En saa helpotusta hammastoimenpiteeseen ja jännittää liikaa
Mietin jo että perun viisurin paistoajan kun pyysin siihen rauhoittavaa esilääkitystä,en saa. Kuulemma puhumalla pitää selvitä tilanteesta. En taida mennä ollenkaan kun pelkään sitä jo valmiiksi ja tuollainen asenne hoitohenkilökunnalla.
Kommentit (23)
Miksi sitä ei saa, jos kokee tarvitsevansa. En ymmärrä. Eikö tuosta voi valittaa jonnekin.
Multa poistettiin eilen ensimmäistä kertaa hammas ja mulla löytyy historiasta paniikkihäiriökin, joskin kohtauksia ei ole tullut pitkiin aikoihin, kun elämäntilanne on helpottanut.
Sattui onneksi tosi ystävällinen hammaslääkäri. Silittelin vaatteiden päältä omaa vatsaani ja keskityin rauhallisiin hengityksiin. Ajattelin, että tämä on pian ohitse ja että kaikki menee kyllä hyvin. Olin siellä tunnin ja selvisin. Varauduin myös, että olisin voinut kuunnella äänikirjaa, mutta se oli lopulta vähän hankala.
Onko sulla jotain keinoja, jotka muissa pelottavissa tilanteissa toimivat itsensä rauhoittamisen keinoina? Onko niitä mahdollista soveltaa?
Minäkään en saanut esilääkitystä viisurinpoistoon. Onneksi sattui kunnallisella ihana ulkomaalaistaustainen mieslääkäri joka omasta toiveestani ei kertonut mitään toimeenpiteestä ja sen etenemisestä minulle. Hän lauloi murtaen suomen kielellä radiosta lauluja samalla kun irrotti hampaan, ja itkuhan siinä tuli helpotuksesta kun homma oli ohi. Tsemppiä sinulle!
Mikä syy tolle alapeukulle? Eikö muka kuulosta uskottavalta että hammaslääkäri pelko ja tarvitsee sen ainoan hetken helpotusta? Mitä kummallista tässä on?
Vierailija kirjoitti:
Multa poistettiin eilen ensimmäistä kertaa hammas ja mulla löytyy historiasta paniikkihäiriökin, joskin kohtauksia ei ole tullut pitkiin aikoihin, kun elämäntilanne on helpottanut.
Sattui onneksi tosi ystävällinen hammaslääkäri. Silittelin vaatteiden päältä omaa vatsaani ja keskityin rauhallisiin hengityksiin. Ajattelin, että tämä on pian ohitse ja että kaikki menee kyllä hyvin. Olin siellä tunnin ja selvisin. Varauduin myös, että olisin voinut kuunnella äänikirjaa, mutta se oli lopulta vähän hankala.
Onko sulla jotain keinoja, jotka muissa pelottavissa tilanteissa toimivat itsensä rauhoittamisen keinoina? Onko niitä mahdollista soveltaa?
Lisään vielä, että toista hammasta myös paikattiin ja sen jälkeen pidettiin pieni tauko. Varsinaisessa poistossa meni ehkä viisi minuuttia. Siinä oli aluksi odottelua ja puudutusta piti lisätä jne. Poisto oli paljon helpompi, kuin ajattelin ja tänään en ole ollut enää kipeäkään. Eilen olin vähän.
Mulla oli täsmälleen samankaltainen juttu. Niinpä poistatin viisaudenhampaani yksityisellä lääkäriasemalla sellaisen hammaslääkärin toimesta, joka oli erikoistunut pelkopotilaisiin ja nimenomaan vaativimpiin hampaiden poistoihin. Mun hammas oli irti parissa minuutissa ja olin niin onnesta soikeana, että miltei halasin ihanaa hammaslääkäriä:)
Minkälainen poisto on kyseessä? Onko vain hampaan vetäminen pois vai onko kyseessä puhkeamaton hammas jolloin tarvitaan kirurginen poisto? Onko röntgenkuvattu jotta nähdään minkälaiset juuret ovat? Anna lisää tietoja niin osaan ehkä neuvoa ja rohkaista.
Terv. Hammashoitaja
Just joo. Mieluummin maksan kerralla enemmän ja saan hyvän kokemuksen ku pskan kunnallisella. Inhoon noita julkisia tervryslaitoksia 😬 siel ollaa just niin hampaat irvessä että sisälle ei mitään helpotusta anneta!!!
Vierailija kirjoitti:
Mikä syy tolle alapeukulle? Eikö muka kuulosta uskottavalta että hammaslääkäri pelko ja tarvitsee sen ainoan hetken helpotusta? Mitä kummallista tässä on?
Muakin ihmetyttävät nuo Ap:n saamat alapeukut. Pelko on kamala asia, kun se saa vallan:(
Se on ihan yks hailee mitä julkisella tehdään koska siellä köyhien vinkumista ei kuunnella. Ei anneta rauhoittavaa esilääkitystä annetaan aikoja 9kk päähän jolloin hampaasi putoo suusta :)
Vai onko kyseinen hammaslääkäri menettänyt oikeuden kirjottaa tai antaa esilääkitystä
Tästedes menen ainoastaan yksityiselle. Siellä saat ajan jo huomiselle eikä tarvi odottaa kuukausi tolkulla. Huoh onneks Mehiläinen on olemassa!!!!!
Jos viisurissasi ei ole tulehdusta pitäisi puudutus aineen tehota. En usko että tunnet puudutus piikkien piston jälkeen mitään.
Näissä helpottaa paljon, jos lääkäri ja hoitaja on empaattisia ja ymmärtävät, että joillekin ne ovat hankalia tilanteita puudutuksen tai juttelun määrästä riippumatta.
Mielestäni naurettavaa jos ei yhtä 5mg diapam tablettia voi antaa potilaalle, eihän nuo maksa juuri mitään eikä yhdestä voi syntyä minkäänlaista riippuvuutta mikä on yleensä se suurin pelko rauhoittavissa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en saanut esilääkitystä viisurinpoistoon. Onneksi sattui kunnallisella ihana ulkomaalaistaustainen mieslääkäri joka omasta toiveestani ei kertonut mitään toimeenpiteestä ja sen etenemisestä minulle. Hän lauloi murtaen suomen kielellä radiosta lauluja samalla kun irrotti hampaan, ja itkuhan siinä tuli helpotuksesta kun homma oli ohi. Tsemppiä sinulle!
Ollaankohan me oltu samalla hammaslääkärillä? E., pk-seutu? Jos sama, niin ihan paras! Hammashoitajatkin kehui, että yksi maan parhaista. Hammaslääketieteen tohtori/kirurgi ja ihan kunnallisella.
En tiedä muusta kuin olen keski-ikäinen mies. Ennen armeijaa napattiin 2 x 2 kpl viirureita aina yhdellä kerralla eli toinen puoli alaalta ja toinen yläältä pois. En muista pelänneeni ja mitään rauhoittavaa ei todellakaan tarjottu. Mutta ei myöskään tuntunut miltään eikä mitään. Hammaslääkäri vain puudutettuaan naarmaisi poistovälineellään? jonnekin ja kysyi sattuiko. Kun vastasin, että ei, kehui hyvä ja aloitti poiston. En muista siinä enää sitten kauaa menneen. Mitään kipujakaan ei tullut. Oli helppo nakki.
Toinen kerta oli muutama vuosi siten kun juurihoidettu jouduttiin poistamaan. Osui hammaskirurgi hommiin ja hiomma oli ohi 5 minuutissa siitä kun istuin penkkiin. Niks janaksi jahammas oli vadissa ja on mulla muistonakin ;-) Yhtään ei sattunut missään vaiheessa. En edes huomannut milloin hammas lähti. Kirurgi selvästi osaa hommansa.
Mutta se poiston jälkeinen kipu ... Jääköön nyt sanomatta, kun ei sitä voi millään lievällä sanalla kuvata mutta mieluummin olisin ottanut sukkapuikkolävistyksen puuduttamatta käsivarteen, kun sitä mitä silloin kärsin tuntitolkulla... Mutta kärsin minä sillä hampaallakin eli eipä ollut vaihtoehtoja. Vaan, ei se kipu hampaassaniin kova silti ollut mitä poiston jälkeen... Se oli ihan jotain "todella mukavaa".... Ei todellakaan burana eikä kolme auttanut. Akuuttiin hätään sain panacodia ja se nyt ei yhtään sopinut minulle... Tuntien päästä kouristelin ja oksensin verta pitkin lattiaa... ja kipu ei helpottanut yhtään... Oli tuskallisen pitkä matka aamuun... Silloin alko pikkuhiljaa helpottamaan ilman mitään pillereitä. Panacodit lenti roskiin...
Eli poistot ei minulla tuntunut missään ja oli todella hyvät lääkärit. Mutta tuo viimeisin sitten lienee hyvin yksilökohtaista... Kaipa sinne hermoon oli jäänyt jotain hirmu ärsytystä kun oli ollut jo pidempää hankala ja korostui sitten tuommoisena 100x kovempana kipuna poistonkin jälkeen... Ei ollut mätää tms. mutta yritettiin viimeiseen asti säästää eri toimenpiteillä - siinä onnistumatta. Toimenpide muistuttaa itsestään vielä joskus nykyäänkin ns. "aavesärkynä" vaikka se ei enää tunnu, kuin hiukan epämiellyttävänä jomotuksena. Varsinkin kylmän jälkeen. Ei mitään lääkkeitä tartte kumminkaan. Ikävä kolo on vain nyt rivistössä...
Mene terkkaan pyytämään rauhottavaa ja ota itse ennen toimenpidettä.
minä pelkään myös hampilääkäriä ja on piikkikammokin , sain lääkäriltä Opamox 15 mg reseptin , se kuulemma auttaa. Ei muuta kun nyt oot kovana ja pyydät lääkettä!
Ja lisään vielä että en ole lääkkeiden väärinkäyttäjä. Inhottavaa kun paniikissa tulee yökkäysrefleksi niin monesti ja sitten tuntuu ettei tästä mitään tuu. Menen yksityiselle siellä varmaan saa 'parempaa' hoitoa:D