Muuttuuko Suomen perustuslaki nyt jotenkin, kun hallitus väittää saavansa vuoden tulkinnan jälkeen rajat kiinni?
Koska aikaisemmin Suomen perustustuslaki on sallinut matkustamisen mm. Dubaihin.
Vaiko yksi tarina saamattomuudesta lisää?
Kommentit (9)
https://yle.fi/uutiset/3-11787891
Tukahduttaminen vaatisi tiukan valvonnan maan rajoilla ja se onkin Lappalaisen mukaan ollut yksi Suomen suurimmista kompastuskivistä. Ratkaiseva virhe tapahtui viime syksynä.
– Silloin kun tartunnat olivat kotoperäisesti hyvin matalalla tasolla, niitä tuli ulkomaan tuliaisina, ja epidemia käynnistyi uudelleen osittain sen takia.
Aino-Kaisa Pekosen mukaan tukahduttaminen on Suomelle vaikeaa tiukan perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien kannalta.
– Se tarkoittaisi todella, että meillä kaikki rajat suljettaisiin. Suomalaisilla on oikeus liikkua niin pois Suomesta kuin takaisin Suomeen, joten tämä on tosi hankalaa.
Vaikka Pekosen mielestä suurin uhka on nyt nimenomaan rajojen yli tuleva koronavirus, myös lakiesitys tiukemmista rajatoimista on yhä vasta valmistelussa.
Esitys etenee eduskuntaan ja perustuslakivaliokuntaan Pekosen mukaan lähiviikkoina, mahdollisesti jo ensi viikolla.
– En osaa sanoa, milloin tämä laki on voimassa.
Menee aikaa että keksitään minkälaisella sanamuodoilla perustuslakivaliokunnasta ei tule hylsyä.
"Suomalaisilla on oikeus liikkua niin pois Suomesta kuin takaisin Suomeen, joten tämä on tosi hankalaa. "
Onko tosiaan näin, vaikka olisi sots päällä?
Vierailija kirjoitti:
"Suomalaisilla on oikeus liikkua niin pois Suomesta kuin takaisin Suomeen, joten tämä on tosi hankalaa. "
Onko tosiaan näin, vaikka olisi sots päällä?
No pitäähän miesten päästä Ruotsiin karkuun.
Ei jatkossakaan olisi estettä matkustamiselle, mutta pakkokaranteeniin joutuisi. Eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
Vierailija kirjoitti:
"Suomalaisilla on oikeus liikkua niin pois Suomesta kuin takaisin Suomeen, joten tämä on tosi hankalaa. "
Onko tosiaan näin, vaikka olisi sots päällä?
No ei ole, kunhan nyt poliitikot jaksavat länkyttää.
Muistaakseni Schengen-sopimuksessa on mahdollisuus jopa evätä oman maan kansalaisen saapuminen maahan.
Suomalaisten liikkumisen rajoittaminen on hankalaa, mutta kun saisi edes ne siirtotyöläiset kuriin. Ja miten se pakkotestaus voikin olla niin vaikea toteuttaa?
ei tilanne nyt niin huono ole. ruotsiin pääsee vain ne joilla on koronatesti tehtynä ja sitten sauli voisi soittaa itänaapurin kollegalle etä voisiko naapuri estää suomalaisten menemisen rajan toiselle puollelle.
Voitko linkittää jonkin lähteen? Tästä kylmiltään on nyt vähän paha mennä kommentoimaan.