee äkkiä vessahätää. Lähdetäänkö aina autolla mökille vessaan ja lämmittelemään?
Vierailija kirjoitti:
Tosi monet tutut ovat nyt Lapissa. Mutta uskon kyllä kun sanovat, että eivät mene baareihin tai ravintoloihin, vaan omaan mökkiin syömään. En näkisi rinteessä laskettelua kovin riskialttiina.
Entä se matka sinne?Pysähdytään tankkaamaan ,ehkä syömään buffettiin kymmenien muiden kanssa ja tuodaan tautia alueille joissa sitä on vähän.
Itse en ymmärrä mikä hinku ihmisillä on nyt lapin lomakeskuksiin, oli koronaa tai ei. Mikä hienous siinä on, että joka paikka täynnä väkeä, järkyttävät hissijonot? Mua ei saisi aseella uhkaamallakaan nyt tuonne. Ja tähän kaikkeen lisättynä tuo tungos, karseat autoletkat Etelä-Suomeen. Oikeasti, onko sen arvoista?
Ja kyllä vaan se korona tarttuu pinnoiltakin. Tuttava on ollut tosi tarkkana koronan kanssa mutta kävi sellasessa paikassa missä oli samana aamuna ollut koronapositiivinen. Kosketteli sitten samoja paikkoja ja parin pvän päästä alkoi oireet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi monet tutut ovat nyt Lapissa. Mutta uskon kyllä kun sanovat, että eivät mene baareihin tai ravintoloihin, vaan omaan mökkiin syömään. En näkisi rinteessä laskettelua kovin riskialttiina.
Viikon ruoat mukana ja autossa 300l tankki? Ellei ole, yhtä hyvin ne omassa mökissä pysyttelevät levittää virusta vähintään kaupassa tai huoltoasemalla.
Mielestäsi hätäinen kusitauko Apsilla on yhtä suuri riski viruksen leviämiselle kuin 4 tuntia tappituntumalla karaokea hoilaamassa after ski:ssä?
Luuletko että niitä wc tiloja desinfioidaan tai pestään päivän aikana?Ne pinnat nääs...761
Korona ei ole vaarallinen terveelle ihmiselle. Sairaat pysyköön eristyksissä jos haluavat.
No senhän näkee parin viikon päästä, kuinka levillä korona levisi. Odotellaan täällä teholla taas uusia asiakkaita. T. Sh
Vierailija kirjoitti:
Korona ei ole vaarallinen terveelle ihmiselle. Sairaat pysyköön eristyksissä jos haluavat.
Miksi sitten teholla on tälläkin hetkellä perusterveitä potilaita? Entä vuodeosastoilla? T. Sh
Lähipiiristä; lähdetään Lappiin mökille "keskelle ei mitään". Lähtiessä korostetaan tätä mökin syrjäistä sijaintia. Mutta sitten ajellaan sieltä mökiltä tanssimaan ja syömään ravintoloihin.
???
Vierailija kirjoitti:
Mites omalla paikkakunnalla asuvat? Käyttekö tankkaamassa ja kaupassa? Siellähän ei voi saada tautia.
Katsos kun kyse on siitä että viette etelästä tautia alueille jossa sitä on ehkä muutamia tapauksia.Omalla paikkakunnalla voitte tankata milloin haluatte mutta kun te pysähdytte matkan varrella ja silti väitätte että pysytte vain siinä "omassa kuplassa."
Valivali rutiruti.
Kai ne turvavälit osaa pitää. Ulkona kuitenkin enimmäkseen ovat.
Ei oikeestaan muuta irtoa tuohon kuivaan aloitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona ei ole vaarallinen terveelle ihmiselle. Sairaat pysyköön eristyksissä jos haluavat.
Miksi sitten teholla on tälläkin hetkellä perusterveitä potilaita? Entä vuodeosastoilla? T. Sh
Ainahan siellä niitä on. Perusterveen todennäköisyys joutua teholle koronan vuoksi on pienempi kuin joutua liikenneonnettomuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi monet tutut ovat nyt Lapissa. Mutta uskon kyllä kun sanovat, että eivät mene baareihin tai ravintoloihin, vaan omaan mökkiin syömään. En näkisi rinteessä laskettelua kovin riskialttiina.
Viikon ruoat mukana ja autossa 300l tankki? Ellei ole, yhtä hyvin ne omassa mökissä pysyttelevät levittää virusta vähintään kaupassa tai huoltoasemalla.
Mielestäsi hätäinen kusitauko Apsilla on yhtä suuri riski viruksen leviämiselle kuin 4 tuntia tappituntumalla karaokea hoilaamassa after ski:ssä?
Luuletko että niitä wc tiloja desinfioidaan tai pestään päivän aikana?Ne pinnat nääs...761
Eli sinun mielestäsi hätäinen kusitauko Apsilla on yhtä suuri riski viruksen leviämiselle kuin 4 tuntia tappituntumalla karaokea hoilaamassa after skissä, koska vessan pintoja ei desinfioida riittävän usein?
Kotona kolme riskiryhmäläistä. Olen etätöissä ja käyn kyläkaupassa pari kertaa viikossa. Ei mitään asiaa kirkonkylälle kauppaan, kun joka paikka täynnä lomalaisia. Jotenkin vaan alkaa sieppaamaan tämä, että toiset elävät, matkustavat ja juhlivat kuin viimeistä päivää ja meidän sakki on ollut jo vuoden ihan kiven alla. Rokotus saadaan ehkä maaliskuun loppuun mennessä, tehosteen jälkeen uskaltaa pistää muksut takaisin päiväkotiin ja ehkä käydä kaverin luona kylässä. On tämä saatana ollut vuosi..
Mistä näitä vastuuttomia omahyväisiä laumasieluja riittää joka koneeseen ja junaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähä eri juttu olla jossain hiljaisen seudun mökillä ja käydä hiihtelemässä rauhassa kuin pörrätä täpötäydessä rinteessä...
Minua kiinnostaa myös nämä mökkeilijät jotka ajavat kaus mökilleen ilman että kertaakaan tarvitsevat pysähtyä huoltoasemalla tai käydä kaupassa. Ilmeisesti autossa iso tankki ja kaikki ruoat mukana? Yhtä hyvin se virus leviää vaikka tankkausaseman pistoolista.
Oisko jotain tilastoa montako tartuntaa tullu bensapistoolista 🤣
Kokeile joskus käydä vaikka ABC Tupoksella hiihtolomien aikaan niin ymmärrät mitä tarkoitan, pitkät jonot pumpuille kun siinä yksi toisensa jälkeen tankkaa ja aseman sisätilat täpötäynnä. Sama koskee lomakohteiden lähellä olevia kauppoja, esim Kalajoen s-market kesäisin, valtavat matkailija-jonot.
Suosittelen käyttämään tankatessa sellaisia käsiin puettavia vaatekappaleita, joissa on joko kaksi tai viisi sormille tarkoitettua uloketta.
Vierailija kirjoitti:
Kotona kolme riskiryhmäläistä. Olen etätöissä ja käyn kyläkaupassa pari kertaa viikossa. Ei mitään asiaa kirkonkylälle kauppaan, kun joka paikka täynnä lomalaisia. Jotenkin vaan alkaa sieppaamaan tämä, että toiset elävät, matkustavat ja juhlivat kuin viimeistä päivää ja meidän sakki on ollut jo vuoden ihan kiven alla. Rokotus saadaan ehkä maaliskuun loppuun mennessä, tehosteen jälkeen uskaltaa pistää muksut takaisin päiväkotiin ja ehkä käydä kaverin luona kylässä. On tämä saatana ollut vuosi..
Joo ymmärrän tämän käyvän hermoon. Kuitenkin jos kukaan ei käyttäisi palveluita niin sitä enemmän saisit myös jäädä sinne kiven alle. Ei olisi mitään syytä mihin sun tarvitsisi sieltä kaivautuan esiin. Ei välttämättä enää sitä kyläkauppaakaan. Kaikkeen kun tarvitaan asiakkaita ja rahaa.